Esilukija I

Tämä on Esilukijan ensimmäinen uutiskirje. Esilukija kertoo sinulle, mitkä uudet, pitkät lehtijutut kannattaa lukea. Jutut on arvioitu asteikolla 0–4, jossa arvosana 1 tarkoittaa sitä, että juttu kannattaa lukea.

Muihin kysymyksiin löydät vastauksen tästä, mutta jos et, huuda Twitterissä käyttäjälle @esilukijat.

Jos verkkojutun nimen perässä on tähti*, sen lukeminen vaatii tilauksen tai erillisoston.

Kaksi tähteä — Kannattaa lukea ja jakaa

Image lokakuu 2016
Kaarina Hazard: Hedbergin saappaat

Juttu on uutiskirjeessä arvioiduista paras.

Essee tv-komiikasta ja Sami Hedbergistä Suomen The Office -version pääosana.

Jopa Sami Hedbergiä suurempi ongelma Suomen Konttorissa on, ettei Kaarina Hazard ole ollut käsikirjoittamassa sitä.

Kuukausiliite 10/2016
Unto Hämäläinen: Sulle, mulle, sulle, mulle*

Poliittisten virkanimitysten historia ja nykytila.

Unto Hämäläisellä on hämmästyttävä taito luennoida ilman, että juttu kuulostaa esitelmältä. Suomalaisten poliittisten virkanimitysten pitkä, mutta turhuuksista tiivistetty historia on Hämäläistä parhaimmillaan. Kannattaa lukea, jos haluaa tietää ainoan lupauksen, minkä Juha Sipilä on onnistunut pääministerikaudellaan pitämään.

Suomen Kuvalehti 39/2016
Katri Merikallio: Lempilapsi

Miksi Suomessa pidetään kiinni kotihoidontuesta?

Keskusta on historiallisesti katsoen Suomen johtava post-fact-puolue, jota perussuomalaiset nyt haastavat. Tässä case kotihoidontuki ja aivan kaikki, mitä siitä tarvitsee tietää.

Suomen Kuvalehti 39/2016
Aurora Rämö: Sota näkymätöntä vastaan

Suomen Venäjä-trolleista ja niiden olemassaolemattomuudesta.

Jos noin puolet Suomen toimittajista ja hc-putinisti Juha Molari kehuvat samaa juttua Venäjä-trolleista, jotain on tehty nyt oikein ja aiemmin väärin. Must-read kaikille joiden mielestä Saara Jantunen & Jessikka Aro -kollektiivin argumentit ovat 1) parasta ikinä tai 2) surkeinta ikinä. Ehdottoman kiinnostava niille, jotka ovat vielä epävarmoja siitä, mitä trollilollotuksesta pitäisi ajatella.

Yksi tähti – Kannattaa lukea

Suomen Kuvalehti 39/2016
Elina Järvinen: Hän: Jari Mentula

Yhden päivän henkilökuva Jari “Bull” Mentulasta.

Tiukasti näkökulmitettu ja hyvin kirjoitettu Bull-juttu, jossa on huikeita sitaatteja. Juttu kertoo treenikulttuurin surullisuudesta paremmin kuin tuhat mukanokkelaa esseetä. Douppaamisesta ei vieläkään puhuta.

Image lokakuu 2016
Ilkka Karisto: Äänekosken Cicero (s. 38–45)

Reportaasi ja henkilökuva, jossa Timo Harakka palaa kotiseudulleen Äänekoskelle.

Yet another Harakka-juttu, tosin paras tähänastisista, sillä jokaisella huomiolla, repliikillä ja kohtauksella on tarkoitus. Reportaasissa Timo Harakan matkasta kotiseudulleen Ilkka Karisto ei malta olla hersyttelemättä niitä useita hetkiä, kun Harakan poliitikonnaamari pettää. Lopputulos kertoo, miksei Timo Harakasta koskaan tule SDP:n puheenjohtajaa.

Kuukausiliite 10/16
Jouni K. Kemppainen: KÄÄK

Kuukausiliite goes Tavastia ja Cheek.

