Projektiosaaminen on puoli viestintää?

Kaikille viestijöille projektiosaaminen ei ole sisäsyntyistä. Jos organisaatio vaikkapa päättää ottaa jonkin uuden somekanavan käyttöönsä, on itse kanavan perustaminen ja ensimmäisten sisältöjen sisään naputtelu työstä murto-osa. Mitä oikein halutaan saada aikaan? Kuka kanavaan luo sisältöä? Mitä sisältöä? Millä ajalla? Tarvitaanko vuorottelua? Kuka sen organisoi? Minkälainen on organisaation viestinnän linjaus? Entäpä käytännön opastus ja ohjeet? Miten sisällön tekijät sitoutetaan? Entä jos tulee somekriisi? Keskellä yötä? Näistä ja kymmenistä muista pikkuasioista muodostuu projekti, josta on mediaseksikkyys kaukana.

Omiin viestinnän alan maisterin opintoihini ei aikoinaan kuulunut lainkaan projektiopintoja, vaan oppi tuli töissä. Sitä oppi pakostakin kun seniorikonsultti heitti malliksi vanhan vuosikertomuksen tuotantoaikataulun ja sanoi että teeppä tuosta.

Yksi viestintätyön pelottavimmista dokumenteista on huonosti tehty projektisuunnitelma. Jos suunnitelma käyttää enemmän tilaa taustatilanteen ja viestinnän merkityksestä kertomiseen kuin projektin etenemisen kuvaamiseen, voi luvassa olla ongelmia. Jos projektin ensimmäiseksi tuotokseksi on ilmoitettu samaisen projektin projektisuunnitelma, tai jos työsuunnitelman sijaan paperille on vain listattu työn tekemisestä vastaavat henkilöt, voit olla varma että homma ei lähde liikkeelle kuin telkkä pöntöstä.

Mutta ei hätää, projektiosaajaksi voi oppia. Teorian oppii kursseilta ja kirjoista, ja tekemisen käytännöstä. Ensin valitse fiksu ja pystyvä viestijä, joka ei mene rikki ensimmäisestä itkemis- ja huutamiskerrasta. Aloita varovaisesti ja katso perään, mutta kasaa silti viestijän niskaan niin paljon työtä ja vastuuta, kuin mitä hän juuri ja juuri kykenee kantamaan. Ihminen on luonteeltaan laiska, joten hän alkaa suunnitella ja sujuvoittaa työtään. Ja voilà, muutaman kierroksen jälkeen aarteenasi on projektiosaaja.

Show your support

Clapping shows how much you appreciated Emma London’s story.