Esilukija XII

Hyvää iltaa. Esilukija on taas lukenut lehtiä, jotta teidän ei tarvitsisi. Nyt on tarjolla lukusuosituksia.

Viimeisen kahden viikon aikana julkaistusta kahdestakymmenestä artikkelista suositeltavaa luettavaa on yhdeksän.

Kahden tähden erityissuosituksen saa vain yksi pidempi lehtijuttu. Se on Ulkopolitiikka-lehden.

Tähdille yltävät kuitenkin myös Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivut ja Kuukausiliite sekä Suomen Kuvalehti.

Muuten kaikki on kuten ennenkin. Seuraava kirje singahtaa matkaan kahden viikon kuluttua, 30. päivä maaliskuuta.

Jos luet tätä Mediumista, uutiskirjeen saat jatkossa sähköpostiisi tästä. Mikäli on kysyttävää tai kommentoitavaa, @esilukijat vastaavat parhaansa mukaan Twitterissä ja Facebookissa, joissa molemmissa saa painaa tykkäysnappuloita. Todennäköisesti kysyttävien kysymysten kooste löytyy täältä.

Tähdellä merkityt jutut vaativat joko tilauksen tai ovat kirjeenlähetyshetkellä luettavissa vain printissä. Kaikki nämä ongelmat ovat ratkaistavissa tekemällä lehtitilauksia ja ostamalla irtonumeroita. Mutta senhän te osaatte patistamattakin.

Kaksi tähteä

Ulkopolitiikka 1/2017
Hanna Sistek: Valkoinen maailma

Richard Spenceria lyödään naamaan, koska hän on natsi. Ulkopolitiikka rohkaistui haastattelemaan.

Tämä juttu on paras uutiskirjeessä arvioiduista.

99 prosentille suomalaisesta mediasta ei tulisi mieleenkään käydä haastattelemassa Richard Spenceriä, koska sehän on natsi, siitähän kuuluu vain kirjoittaa kolumneja joissa taivastellaan kuinka hullu ja paha se on. Vähän niin kuin Trump. Kyllä on maailmankirjat sekaisin, kun valehtelija on presidenttinä, huhhuh, ja natsit, ajatelkaa nyt, natseja joka puolella! UP ottaa natsia sarvista ja menee ja haastattelee Spenceriä tämän ideologiasta. Siinä sivussa soitellaan alt-rightia oikeasti tutkineille yliopistoihmisille eikä satunnaisille suomalaisdosenteille, jotka on juuri nyt satuttu saamaan linjan päähän. Tätä kaikkea peilataan Euroopan ja Yhdysvaltain poliittiseen historiaan, eikä pilata kokonaisuutta turhalla kauhistelulla tai otsikkoon tuupatuilla tunnesanoilla.

Yksi tähti

Kuukausiliite 3/2017
Jouni K. Kemppainen: Tässä tulee Suomen presidentti

Jethro Rostedt, taas yksi ehdokas Suomen Trumpiksi.

Jethro Rostedtin mielestä on tosi kivaa olla kuuluisa. Jethro Rostedt haluaa Turun kaupunginvaltuustoon ja rakentaa kunnan rahoilla tornin, jonka nimeksi tulee Jethro. Jethro Rostedt aikoo palkata vaalipäällikökseen Tippa-T:n. Jethro Rostedt on hölmöläinen, joka luulee, että politiikkaa tehdään tekemällä. Jethro Rostedt on sirkuspelle, joka leveilee rahoillaan toimittajalle. Kekkonen oli Jethron mielestään tekijämies, voi hyvä luoja. Juttu on hyvä, mutta viihdyttävyys on haastateltavan ansiota. Eli siis haastateltavan valitsijan ansiota. Eli hyvä.

Suomen Kuvalehti 10/2017
Silja Lanas Cavada: Velhon oppipoika

Hollannissa oli eilen vaalit. Tällaisista asioista niissä oli kyse.

