Esilukija XXV

Halloota halloota!

Artesaaniuutiskirjeemme sisältää taas parasta luettavaa viime viikoilta juuri sinulle, hyvä tilaaja. Fiilispohjalta arvioituna mitta on ennätyksellinen. Olemme peranneet 26 tekstiä, jotka on julkaistu Helsingin Sanomissa, Kuukausiliitteessä, Imagessa, Long Playssä ja Ylioppilaslehdessä.

Kahden tähden erityissuositeltavia juttuja on kaksi, mutta — uskokaa tai älkää — neljääkin tähteä jaettiin. Hempeää!

Jos luet tätä Mediumista, saman paketin saat jatkossa uutiskirjemuodossa sähköpostiisi tästä. Mikäli on kysyttävää tai kommentoitavaa, @esilukijat vastaavat parhaansa mukaan Twitterissä ja Facebookissa, joissa molemmissa saa painaa tykkäysnappuloita. Todennäköisesti kysyttävien kysymysten kooste löytyy täältä.

Seuraava kirje ilmestyy syyskuun. 29. päivänä.

Kaksi tähteä – hanki käsiisi

HS Kuukausiliite 9/2017
Jouni K. Kemppainen: Jussi Parviaisen nousu, tuho ja uusi uho

Tämä juttu on paras kirjeessä arvioiduista.

Jussi Parviainen leikkii Jeesusta kahvilan terassilla ja toimittaja kirjaa tapahtuneen muistiin. Onneksi.

Jouni K. Kemppaisen tyyli, jossa tehdään haastattelu eikä lähdetä kikkailemaan, toimii parhaiten Jussi Parviaisen kaltaisten erikoismiesten kanssa. Tämäkin juttu sisältää hurjinta mahdollista materiaalia mitä esplanadilaiskahvilassa saattaa tapahtua. Jussi Parviainen julistaa, tilittää, syyttää, tuomitsee ja marttyroi vimmaisesti. Suomalaisen teatterin kiistellyn hahmon henkilökuva ja elämäntarina sujahtavat hienosti yhteen. Haluamme lisää!

HS Kuukausiliite 9/2017
Anu Nousiainen: 294 C -ristilippumme

Pienestä metallilaatikosta löytyi isänmaan kokoinen tarina.

Mahtava juttu mahtavasta aiheesta. Vain harva toimittaja Suomessa tajuaa ja osaa tällaista, mutta onneksi meillä on aina yhtä luotettava Anu Nousiainen. Oikean sinisen valitseminen Suomen lippuun on trilleri, jonka loppuhuipennus ja katharsis kestävät pitkään. Ja kuinka hauskaa on, että leppoisa, täysin turhanpäiväinen juttu Suomen lipun tarkasta väristä on varmaankin paras Suomi100-juttu tähän mennessä?

Yksi tähti – lue, jos näet

Suomen Kuvalehti 36/2017
Kirsi Heikkinen: Vatsan kautta

Hei kuule suoli!

Ihana pieni juttu ihanista pikku bakteereista, jotka ilmeisesti juttelevat suolesta suoraan aivoillesi. Asetelman tarjoamat ilmeiset pieruvitsien paikat jätetään käyttämättä ja sen sijaan tyydytään sisäsiisteihin YYA-henkisiin hassutuksiin. Miinuksena huomautettakoon, että juttu on melkoiselta osin referaattia muista lehdistä ja seminaareista, mutta koska hittiaihetta käsitellään harvemmin tällaisella vakavuudella, puutesyytös hylätään. Pam!

Suomen Kuvalehti 35/2017
Elina Järvinen: Hän: Vesa Lehtimäki

Ammatti: Lego-kuvaaja.

Olkoonkin SK:n oma kuvittaja, niin ainakin Esilukijan Lego-siiven mielestä Lego-kuvaajassa on jotain erikoisuudessaan kiinnostavaa. Toimittaja Järviselle ominaisen ekonomiseen tyyliin käänteitä ja tapahtumia on paljon jutun todellista mittaa pidemmän tekstin verran — myös turhalta tuntuvan kuvituskohtauksen verran. Täsmällisin lausein artikkeli kuitenkin kuvaa, millaista detaljien taidetta ja sielun herkkyyttä arkinen mutta erikoinen luovuus voi olla.

