Tukea nuorille (ja aikuisille)

Valokuva: Noah Buscher

Kirjoituksen lopussa on lista tukipalveluista.

Koulukiusaaminen saattaa pitkään jatkuessaan ajaa lapsen tai nuoren masennukseen. Fyysinen väkivalta, syrjintä ja kouluyhteisön ulkopuolelle sulkeminen voivat johtaa aikuisiässä vakaviin mielenterveysongelmiin ja lopulta työkyvyn menettämiseen. On tärkeää että keskusteluapua ja henkistä tukea löytyy pienellä kynnyksellä läpi lapsuuden ja nuoruuden.

Löysin itse lapsena oman koulukiusatuksi tulemisen keskellä henkisen turvapaikan tietokoneiden ja pelien kautta. Pelimaailmojen lisäksi minua auttoi se että löysin harrastukseni avulla sosiaalisen verkoston. 80-luvulla verkkopelaaminen oli alkutekijöissään, eikä www-sivuja tai älypuhelimia ollut vielä olemassa. Mutta ottamalla modeemilla puhelinlinjoja pitkin yhteyden harrastajien ylläpitämiin BBS-purkkeihin, minulle avautui kokonaan uusi maailma. Ujolle lapselle chattaaminen ja viestien kirjoittaminen oli luonteva tapa tutustua toisiin ja purkaa omia tunteita.

Kirjoitukseni lopusta löytyy yhteystietoja eri tukipalveluihin. Näistä palveluista haluaisin nostaa erityisesti nuorille suunnatun 19.1.2017 auenneen Sekasin-chatin. Se on valtakunnallinen, laajasti avoinna oleva keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviämistä. Chat luo toivoa nuorille ja auttaa ratkomaan mieltä painavia ongelmia. Sekasin-chattia koordinoi Suomen Mielenterveysseura.

Chatissa nuori voi keskustella turvallisen aikuisen kanssa anonyymisti mieltään painavista asioista. Tukihenkilö on joko koulutettu vapaaehtoinen tai sosiaali- ja terveysalan ammattilainen. Sekasin-chat on onnistunut laskemaan nuorten kynnystä hakea apua. Chat on niin suosittu että vain noin 10 % kymmenistä tuhansista sinne kirjautuneista nuorista pääsee juttelemaan sen kautta. Vastaavasti kandidaatteja vapaaehtoisiksi tukihenkilöiksi on niin paljon, etteivät resurssit riitä kaikkien halukkaiden kouluttamiseen. Silti tuhannet nuoret ovat jo saaneet turvallista keskusteluapua palvelun kautta.

Sekasin-chattia hallinnoiva Suomen Mielenterveysseura on yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö. Mielenterveysseuran toiminta rahoitetaan pääosin julkisin varoin. Tärkein rahoittaja on Raha-automaattiyhdistys, jonka avustukset muodostavat noin 70 prosenttia tuotoista. Mielenterveysseuran kuluvan vuoden toimintabudjetti on noin 10 miljoonaa euroa.

Vastaavien matalan kynnyksen mielenterveypalveluiden olemassaolo on äärimmäisen tärkeää. Kun nuoret voivat hyvin, kaikki voivat paremmin. Pyrin omalla työlläni aikanaan vaikuttamaan siihen ettei terveyden edistämisen määrärahoista leikata. Lyhytnäköisten leikkauspäätösten seuraukset osuvat suoraan lasten ja nuorten hyvinvointiin. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi yksi syrjäytynyt nuori tulee maksamaan yhteiskunnalle yli miljoona euroa.

Pidetään siis huolta lapsistamme ja nuoristamme!

Lue myös kirjoitukseni koulukiusaamisesta ja terapiasta.