Cheek puhuu Cheekistä aivan kuin ei olisi koskaan puhunutkaan. Juttu on huonompi kuin Suomen Kuvalehden vastaava, mutta parempi kuin Imagen. Rakenne ei ole kiinnostava, eikä sen ääni. Alussa ääntä on hieman, mutta loppua kohden kaikenlainen tulkinta tippuu kyydistä kokonaan. Onko Cheek suosittu vai inhottu? Miksi inhotaan? Miksi tykätään? Mitä Cheek ajattelee tykkäämisestä? Entä inhoamisesta? Sitten pohditaan, mitä Cheekille nyt käy kun Cheek on puhunut Cheekistä, no ei varmaan mitään, ehkä se jatkaa Cheekistä puhumista. Jonkinlainen kunnollisten haastatteluiden ympyrä tässä kuitenkin sulkeutuu: aivan aluksi Cheek puhui Cheekistä Imageen toimittaja Mikko Aaltoselle, joka ryhtyi kirjoittamaan Cheekistä kirjaa. Nyt Kuukausiliite lukee Aaltosen kirjaa ja Cheek puhuu itsensä lisäksi itsestään kirjoitetusta kirjasta.

Image lokakuu 2016
Ari Lahdenmäki: Olit ystävien seurassa

Selonteko Radio Helsingin lähimenneisyydestä, nykytilasta ja tulevaisuudesta.

Juttu, jota kukaan ei ilmeisesti uskaltanut tehdä kuin vasta nyt. Pakkoluettavaa kaikille, jotka välittävät Radio Helsingistä, mutta juttuformaatin ollessa tiukasti aiheessaan pysyvä ja sekavahko puolitutkiva keissi, muut saavat paljon vähemmän. Poikkeuksena ne kohdat, joissa ääneen pääsee radion omistaja Tomi Ruotimo.

HS Sunnuntai (25.9.)
Esa Lilja: Kymmenen vuotta Olkiluodossa

Olkiluotoon töiden perässä muuttaneen ranskalaisperheen tarina.

Kappas: human interest, joka on kiinnostava. Ranskalaisperhe muutti Olkiluotoon kymmenen vuotta sitten ja sinne jäi — kaikkien yllätykseksi. Sisällöltään juttu on toki aika tuttu, on kulttuurishokkeja ja sen sellaisia, mutta pohjavireeksi jää muistutus siitä, että näin Eurooppa toimii. Tietenkin sama juttu olisi voinut olla myös itse katastrofivoimalasta, mutta siihen HS tarttui onneksi seuraavalla viikolla.

HS Sunnuntai 25.9.
Anna-Stina Nykänen: Stadin rakas

Kaupunkilaisessee raitiovaunuista ja niiden käyttäjistä.

Kepeä historiikki Helsingin kaupunkiliikenteen historiasta ei yritä rakentaa turhan työlästä argumenttia, vaan loikkii vikkelästi aiheesta toiseen.

Long Play 09/16
Anu Silfverberg ja Reetta Nousiainen: Ilmaista työtä tarjolla*

Kuntouttava työtoiminta ei johda työpaikkaan vaan hyväksikäyttöön.

Ei parasta Long Playtä, vaikka aihe on tärkeä ja harvinaisen huonosti ymmärretty muualla mediassa. Laki kuntouttavasta työtoiminnasta kyllä osoitetaan täydellisen toimimattomaksi ihmisarvoa häpäiseväksi orjuuttamiseksi, mutta raskassoutuisesti.

Kuukausiliite 10/2016
Teppo Sillantaus: Tunturikadun hiljaisuus

Mika Waltarin elämä ja teot hänen entisellään säilytetyn kotinsa kautta kerrottuna.

Niille, jotka eivät tunne Waltarin tuotantoa ja elämää, juttu on Wikipedia-artikkelia huomattavasti miellyttävämpi tapa tutustua yhteen Suomen suosituimmista kirjailijoista. Jos kahdeksan sivua Waltari-tunnelmointia tuntuu liialliselta, mutta haluat aiheesta yleiskuvan, lue kaksi ensimmäistä sivua sekä viimeinen.

Image lokakuu 2016
Taina Tervonen: Hukkuneet (s. 28–37)

Tarina milanolaisista tutkijoista, jotka selvittävät Välimereen hukkuneiden pakolaisten taustoja.

