
Valtaistuinpeli
Rokua, tuo jääkauden muokkaama valtakunta. Harjumaiseman jäkäläkankaat, muinaiset merenrantatörmät, kirkasvetiset suppalammet, ja lukuisat varomattoman kulkijan eksyttävät metsäpolut muodostavat ainutlaatuisen maailmanlaajuisessakin mittakaavassa arvokkaaksi geologiseksi rikkaudeksi tunnustetun ympäristön. Elokuussa 1819 Venäjän keisarin Aleksanteri ensimmäisen oli määrä kulkea tämän valtakunnan läpi matkalla Ouluun, mutta myrskyisän Oulujärven aallot pakottivat etsimään vaihtoehtoisen reitin. Keisarintie jäi, mutta keisaria ei Rokualle koskaan saatu. Nyt, hieman vajaa 200 vuotta myöhemmin, valtakunnalle etsittiin uutta valtiasta ja valtiatarta. Tulta ei tämä valtakunta kaipaa, mutta jään perintöä kunnioittavat ehdokkaat huolittiin mukaan kamppailemaan alueen herruudesta. Valtaistuinpeli oli edessä.
Uuden hallitsijan valintatavaksi oli määrätty kaksipäiväinen koitos, jonka oli määrä mitata ehdokkaiden kestävyyttä, viisautta, paineensietokykyä, palautumiskykyä, vastustajien heikkouksien tunnistamista ja hyödyntämistä, sekä tulevan hallittavan valtakunnan riittävää maastontuntemusta. Ensimmäisenä päivänä tätä jossain määrin jopa luonnonvalinnaksi luonnehdittavaa vahvimmat heikoista erottelevaa seulontaa toteutettaisiin hevosettomilla pyörillä kulkevilla rattailla, kun taas toisena päivänä luotettaisiin alkukantaiseen jalkaisin toteutettavaan marssisuoritukseen. Vahviten tästä koitoksesta selvinnyt oli määrä kruunata uudeksi hallitsijaksi. Rokuan Keisarin kruunu oli asetettu jalustalle odottamaan uutta omistajaansa.
Kun kuulin tästä kaksipäiväisestä koitoksesta ensimmäisen kerran kevättalven aurinkoisella Tervahiihdon kimppalenkillä, merkitsin sen heti kalenteriin. Kotimaastot Rokualla ovat nimittäin tulleet varsin tutuiksi tuhansien näissä jääkauden muovaamissa maastoissa vietettyjen treenituntien myötä, ja jälleen kerran olisi mahdollista jakaa nämä upeat maisemat muiden kestävyysurheilun ystävien kanssa. Rokua MTB oli jo edellisvuoden kokemuksen perusteella alustavassa kesän elämysohjelmassa, mutta Rokua Trailrun ja sen myötä esitelty Rokuan Keisari tarjosivat kestävyysurheilufanaatikolle lisää nautinnon mahdollisuuksia. Kevättalven ylikuntotilasta selvittyäni ja treeni-innon jälleen löydyttyä oli aika laittaa lappu sisään, ja valmistautua kohti kotimaisemien koitosta.
Kilpailuviikonloppuun mennessä treenitunteja oli alla edelliskesää vähemmän, mutta pyörällä toteutettuja kovempia treenejä oli alla enemmän. Juoksu on kulkenut aina vähintäänkin kohtuullisesti hieman vähemmälläkin harjoittelulla, joten lähtökohdat olivat suhteellisen tasapainoiset. Uuden kotikaupungin Jyväskylän mäkiset maastot olivat tarjonneet oivat treeniolosuhteet alkukesälle, ja itselle normaali kuntotilakin oli vähitellen löytymässä. Suorituskyky sinällänsä oli hieman arvoitus, koska edellinen kunnon kisasuoritus löytyi Keuruun SM-hiihdoista tammi-helmikuun vaihteesta, joten pieniä epävarmuustekijöitä ja säröjä itseluottamuksessa oli siis hieman pinnalla. Alkukesän hieman rennompi suorittaminen urheilun suhteen antoi kuitenkin varsin ennakkoluulottomat lähtökohdat, joten kliseeisesti todeten lähtisin tekemään parhaani ja katsomaan mihin se tällä kertaa riittää.
