Hieno ryhmätyö mutta kuka sen oikeasti teki, eli onko aitoa ryhmätyötä oikeasti olemassakaan

Emma London
Aug 8, 2017 · 2 min read

Ala-asteella ryhmätyö tarkoitti esittelyjulisteen tekemistä kasvista tai eläimestä. Käytännössä se tarkoitti kivireen vetämistä ja työn tekemistä niidenkin puolesta, jotka jo varhain hoksasivat “ryhmätyön” todelliset mahdollisuudet. Kun työ tehtiin kaikkien nimissä, ryhmään mahtui aina joku, joka käytti tilaisuuden hyväkseen eikä tehnyt mitään.

Kiltti-tyttö-syndrooman vaivaama nuoruuteni minä yritti sopia itselleen mahdollisemman selkeärajaisen ja muiden työstä riippumattoman työn ja sälyttää kivireen jollekulle muulle vielä kiltimmälle. Lempihommani oli julisteen kuvituskuvan tekeminen, joten ala-aste-minäni pärjäsi piirtämällä moninaisia ruutanoita, lumikkoja ja herneenversoja.

Aikuisten ryhmätyö ei mene ihan näin mustavalkoisesti: Alaluokan sluibaajat joko parantavat tapansa tai eivät päädy tehtäviin, jossa ryhmätyötä vaaditaan. Silti konsepti on sama: Oli työn idea kuinka yhteinen tahansa, jonkun täytyy ottaa kirjurin tai ensimmäisen luonnoksen tekijän asema. Ensimmäinen luonnos, mitä se sisältää ja ei sisällä, määrittää hyvin pitkälle myös lopputuloksen. Seuraava kehittää työtä taas eteenpäin, mutta muille jää usein vain kommentoijan rooli. Helppohan sitä on kommentoida ja parannella jotain jossa suurin ajatustyö on yleensä jo tehty.

Toinen vaihtoehto on palastella työ jo heti alkuunsa, jolloin päästään eroon yksi-tekee-ja-muut-kommentoi -metodista. Mutta taas, missä tässä on ryhmätyö? Lisäksi työn palastelu tuottaa usein epätasalaatuista jälkeä, ja tätä yritetään välttää käyttämällä mallina sen työn ensimmäisenä tekevän paran lopputulosta. Ja taas meillä on tilanne jossa yksi tekee työn rungon vaatiman ajatustyön ja muut seuraavat.

Niin kauan kuin emme osaa lukea toisemme ajatuksia tai tehdä vulkanuslaista mielien yhteen liittämistä, onnistunut ryhmätyö on mielikuvituksen tuotetta. Jos puhutaan aivotyöstä eikä arkun kantamisesta, tasa-arvoista ryhmätyötä, siis tosiallista työn tekemistä yhdessä ja samaan aikaan, ei ole olemassa.

Lähimmäksi ryhmätyötä päästään ideointivaiheessa. Silloinkin ajatuksia vaihdetaan kaikkia hyödyttävänä dialogina. Toinen esimerkki on tiivis parityö vaikka silloin kun pitää luoda äärimmäisen sanatarkkoja sähköposteja: Sinä kirjoitat, minä sanelen ja sitten pohditaan ja muokataan.

On hyvää työnsuunnittelua, että tehtävä annetaan ryhmälle ja ryhmä sen toteuttaa. Mutta ei puhuta ryhmätyöstä. Puhutaan yhteistyöstä, yhdessä tekemisestä ja ryhmän tuotoksesta, mutta unohdetaan se ryhmätyö.

Ajatustyössä joku joutuu aina ensin miettimään asialle rungon tai konseptin. Jopa silloin kun konsepti on ideoitu yhdessä, sen fyysiseen muotoon paukuttaminen vaatii usein rutkasti näkymätöntä työtä, jolla koko ryhmä voi sitten ylpeillä. Tämä työn tekemisen tapa on täysin hyväksyttävä ja usein hedelmällinen, mutta miksi työn erilainen jakautuminen eri ryhmäläisille on tabu? Tuotosta esitellessä on usein toki parasta esiintyä yhtenä rintamana. Vaikka sydän märkänisi niin tämä simppujuliste tehtiin ryhmänä! Se ei tarkoita etteikö työn jakautumisesta saisi puhua. Puhutaan. Sillä tulee parempaa työtä.

Welcome to a place where words matter. On Medium, smart voices and original ideas take center stage - with no ads in sight. Watch
Follow all the topics you care about, and we’ll deliver the best stories for you to your homepage and inbox. Explore
Get unlimited access to the best stories on Medium — and support writers while you’re at it. Just $5/month. Upgrade