Haitari ja huuliharppu ovat äärimmäisen rumaäänisiä soittimia. Haitarin tuhiseva vollotus ja törähtelevä puhina saavat upeankin kappaleen kuulostamaan epävireiseltä lastenmusiikilta ala-asteen viiden huonoimman nokkahuilistin tulkitsemana. Huuliharpun kiljunnassa on kuultavissa sama korvien läpi poraava vinkuna. Molemmat soundaavat kuin junan vessa.

Pahin ongelma on kuitenkin näillä kidutusinstrumenteilla esitettävä musiikki. Tyypillisesti harmoninen maailma liikkuu ykkös-, nelos- ja vitosasteiden väliä yhtä oivaltavasti kuin humalaisen bestmanin viisi minuuttia ennen esitystä vessapaperille kirjoittama puhe. Mutta onhan yleisesti hyväksytty fakta, että humppa on aivan hirveätä. Huuliharpulla soitetaan paljon myös folkkia, missä on hyväksyttyä korvata sävellys kymmenen minuutin monologilla.

Näitä soittimia soittavat ihmiset voivat ei-ironisesti käyttää ilmaisuja palkeiden ketkutus, pelimannin polkka ja rempseästi rehvakas.

Guns N’ Roses ottaa todella pahasti päähän. Laulajan on ilmeisesti tarkoitus kuulostaa niin ärsyttävältä kuin mahdollista, mikä on toki rohkea valinta. Kitaristi “/” on kerännyt huomattavan katraan hartaita seuraajia. Tämä hämmentää minua. Hänen tyylitajustaan kertoo paljon tapa, jolla hän onnistuu totaalisesti pilaamaan Nino Rotan Kummisetä-teeman.

Yhtä harmillista kuin aseiden j’ ruusujen musiikki on sen muusikkia ja tyyliä kopioivien bändien määrä. Esimerkkinä toimikoot suomalainen Santa Claus (nimi muutettu vain vähän), jonka mitään sanomattomasta musiikista tekee surkuhupaisaa esiintyminen kielellä Fake American English ja artistinimillä kuten Archie. Myönnetään että kannan yhtyeelle henkilökohtaista kaunaa. Yksi bändin tontuista hiipi backstagelle, kun olin Nosturissa soittamassa. Tonttu oli tullut varastamaan olutta, kuten “oli ollut pidempään tapana”. Lopuksi hän paljasti vihaavansa yliopisto-opiskelijoita.

Guns N’ Rosesin junttiestetiikka on idioottimaista ja alleviivaavaa. Yhtye kuvastaakin kaikkea mikä on pielessä sanassa rockjumala.

Moni rumpali kokee oikeudekseen vaihtaa kesken hyvän grooven tuplatempofiilikseen. Tällöin tosin kaikki fiilis katoaa. Jäljelle jää vain rumpalin typerä virne. Esimerkki.

Toki rytmiset vaihtelut voivat toimia, tämäkin temppu on suoritettu monta kertaa onnistuneesti. Rytmiikkaa kannattaisikin ajatella enemmänkin taikatemppuna, jossa tärkeää on illuusio ja hienovaraisuus. Yhtäkkinen tuplatempofiilis kesken hyvän riffin tuo mieleen lähinnä hevosen, joka sekoaa laukassa.

Olen täysin kyllästynyt tiettyyn EDM-tyyppiseen nostatukseen, jossa on pisteellistä kahdeksasosaa polkeva jumputus ja nouseva vinkuna. Esimerkki.

Mielestäni on täysin käsittämätöntä, että esimerkin Rihanna-renkutukseen on voitu laittaa 16 tahtia täysin sisällötöntä sontaa aikana, jolloin radion musapäällikön vaikea narkolepsia yleensä aktivoituu viimeistään kahden minuutin kuuntelemisen jälkeen.