VAIKENEVAT TYTÖT

“Pahinta on, jos nainen tahtoo parantaa naisten asemaa jotenkin, sillä se luetaan automaattisesti miesten unohtamiseksi”

Kuvan henkilöitä ei ole värikoodattu sukupuolen mukaan, eikä heitä ole onnistuttu vaientamaan.

Sunnuntaina ilahdutti Tommi Kinnusen kolumni Nainen älköön vaietko (Yle 26.2.2017 http://yle.fi/uutiset/3-9474118), jossa pohditaan syitä ja seurauksia sille, että jo päiväkodeissa tyttöjä ja poikia ohjataan erilaisiin rooleihin. Usein tämä on tahatonta ja tiedostamatonta, kuten Sosiaali- ja terveysministeriön tutkimuksessa osoitetaan (http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/75093). Varhaiskasvatuslaissa sukupuolten tasa-arvo on kirjattu yhdeksi tavoitteeksi, mutta tasa-arvoa tai keinoja sen saavuttamiseksi ei ole tarkemmin määritelty, samoin toteutumisen seurannassa on puutteita. Raportissa todetaankin, että tasa-arvosuunnitelma ei riitä, vaan myös toimenpiteiden tuloksia ja toteutumista tulee seurata ja arvioida.

Raportti tuo esiin monia varhaiskasvatuksen ongelmakohtia, jotka usein jäävät näkemättä jopa kasvattajilta itseltään: videoimalla päiväkodin arkea pystytään osoittamaan, kuinka stereotyyppiset käsitykset sukupuolista vaikuttavat tapaan, jolla kasvattajat kohtelevat lapsia niputtamalla eri tavoin käyttäytyviä lapsia yhteen oletetun sukupuolen perusteella. Poikien kinastelua siedetään enemmän kuin tyttöjen, ja tyttöjä myös rangaistaan rikkeistä ankarammin. Oletuksena on yhä, että tyttö on kiltti ja kuuliainen. Poikia kehutaan, kannustetaan ja autetaan, tyttöjä pyydetään kasvattajien apulaisiksi. Lopputuloksena on, kuten Kinnunen kolumnissaan tuo esille, että tytöt eivät vieläkään ilmaise ajatuksiaan eivätkä ajattele omilla ajatuksillaan ja mielipiteillään olevan merkitystä.

Merkityksettömyyden tunteesta ja kuuliaisen vaikenemisen kulttuurista on vaikea päästä eroon. Korkeakoulutuksen naisvaltaistuminen on johtanut siihen, että usein seminaareissa ja luennoilla harvalukuiset pojat ovat äänessä, tyttöjen kuunnellessa ja säästäessä ajattelunsa esseisiin. Valitettavasti niin yliopistomaailma kuin muukin (työ)elämä vaatii myös rohkeutta puhua, nostaa omia näkökulmia esiin ja puolustaa niitä ääneen muiden edessä. Valmiuksia, joita tytöt eivät valitettavasti läheskään aina varhaiskasvatuksesta tai perusopetuksesta saa.

Asiasta on usein yllättävän hankala keskustella. Kritiikki puutteellista tasa-arvokasvatusta kohtaan ja tavoite sukupuolisensitiivisyydestä nähdään yllättävänkin radikaalina uhkana. Mahdollisesti johtuen pysyviksi oletetuista ja toivotuista rooleista, joissa tulisi yhteiskuntarauhan säilymisen hyväksi pysyä: “Missä kohtaa maailma muuttui nollasummapeliksi? Milloin käsitys yhteiskunnasta muuttui sellaiseksi, että jos naisen asemaan kiinnitetään huomiota, se on automaattisesti pois miehiltä? Ei se, että pohditaan, kuinka äitiyden tuomat kustannukset kohdistuvat vain naisten työnantajiin, tarkoita, etteikö nuorten miesten syrjäytymiseen saisi koettaa miettiä ratkaisua. Kaikille on tilaa. Jokainen pitäisi ottaa huomioon.” kuten Kinnunen asian kirjoittaa. Tämä on hyvä tavoite.

Show your support

Clapping shows how much you appreciated Anna Jensen’s story.