Olin Roihun tärkein henkilö

Kun minua pyydettiin ensimmäistä kertaa leirilippukuntani vaeltajaluotsiksi, vastasin suoralta kädeltä ei.

Jatkoin, että kaikki vastaavia hömpänpömppäpestejä tekevät joutaisivat mieluummin vaikka kantamaan vettä. Myöhemmin mieleni muuttui. Roihulta kotiin matkatessani tuumin, että olipa kiva saada hoitaa leirin tärkeintä pestiä. Leirilippukunnassamme oli yli tusina vaeltajaa, joista puolet olivat itävaltalaisia. Vaeltajamme tuntuivat hyvin eri ikäisiltä: nuorimmilla kimalsi rinnassa tuore samoajan päätösmerkki, vanhimmat olivat jo istuneet yliopistossa pänttäämässä Kantin kategorista imperatiivia. Toisaalta vaeltajiamme yhdisti hervottoman maahishuumorin lisäksi into oppia ja kehittyä.

Luotsin tavoitteet korkealla

Vaeltajaluotsin tavoite ei ollut sen enempää tai vähempää kuin varmistaa, että vaeltajat saavat leiristä mahdollisimman paljon irti. Luotsin tehtävänä oli keskustelemalla ja hienovaraisesti tönimällä saada vaeltajat pohtimaan omaan kehitystään, pestissä onnistumista ja leirin haasteita. Itse myös pyrin ottamaan selvää kaikesta leirillä tapahtuvasta, kuten työelämäworkshopeista, jousiammuntapisteistä ja taiteiden yöstä, jotta vaeltajat olisivat ajan tasalla leirin tarjoamasta koulutuksesta ja viihdykkeestä. Luotsin tehtävä niin leirillä kuin lippukunnassakin on ihmisten johtamista. Hyvä luotsi auttaa nuorta kasvamaan haasteiden edessä, tukee pestissä ja pohtii nuoren kanssa, miten partiossa opittua voisi hyödyntää leiribussin parkkeerattua kotipitäjään. Luotsin on ennen kaikkea tärkeä olla läsnä. Liikkuvan pyörän selästä huikattu ”miten menee?” on vasta alku, ja tukevan aikuisen täytyy ehtiä istumaan alas mietiskelemään maailman menoa.

”Sä et kyllä tee leirillä mitään”

Eräs pääkaupunkiseutulainen partiojohtaja tiivisti vaeltajaluotsin roolin oivaltavasti: ”Vaeltajaluotsi on tyyppi, joka vaivihkaa katsoo vaeltajien perään. Luotsi sparraa, kyselee vointia ja kannustaa ylittämään rajojaan. Sitten leirin jälkeen vaeltajat toteavat, että mahtava viikko takana, vaikka sinä se et kyllä tehnyt yhtään mitään.”

Eeva Riivari, (leiri)lippukunta Maahiset