Tärkeä, Suomessa alihuomioitu aihe, upeat kuvat. Itse juttu loppuu yllättäen jo silloin, kun tuntuu, että vastahan kerronta vähän pääsi alkuun. Siksi lopputulos on väliinputoaja: tekstin tasolla toimisi paremmin sanomalehden ulkomaansivuilla kuin Imagessa, mutta jos haluaisimme lukea aikakausjournalismia Välimeren kriisistä, suuntaisimme mieluummin jonnekin New Yorkerin suuntaan.

Yleisradio
Salla Vuorikoski: Hjalliksen pettymys

Poliitikkohenkilökuva eduskunnassa hiljaa istuneesta Hjallis Harkimosta.

Suomalaisen poliittisen journalismin kontekstissa poikkeuksellisen kunnianhimoinen ja hyvin taustoitettu juttu, joka on vieläpä yllättävän hyvin kirjoitettu Ylen tasoon nähden. Melko mielenkiintoista taustaa kokoomuskuvioista, vaikka toki nälkä jäi syvempäänkin analyysiin. Tärkeä kysymys Hjallikselle jää kysymättä: Millä perustein hän kuvittelee voivansa hoitaa ministerin tehtävää?

Nolla tähteä — Voit hyvillä mielin jättää lukematta

HS Sunnuntai (2.10.)
Anna-Sofia Berner ja Anna-Stina Nykänen: Kotona mä aina

Siitä, mitä ihmiset tekevät kotonaan, tiedetään yllättävän vähän.

Hohhoijaa. Typerryttävän pitkää pyörittelyä ei mistään. Sunnuntain kansijuttu tämä on ainoastaan siksi, että pari lukijaa huomaisi vastata kotikyselyyn netissä. Sen avulla kerätään materiaalia tutkijaryhmälle asumista käsittelevään tutkimukseen. Hesari on Koneen Säätiön rahoittaman tutkijayhteistyöhön mediakumppanina, joten pakko kai tälläinenkin oli pökälöidä. Apuraha ei vain saisi olla syy tehdä huonoja juttuja. Käsittääksemme sen idea on vastakkainen.

Ylioppilaslehti 04/16
Melissa Heikkilä: Ketä kiinnostaa?

Miksi nuoret osallistuvat politiikkaan niin vähän?

Jutussa pohditaan, miksi nuoret eivät äänestä ja miksi kansanedustajat ovat vanhoja. Tuntuu kuin idea on saatu toteamalla toimituksessa, että voisi kirjoittaa jotain politiikasta ja jotenkin sen pitäisi liittyä nuoriin. Tavallaan juttu on liikuttava, samalla tavalla kuin Ressun lukiolaisen ylioppilasaine voi olla, mutta kertojaääni on myös oudon setämäinen. Juttu loppuu valtio-opin lehtorin toivomukseen, että “uusi polvi ottaisi taas politiikan haltuun”. Joten: Ketä kiinnostaa? Ei valitettavasti ketään.

SK 38/2016
Hanna Jensen: Pitääkö tässä kaikki tehdä itse

Suomalaisesta asiakaspalvelusta ja buffet-kulttuurista.

Juttu perustuu havaintoon, että Suomessa saa heikosti asiakaspalvelua. Havainto on epäoivaltava. Juttu valitettavasti loppuu juuri siihen kohtaan, jossa se alkaa löytää punaisen lankansa. Surkean palvelukulttuurin selityksen olisi silti arvannut lukemattakin: henkilökunta on kallista.

Ylioppilaslehti 04/16
Veera Jussila: Tilaustalous / Palveluksessanne

Uusi työ on erilaista kuin vanha työ, joten kuka suojelee uuden työn tekijöitä?

Jos et tiennyt uberisaatiosta mitään, jutussa on kivat aakkoset aiheeseen. Jos tiesit, olet lukenut jutun Hesarin taloussivuilta jo vuonna 2013.

Viesti 3/2016
Ilkka Karisto: Maailman katolle

Suomalaiset vapaakirkon lähetyssaarnaajat Himalajalla 1800-luvun lopulla.

Diakonissalaitoksen jäsenlehdessä kerrotaan kaikki, mitä olisit halunnut tietää siitä, kuinka suomalainen vapaakirkkolähetys meni Intiaan ja Tiibetiin. Jos olisit halunnut. Varmasti piinallisen työläs juttu tehdä, joka kuitenkin antaa varsin vähän, ellei aihe oikeasti kiinnosta.

