Vuonna 1996 olin Nokian verkkobisneksen Aasian kiertueella. Singaporen kentältä ostin Howard Gardnerin yhdessä Emma Laskinin kanssa kirjoittaman teoksen Leading Minds.

Silmä osui hätkähdyttävään lauseeseen.

“Freud and Piaget introduced us to the third of the crucial basic ingredients of leadership — the mind of a five-year old.”

Tätä Gardnerin Freud-Piaget-johdannaista melodiaa olen sovittanut elämääni ja luentoihini siitä lähtien.

Jälleen tänään Otaniemessä, jossa Filosofia ja systeemiajattelu -luentosarjan viides luento oli otsikoitu “5-vuotiaan mieli”.

Positiiviset pääkohdat:

1. Innostus oletusarvona
2. “Katso kun mä hyppään”.
3. Luottamus elämän suureen kantoaaltoon.

Vastavoimana on realismiksi naamioituva kyynisyys. Keppihyypiötten kapeakatseinen kylmyyskalkylointi, järjestelmävekkuleitten rationalistinen yksisilmäisyys. Ne tuhoavat onnellisuutta, luovuutta ja tahtomattaan myös tehokkuuden terävimmän kärjen, koska meissä sykkivä viisivuotias vaatii innostusta oletusarvona.

Harva löytää riittävästi kukoistuskumppaneita, jotka iloitsevat aikuiskasvustamme. Luottamus elämän suureen kantoaaltoon katoaa, kun rumiakaan taklauksia ei vihelletä, ja kiusausmitätöinti nähdään mestaruutena.

Sisimmässämme tiedämme, että toisenlainen on mahdollista. Omilla luennoillani ja erityisen voimallisesti Pafos-seminaarissa, se toisenlainen, hyväntahtoinen, ystävällinen, rohkaiseva, jokaisen hyväksyvä, kasvua ja kukoistusta kunnioittava ilmapiiri syntyy kuin yhteisestä päätöksestä.

Käynnistyy voimanlähde jota jokainen vahvistaa ja josta jokainen voimistuu. On suurenmoista tunnustella teemoja, kun kollektiivisesti synnytetyn kunnioituksen keskittynyt flow tihentyy ja kenenkään mieli ei pelkää. Soinnut kaikuivat kirkkaina, kauneudet erottuvat selvälinjaisina.

Se on elävää yhteyttä majesteetteihin, lopulta kaikille yhteisiin. Se on yhteyttä sydämemme ääneen, niihin salaperäisiin kerroksin, joihin Lincoln viittasi “olemuksemme parempina enkeleinä”.

Ja 5-vuotiaat uskaltavat taas elää.