Pohdiskeleva luontokävely Jaakon kanssa Otaniemen luonnonsuojelualueella, johon työhuoneeltani pääsee parissa minuutissa. Keskustelun teemana osallistujan tunteet luentojeni tilanteessa.
Yksi kantava ajatus itselleni on periaate “Ajattele todellisia ajatuksia ja koe todellisia tunteita.”
Toivoni on, että tämä orientaatio heijastuu saliin, ei ainoastaan havaintona E Saarisesta, vaan nimenomaan — erityisen merkitsevästi — osallistujan kokemuksena omasta luentokokemuksestaan. Osallistuja huomaa ajattelevansa todellisia ajatuksia ja tuntevansa todellisia tunteita. Tätä syntyvää merkitsevyyskokemusta voimistaa peilisoluvärähtelevästi tuntuma toisista, jotka kokevat samaa. Seuraa vahvistuva flow todellisten ajatusten ajattelussa ja niihin liittyvien todellisten tunteitten tuntemisessa.
Samalla ajatus on vapaa. Kukin päättää itse, mihin suuntaan tai sisältöön kohdentaa vahvistuvan energiansa. Ajatusten liikahdukset lentelevät salissa, valtavan aktiivinen sisätapahtumien sinfoninen säpinä etenee osallistujien mentaalimaailmoissa. Avainroolissa eivät ole luennoitsijan “opetukset”, vaan kunkin osallistujan omat ajatukset ja niistä aukenevat polut.
Email me when Esa Saarinen publishes or recommends stories