Perussuomalaisten matka vennamolaisesta protestipuolueesta kohti eurooppalaista oikeistoa

Eräs kotimaan suurimpia puoluepoliittisia tarinoita 2010-luvulla on Perussuomalaisen puolueen hitaasti edennyt ja vuonna 2017 kulminoitunut muodonmuutos. Kyseistä muutosta on kuitenkin luodattu ja sen vaikutuksia arvioitu silmiinpistävän vähän. Mistä perussuomalaiset ovat muuttuneet ja mihin suuntaan, sitä luotaan tässä tekstissä. Loppua kohti käydään läpi vaihtoehtoisia kulkusuuntia tulevalle kehitykselle.

Vaikka puolue perustettiin Timo Soinin johdolla jatkamaan Suomen Maaseudun Puolueen työtä, on se edennyt progressiivisesti kohti geneerisempää eurooppalaista oikeistopuoluetta viimeisten vuosien aikana. Muutos näkyy muun muassa suhtautumisessa talouteen ja puolueen kasvaneessa painotuksessa maahanmuuttoa koskeviin asioihin.

Soini liittyi SMP:hen vain 16-kesäisenä vuonna 1979. Kuusitoista vuotta myöhemmin hän oli perustamassa perussuomalaisia jatkamaan Veikko Vennamon työtä, pääosin samoin askelmerkein. Pro Gradu -tutkielmansa vennamolaisesta populismista kirjoittanut Soini nosti PS:n paikkamäärää eduskunnassa ensin muutamaan ja lopulta läpimurtoon vuonna 2011, jolloin perussuomalaiset saavuttivat 39 kansanedustajaa.

Soinin perussuomalaiset

Soinin lähes kyseenalaistamattomassa kaitsemuksessa perussuomalaisten vaalimenestys koostui useammasta aineksesta. Osin johtuen 2000-luvun ensimmäisen loppupuoliskon pinnalla olleesta maailmanlaajuisesta talouskriisistä, yksi näkyvä teema perussuomalaisten kampanjoinnissa oli korostettu EU-vastaisuus. Maailmanlaajuinen talouskriisi Kreikan velkoineen puski kollektiiviseen tajuntaan myös kotosuomessa. Aikakauden mieleenpainuvimpia sitaatteja asian tiimoilta lieneekin Soinin letkautus “missä EU, siellä ongelma”.

Timo Soini vuonna 2016 // Kuva: Ulkoministeriö

Toinen merkittävä teema vuoden 2011 vaalien menestyksen mahdollistajana oli sittemmin erittäinkin tutuksi tullut kritiikki maahanmuuttoa kohtaan. Lauri Nurmi on ansiokkaassa teoksessaan Perussuomalaisten hajoamisen historia (2017, Into) ruotinut muun muassa Jussi Halla-ahon roolia siiven vahvistamisessa. Halla-aho henkilöi oikeastaan koko Suomen maahanmuuttokriittistä kohorttia vielä tänäkin päivänä, osin myöhempien kehityskulkujen johdosta mutta myös suhteellisen analyyttisen tyylinsä ja oppineen taustansa takia, jo yli kymmenen vuotta sitten. Jopa siihen pisteeseen, että suurin kotimainen maahanmuuton aiheiden ympärille perustettu keskustelufoorumi, Hommaforum, syntyi Halla-ahon scripta-blogin kommenttiosion jatkeena.

Tekstin kannalta merkittävin Soinin johtamien perussuomalaisten vaalimenestyksen tuojasta on kuitenkin sen kanta talouspolitiikkaan. Vennamolaisuuden perinteenä PS:n on katsottu ja tahdottu nähdä olevan pienen puolella isoja vastaan, heikomman takana mielivaltaa vastaan. Tuloksena nähtiin usein hyvin samanlaisia äänenpainoja kuin vaikkapa sosialidemokraattien talousohjelmissa. Luonnehtipa Soini puoluetta “työväenpuolueeksi ilman sosialismia” vuonna 2013.

Osin vennamolaisesta agraaritaustasta juontuva painotus oli omiaan takaamaan kannatusta syjäisemmässä Suomessa, erityisesti keskustapuolueen heikon tuloksen aikana vuoden 2011 vaaleissa. Halla-aholaisen siiven maahanmuuttopainotus taas takasi kannatusta erityisesti kaupungeissa lähiöineen, kirkkoslaavin tohtori Eirasta ylsi vuonna 2011 Helsingin toiseksi suurimpaan ja koko maan kuudenneksi suurimpaan äänimäärään.

Teemapaletti hajoaa, maahanmuuttokritiikki yltyy

2010-luvun edetessä Soinin kolme kärkeä murenivat kuitenkin käsiin pala palalta. Maailmanlaajuinen tai edes euroalueen laajuinen talouskriisi Kreikan velkoineen ei lopulta voinut kestä loputtomiin, minkä myötä EU-kritiikki painui varsinkin vuosikymmenen alkupuoliskolla taka-alalle. Samalla suomalaisten tyytyväisyys EU:hun on edelleen korkeammalla kuin juuri koskaan, samoin kuin kansalaisten muuallakin Unionin alueella.