Image, syyskuu 2017
Jyrki Lehtola: Ei oppi ojaan kaada

Riitta Uosukainen arvioi Jyrki Lehtolan kouluaineen.

Jyrki Lehtola! Se kirjoittaa lystikkäitä ironisia juttuja, joissa toistellaan lystikkäitä fraaseja, koska se luo villiä ja luovaa tunnelmaa. Jyrki Lehtola! Se joka kirjoitti Imageen helvetin hauskan tykittelyn Tampereesta, kirjoittaa nyt Imageen mukahauskan esseen kirjoituskilpailuun, johon työtä ei edes lähetetty, vaikka tarjolla oli vitusti rahaa. Jyrki! Lehtola! Miksi olet hauskimmillasi Riitta Uosukaisen kommentoimana?

HS Kuukausiiite 9/2017
Anu Nousiainen: Omenoita etsimässä

Kadonneiden omenapuiden salaisuus.

Massiivinen omenajuttu kärsii hieman pituudestaan, mutta on muuten hurmaava. Vanhat suomalaiset omenalajikkeet ovat huikean hyvin nimettyjä, omenoiden metsästämisestä maalaillaan suurta salapoliisidraamaa ja vain hetken ajan kaikki on hyvin maailmassa. Omenoiden kulttuurihistoria, nichejen niche!

Suomen Kuvalehti 36/2017
Hannu Pesonen: “Rahvaan omaa syytä”

Suomi 100, nälkävuodet 15-jotain.

Tällä viikolla syksyn trendikkäimpään aiheeseen, Suomen nälänhätään, tarttuu SK, ja perusvarmaa mutta yllätyksetöntä suoritustahan sieltä pukkaa. On asiaan perehtynyttä tutkijaa, on otteita Snellmanin kirjoituksista, on kuivan asiallista tyyliä. Juttu jää leijailemaan 1860-luvulle, mutta kannattaa lukea, sillä kyllä niistä historiantunneista on jo tovi vierähtänyt. Vai mitä?

Suomen Kuvalehti 36/2017
Petri Pöntinen: Pitäkää tukenne

Ime munaa, sanoi kanafarmari maatalousbyrokraateille.

Juttu, joka vie loputtoman maataloustukia koskevan juupas-eipästelyn ulos Twitterin 140 merkin epäajatuksista ja näennäispuheenvuoroista sinne minne pitääkin: maatilalle. Katsokaa, kas näin pärjätään ilman tukia! Piristävä ja tervehdyttävä puheenvuoro, joka osoittaa joka kohdassa, miten raitis ilma tekee keskustelulle — ja varmaan toimittajillekin — hyvää. Ei sössöttämistä byrokratiasta, koko Suomen asuttuna pitämisestä tai väsynyttä puoluepolitikointia, vaan konkreettisia toimia, ehdotuksia, kokeiluja. Mitä ruokamarkkinoiden epäkohdille voisi tehdä todellisessa maailmassa eikä just sun some-seinällä.

HS Kuukausiliite 9/2017
Sami Sillanpää: Vallankumous 2007

Oliko vuosi 2007 nykyajan käännekohta?

Jos juttu ei yrittäisi olla kaikkea, se voisi olla vielä parempi. Aihe on nimittäin erinomainen: Suomi voisi olla datan ja somen supermaa, mutta ei ole, koska asiat menivät toisin. Jaikusta ei-niin-kovin-tutun Jyri Engeströmin ajatukset sosiaalisesta mediasta ja sen historiasta ja Jaikun roolista suomalaisessa IT-kaanonissa ovat hillittömän kiinnostavia. Harmi vaan, että toimittaja on totaalisen rakastunut turpoon, terrorismiin, fakenewsiin, Trumpiin, someen, ykkösnolliin ja niin edelleen ja ja “analysoi” merkkitolkulla tarpeetonta tuubaa Engeströmin ajatusten päälle. Kiitti vain! Ei ihme jos pitää lähteä takaisin San Franciscoon asumaan tämän jälkeen.

