Aloittelijan Roihupesti

Minut pestattiin loppuvuodesta 2015 Roihun luovuuslaakson meemikympiksi. Kymppiparini oltiin värvätty tehtävään aiemmin, mutta minulle vakuutettiin, että pääsisin varmasti kärryille. En ollut itse kovin vakuuttunut, sillä en ollut liioin toiminut isoissa pesteissä saati sitten suurleirin kymppinä. Leirin, jolle oli tulossa noin kuusituhatta tarpojaa. No worries, laakson mestarilla oli ratkaisu — Partiojohtajan peruskurssi. Suhtauduin kurssiin etukäteen melko epäilevästi, koska minulla oli keväällä paljon muutakin tekemistä. Kurssille mentyäni huomasin kuitenkin, että se oli jälleen yksi hieno partiokokemus, joka oli ehdottomasti tarpeellinen. Meemipajasta tuli kurssityöni ja toinen laakson mestareista toimi ohjaajanani.

Minun piti siis yhdessä kymppiparini kanssa suunnitella ja toteuttaa Meemipaja, ja leirin aikana tietysti johtaa sitä. Meemipajan toimintaan tuli sisällyttää itse meemien lisäksi jonkinlaista some-kasvatusta. Juu ei minun vahvin alueeni, mutta palataan siihen myöhemmin. Aloitimme siis meemeistä, ja onnekseni kymppiparillani oli jo suunnitelma meemien tekemisen toteutuksesta. Minun vastuullani oli ennen kaikkea hankinnat, joten pohdin hartaasti mitä kaikkea tilpehööriä kyseinen toiminta vaatii. Olin aluksi hämilläni kaikista suoritettavista asioista ja lukuisista deadlineista, eivätkä hankinnatkaan sujuneet ongelmitta. Pystyin kuitenkin helposti ottamaan yhteyttä mestareihini, kun tarvitsin apua ja erityisesti kurssityön ohjaajani auttoi minua pienissäkin vaikeuksissa. Tulimme myös hyvin toimeen parini kanssa ja pystyimme sopimaan asioista helposti.

Monipuolisen venkslaamisen ja pienten stressihetkien kautta sain viimein hankinnat hoidettua. Ai niin se some-kasvatus. Muistan kyllä, että pj-kurssilla puhuttiin viimetipasta, mutta en tainnut ottaa opikseni. Sitä pohtiessa tulikin sitten valvottua, mutta sain lopulta kehitettyä toimintaosion, jossa tarpojat tekevät improvisaationäytelmiä annetuista some-kiusaamisaiheista. Pidimme parini kanssa myös pari laminointipäivää, jolloin laminoimme tuhat meemiä, mutta se on toinen tarina. Meillä alkoi siis todella olla kaikki suunnitelmat, hankinnat ja muu härvääminen niin järjestyksessä, kuin se ennen leirin alkua voi olla.

Sitten alkoi raksa. Tietenkään laaksossa ei mennyt mikään niin kuin oli odotettu. Ylimääräisiä yllätyksiä riitti kadonneesta merikontista raivattavaan metsään. Pajojen rakentaminen viivästyi ja stressaaminen jatkui. Myös meemipaja oli vielä selvästi kesken viimeisenä rakennuspäivänä, kun tekijät eli meemivelhot piti perehdyttää pajan toimintaan. Kerroimme mahdollisimman tarkasti ja selkeästi kuinka pajan oli tarkoitus toimia. Odotetusti olin ollut huolissani tästäkin vaiheesta, mutta se sujui todella kivuttomasti ja tekijät jäivät vielä auttamaan viimeisissä rakennustöissä.

Nyt tulemme siihen vaiheeseen, jota olin todella stressanut kaikista eniten — ensimmäinen leiripäivä. Mitä jos tarpojia on liikaa, mitä jos tekijöitä on liian vähän, mitä jos meemiseinä ei toimi, mitä jos kaikki inhoavat tätä, mitä jos katokset pettävät… listani oli loputon. Olin siis henkisesti varautunut täyteen kaaokseen ja kiertilin pajassa koko päivän kynä ja vihko mukanani, jotta voisin heti reagoida, jos jotain pitäisi korjata. Suureksi hämmennyksekseni mitään katastrofaalista ei tapahtunutkaan. Meemivelhot ottivat välittömästi pajan haltuun ja saivat sen toimimaan hienosti. Loppupäivästä pidimme tekijöiden kanssa palaverin ja sovimme pienistä muutoksista. Paja pyöri sujuvasti koko leirin ajan ja tarpojatkin pitivät toiminnasta selvästi. He jopa palasivat silloin tällöin katsomaan meemiseinää.

En voi tarpeeksi korostaa miten kiitollinen olen kaikesta tuesta ja avusta, jota sain projektin aikana. Ohjaajani auttoi minua typerimpienkin ongelmien kanssa, kymppiparini oli mahtava vertaistuki ja erityisesti meemivelhot hoitivat pestinsä niin oma-aloitteisesti ja positiivisella asenteella, etten voinut muuta kuin ihmetellä sivussa. Yksi parhaista asioista koko kurssityön suorittamisesta olivat ne hetket, kun osa tekijöistä tuli vapaapäivinäänkin pajalle juttelemaan ja seuraamaan toimintaa.

Olin siis aluksi hyvinkin huolissani kymppipestistä ja pj-kurssin suorittamisesta, mutta viimeistään nyt olen oppinut, että partiossa kukaan ei ole yksin. Voinkin taas hieman kehittyneenä johtajana todeta, että otan mielelläni tämän tasoisia pestejä vastaan jatkossakin.

Susanna Taavitsainen Meemikymppi

One clap, two clap, three clap, forty?

By clapping more or less, you can signal to us which stories really stand out.