HS Sunnuntai 25.9.
Jouni K. Kemppainen: Ladunvaltaaja*

Henkilökuva hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisesta ja ikuisena kakkosena olemisesta.

Aino-Kaisa Saarisesta kertova juttu on aika kohteliasta ja hyssyttylevää Suomea. Vaikka Saarisen vastailmestynyttä kirjaa myydään jutuilla, jotka ovat “raflaavia”, niin tässäkin sinänsä hyvin kirjoitetussa puffijutussa dramaattisin asia oli yhden meditaatiohetken häiritseminen. Paikalla on käyty, juttuja on kuunneltu, nauhat purettu. Siinä se.

Yleisradio, 14.9.
Tuomas Kerkkänen: Lehtiralli

Lehtitalot kierrättävät lehdet Norjan kautta välttyäkseen veroilta.

Juttu alkaa kuvauksella vaivaiskoivusta, joka ei liity mitenkään mihinkään. Nettitaittoon on panostettu, mutta stoori on jaettu jostain käsittämättömästä syystä kahteen vuorottelevaan palikkaan. Uutinenkin on ikävä kyllä kerrottu muualla jo ennen Ylen juttua, tosin ilman tarkkoja puulajeja matkan varrelta.

Ylioppilaslehti 04/16
Tuomas Kokko: Suomigrime / Tahmaa Töölöstä

Töölön ketterä on kaksikko, joka tekee grimeä.

Juttu on todella musajuttumainen jopa siihen nähden, että “musajuttu” tarkoittaa yleensä ettei teksti onnistu kertomaan mitään Wikipediaa kummempaa musiikista tai sen esittäjästä. Se vain on, koska, no, bändikin on. Ainoa ideanpoikaseen viittaava ajatus kajastaa viimeisessä jaksossa, todennäköisesti vahingossa ja siksi, että haastateltavat sanoivat sen juuri siinä kohtaa haastattelua. Printtilehdessä tähän on käytetty kansi ja kymmenen sivua.

Suomen Kuvalehti 38/2016
Jari Lindholm: Vain Zarina jäi

Etulinjareportaasi Itä-Ukrainasta.

“Ra-ta-ta-ta, lapsi lukee satuja, tu-tum-tu-tum, lapsi uskoo huomiseen.” Haaste: yritä löytää yksikin Jari Lindholmin sotareportaasi, jossa ei kuvata lapsen sielunelämää tai ampumisen ääniä.

Suomen Kuvalehti 39/2016
Mari Manninen: Kiinalainen vaimokauppa:

Isän ja pojan näkökulma kiinalaisen perheen aviokauppoihin.

Kiinalaisisä osti pojalleen morsiamen Vietnamista, mutta tämä karkasi. Nyt isä on hädässä ja häpeissään, ja poika etsii hädissään uutta morsianta. Minä-kertoja saattaa olla Mannisen kirjassa tärkeä ja perusteltu elementti, mutta itsenäiseksi irroitetussa katkelmassa melko käsittämätön ratkaisu. Jutun merkittävin lause: “Zhou asettelee lypsyjakkaran korkuiset pallit betonilattialle kahden moottoripyörän viereen”. Valitettavasti kyse on tuoleista.

Suomen Kuvalehti 38/2016
Panu Räty: Hän: Ville Tolvanen

Digiapostoli takoo menestystä mistä tahansa.

SK:n Hän-palstan jutut on syytä skipata lähes poikkeuksetta. Ne ovat pliisuja ja kritiikittömiä, eivätkä kerro mistään otsikon (henkilön nimi) ulkopuolella. “Digiapostoli” Ville Tolvasen henkilökuva noudattelee palstan kaavaa, mutta Panu Räty on sentään taitava valitsemaan sitaatteja. Jutusta jää myötäsukainen kuva, mutta Tolvanen näyttäytyy silti jopa inhottavampana ja turhempana kuin julkisuuskuvansa. Juttu päätyy sanomaan, että tällaisiahan ne ovat, menestyjät, what can you do.

HS Sunnuntai 2.10.
Sampsa Oinaala: Susimies ylitti rajan

Venäläinen susitutkija palauttaa kesyjä susia luontoon. Onko se oikein?