Koko talven olemme odottaneet, että joku kertoisi meille kattavasti Hollannin sisäpolitiikasta, mutta koska kirjeenvaihtajia on vähän ja heillä on kiire, olemme saaneet odottaa näinkin kauan, että tiedämme Geert Wildersistä mitään (sen lisäksi, että hän on populisti ja paha ja populisti koska paha). SK tyhjentää Wilders-pajatson selkokielisellä, sopivan analyyttisella otteella. Tätä juttutyyppiä ei osaa kukaan muu kuin SK, ja sekin nykyään harmittavan harvoin. Esilukija pahoittelee, ettei saanut siirrettyä eilisiä vaaleja kirjeen lähettämisen jälkeiseen aikaan. Onneksi juttu ei ole pelkkä vaaliennakko.

HS Sunnuntai 5.3.
Esa Lilja: Vain kolme lähti

Lääkelaitos oli pakko siirtää Kuopioon.

Kuulkaa kaikki kansat, nyt kehutaan Hesaria! Lääkelaitoksen eli Fimean alueellistamisesta kertova juttu on tarpeellista rötösherrat kuriin -journalismia ja kepu-horroria, joka kuivakasta aiheestaan huolimatta tuntuu virkistävältä kaikkien syöpäsairaiden lasten ja kokemuslässytysten keskellä. Lue, jos haluat tietoa keskustalaisen alueellistamispolitiikan karmivista seurauksista. Tai lue itse asiassa muutenkin.

Kuukausiliite 3/2017
Anu Nousiainen: Yksi heistä

Sotarikollinen asuu helsinkiläislähiössä.

Harvinainen, arvokas juttu. Suomeen asumaan päätyneen Bosnian sodan rikollisen mielen sisälle ei päästä aivan odotetulla tavalla, mutta vaikeaa se lienee hänelle itselleenkin. Parasta jutussa on, että se ei oikeastaan edes yritä vastata kysymykseen siitä, miksi kiduttaja kidutti; kiduttaminen voi olla nuoruuden hölmöilyä siinä missä näpistelykin. Tämä pystytään kertomaan ilman yhtäkään Arendt-viittausta.

Suomen Kuvalehti 9/2017
Oskari Onninen: Hän: Mikko Kärnä

Väyrynen 2.0 ihastuttaa ja vihastuttaa.

Mikko Kärnän huomionkipeydestä on viime vuosina kirjoitettu pari melko ansiokasta juttua, mutta SK:n juttu pääsee Kärnän sielussa syvimmälle (vaikka toki muistaa mainita useampaan otteeseen Kärnän metsästysharrastuksen, jossa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, lappilainen kun on kyseessä). Vihervasemmiston inhoama trolli on nimittäin kansanedustaja, jolla on kaiken kepulisminsa ohella Lapin kannalta hyvinkin “relevantteja pointteja”. Juttu selittää virkistävästi Kärnä-logiikkaa: kaiken takana on järki. Kärnä on Lapin uusi räyhähenki ja sellaisena hyvinkin Hän-paikkansa ansaitseva. Varsinkin nyt, kun Lapista puhutaan yhtäältä rajattomana matkailupotentiaalina ja toisaalta pelkkänä kuormastasyöjänä. Plussaa myös siitä, että kerrankin toimittaja onnistuu jalkautumaan “syrjäseuduille” hämmästelemättä omaa outoa sijaintiaan sen enempää.

Kuukausiliite 3/2017
Anni Pasanen: Miksi sinä et syö?

Toimittajan kaksoissisko sairasti anoreksiaa vuosikaudet.

Parasta jutussa on se, mihin kaikkeen on ollut pääsy ja näköetäisyys. Ilman äidin ottamaa pankkilainaa ja valtavan kallista yksityisklinikkaa kirjoittajan sisko ei olisi ehkä pelastunut. Muilta osin artikkeli on verrattaen tavanomainen, kirjallisesti ihan Kuukausiliite-pätevä. Silti se sisältää joitain puolikökköyksiä, kuten metaforan anoreksiasta tanssina. Ne johtuvat toimittajan oman “tyylin” liiallisesta esilläolosta ja tekevät jutusta paikoin pateettisuudessaan hieman koomisen.

Suomen Kuvalehti 9/2017
Sonja Saarikoski: Ikuisesti yhdessä

Suuri rotanmetsästys.

