Junioripuoli vs. Edustusjoukkue

Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 14.1.2016

Viime vuonna naisten Superpesiksessä viidenneksi sijoittunut Kankaanpään Maila joutui luopumaan sarjapaikastaan. Syy oli surullinen. Edustusjoukkueelta loppuivat pelaajat ja taloudelliset resurssit, koska kaikki pelaajat pitäisi hankkia muualta. Omat juniorit kun pelaavat ”omassa” seurassaan.

Tämä ongelma vaivaa Suomessa käytännössä kaikkia lajeja. Valitettavasti liian monelle junioripuolen toimijalle oman seuran edustusjoukkue on päävastustaja.

Edustusjoukkueen eriyttäminen omaksi yksikökseen on jo pitkään ollut normaali tapa toimia. Varsinkin kilpaseuroissa. Eriyttäminen ymmärretään suurimmaksi osaksi väärin. Tai itse edustusjoukkuetoiminta. Ja usein halutaan ymmärtää. Tätä ei helpota kentänlaitajuorut, jotka ovat toinen toistaan värikkäämpiä. Ja usein täysin vääriä. Eriyttämisen tarkoituksena on parantaa junioripuolen toimintaedellytyksiä. Aivan kuten myös edustusjoukkueen. Vaikka toiminnot on eriytetty, on vain yksi seura. Seura on aina joukkuetta ja yksilöä suurempi.

Todellisuudessa kilpauraan tähtäävän pelaajan ura alkaa, kun junioritoiminta loppuu. Usein aikuisura on pidempi kuin juniorivuodet. Juniorivalmentaja ei voi ajatella, että tavoitteellisen kilpapelaajan huippu on C-junioreiden SM-sarja tai -lopputurnauspaikka. Toki harrasteseuroilla on paljon muita tehtäviä ja arvoja, kuten totta kai myös kilpaseuroillakin.

Mihin juniorivalmentaja tai seura kasvattaa ja valmentaa omia pelaajiaan, jos seurassa on edustusjoukkue? Mikäli ensimmäinen tavoite ei ole tuottaa pelaajia omaan edustusjoukkueeseen, on seurassa rakenteellisesti ja varsinkin asenteellisesti jotakin pahasti pielessä. Se ei ole enää seura. Jokaisen seuraihmisen tavoitteena pitää olla tuottaa pelaajia omaan edustusjoukkueeseen, joka edustaa seuraa. Kuten nimikin kertoo.

Edustusjoukkueen toiminnan pitää olla nivoutunut koko seuran arvoihin ja toimintakulttuuriin, jotta sinne ylpeänä halutaan tuottaa pelaajia. Tämä vaatii seuroissa viestintää, kunnioitusta ja ymmärrystä.

Viime vuosien trendi seuroissa on ollut yhteisöllisyyden luominen. Vaihtelevalla menestyksellä. Rehellisesti sanottuna me suomalaiset emme ole parhaimmillamme yhteisöllisyyden luomisessa. Siihen auttaa ainoastaan asenteiden muuttuminen ja hyvä johtaminen.

Seurojen johdolla, toimihenkilöllä ja myös vanhemmilla on suuri vastuu luoda yhteisöllisyyttä oman seuransa sisällä. Päivittäisillä sanoilla ja teoilla. Hyvällä viestinnällä. Jos seura haluaa olla vakavasti otettava seura, niin päävastustajalla ei voi olla samanlainen pelipaita kuin itsellä.

One clap, two clap, three clap, forty?

By clapping more or less, you can signal to us which stories really stand out.