Perjantaina töiden jälkeen Jyväskylästä kohti kotimaisemia ajellessa suoritin kisatankkauksen Kärsämäkeläisessä pitseriassa. Rasvaisen ja suolaisen pitsan toimivuudesta tankkauksena liikkui ristiriitaisia myyttejä, joten ajattelin testata tämän reseptin toimivuuden ennen rankkaa kisaviikonloppua. Hyvältä maistui, ja sillä mentiin. Iltahämärissä edessä oli vielä pyörän pikainen huolto ja muut kisavalmistelut, jonka jälkeen oli aika valmistautua viikonlopun suunnitelman toteuttamiseen hyvillä yöunilla.
Laatu oli kuitenkin mitä oli. Hieman hermostuneiden yöunien jälkeen oli aika suunnata Rokualle. Kisapaikalla kävi jo kova kuhina, sillä tapahtuma oli yltänyt uuteen osallistujaennätykseen. 400 osallistujan raja oli tullut lähes täyteen, joten Rokuan poluille oli matkaamassa runsaslukuinen joukko maastopyöräilyn ystäviä. Matkavaihtoehtoja oli edellisvuoden tapaan kaksi, ja sarjojakin riitti lähes kaikille. Keisarin valintaprosessissa vaatimuksena oli 52km eli kaksi kierrosta, joten reilut kaksi tuntia intensiivistä suorittamista oli lauantaiaamuna edessä. Kisareittiä en ollut kuluneelle kesälle ehtinyt kiertää, mutta tuttuakin tutumpia polkuja kisattaessa sille ei ollut mitään tarvettakaan. Viimeisten kisavalmistelujen ja tuttujen moikkaamisen jälkeen oli aika hivuttautua lähtöviivalle odottelemaan käskyä lähtökynnyksen ylittämiseen. Kruunajaiset olivat alkamassa!
Viime vuonna innostuin hieman liian kovaan alkuvauhtiin, ja se verotti kisan edetessä aika raakamaisella tavalla. Juomahuollon epäonnistuminenkin pullon tippumisen myötä oli vielä tuoreessa muistissa, joten edellisvuodesta opittuna näihin asioihin oli tarkoitus kiinnittää parempaa huomiota varsinkin kun kisasuorittamiseen ei ollut liikaa vertailukohtaa kuluneelta kesältä. Näillä opeilla siis kohti kisasuoritusta! Lähtökäsky annettiin klo 10, ja runsaslukuinen porukka kiihdytti Rokuan poluille. Oma paikka löytyi jonosta varsin äkkiä ja edellisvuotta helpommin, joten ainakin alku oli varsin lupaava. Vauhti oli napakkaa, kuten nopeakulkuinen maasto vähän lupailikin, ja melko punaisella saikin ensimmäiset kilometrit pyöritellä, että hyvässä letkassa pysyi. Viime vuoden tapaista välikuolemaa ei kuitenkaan tullut, joten vauhdin tasaannuttua meno jatkui vauhdikkaasti ja sopivalla epämukavuusalueella.

15 kilometrin kohdalla reitti kulkee Rokuan alueen syvimmän supan Syvyydenkaivon rinteillä. Kisareitin parhaat ja hienoimmat pätkät ovat ehdottomasti näillä main, ja sopiipa sekaan reitin isoin nousukin. Tämä nousu osoittautuikin oman kisasuorituksen suureksi muutostekijäksi. Jyrkähköön nousuun lähdettiin suoraan vauhdikkaasta polkulaskettelusta, jolloin sopivan vaihteen nappaaminen kohdilleen vaati tarkkuutta. Vaihde tipahti kyllä kohdilleen, mutta samalla toinen jalka irtosi polkimesta, eikä sitten yrityksistä huolimatta napsahtanut suoriltaan takaisin paikalleen. Tuloksena väistämätön jalkautuminen ja pieni kiroaminen perään; se toistettiin myös perässätulijan toimesta. Anteeksi aiheutuneesta mielipahasta! Jyrkkään nousuun oli turha yrittää takaisin satulaan, joten juoksin nousua pyörän kanssa ylöspäin hieman loivemmalle kohdalle. Päästin pari kuskia ohitseni, ja sitten pääsin jatkamaan matkaa. Tilannetta ennen olin ollut minulle vauhdiltaan sopivassa letkassa. Letkasta tiputtuani alkoi kuitenkin yksinäinen tempoajo. Ero ei oikeastaan kasvanut eikä pienentynyt, vaan pysyi näköetäisyyden vajaan puolen minuutin mittaisena. Ensimmäisen kierroksen loppupuolella alkoi tuntua hieman väsymyksen merkkejä, ja pieni pelkotila tummumisesta kävi mielessä. Energiaa tankaten matkan sai kuitenkin jatkumaan hyvällä vauhdikkaalla tempolla.