Helsingin rottaongelmasta on kirjoitettu ties miten monesti, mutta tuskin koskaan tällaisella splatter-asenteella. Kirjoittajan mieltymys rottien kuolemiin myrkkyjen kourissa tuntuu jutun alkupuolella jopa pakkomielteiseltä. Kuitenkin puolivälissä lukija palkitaan — loputon kuvailu ja hurmahenki väistyy myyrätutkijoiden tieltä, ja juttuun pamahtaa lisää syvyyttä ja tietoa. Alussa kuvatulle ongelmatilanteelle löytyy selitys ja jutulle toimiva rakenne: alussa raaputellaan pintaa, sitten mennään syvemmälle, rottien perään.

Suomen Kuvalehti 9/2017
Essi Salonen: Heavy userit

Eläköön kulttuuritädit, jotka pidätte Suomen kulttuurikenttää pystyssä.

Oh-hoh. SK:ssä otsikko englanniksi! Ja vielä senioriutuvasta väestöstä kertovassa jutussa! Ymmärtävätköhän kaikki varmasti? Mutta bussillinen kulttuuritätejä linjurissa! Kulttuuritätien hassua läppää! Eihän tästä voi olla tykkäämättä. Kansalaisopistontuoksuinen ja ihanasti 80- ja 90-lukujen Suomelle vinkkaava juttu voisi olla enemmän historiatietoinen, mutta tällaisenaankin valloittavan harmiton. Ei tämä ehkä tarjoa valtaisan suuria elämyksiä jos ei pettymyksiäkään, mutta sellaista laitosteatteri ja laitosjournalismi monesti on.

Nolla tähteä

Suomen Kuvalehti 9/2017
Pekka Anttila: Suoraan kotiin, kiitos

Alkoholia voi tilata ihan kotiinkin kuulkaas.

“Vain yksi klikkaus, ja 24 pulloa meksikolaista olutta siirtyy nettikaupan ostoskoriin”, juttu alkaa. Jo tässä vaiheessa lukija toivoo, että olisi 24 pulloa olutta, joiden avulla jaksaa loppuun saakka. SK herää ajankohtaisiin ilmiöihin kiusallisen usein noin kymmenen vuotta myöhässä. Tämän jutun olennaisen asian voi tiivistää ensimmäisen osion viimeisiin lauseisiin: “Jos vaikka yksityishenkilö tilaa viiniä tai olutta kotiovelleen ja järjestää kuljetuksen itse, hän tekee niin sanotun etäoston. Silloin ostajan on maksettava tilauksestaan verot. Jos näin ei tee, syyllistyy veropetokseen. Alkoholilaki ei kiellä etäostoa, mutta verot on maksettava. Jos taas alkoholia tilaa täyden palvelun verkkokaupasta, joka myy alkoholin ja järjestää sille kuljetuksen, kyseessä on etämyynti. Tässä tapauksessa ostaja on turvallisessa asemassa eikä syyllisty mihinkään rikokseen. Mutta myyjä syyllistyy.” Nämä on hyvä tietää, ja luultavasti jo tiesitkin.

Kauppalehti Optio 10.3.
Heikki Haapavaara: Herra Lin pitkä marssi

Kiinalainen mies kertoo jossain määrin kiinnostavasta projektistaan ja buustaa suomalaisten itsetuntoa oikein kohteliaasti. Kiitos, kiinalainen mies.

Tämä voisi olla hiton hieno tarina Nokian historiasta, Kiinan ja Suomen suhteista, kielenkääntämisestä. Sen sijaan se on kökösti kokoonparsittu tilkkutäkki kirja-arviota, haastattelua, kronikointia ja töksähtävää kirjoittamista. Mitä ihmettä esimerkiksi jutun alussa tapahtuu? Tämä on laitettava kokonaisuudessaan näytille:

“Herra Li Guangyun on työskennellyt suomalaisten kanssa jo vuodesta 1973, kun hän teki uraa Kiinan ulko­maankauppa­ministeriössä. Suomessa pesti huipentui kaupallisen neuvoksen tehtävään vuosina 1997–2007. Jotenkin hän rakastui Suomeen ja suomen kieleen.