Nolla tähteä – jätä väliin

HS Sunnuntai, 3. syyskuuta
Tommi Hannula: Juurettomat

Miksi Barcelona, miksi Marokko?

Turun puukotuksen jälkeen on iso tilaus jutulle siitä, mitä Marokossa on meneillään, miksi viimeaikaisten terrori-iskujen tekijöistä monen juuret ovat siellä ja miksi Espanjan tietyistä seuduista on tullut kasvualustaa iskijöille. Helsingin Sanomien sunnuntaisivut tarjoaa varsin katsauksen aihepiiriin sekä paikallaolon että tutkimustiedon kautta, mutta syyt jäävät tavanomaisiksi, eikä sisältökään ole enää järin ajankohtaista. Sanomme: kalankäärettä, valitettavasti.

Suomen Kuvalehti 35/2017
Terhi Hautamäki: Valitettavasti tilaukseenne ei löytynyt tulkkia

Viittomatulkit pulassa.

Kenen tai keiden syytä on se, että toimittajilla on pakkomielle aloittaa juttunsa “kohtauksilla”? Tämän jutun tärkeä asia, tulkkauspalveluiden mahdollinen heikentyminen, hukkuu läsnäolomössöön. Jos ei jaksa lukea kuivaa asiaa tulkkauspalveluista, ei jaksa lukea myöskään kuivaa asiaa tulkkauspalveluista tai irrallisia teemaan liittyviä “kohtauksia”. Tästä asiasta olisi voitu tehdä rapsakka 3000 merkin asiajuttu.

Ylioppilaslehti 4/2017
Melissa Heikkilä: Kirkkonummen Trudeau

Anders kommer från Kyrkslätt. Anders är liberal. Jag älskar Anders.

Kirjoittaja ei osaa päättää, kirjoittaisiko Anders Adlercreutzista jutun vai menisikö hänen kanssaan vihille. Ohessa höpistään sekavia keskustaoikeistolaisesta arvoliberaaliudesta ja annetaan Andersin esittää utopistisia kysymyksiään. Ei sillä, utooppinen politiikantoimittaminen on hieno konsepti — vaikkei toimikaan käytännössä.

HS Kuukausiliite 9/2017
Anna-Liina Kauhanen: Merkillinen merkittävä

Merkitsijä? Merkitty? Merkel?

Esilukija luuli juttua otsikon perusteella joksikin Saussuren unohtuneeksi klassikoksi. Pettymykseksi tarjolla on Angelan aakkoset niille, jotka eivät lue New Yorkeria.

HS Sunnuntai, 3. syyskuuta
Jouni K. Kemppainen: Pieti Poikolan elämä on sattumaa tai sitten ei

Lyhytkin mies pärjää koripallovalmentajana, kun vain henkistyy.

Alkupuolella jaksaa uskoa, että kyseessä on nerokas parodiajuttu, jossa toimittaja kysyy sairaan typeriä kysymyksiä ja tarkkailee haastateltavan reaktioita. Mutta ei. Korisvalmentaja löytää kliseisesti oman itsensä Nepalista, korisvalmentaja on kliseisen hassusti lyhyt, korisvalmentaja pohtii kliseisesti urheilupiirien ja syvällisen ajattelun hankalaa suhdetta ja koko juttu on tikahtua tähän hassutteluunsa, kunnes se armollisesti loppuu.

Ylioppilaslehti 4/2017
Veera Koivaara: Usko, toivo ja yksilöllisyys

Uskonnolliset ihmiset, ihmeellisiä. Herätysliikkeet, vielä ihmeellisempiä.

Juttu pitäytyy itsepintaisesti kuluneessa lähtöasetelmassa: herätysliikkeet jättäneissä nuorissa. Silmään pakonomaisen oloiset viittaukset asioihin, joita Ylioppilaslehden lukijoiden ilmeisesti oletetaan pitävät trendikkäinä: namedropataan ikicool Juha Itkonen ja Mikko Joensuu, tuodaan mukaan Skam-sarja. Kerronta on tätä tasoa: “Viisi vuotta sitten ostoskeskuksen käytävällä oli jouluruuhka. Miia oli myymässä kynttilöitä sellaisessa väliaikaisessa kojussa, joita käytäville joulusesonkina pystytetään. Sitten tuntematon mies tuli juttusille. Miia suostui lähtemään miehen kanssa ulos.”

