Henkilökuvan lopputulokseen vaikuttavat itse kuvattavan henkilön lisäksi kuvauspaikka, vuorokaudenaika sekä vuodenaika ja säätila — näin pelkistetysti sanoen. Näitä muuttujia vaihtelemalla kuvista saadaan hyvinkin erilaisia. Tässä kirjoituksessa käydään esimerkkikuvin läpi millainen vaikutus kuvauspaikalla on lopulliseen kuvaan.

Lopputulema on se, että henkilökuva voidaan ottaa missä tahansa — omalla takapihalla, parkkihallissa, luonnon helmassa…


Hääkuvaukseen oli noin kaksi viikkoa aikaa ja selasin Kameratorin Fuji-tarjontaa. Lista lataantui ja siinä se oli — musta X100F. Mietin asiaa muutaman sekunnin, vaikka tiesin jo lopputuloksen. Tunnin päästä kävelin liikkeestä ulos ja olin… hämmästynyt X100F:n omistaja.

Hämmästyksen syy oli se, että vaikka olin juuri saanut omakseni tämän kauan himoitsemani…


Useille meistä tulee eteen elämäntilanne, jossa valokuvaamiseen ja valokuvien käsittelyyn sekä organisointiin jää vähemmän aikaa. Tällöin tilanteeseen sopivasta kamerasta, vakiintuneesta työnkulusta (workflow), mobiilikuvankäsittelystä sekä sopivasta tietokoneesta on suuri apu.

Sopiva kamera

Parhaiten mukana kulkee sellainen kamera, joka on helppo ottaa mukaan ja jota on vaivatonta käyttää. Kännykkä on näillä kriteereillä lähes ideaali…


Hautajaiskuvaus vaatii valokuvaajalta erityistä huomaavaisuutta ja tunteiden käsittelytaitoa. Valokuvaajan on myös tehtävä kaikkensa pysyäkseen mahdollisimman huomaamattomana, jotta tilaisuus saa edetä vaatimallaan arvokkuudella. Keräsin tähän kirjoitukseen muutaman kohdan, jotka kuvaajan kannattaa ottaa huomioon hautajaisia kuvatessaan.

Valmistautuminen

1. Mikäli mahdollista, niin käy etukäteen tutustumassa kuvauspaikkaan. Visualisoi tilaisuuden kulku (kukkien laskeminen arkulle, papin puhe…


Sorin Sirkuksen joulushowsta on tullut jo perinne, enkä enää edes muista, kuinka mones kerta tällä kertaa oli vuorossa. Kertaakaan ei ole joutunut pettymään ja tämä kerta ei ollut poikkeus. Nuoret sirkustaiteilijat ovat tietenkin shown keskiössä, mutta heitä tukevat aivan huipputason puvustus, lavastus, valaistus sekä musiikki.


  1. Muutama vuosi sitten sain tarjouspyynnön yrityskuvauksesta, joka päättyi lopulta siihen, että yrittäjä totesi minulle “Kaverini voi ottaa kuvat melkein ilmaiseksi, joten en näe mitä lisäarvoa saan sinun kautta saatavilla kalliimmilla kuvilla.”
  2. Kysyin erään urheilulajin vetäjältä onko heillä tarvetta urheilukuville ja hän vastasi “Oli meillä kerran kamera mukana reeneissä, mutta ei…

Vuosien mittaan olen kokeillut eri tapoja jakaa kuvia asiakkaiden kanssa. Melko vakiintunut tapa on ollut käyttää Flickr- ja Dropbox-yhdistelmää; tällöin asiakas on voinut selata kuvia Flickristä ja Dropboxista hän on voinut ladata kaikki kuvat yhtenä zip-pakettina.

Tämä on toiminut melko hyvin, mutta muutama asia on alkanut itseä hiertämään. Ensinnäkin jos…


pexels.com

Sopiessani viimeisimmän ottelun kuvaamisesta, minulta kysyttiin mahdollisuuksista toimittaa kuvia jo ottelun aikana. Siinä vaiheessa huomasin, etten ollut aikaisemmin moista tehnyt ja lähdin selvittämään miten kuvat saisi nopeasti julkaisuun.

Canon 7D Mark II:ssa on oiva ominaisuus kuvien merkkaamiseen. Kuvia selatessa voi painaa Rate-painiketta, jolloin kuva merkitään tähdellä. Tämä sama merkintä näkyy…


Jälleen yksi syy tykätä Fujifilm X-Pro2:sta — kuvien muokkaaminen ja julkaisu tien päällä käy (yleensä) ilahduttavan sulavasti. Tämän kirjoituksen kuvat otin Fujinon XF23mmF2 R WR -linssillä ja kuvat tallentuivat raakamuodossa muistikortille. Myöhemmin selasin kuvia läpi kamerassa ja tallensin muutaman JPEG-versiona käyttäen Classic Chrome -filmisimulaatiota. …


Maaliskuun alussa käytiin kaveriporukalla katsomassa jalkapalloa Roomassa ja siinä sivussa jäi aikaa myös valokuvaamiselle. Tämä oli itselleni toinen kerta kaupungissa ja tällä kertaa keskityin suurimmaksi osaksi ihmisten kuvaamiseen.

Heikki Saarinen

www.valomatka.com - lempääläinen henkilökuviin erikoistunut valokuvaaja.

Get the Medium app

A button that says 'Download on the App Store', and if clicked it will lead you to the iOS App store
A button that says 'Get it on, Google Play', and if clicked it will lead you to the Google Play store