Mikä koskee melkein kaikkia, mutta siitä ei voi puhua?

WHO on arvioinut, että noin 1/3 maailman ihmisistä kohtaa jossain vaiheessa elämäänsä mielenterveysongelman. Luku tuntuu todella isolta, mutta toisaalta jokainen meistä tuntee jonkun, jolla on jonkin asteen mielenterveysongelmaa. Yksi asia on mielestäni erikoinen: miksi mielenterveysongelmista on niin vaikea puhua julkisesti, vaikka ne ovat niin yleisiä? Ihmiset kertovat muista sairauksistaan, kuten hyvin yleisistä selkäkivuista tai vaikkapa diabeteksesta. Jostain syystä mielenterveysongelmat ovat tabu, vaiettu aihe.

Siihen liittyy paljon häpeää. Uskon, että meissä elää hyvin vahva pelko tulla leimatuksi hulluksi. Meidän kollektiivisessa muistissa on 1800-luvun mielisairaalat, joissa hullut olivat kahleissa vankityrmältä vaikuttavissa olosuhteissa. Hulluista tulee mieleen myös elokuvat, kuten Hitchcockin Psyko tai muut kauhuelokuvat, joissa jakomielitautinen hullu murhaa ihmisiä pahuuttaan. Hullu on sellainen, joka on menettänyt hallinnan ja on arvaamaton. Hullulle ei voi puhua järkeä, koska hullulla ei sitä ole.

Kuka siis haluaa olla hullu? Sehän on täysin hullua myöntää olevansa hullu! Uskon, että juuri pelko ja häpeä siitä, että muut pitävät minua hullua on hyvin syvälle ihmisten ajattelussa. Siksi mielenterveysongelmat ovat tabu.

Jos unohdetaan hulluus ja katsotaan ihan ympärillemme, niin suurin osa mielenterveysongelmista vaikuttaa, ihan näin intuitiivisesti ajateltuna, olevan jonkin asteen masennuksen ja ahdistuksen tunnetta ilman selvää syytä. Jos mietitään fysiologiselta kannalta, niin mielenterveysongelmat liittyvät välittäjäaineisiin ja aivokemiaan. Jos mietitään sosiologiselta kannalta, niin esimerkiksi lapsuuden traumat, kuten vaikkapa kiusaaminen tai perheen tragediat, varmasti lisäävät riskiä mielenterveyden ongelmiin. Erittäin yleisiä ne ovat riippumatta mistä suunnasta niitä tarkastelee.

Yleisimmin mielenterveysongelmia hoidetaan lääkkeillä tai terapialla (tai näiden yhdistelmällä), joka lähtökohtaisesti perustuu kommunikaatioon. Ihminen on luotu kommunikoimaan, käsittelemään asioita toisen kanssa tai ryhmässä. En usko, että mikään mielenterveyden ongelma paranee vaikenemalla, vaan nimenomaan keskustelemalla siitä jonkun kanssa. Siksi olisi tärkeää murtaa tuo stigma, tabu mielenterveysongelmista. Jos ihmiset uskaltaisivat kertoa, että mitä ovat kokeneet ja miten mahdollisesti selvinneet, niin varmasti muutkin rohkaistuisivat tekemään samoin.

Kun lähdimme perustamaan Heimoa, yllä kuvattu ongelma vaivasi meitä. Miksi avunsaanti on niin vaikeaa? Miten voisimme madaltaa kynnystä hakeutua avun piiriin? Miten voisimme saada muut ihan tavalliset ihmiset auttamaan toinen toisiaan? Päädyimme kehittämään Heimon, joka on vertaistukiyhteisö verkossa.

Meillä on Heimon tiimissä Suomen johtavat sosiaalisen median asiantuntijat, ohjelmoitsijat, psykologit sekä palvelusuunnitteljat kehittämässä palvelua mahdollisimman hyödylliseksi ihmisille. Julkaisimme Heimon ensimmäisen version viime toukokuussa ja kasvu on ollut huikeaa. Heimo tulee perustumaan nosteessa olevaan jakamistalouteen, joka tarkoittaa sitä, että normaalit ihmiset voisivat tarjota palvelujaan. Heimo on ikään kuin Uber tai Airbnb, mutta hyvinvoinnin saralla. Tule mukaan ja tutustu Heimoon.

Johannes Hovi, Heimo

Heimoon voi tutustua osoitteessa www.heimo.co.

One clap, two clap, three clap, forty?

By clapping more or less, you can signal to us which stories really stand out.