Image, syyskuu 2017
Riku Korhonen ja Helmi Kekkonen: Hapuilua

Kirjailijatkin ovat olleet nuoria.

On vaikea kuvitella latteampaa mahdollista tekstiä kuin Riku Korhonen ja Helmi Kekkonen muistelemassa vanhoja, mutta luvun edetessä käy ilmi, että mielikuvitus ei edes riittänyt tämän tylsyyden ennakoimiseen. Jossakin ensimmäisen sivun puolivälissä Korhonen luettelee 25 palstamillimetrin verran 80-lukukliseitä. Korhonen ryhdistäytyy kyllä hieman ja marssittaa esiin pikkuanekdoottien kavalkadin, ja valonpilkahdus on esimerkiksi seksuaalisen häirinnän käsitteen oppimista kuvaava kohtaus. Helmi Kekkosen osuus imee lukijalta veret.

Suomen Kuvalehti 36/2017
Tuomo Lappalainen: Hän: Kai Mykkänen

Minitseri on hieno hieno ihminen, Alepa-pyörälläkin ajaisi.

Ylioppilaslehti on rakastunut Anders Adlercreutziin, Suomen Kuvalehti Kai Mykkäseen. Tässä jutussa kerrotaan, että Mykkänen on älykäs, mukava ja hänellä on arvot kohdallaan. (SK kuitenkin mainitsee, että jotakuinkin kenelläkään ei ole Mykkäsestä pahaa sanottavaa.) Ajatella, kokoomuslainenkin voi olla joissain asioissa vihreä. Ooh!

HS Sunnuntai 10. syyskuuta
Jaakko Lyytinen: Menin fasistin päähän

Toimittaja meni Rosa Liksomin päähän tai ainakin työhuoneeseen.

Rosa Liksomin uudesta kirjasta kertova juttu ei osaa päättää, referoisiko se kirjaa, referoisiko se Suomen sotahistoriaa vai yrittäisikö se avata ja selittää Liksomin ajatuksia siitä, miten kirjan teemat heijastuvat nykypäivään. Kaksi edellistä projektia vievät aivan liikaa tilaa kolmannelta, joka olisi ollut tärkeintä antia.

Long Play 56
Ilkka Pernu: Firma

Long Play jää konsulttivallan linnakkeen porteille.

Long Play suurieleisesti lataa huippukiinnostavan aiheensa kanuunaan, panostaa sen, sytyttää sytytyslangan ja työntää sormet korviin. Kuuluu pienen pieni tussahdus. Mikä meni vikaan? Mystisessä McKinseyssä työskentely onkin kaikkien haastateltujen konsulttien mielestä ollut ihan mukiinmenevää ja kivaa eikä pahaa sanottavaa juuri ole. Johtoporras ei (ennalta-arvattavasti) ole suostu haastatteluun, joten sieltäkään ei mitään kiinnostavaa kommenttia analyysiin saada. Joten ehkä vain ladellaan sitten pitkäsoiton verran Firman historiaa samannimisestä historiikista. Lopulta, ironista kyllä, kriittisyydestään ansaitusti tunnettu Long Play päätyy tekemään ilmaiseksi McKinseylle pitkänpuoleisen sisältöyhteistyömainoksen. Tai no, laskun maksaa toki lukija.

Image, syyskuu 2017
Reetta Räty: Sitä saa mitä mittaa

Ehdotus oppiaineeksi: rohkeat avaukset.

Opettaja-lehden juhlanumeron keynote-jorina. Nyt me on kuulkaa keksitty, että suomalainen koulu kaipaa kehittämistä ja uudistamista. Sitten selostamme teille sivukaupalla koulunumeroista, todistuksista, arvosanoista ja digistä kuin pahimmassa Wilma-avautumisessa, koska helpoin tapa Suomessa saada visionäärin sädekehää on vaatia visionäärisyyttä kouluun, joka on kaikki, missä me olemme koskaan olleet hyviä. Silti: voisiko joku kertoa, mikä koulussa on niin rikki vai korjataanko sitä vain korjaamisen, innovaatiomöhnän ja disruptiovimman vuoksi.

