Me tehtiin se yhdessä

Pazilaiti, Katriina, Nelli, Maru, Johannes, Laura, Annu ja Katju (kuva: Outi Törmälä / Quiet)

Oloni on parhaillaan raukea, levollinen ja onnellinen. Eilen tehtiin Pinkki sensaatio ja Feministinen läpimurto. Pari kuukautta aiemmin rekisteröidyllä Feministisellä puolueella. Ilman vaaliliittoja tai puoluetukea. Saimme nostettua puheenjohtajamme Katju Aron kaupunginvaltuustoon Helsingissä. Meillä on nyt oma huone kaupungintalolla. Ihmisoikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus tulevat ottamaan nyt aiempaa isomman roolin kaupungin päätöksissä.

Tuloksen varmistuessa osa meistä ehdokkaista ja aktiiveista nousi eilen Sture 21:n lavalle kertomaan kukin tähtihetkiään vaalityön varrelta. Puheet olivat voimakkaan tunnepitoisia ja pidättelin itkua moneen otteeseen. Kuten varmasti moni muukin isosta paikalla olleesta yleisöstä. Itse halusin puhua tässäkin kirjoituksessa näkyvästä ryhmäkuvasta.

Haluan ensin kertoa lyhyesti siitä mitä tapahtui aiemmin. Liityin Feministisen puolueen jäseneksi viime joulukuussa, nähtyäni lehtijutun kannattajakorttien keräämisestä. Täyttäessäni jäsenlomaketta, kirjoitin “Viesti”-kenttään että voisin tarvittaessa auttaa visuaalisessa suunnittelussa ja käyttöliittymäsuunnittelussa. Reilun viikon kuluttua tulikin kutsu puolueen viestintätiimin tapaamiseen Helsingin kaupunginmuseon kahvilaan. Päätin osallistua.

Jännitti tosi paljon, mutta istuttuani pöytään, tuntui heti siltä että minut otettiin lämpimästi mukaan. Tapaamisen aikana Veera Nurmenniemi kysyi meiltä olemmeko lähdössä ehdolle kuntavaaleissa. Kysymys tuli yllättäen, mutta ajatus jäi itämään mieleeni. Viikon päästä kirjoitin Veeralle ja Katjulle, että olen omasta puolestani valmis ehdokkaaksi. Siitä alkoi matkani yhteiskunnalliseen aktivismiin.

Viimeisten neljän kuukauden aikana olen oppinut todella paljon kollegoiltani, mutta erityisesti olen saanut tukea puoluekummiltani Kukka Eskolalta ja puoluetoveriltani Nelli Ruotsalaiselta. Ymmärrän nyt paljon aiempaa paremmin mm. miten piilevät asenteemme ja sanavalintamme muokkaavat yhteiskuntaa, olen löytänyt lähteet joiden avulla hahmottaa toiseuden konseptia ja samalla tietenkin oppinut käsitteitä intersektionaalisuudesta ableismiin. Kiitos teille kaikille avustanne.

Mutta takaisin valokuvaan. Matkani alkuvaiheella Katju pyysi minua mukaan kuvauksiin, joissa otettaisiin viestintää varten ryhmäkuva osasta puolueen ehdokkaita. Taas jännitti. Halusin silti osallistua, sillä siitä voisi olla apua puolueen kampanjoinnissa. Kuvauspäivänä saavuin Kaapelille ja kiipesin raput ylös Outi Törmälän studiolle. Sydän hakkasi kun astuin sisään, mutta jotain ihmeellistä tapahtui kohdatessani huoneessa olleet ihmiset. Tapasin ensi kertaa naamatusten kuvassa kanssani näkyvät Pazilaitin, Katriinan, Nellin, Marun, Lauran, Annun ja Katjun.

Tuona päivänä tunnelma valokuvaajan studiolla oli jotenkin uskomattoman lämmin, läsnäoleva ja vastaanottava. Olen elämäni aikana usein ajautunut erilaisissa yhteisöissä vähän syrjään muista ihmisistä. Nyt koin oloni turvalliseksi. Tunsin että minut kohdattiin täysin ilman ennakkoluuloja. Ihan kuin paikalla olisi perhe, johon olisin itsekin tervetullut. Kuvaussession jälkeen lävitseni kävi voimakas tunnereaktio, ja täytyy myöntää että vähän itkeä tirautin kävellessäni Kaapelilta autolleni.

Tuntui siltä kuin minut olisi otettu mukaan perheeseen.

Suuri kiitos teille 219 ystävälle, jotka annoitte minulle eilen äänenne. Olitte mukana tekemässä historiaa nostamalla uuden puolueen suoraan valtuustoon Helsingissä.