Muuttajien kuulumisia

Näin jouluna kerkeää pitkästä aikaa kirjoittamaankin. Koska moni on kysynyt kuulumisia muuton jälkeen enkä kerkeä vastata kattavasti ajattelin koota tähän kootut muuttokuulumiset.

En aio valehdella, ihmisen olisi varmasti helpompi pysyä siellä missä on, tutuissa ympyröissä tuttujen ihmisten parissa. Ei tarvitsisi pakata koko omaisuuttaan, eksyä uudessa kaupungissa, opetella arkea ja tutustua uusiin ihmisiin. Eikä varsinkaan puhua päivittäin muuta kuin äidinkieltään. Se olisi helppoa, mutta silloin ei luultavasti saavuttaisi kovinkaan paljoa. Me siis päätimme muuttaa minun työni perässä toiselle puolelle Suomea, vuokrasimme oman Joensuun asuntomme ja hankimme vuokra-asunnon Kaarinasta. Niin, ja ostimme auton, mikä on aiheuttanut pienen identiteettikriisin, mutta se on toinen tarina.

Jos nyt kuitenkin aikoo muuttaa paikkaan, jota ei valmiiksi tunne, en välttämättä suosittelisi marras- joulukuun vaihetta. Paitsi jos muutat pois Suomesta jonnekin aurinkoiseen ja valoisaan paikkaan. Täällä sen sijaan mikä tahansa paikkakunta näyttää synkältä ja pimeältä. Voisi siis luulla, ettei muutto tuntuisi tässä vaiheessa kovinkaan hyvältä idealta, ja päällä olisi jonkinlainen angsti. Yllättäen tilanne on kuitenkin päinvastainen: tällä hetkellä tuntuu siltä, että muutto saattoi olla parasta, mitä perheellemme saattoi tapahtua.

Ensinnäkin työ. Herään joka aamu kuuden maissa, mikä yhdistettynä ruotsin puhumiseen toki johtaa infernaaliseen väsymykseen. Siitä huolimatta olen joka aamu iloinen siitä, että saan lähteä töihin. Tässä vaiheessa on ehkä syytä myöntää, että toinen vuosi kotona lapsen kanssa oli minulle aavistuksen traumaattinen. Vauvavuosi meni uuden opettelussa ja silloin oli ihan kivakin puhua imetyksestä ja sormiruokailusta. Mutta vuosi sitten näihin aikoihin aloin olla todella turhautunut. Oma alani ja työni olivat olleet iso osa omaa identiteettiäni, ja tuntui kun se olisi viety minulta pois. Ketään ei enää kiinnostanut kysyä minulta alasta josta minulla on maisterinpaperit, sen sijaan kysyttiin käytämmekö kestovaippoja. Nyt minulla on ikkunallinen työhuone, jonka jaan yhden ihmisen kanssa. Voin kuunnella musiikkia töissä, mistä avokonttoreissa saatoin vain haaveilla. Tittelini on asiantuntija, ja ihmiset arvostavat osaamistani. Voin puhua lapsestani jos haluan, mutta myös muut puheenaiheet ovat mahdollisia ja sallittuja. Tuntuu, kuin olisin saanut oman elämäni takaisin.

Sitten paikkakunta. Asuinseutumme Piispanristi ei ole vielä päässyt hurmaamaan. Muutaman päivän jälkeen totesimme molemmat kaipaavamme kaupunkia. Asumme kahdeksannessa kerroksessa, mutta maisemat ovat metsää, teollisuusaluetta ja peltoa. Toisaalta yhteydet ovat hyvät niin Turkuun kuin Paraisille ja itse asunto on todella mukava. Ja koska ratkaisu oli alunperinkin tarkoitettu väliaikaiseksi, en ole tästä erityisen huolissani. Sen sijaan Turkuun olen kerennyt ihastua. Turku tuntuu tällä hetkellä juuri sopivalta sekoitukselta Joensuuta ja Helsinkiä: täällä on paljon sellaisia palveluita joita Joensuusta puuttui, kuten toimiva joukkoliikenne. Silti kaupunki on pienempi ja helpompi kuin Helsinki, ja asuntojen hinnat eivät ole karanneet täysin tavalllisten perheiden ulottumattomiin. Ja mikä parasta, Turku on oikeasti vanha kaupunki, joka on täynnä historian eri kerroksia, eikä mikään tee historoitsijaa onnellisemmaksi. Joka kerta kun menen keskustaan tunnen lapsekasta iloa nähdessäni tuomiokirkon.

Ja lopulta ihmiset. Itä-Suomessa elää sitkeänä myytti sisäänpäin lämpeävistä, hiljaisista ja jäyhistä länsi-suomalaisista. Puoliksi pohjalaisena täytyy kyllä sanoa, että isän puolen sukulaisiani miettiessäni tulee mieleen yksi jos toinenkin puhelias ihminen. Tähän mennessä olen kohdannut varsin mukavia varsinais-suomalaisia. Miehen sukulaiset ovat olleet todella avuliaita ja kaupungilla olen saanut ystävällistä palvelua. Töissä kaikki ovat olleet ystävällisiä, eikä edes ruotsin puhuminen pelota enää, koska tuntuu, että kaikki todella haluavat että viihdyn Paraisilla. Jos en tiedä jotain sanaa ruotsiksi voin kysyä sitä ja jos jostain syystä en jaksa puhua ruotsia voin pyytää että puhutaan hetki suomea. Kahvipöydässä en ole päässyt täysin elementtiini, koska on helpompi puhua ruotsia yhden kuin viiden ihmisen kanssa. Keskustelu menee usein liian nopeasti, että kerkeäisin sanoa mitään, kun keskityn ymmärtämään. Mutta pikkuhiljaa alan päästä enemmän mukaan keskusteluun, ja ennen pitkää pystyn ehkä olemaan hauska ruotsiksi.

Yllättäen olen Joensuusta kaivannut eniten opintoja. Olen alkanut löytää sisäisen insinöörini, ja nautin siitä, miten paljon opin uutta koko ajan. Onneksi opintoja ei kuitenkaan tarvitse kokonaan jättää, vaan pystyn jatkamaan niitä töiden ohessa. Sitä paitsi opinnoistani on iso hyöty uudessa työssäni, ja esimieheni tuntuu suhtautuvan opiskeluun myönteisesti. Keväällä voinen siis unohtaa Facebookin ja Netflixin kun kaikki vapaa-aika menee olio-ohjelmointiin ja logiikkaan, mutta sitä ennen nautin joululomasta.