Jussi Halla-aho vuonna 2014 // Kuva: Mikko Matikainen

Osin samoihin aikoihin erityisesti maahanmuuttokärki Halla-ahon johdolla sai pontta vuosikymmenen puolivälin siirtolaisvirtojen myötä, ja sitä myöten vahvistui. Vuoden 2015 vaalien jälkimainingeissa perussuomalaiset lähtivät Timo Soinin johdolla mukaan hallitukseen 38 kansanedustajapaikan myötä. Jo kuitenkin syksyllä puolueen kannatus laski rajusti, osin syksyn 30 000 maahantulijan ja osin työmarkkinaosapuolten välien kärjistymisen myötä, jossa PS:n nähtiin ajavan oikeiston asiaa hallituksessa.

Kesän 2017 puoluekokouksessa Jussi Halla-aho valittiin uudeksi puheenjohtajaksi, osin Soinin ja Sampo Terhon johtamalle kohortille yllätyksenä. Jälkimainingeissa puolet perussuomalaisten eduskuntaryhmästä erosi muodostaen nykyään Sinisenä Tulevaisuutena tunnetun puolueen. Hallitukseen otetut siniset ovat näillä näkymin jäämässä ilman paikkoja eduskuntavaaleissa, tai ovat saamassa niitä maksimissaan muutaman, kun taas hallituksesta lähtöpassit saaneet perussuomalaiset ovat saavuttamassa kolmisenkymmentä paikkaa.

Kohti eurooppalaista oikeistoa

Lopputuloksena Halla-ahon johtama maahanmuuttokritiikkiin keskittyvä siipi on saavuttanut perussuomalaisissa jokseenkin monopoliaseman, ainakin mitä tulee puolueen aktiiveihin. Halla-ahon henkilökohtaiset kannat talouteen ovat puoluetta selvästi markkinaliberaalimpia, esimerkiksi vuonna 2017 hän kutsui työttömyys- ja sosiaaliturvaa yhteiskunnan luksustoiminnoiksi. Samoin vuonna 2017 puheenjohtajaksi valinnan jälkeen Halla-aho oli valmis hyväksymään keskustaoikeistolaisen hallituksen hallitusohjelman kokonaisuudessaan, talouskantoineen.

Myös puolueen eduskuntavaaliehdokkaat ovat Yleisradion eduskuntavaalikoneessa kokoomusehdokkaiden jälkeen eniten samaa mieltä väittämän “Kun valtion menoja ja tuloja tasapainotetaan; se on tehtävä mieluummin menoja karsimalla kuin veroja kiristämällä.”

Saksassa oikeistopuolue Alternative für Deutschland (AfD, europarlamentissa EFDD-ryhmä) demonstroi osuvasti Perussuomalaisen puolueen nykyistä suuntaa. Puolueen talouskannat ovat silmiinpistävän liberaaleja, vaikka puolue kerää äänisaaliinsa ainakin toistaiseksi perussuomalaisten tapaan heidän joukosta, jotka niistä olisivat suurimpia kärsijöitä.

Toinen käypä mittatikku perussuomalaisten linjan eurooppalaiselle valtavirtaistumiselle on viimeaikoina menestynyt hollantilainen Forum for Democracy (FvD, europarlamentissa ECR). Myös FvD:n talouskannat ovat liberaaleja, kuten yhä suuremmissa määrin Euroopassa kyseisen kohortin puolueissa. Kolmas sopiva verrokkipuolue löytyy Itävallasta. Freedom Party of Austria (FPÖ, eurooparlamentissa ENF) on olemassaolonsa ajan painottanut yksilönvapauksia sekä liberaalia talouslinjaa: verojen laskua ja deregulaatiota.

Matteo Salvini (Lega-ENF), Marine Le Pen (RN-ENF) sekä Geert Wilders (PVV-ENF) vuonna 2016 // Kuva: Giuseppe Cacace/AFP/Getty Images

Toki euroopan tasolla poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi suuret Ranskan Marine Le Penin johtama Rassemblement National (RN, europarlamentissa ENF) sekä Italian Matteo Salvinin Lega (europarlamentissa ENF) ovat ottaneet protektionistisempia ja maltillisempia talouskantoja. Talouskantojen lisäksi toinen Euroopan kansallismielistä oikeistoa jakanut teema talouden ohella perinteisesti on ollut suhtautuminen Venäjään, minkä kehitykseen perussuomalaiset voidaan tietystä näkökulmasta asettaa.