Juttu Vladimir Bologovista on alkeellinen. Bologovin taustoja käydään läpi hämmentävällä tarkkuudella, mikä vie jutusta aivan liian suuren osan. Onko tutkija toiminut oikein vapauttaessaan kesyjä susia luontoon, juttu kysyy, mutta ei valitettavasti vastaa siihen eikä anna edes riittäviä eväitä lukijalle vastata siihen itse. Koska asia on “ristiriitainen”, toimittaja on haastatellut myös Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojolaa. Jos haluaa pöyristyä professorin kommenteista, riittää, että lukee jutun neljännen jakson. Jos ei halua pöyristyä, ei kannata lukea sitäkään vähää.

Image lokakuu 2016
Joanna Palmén ja Niklas Thesslund: Elämä läpi konseptien (s. 58–61)

Palasteltu vitsijuttu siitä, että uuden uskonnon voi keksiä mistä vain elämäntyylistä.

Jutun ajatus on hyvä, mutta mikäli et tiedä, mitä on marittaminen tai crossfit, riittää, kun luet pätkien alla olevat tiivistelmät. Muiden ei tarvitse vaivautua ingressiä pidemmille. Vitsejä nolla.

Suomen Kuvalehti 39/2016
Petri Pöntinen: Kuninkaan kirje Karjalan naisille

Suomen vanhimman säilyneen dokumentin tarina.

Se, että otsikossa on jutussa käsitelty esine, eikä edes verbiä, kertoo kaiken. Tasan ja ainoastaan 1300-luvun harrastajille suunnattu esitelmä, joka on naamioitu lehtijutuksi aloituskohtauksella, jossa mennään arkistoon katsomaan dokumenttia, josta sitten esitelmöidään.

Raymond (03/16):
Tero Salonen: Missä kuljimme

Ison rahan reportaasi Montanassa asuvista intiaaneista.

Harmittaa. Ingressi on kiinnostava: intiaanireservaatit eivät hyödy kasinoistaan. Toimittaja ja valokuvaaja ovat olleet ihan paikan päällä havainnoimassa alkuperäiskansan rappiota (teoriassa pätevä kontrasti kasinoglamourille), mutta päätyvät sekavan ja rajaamattoman esitelmän kautta kieriskelemään omissa syyllisyydentunnoissaan metsässä, jonne on valkoisilta pääsy kielletty. On harvinaista, että uhkapelaamista, metamfetamiinia, itsemurhia ja täydellistä ulkopuolisuutta käsittelevä juttu voi olla näin tylsä. Viimeinen lause summaa syyllistämisen terävyyden: siinä ei edes kerrota, mikä on se viimeinen taho, joka reservaateille tarjoaa apua.

Kuukausiliite 10/2016
Sami Sillanpää: Onko siellä ketään*

Suomalainen tutkija yksin katsomassa tähtiä aavikolla Etelä-Afrikassa.

Huippuaihe, jonka rinnalla toteutus, ja varsinkin ihmettelevä kertojaääni, tuntuu vaivaannuttavalta. Juttu ei tarjoa mitään uutta auringon alla. Asioita se laittaa mittasuhteisiin kylläkin: Betelgeuze-nimisen tähden valo matkaa 300 000 kilometrin sekuntivauhtia, mutta silti valonsäteillä kestää 640 vuotta saavuttaa maapallo. Jos maailmankaikkeuden valtavuuden fiilistely innostaa, kannattaa vilkaista.

Vihreä lanka
Riikka Suominen: Kyllästynyt hyvis

Henkilökuva lääkäri Pekka Tuomolasta.

Perushenkkari paperittomien klinikkaa pitäneestä Pekka Tuomolasta, joka hyppäsikin Luonan riveihin yksityiselle puolelle. Moneen kertaan käy ilmi, ettei Tuomola ole erityisen tyytyväinen nykytyöhönsä, mutta motiivit työpaikanvaihtoon eivät koskaan selviä.

Esilukija ilmestyy kahden viikon välein. Tilaa Esilukijan uutiskirje sähköpostiisi tästä.

Mikäli haluat ehdottaa tai kysyä jotain, ota yhteyttä: esilukijat ät gmail. Tai Facebookissa.

Juttu julkaistu 8.10., korjattu 13.10. klo 13.47: HS ei ole saanut rahaa Koneen Säätiöltä, vaan toimii tutkimushankkeen mediayhteistyökumppanina.