Ensimmäinen kierros täyttyi noin 1:04h kohdalla, ja ero edellä menevään letkaan pysyi edelleen samana. Toisen kierroksen alussa koin ihmeellisen elpymisen tunteen, ja vauhtia pystyi jopa lisäämään. Ero letkaan pieneni, mutta edelleenkään en saanut sitä kiinni. Yksinäinen tempoajo jatkui suurimman osan toista kierrosta itselle äärimmäisen hyvällä pyöräilysuorittamisella; epämukavuusalue oli koko ajan läsnä, mutta tunnetta vastaan pystyi puristamaan todella hyvin. Ensimmäisellä kierroksella vaikeuksia tuottanut nousukin sujui huomattavasti paremmin, joten jatkoin päättäväistä ajojahtiani. Reilun 30 kilometrin tempoajon jälkeen suoritus palkittiin, ja sain jahtaamani letkan kiinni. Loppumatka 6km maaliin oli lähes tasaista, joten tarkoitus oli huilata letkassa hieman ennen viimeisen kilometrin rutistusta. Juuri letkaan päästyäni vauhtia iskettiin (tottakai) reilusti lisää, ja selkäranka oli lähellä murtua. Pysyin kuitenkin vauhdissa juuri ja juuri, ja revittelyä jatkettiin loppuun asti. Muutama sata metriä ennen maalia päätin palkita pitkän ajojahtini, ja kirin viiden ajajan porukasta ohi. Selvisin nopeimpana maaliin, ja suoritus oli ohi ajassa 2:08.

Fiilis maalissa oli todella hyvä! Toinen kierros sujui aikalailla samaan aikaan kuin ensimmäinenkin, joten hyytymistä ei tapahtunut. Energian riittävyys onnistui siis mainiosti, ja liekö pitsallakin ollut sitten syytä asiaan! Joka tapauksessa edellisvuoden aika parantui reilun 10min, ja reilun kilometrin reittilyhennyskin huomioiden parannusta tapahtui huomattavasti! Edelleenkin tuntuu, että kestävyys ei sinällänsä ole pyöräilyä rajoittava tekijä, mutta lajinomaisen voiman puute rajoittaa vielä vauhdikkaampaa menoa näin sivulajissa. Näillä treeneillä kuitenkin itseä hyvinkin tyydyttävä suoritus, josta on tulevina vuosina hyvä lähteä taas parantamaan!
Energioiden loppumisen välttäminen oli voitto seuraavana päivänä odottavaa polkujuoksukoitosta miettien. Lauantai-iltapäivä sujui lähinnä syöden, mutta iltahämärän kaatosateessa uskaltauduin hieman juoksentelemaankin. Kevyttä meno ei ollut, mutta toiveita kohtuullisesta suorittamisesta seuraavan päivänä oli.
Sunnuntaiaamuna ihmettelin, kuka oli ajanut ylitseni yön aikana. Alaselkä oli kohtuullisen hyvin paketissa, ja muutenkin kolotti vähän joka paikkaa. Aamulenkin köpöttelyn aikana puolimaratonin suorittaminen muutamaa tuntia myöhemmin ei herättänyt kovinkaan positiivisia tuntemuksia. Aamupuuron syönti sujui hieman mietteliäästi, mutta koska itse oli tähän leikkiin lähdetty, täytyi se viedä kunnialla loppuun asti!