Vuoden 2014 europarlamenttivaalien jälkimainingeissa keskustaoikeistolaisesta EPP:stä (Suomessa kokoomus ja kristillisdemokraatit) oikealle olevat puolueet neuvottelivat pitkäänkin yhteisen yhden ryhmän luomisesta. Lopulta erimielisyyksiä oli liikaa, tuloksena oli kolme erillistä ryhmää parlamentissa.

Samaa yritetään tänäkin keväänä eurovaalien yhteydessä. Hieman varaslähtönä entisen ENF-europarlamenttiryhmän Lega sekä EFDD-europarlamenttiryhmän AfD ilmoittivat perustavansa EAPN-europarlamenttiryhmän. EFDD tulee todennäköisesti hajoamaan vaalien jälkeen joka tapauksessa, sillä se tuskin täyttää vaadittavaa seitsemän puolueen ja 25 europarlamenttiedustajan vaatimuksia ryhmälle. ENF-jäsenet — sisältäen myös RN:n — sen sijaan ovat liittymässä uuteen ryhmään kokonaisuudessaan.

Relevantiksi kehityksen tekstille tekee perussuomalaisten delegaation osallistuminen kyseisen EAPN-ryhmän perustamiskokoukseen yhdessä muun muassa tanskalaisen Danish Peoples’ Partyn (DPP) kanssa. Molemmat ovat istuneet kolmannen oikeistoryhmän, ECR:n joukoissa europarlamentissa kuluvalla kaudella.

Niin ikään ECR-ryhmässä istuneet ruotsidemokraatit hiljattain taas ilmoittivat pysyvänsä poissa uudesta ryhmästä sen “radikaalien ja Vladimir Putinia sympatisoivien puolueiden takia”. Perussuomalaisten on määrä tehdä lopullinen päätös liittymisestä uuteen ryhmään eurovaalien jälkeen.

Kotro (PS-ECR), Meuthen (AfD-EFDD), Salvini (Lega-ENF) ja Vistisen (DF-ECR) EAPN-ryhmän perustamiskokouksessa // kuvakaappaus videolta

Kuitenkin delegaation lähettäminen EAPN:n perustamiskokoukseen kertoo omaa tarinaansa ainakin valmiudesta neuvotella Putinia kohtaan suopean eurooppalaisen oikeiston kanssa yhteistyöstä — ruotsidemokraatit eivät ketään paikalle lähettäneet ja siis sitäkään tehneet. EAPN-puolueista ranskalainen RN on muun muassa avoimesti saanut rahoitusta ja lainaa Venäjältä, AfD:n edustajan on venäläisessä raportissa todettu olevan “täysin kontrollissa”, ja italialainen Lega on solminut yhteistyösopimuksen Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen kanssa.

Tässäkin suhteessa perussuomalaisten voidaan siis katsoa liikkuneen kohti geneerisempää eurooppalaista oikeistoa, ainakin jollain tasolla ja verrattuna länsinaapuriin. Karrikoiden voisi yleisesti luonnehtia kohortin puolueiden parissa suhtautumisen Venäjään muuttuvan kriittisemmäksi lähemmäs Venäjän rajoja mentäessä. Esimerkiksi ECR-ryhmässä yhä vaikuttava puolalainen Laki ja Oikeus -puolue (PiS) on niin ikään hylännyt jo suorilta EAPN-jäsenyyden sen Venäjää koskevien kantojen takia. Samoin tekivät ruotsidemokraatit.

Jussi Halla-aho itse on ottanut aiheen suhteen kotimaassa Venäjään kriittisesti suhtautuvia kantoja, erityisesti konfliktiin Ukrainassa liittyen. Samoin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat suhtautuvat keskimääräisesti kovin nihkeästi, mutta keskiarvoa positiivisemmin, esimerkiksi NATO-jäsenyyteen Yleisradion vaalikoneen perusteella.

Perussuomalaiset ovat kulkeneet 2010-luvulla matkan vennamolaisesta populismista maltillisilla talouskannoilla kohti valtavirtaisempaa eurooppalaista oikeistoa, jota luonnehti erityisesti vapaampi suhtautuminen markkinoiden rooliin. Nähtäväksi jää, viekö kehityskulku puolueen lopulta tuoreeseen EAPN-ryhmään, vai päättävätkö jäädä lopulta pois länsinaapurien tapaan.

Joka tapauksessa perussuomalaisten muutos omintakeisesta historiallisesta vennamolaispuolueesta kohti eurooppalaista oikeistopuoluetta vuosikymmenen kuluessa on Suomen kontekstissa merkittävä ja suhteellisen nopea, eikä sen vaikutuksia ole juuri päivänpolitiikassa huomioitu tai asiasta puhuttu.

Editor-in-chief at Europe Elects, Political Science in the University of Helsinki. History, politics and statistics. Deaf.

Editor-in-chief at Europe Elects, Political Science in the University of Helsinki. History, politics and statistics. Deaf.