Ensimmäisen suursanakirjansa Li julkaisi jo vuonna 2005. Nyt käsissä on modernisoitu laitos — oikeastaan uusi 900-sivuinen kirja. Li kertoo, että Suomi–kiina-suursanakirja (Art House) sisältää yli 90 000 hakusanaa ja ilmausta. Ajantasaisen yleiskielen lisäksi mukana on runsaasti myös uutta erikoisalojen termistöä. Kirjassa on myös puhekielen sanastoa.

Uutta on sekin, että kiinankielisten sanojen ja ilmausten jäljessä on kansainvälisesti käytetyn pinyin-järjestelmän mukainen ääntämisohje. Kirjan kolmanteen, tarkistettuun laitokseen on lisätty myös suomalaisen käyttäjän avuksi ääntämisohjeisiin toonimerkit, jotka kertovat tavun sävelkoron. ‘Tieto­koneiden kehittyminen antoi nyt tilaisuuden noihin lisämerkkeihin.’

Kirja sopii apuvälineeksi opiskeluun, työhön ja harrastuksiin niin suomenkielisille kuin kiinankielisillekin käyttäjille.”

Okei.

Kuukausiliite 3/2017
Unto Hämäläinen: Suomi 100, Lenita 80

Unto Hämäläisen eläköitymishaastattelu suurnaisesta.

Ooh, Unto Hämäläinen kirjoittaa Lenita Airistosta, tuosta kansakunnan pölyyntyvästä kristallikruunusta, josta kertovissa jutuissa korostetaan aina hänen raivostuttavuuttaan ja tapaansa olla oikeassa. Nytkin ingressissä viitataan näihin taipumuksiin, sitten seuraa elämäkertareferaattia ja muistelomonologia. Parasta antia ovat järjestyksessä: 1. otsikko, 2. anekdootti Lenitasta ja Helmut Schmidtistä, 3. Hämäläisen epäironiset muistutukset nuorille, että tästä kaikesta on muuten paljon aikaa ja maailma sillä välin muuttunut. Totta kai meidän tulee Untoa ikävä, mutta ei tämä nyt kummoiseksi testamentiksi jäänyt. Mutta ei se haittaa.

HS Sunnuntai 5.3.
Jussi Konttinen: Kauhein mutta kaunein tie

Jussi Konttinen roadtripillä maailman kylmimmällä tiellä.

Harmittaa perkeleesti. Juttu ei onnistu olemaan leppoisa matkakertomus, vaikka olosuhteet ovat kohdillaan. Toimittaja sompailee omituisissa Siperian pikkukylissä viidenkymmenen asteen pakkasessa, mutta ei oikein saa ilmaistua, miksi sen pitäisi kiinnostaa. Kaiken lisäksi juttu loppuu kuin seinään juuri kun se on alkanut. Tympeän kokonaisuuden kruunaa käsittämätön ratkaisu nettitaitossa, jossa erinomaiset ja ilmaisuvoimaiset kuvat ja kartta on piilotettu jutun loppuun tekstin jälkeen.

HS Sunnuntai 12.3.
Jaakko Lyytinen & Tommi Nieminen: Nuiva ja tosinuiva

Juttu HS:n, kentästä PS:n.

Hesari lampsii jälleen liikuttavan suurieleisesti Kehä kolmosen ulkopuolelle ja tekee show’n siitä, että haastattelee huoltoasemalla. Teksti ajelehtii autopilotilla löysästi maaliinsa. Reportaasi perussuomalaisten kenttäväestä paljastaa: perussuomalaiset vastustavat maahanmuuttoa. Lopussa esitetään niin tarpeeton vittuiluvitsi, että se saattaisi saada Esilukijankin äänestämään seuraavissa vaaleissa persuja.

Kuukausiliite 3/2017
Veera Luoma-aho: Päin seiniä

Talotohtori on käynyt yhden miehen sotaa huonoa entisöintiä vastaan.

