Viikko 35 — Ja ambulanssilla mennään

Maanantaina 24.8 Jaanalle iski taas järkyttävän voimakas sappikohtaus. Tällä kertaa hän jätti litalginin ottamatta, jotta pääsisi hoitoon jota ei tuntunut millään muulla tavalla saavan. Tuskien jatkuessa kutsuin paikalle ambulanssin, joka kyyditsikin potilaan ja minut Acutaan. Siellä Jaana laitettiin tarkkailuosastolle ja litalginia pistettiin suoraan suoneen, mikä toi helpotusta pahimpiin kipuihin.

Ihan valot vilkkuen ei meidän tapauksessa menty koska asumme tarpeeksi lähellä Acutaa.

Muutaman tunnin odottamisen jälkeen päivystävä lääkäri tuli paikalle ja totesi että kyseessä on varmaankin jo epäilty sappirakko, mutta oli samalla sitä mieltä että leikkaus ei ollut tässä vaiheessa tarpeen. Hän jatkoi, että koska Hatanpään sairaalaan oltiin tehty jo lähete kirurgille, niin asian hoito kuului sinne. Jaana selitti lääkärille, kuinka pahoiksi kohtaukset olivat menneet ja tämän johdosta hän laittoikin kiirehtimispyynnön Hatanpäälle. Lääkäri oli sitä mieltä, että kotiin voisi lähteä kun pahin kipu oli saatu lääkkeillä pois, ja Jaana kotiutettiinkin neljän aikaan aamuyöstä.

Jäimme siis odottamaan aikaa kirurgille kipujen ollessa päivittäin kovia. Kävimme keskiviikkona 26.8 terveyskeskuksessa uudestaan, koska kivut jatkuivat sietämättöminä ja syöminen oli vaikeaa ellei täysin mahdotonta. Siellä lääkäri määräsi vahvaa kipu- ja pahoinvointilääkettä sekä muita pillereitä kipulääkkeen sivuvaikutuksiin. 80€ apteekkilaskun ja parin päivän käytön jälkeen pääsimme toteamaan ettei näistä ollut mitään hyötyä.

Torstaina 27.8 Jaanalle soitettiin Hatanpäältä. Häntä neuvottiin käymään verikokeissa ja saapumaan kirurgian poliklinikalle seuraavana päivänä. Acutan käynnistä oli siis ollutkin hyötyä sillä asiat tuntuivat etenevän.

Perjantaina 28.8 pääsimme lopultakin kirurgin puheille Hatanpään sairaalan poliklinikalle. Tämä totesi lähes saman tien että kyseessä on ilmiselvä sappikivitauti, joka vaati leikkausta. Kirurgi alkoi tätä heti järjestelemään, mutta aikaa ei voinut saada kuin vasta viikon tai kahden päähän jonojen vuoksi. Leikkaukseen pääsemistä vaikeutti myös se, että Jaanalla oli flunssa joka ei millään tahtonut helpottaa. Flunssa kasvattaa nukutuksen riskejä ja potilaita ei näin ollen mieluusti taudin aikana leikata.

Saman päivän iltana iski taas hirvittävän kova sappikohtaus pahoinvoinnin, oksentelun ja kuumeen saattelemana. Edessä oli jälleen uusi reissu ambulanssilla Acutaan. Vietettyään jonkin aikaa Acutan vuodeosastolla Jaana vietiin päivystyksen kirurgian osastolle, jossa hänelle tehtiin ultraäänitutkimus mahdollisen sappirakon tulehtumisen selvittämiseksi.

Tutkinut lääkäri ei löytänyt pikaisessa ultrassa rakosta tulehdusta, eikä kiviä. Hänen mukaansa rakossa oli kaikki hyvin ja tästä kannatti olla iloinen. Tämä kuulosti hirveistä kivuista jo pitkään kärsineelle Jaanalle kauhealta, koska lääkäri ei tuntunut ymmärtävän tilannetta ollenkaan. Oireet viittasivat kuitenkin hyvin selkeästi sappikivitautiin ja sappirakon tulehtumiseen. Jaanalle ja häntä aiemmin päivällä tutkineelle kirgille oli selvää, että ongelma oli sappirakossa.

Päivystävä kirurgi päätyi kuitenkin siirtämään Jaanan gastroentrologian osastolle kolme odottamaan sappirakon leikkausta, perustaen päätöksensä Hatanpäällä tehtyihin tutkimuksiin ja potilaan oireisiin.

Seuraavan yön aikana Jaana alkoi täristä ja hän pyysi hoitajia mittaaman lämmön, josta tulokseksi saatin lähes 39 asteen kuume. Tämän ja kipujen johdosta alkoi kova lääkitys, joka sanottavammin auttanut. Jaanan yö kului osaston sängyllä vapisten ja kovissa kivuissa.

Syöminen muuttui viikonlopun aikana lähes mahdottomaksi ja potilas eli pitkälti suonensisäisen ravinnon varassa. Hoitohenkilökunta ihmetteli kovia kipuja muttei pystynyt lääkityksen lisäksi muuta tekemään.

Hoitajat ja lääkärit eivät edes tuntuneet tietävän mistä potilas kärsi, mikä merkitsi että tieto ei ollut kulkenut sairaalan osastojen välillä ollenkaan. Viikonlopun takia lääkäriä ei Jaana edes nähnyt. Sen sijaan hänellä alettiin hoitaa virstatien tulehdusta, joka oli todettu verikokeissa. Kova kuume ja kohonneet tulehdusarvot laitettiinkin tämän piikkiin, vaikka sappirakon tulehdus oli paljon todennäköisempi aiheuttaja. Tämä todettiinkin myöhemmin magneettikuvauksessa. Kuume ja tulehdusarvot olivat nousseet erittäin kovan sappikohtauksen yhteydessä, joten virtsatietulehduksen kanssa niillä tuskin oli mitään tekemistä.

Yleisesti ottaen ketään osastolla ei tuntunut olevan millään tasolla perillä Jaanan tilanteesta, aiemmista tutkimuksista tai tehdyistä diagnooseista. Hoito keskittyi täysin toissijaiseen virtsatien tulehdukseen ja sappirakosta ei kukaan vaikuttanut olevan kiinnostunut. Jaana ei missään vaiheessa ollut vakuuttunut että korkea kuume olisi johtunut virstatietulehduksesta, varsinkin siinä vaiheessa kun täsmäantibioottia oli annettu kaksi päivää ja lämpö vain jatkoi nousuaan.

Lisästressiä Jaanalle aiheutti myös hoitohenkilökunnan kiire, jonka takia heille oli vaikea selittää tilannetta. Aikaa tai kiinnostusta kuunteluun ei monella heistä tuntunut olevan.

One clap, two clap, three clap, forty?

By clapping more or less, you can signal to us which stories really stand out.