Kisapaikalle päästyäni oli mukava jakaa nämä samat tuntemukset myös muiden kanssa naureskellen, mikä nostikin hieman kisafiilistä olotilasta huolimatta. Alkuveryttelyn toteutin todella kevyesti ja lähinnä kävellen, kunnes oli aika asettautua jälleen lähtöviivalle toisen päivän koitosta varten! Kuuluttaja kyseli, ketä jännittää, ja olihan se oma käsi nostettava ylös. Olotila oli mitä oli, ja maastopyöräilyn jälkeen Keisarin kruunukin oli reilun kuuden minuutin päässä, ja väliin mahtui muutama muukin vallan tavoittelija. Kisataktiikalle ei siis liiemmin jätetty vaihtoehtoja, vaan vauhtia olisi lähdettävä pitämään alusta asti. Lähtökäsky annettiin klo 9, jolloin hienon lähes 200 juoksijan porukan paikalle houkuttanut koitos laitettiin käyntiin. Hurjimmat kiertäisivät kaksi kierrosta eli maratonin verran, mutta Keisarikokelaita oli armahdettu hieman ja ohjelmassa oli vain yksi 21 kilometrin kierros.

Lähdin alusta asti pitämään täysin omaa vauhtiani. Optimistina vauhti oli sellaista, jota olisin lähtenyt juoksemaan ilman edeltävää maastopyöräkoitostakin, joten pienellä riskillä mentiin. Tavoitteena oli lyödä muille luu kurkkuun heti alussa, ja jos joku olisi lähtenyt seuraamaan, olisin yrittänyt tiputtaa vauhdista saman tien. Varsin rohkealla kisataktiikalla siis liikenteeseen! Reitin ensimmäiset kilometrit mukailivat edellispäivän kisan alkumatkaa, joten mukavaa polkuiloittelua oli heti ohjelmassa. Alkumatkasta päästiin vierailemaan myös itselle rakkaiden Rokuan kilpalatujen tuntumassa, joten hyvällä fiiliksellä matkaa taitettiin. Jalat tuntuivat olevan edelleen pyöräilymoodissa, joten kimmoisuutta ei askelluksesta ollut liiemmin havaittavissa. Raskaasta tuntemuksesta huolimatta happi kulki kuitenkin hyvin, ja vauhtia pystyi pitämään yllä odotuksia paremmin. Epämukavuusalueella kuitenkin mentiin. Reitin mäkisin osuus ajoittui ensimmäisen reilun 12 kilometrin matkalle, joten itselle parhaiten sopivat pätkät löytyivät tältä osuudelta. Rokuan korkein kohta Pookivaara saavutettiin noin seitsemän kilometrin jälkeen, jonka jälkeen lasketeltiin vauhdikkaampia pätkiä kansallispuiston ytimeen. Kello ilmoitteli alle neljän minuutin kilometreistä, joka pisti hieman miettimään; matkaa oli kuitenkin jäljellä yli puolet. 10km täyttyi hieman ennen Syvyydenkaivoon laskettelua ajassa 42:42, joka viimeistään herätti hieman huolta liian rajusta alkuvauhdista; alkumatka oli kuitenkin ollut varsin mäkistä, ja matkaa maaliin oli vielä reilu toinen samanmoinen taival.
Ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt. Juoksu tuntui lähtökohtiin nähden kohtuullisen hyvälle, ja vauhti säilyi kohdillaan. Vertailukohtaa muihin nähden ei liiemmin ollut, joten ei auttanut kuin juosta sen minkä pääsi. Viimeiset kuusi kilometriä olivat jo edessä, ja reitti alkoi lähestyä tasaisempia rantapolkuja. Tässä vaiheessa piti varalta syödä yksi suolatabletti, kun oikea takareisi alkoi hieman muistutella olemassaolostaan. Näillä main reitillä alkoi näkyä myös muita juoksijoita, kun saavutin samaan aikaan lähteneitä 10 kilometrin taivaltajia. Sain kannustustakin, mutta kuulumisia en ehtinyt liiemmin vaihdella. Kolmisen kilometriä ennen maalia tunsin ensimmäisiä pieniä väsymyksen merkkejä, mutta matkaa oli sen verran vähän, että pyrin vain kiristämään ruuvia hieman tiukemmalle. Kuuden minuutin kiriminen oli kuitenkin varsin iso työ tehtäväksi, joten ei auttanut liikaa himmailla ennen maalia. Viimeiselle kilometrille löytyi vielä fiilistelyvaihde, jolloin kestävyysurheilun kaikki nautintotekijät äärimmäisestä tuskasta vapauden tunteeseen tuli koettua. Lopulta loppusuora lammen rannassa avautui eteen, ja kisaurakka oli ohi. Rokua Trailrun oli tullut koettua ajassa 1:25:58.