Suomen Kuvalehti 35/2017
Leena Sharma: “Olen pomosi. Muista komentoketju.”

Mitä Macronille kuuluu?

Tämän piti olla hyvä juttu, mutta eipä ollutkaan. Juuri Suomen Kuvalehden pitäisi kirjoittaa Ranskan presidentistä juuri tämä juttu, mutta toteutuksen kanssa hapuillaan. Analyysi on löysää ja julkisista lähteistä kaivettu. Macronin asenteessa ja jännitteisessä suhteessa nuoreen liberaalipresidentin imagoon riittäisi vaikka kuinka kiinnostavaa keskusteltavaa, mutta se tuntuu olevan jotenkin taas liian helppoa SK:lle, eikä se siihen ryhdy. Sääli.

Image, syyskuu 2017
Ville-Juhani Sutinen: 60 miljoonan katsojan mies

Mää pidän Ted-tookkeja!

Ensin pedataan, että tässä tulee nyt tajunnanräjäyttäviä ajatuksia koulun tulevaisuudesta. Tuleekin löperöitä ja ilmeisiä sitaatteja luovuudesta, tosi paljon erilaisia neuvotteluhuoneita ja amerikkalaista kohtalouskovaisuutta.

HS Sunnuntai, 3. syyskuuta
Hanna Syrjälä: Balkaninmakkaraa ja käpykakku, kiitos

HS-raportti ihmisen pärjäämisestä ennen 70:ä kahvi- ja soijamaitolaatua.

Jutussa palataan 1980-luvun ruokakauppaan ja katsotaan, millainen valikoima oli. Ajatus on kaunis, mutta kokonaisuus turpea. Teksti on ahdettu täyteen lässyttäviä ja vaivaannuttavia jutusteluhetkiä, joilla tarinaa muka yritetään kuljettaa kepeästi eteenpäin. Ikään kuin lukija olisi aikamatkustaja ostoskärryt edessään.

Image, syyskuu 2017
Niklas Thesslund: Koutsi hoitaa

Valmentaja, vähän kuin opettaja.

Periaatteessa tämä voisi olla mielenkiintoinen juttu mentaalivalmentautumisen tärkeydestä huippu-urheilussa, mutta käytännössä turaus on tylsää assosiatiivista selostusta ja jaarittelua. Paitsi toisen kappaleen alussa tapahtuva — korostamme, että tapahtuva, koska tällaista ei voi tietoisesti kirjoittaa, se vain tapahtuu — täysin käsistä lähtevä tunnelmakuvailu ja assosiatiivinen selostus, joka yrittää liittyä siihen, miksi Ville Peltonen ei ehtinyt ajoissa tapaamaan toimittajaa Eliteen. Lue se.

Suomen Kuvalehti 35/2017
Teppo Tiilikainen: Ensin siellä oli hyvä elää

Hiljainen hetki ja Karjala-skoolaus Stalinin vainoissa kuolleiden suomalaisten muistolle.

Varsin tylsä mutta tärkeä ja yleissivistävä (tietenkin!) juttu Stalinin vainoista. Suositellaan isänpäiväkirjallisuuden ystäville.

HS Sunnuntai 10. syyskuuta
Satu Vasantola: Myöhässä

Mielenterveysjournalismin väsytyskamppailu paremman hoidon puolesta jatkuu.

Monta kertaa on kerrottu ja kirjoitettu, että varhainen puuttuminen mielenterveysongelmissa säästäisi pitkän pennin ja paljon inhimillistä kärsimystä. Asialle ei vuosien, oikeastaan vuosikymmenten varoittelujen jälkeen ole paljonkaan tapahtunut, joten Hesarin Sunnuntai-juttu kertoo sen vielä uudestaan: nopea puuttuminen ja hoito olisivat tehokkaampi ja yhteiskunnallekin halvempi tapa toimia.

Eikö riitä? Täältä satoja aiempia lukusuosituksia ja tästä kirje suoraan sähköpostiisi.

One clap, two clap, three clap, forty?

By clapping more or less, you can signal to us which stories really stand out.