Käsi pystyyn kaikki neljäpäiväisen työviikon fanit

Moniko teistä on jäänyt työpaikalle puurtamaan, kun työkaveri tulee torstaina kello kaksi toivottamaan hyvät viikonloput? Moniko on yrittänyt varata kymmenen hengen palaveria vaan huomatakseen, että mikään maanantai ei sitten käy, koska Tilda-Maaria ei ole maanantaisin töissä?

Näillä nelipäiväisillä on todennäköisesti pieniä lapsia ja onnekkaasti sellainen elämäntilanne, että viidenneksen pienemmällä palkallakin pärjää. Hyvä siis heille! On tehty niin miten kehotetaan ja yhdistetty työ ja perhe hoitovapaan sijaan.

Mutta silti meitä muita ottaa päähän, varsinkin silloin kun nelipäiväinen on esimiespositiossa. Alaisesta alkaa tuntua, että esimiestä ei enää saa kiinni, tai että asiat eivät enää etene tuttuun tahtiin. Ja onhan se ihan normaalia että joskus Ruska-Petteriä pitää lähteä hakemaan tarhasta kesken työpäivän ja että Linda-Amandalla on oksennustauti, mutta kun pitäisi saada nämä työtkin tehtyä. Viisipäiväinen on naisasianainen ja perhe-etuuksien puolustaja, jonka sympatia kuitenkin yleensä loppuu viimeistään loma-aikoja jaettaessa.

Ja tämä kaikki on täysin normaalia. Se, mikä ei ole normaalia, on että tästä ärsytyksestä ja pahasta mielestä ei saisi puhua. Työorientoitunut viisipäiväinen kokee, että tuore nelipäiväinen ei enää arvosta työtään eikä, — mikä tärkeintä –, työyhteisöään, samalla tavalla kuin ennen. Tuore nelipäiväinen on alkanut ihan vain käymään työpaikallaan töissä. Eikö hän enää välitä meistä? Onko hän löytänyt itselleen muita asioita kuin mitä me muut pidämme tärkeinä?

Myrtynyt viisipäiväinen tietää ajattelevansa hölmöjä, koska työnantaja maksaa työajasta eikä anna ekstraa koko sielusta. Mutta silti harmittaa. Ja se, että tämä harmi on tabu eikä siitä saa puhua, harmittaa vielä lisää. Tekeekö nelipäiväinen kaikessa hiljaisuudessa viisi? Jos ei, kuka sen yhden viidesosan sitten tekee, vai onko työmäärää pienennetty? Jos on, niin tarkalleen mistä? Näistä pitäisi pystyä puhumaan, mutta näin pienet jutut liippaavat liian läheltä yksittäisen henkilön tavoitteiden ja suoriutumisen arviointia, että keskustelu on käytännössä mahdotonta.

Jos jollakulla on työnjakoon ja läpinäkyvyyteen jokin toimiva esimerkki, otan vinkkejä mielelläni vastaan.

One clap, two clap, three clap, forty?

By clapping more or less, you can signal to us which stories really stand out.