Heikotti. Kisan aikana piileksinyt kolotus ilmaantui jälleen, ja vähän sai taas itseä keräillä kasaan. Hetken huokaisun jälkeen maailma alkoi taas näyttää huomattavasti kirkkaammalta, ja fiilis oli todella hyvä. Helpotus oli ehkä päällimmäisenä mielessä: raskaan kevään ja vaikean alkukesän jälkeen tällaisiin ehjiin kisasuorituksiin yltäminen tuntui todella hyvälle. Odottelin muita maaliin, ja jännäsin, miten kruunajaisten lopputuloksen käy. Seuraava kilpailija saapui maaliin vajaa 5min myöhemmin, joten marginaalia oli nähtävästi kertynyt lupaavasti. Loppujen lopuksi sain hieman myöhemmin todeta, että oma suoritus riitti yhteiskilpailun parhaaseen aikaan. Rokua oli siis lopulta saanut oman Keisarin!

Rokua MTB:n toteuttajaosasto oli saanut jälleen luotua upean tapahtuman Rokuan upeisiin maisemiin. Tapahtumafiilis oli loistava, ja tapahtuman oheistoiminnot oli järjestetty mallikkaasti. Rokua Health&Span kylpylä ja ravintola tarjosivat kisaajille erinomaiset puitteen kisan jälkeiseen huoltoon ja jälkipeleihin. Suosittelenkin ehdottomasti kokeilemaan tätä tapahtumaa, jos et ole sitä vielä ennen tehnyt. Suuri kiitos järjestäjille, ensi vuonna uudelleen!
Valtaistuinpeli on päättynyt. Viikonloppu kotimaisemissa kisaillen toi taas pinnalle, miksi kestävyysurheilu elämäntapana on jotain todella hienoa. Itsensä voittaminen, pienien tavoitteiden saavuttaminen, ilon ja elämyksien kokeminen muiden saman henkisten kanssa ruokkii henkistä hyvinvointia tavalla, jota en ole vielä muualta löytänyt. Oman fyysisen suorituskyvyn vieminen äärirajoille kerrasta toiseen aiheuttaa riippuvaisuuden tunnetta, josta on varsin vaikea päästää irti, vaikka toisinaan aallonpohjaan iskeytyykin. Haasteista takaisin nouseminen palkitsee monella tapaa, ja opettaa arvostamaan erilaisia asioita uudella tavoin. Rokuan kaksipäiväinen kisaviikonloppu tarjosi kestävyysurheiluviihdettä koko rahan edestä, ja antoi mukavan positiivisuuden boostin kohti syksyä ja talvea mentäessä. Kaikenlaisia kisoja on vielä ohjelmassa, joista suurimpana tavoitteena on edessä itselle ensimmäinen Vaarojen Maraton Kolin upeissa maisemissa lokakuun alussa. Odotan tätä kokemusta innolla, ja se tarjoaakin varmasti taas uudenlaisen elämyksen kestävyysurheilun parissa! Siitähän tässä onkin omalla kohdalla kyse; elämykset, vapaus, ja onnistumisen tunteet ruokkivat intohimoa kestävyysurheilua kohtaan. Äärimmäisen palkitseva elämäntapa, jossa on vielä monta tarinaa koettavana.
Seuraaviin seikkailuihin! Jääkauden valtakunnan Keisari kiittää kanssakilpailijoita, nähdään ensi vuonna!
-Jonne
https://www.instagram.com/jseppanen/
www.facebook.com/JHSeppanen