Aloitus on irrallisuudessaan mahtava, hahmo oikein kiinnostava. Suomessa puhutaan aika paljon mutta silti todella vähän siitä, että ihan itse me nämä homeongelmamme rakennamme, emmekä millään opi. Jos on kuin Esilukija, jolla ei ole tällä hetkellä rakennusprojektia päällä, palvelujournalistinen funktio menee hieman hukkaan ja pää alkaa jossain kahden kolmanneksen kohdalla harhailla. Lisäksi Kungfutsea on siteerattu, no, päin seiniä. Jutussa sananlaskua siteerataan muodossa: “Virheen jälkeen älä korjaa, se on aito virhe.” Alkuperäinen lause on merkitykseltään päinvastainen: “Erehdyksen tekeminen ja sen korjaamatta jättäminen — se vasta on erehdys.”

HS Sunnuntai 12.3.
Oskari Onninen: Pienen uutisen asialla

Mainostoimistossa työskentelevä Bonnier-voittaja tilaa paikallislehtiä.

Täytejuttu jossa myönnetään heti aluksi että kyseessä on täytejuttu. Ja joka vielä kertoo täytejutuista. Aika metaa. Sivuntäytteenä on muutamasta napakasta vittuilusta huolimatta melko turhanpäiväinen haastattelu uusmediadirikasta mainospamppu Jani Halmeesta, joka naureskelee paikallislehdille sillä verukkeella, että ne ovat hirveän tärkeitä ja niin pois päin.

Suomen Kuvalehti 10/2017
Teppo Tiilikainen: Hän: Vasili Popov

Venäläinen oppositiopoliitikko sai turvapaikan Suomesta.

Aidosti kiinnostavan, henkkariaihelaarin ulkopuolelta löydetyn henkilön esittelyjuttu ei sorru turhaan dramatisointiin. Perustellusti todetaan, että oppositiopoliitikkona työskenteleminen kuuluu Venäjän vaarallisimpiin ammatteihin, muttei missään vaiheessa mässäillä Vasili Popovin nousulla, hankaluuksilla, tuomiolla tai maanpaolla. Asiallinen, mutta ikävä kyllä varsin kuivakka esitys.

HS Sunnuntai 12.3.
Satu Vasantola: Onko tämä aito avioliitto?

Mistä Migri tietää, mikä on aitoa rakkautta?

Satu Vasantola leipälajissaan: ihminen vastaan byrokratia. Tärkeää perusduunia tärkeistä asioista, voisi sanoa. Avioliiton arviointitarina ei sisällä suuria tai odottamattomia käänteitä. Juttu on tehty juuri kuten pitääkin, mutta siinäpä se.

Suomen Kuvalehti 10/2017
Salla Vuorikoski: Yllätysten stadion

Stadionin remontointi tuli kalliiksi, kas vain.

Jutun alkuosiossa Stadion-säätiön toimitusjohtajan “maailma romahtaa”, koska stadionin kunnostustöiden budjetti on ylittymässä. Seuraavassa osiossa toimari “haluaa heittää hanskat tiskiin”, koska budjetti on ylittymässä. Kahteen kertaan mainitaan sekin, että ihmiset ovat saaneet ostaa vanhoja stadionpenkkejä. Ilmankos tämä on niin pitkä juttu! Joskus yhden yksittäistapauksen kertominen huolellisesti avaa isoa ilmiötä paremmin kuin yleistasoinen pyörittely. Tässä tapauksessa niin ei ole. Lue mieluummin SK:n muutaman numeron takainen juttu siitä, miksi julkisilla rakennushankkeilla on aina taipumus ylittää budjetti ja aikataulu. Samat asiat, mutta vähemmän toistoa ja pilareita.

Suomen Kuvalehti 10/2017
Päivi Ängeslevä: Miesten kesken

Mies on murroksessa.

Juttu miesten voimaantumisesta teatterin avulla on aivan hillitön kokoelma kliseitä. Tekotapa, sisältö, kuvat. Juttu on sen takia näkemisen arvoinen, mutta ei lukemisen.

Eikö riitä? Täältä satoja aiempia lukusuosituksia ja tästä kirje suoraan sähköpostiisi.

Show your support

Clapping shows how much you appreciated Esilukija’s story.