Apua voit hakea esimerkiksi näistä

(Tiedot päivitetty 15.4.2019)

Chat-palvelut

Sekasin-chat nuorille: https://sekasin247.fi/
arkisin 7.00–24.00, la ja su 15.00–24.00

Sekasin-chat on valtakunnallinen, laajasti avoinna oleva keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviämistä. Chat luo toivoa jokaiselle nuorelle ja auttaa ratkomaan mieltä painavia ongelmia. Sekasin-chattia koordinoi Suomen Mielenterveysseura. Lisätietoa

MLL:n Lasten ja nuorten chat: Nuortennetti
ma-ke 17.00–20.00

Chat-keskusteluihin vastaavat vapaaehtoiset aikuiset päivystäjät. He ovat 25–70 -vuotiaita naisia ja miehiä. Heillä on hyvin erilaisia koulutus- ja työtaustoja, mutta MLL on kouluttanut heidät kaikki päivystystyöhön eli kuuntelemaan ja keskustelemaan lasten ja nuorten kanssa.

Pelastakaa lapset ry: Help.some -sovellus

Help.some on mobiilisovellus, joka tarjoaa tietoa ja neuvontaa lapsille ja nuorille. Help.somen kautta voit saada tietoa ja tukea esimerkiksi kiusaamis- ja häirintätapauksissa sekä rikosasioiden selvittelyssä. Lataa ilmainen sovellus ja ole suoraan yhteydessä koulutettuihin ja luotettaviin aikuisiin.

Solmussa-chat aikuisille: https://www.tukinet.net/
ma ja ke 15.00–19.00

Solmussa-chat on aikuisille suunnattu kahdenkeskinen chat-päivystys, jossa voit keskustella mielessäsi olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta. Sinulle vastaa koulutettu vapaaehtoinen tai sosiaali- ja terveysalan ammattilainen. Tukinetin ylläpidosta vastaa Suomen Mielenterveysseura.

Ensi- ja turvakotien liitto: Nettiturvakoti-chat
ma 17.00–19.00, ti 9.00–11.00, ke-pe 13.00–15.00

Kahdenvälisissä chateissä voit keskustella kahden kesken väkivaltatyön ammattilaisten kanssa: kysyä heiltä esimerkiksi perhe- ja lähisuhdeväkivallasta, omasta tilanteestasi, avun saamisesta tai läheistesi tilanteesta. Autamme väkivallan kaikkia osapuolia, väkivallan kokijoita ja tekijöitä, väkivallalle altistuneita sekä huolestuneita läheisiä.

Naisten Linja: Naisten Linja chat
ti 17.00–19.00, to 17.00–19.00

Naisten Linja Chat on tarkoitettu väkivaltaa tai sen uhkaa kokeville naisille ja tytöille sekä heidän läheisilleen. Chatissa vastaavat Naisten Linjan työntekijät ja Naisten Linjan kouluttamat vapaaehtoiset naiset.

Puhelimet

Suomen mielenterveyseuran Valtakunnallinen kriisipuhelin:
suomenkielinen linja 09 2525 0111
ruotsinkielinen linja 09 2525 0112 
arabiankielinen linja 09 2525 0113
arkisin 9.00–7.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä 15.00–07.00

Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin: 116 111
arkisin 14.00–20.00, la ja su 17.00–20.00

Väestöliitto: Poikien Puhelin: 0800 94 884
arkisin 13.00–18.00

Naisten Linja: 0800 02400
arkisin 16.00–20.00, la-su 12.00–16.00

Mielenterveyden keskusliiton Vertaistukipuhelin: 0800 177 599
arkisin 10.00–15.00 (maksuton)

Mielenterveyden keskusliiton Neuvontapuhelin: 0203 91920
ma, ti, to, pe klo 9.00–14.00, ke klo 9.00–16.00 (puh. hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min.)

Muut palvelut

Ohjaamo

Ohjaamo on kaikille alle 30-vuotiaille tarkoitettu paikka, jossa saa maksutonta apua ja tukea monenlaisiin asioihin opiskelusta ja työllistymisestä asumiseen ja kaikkeen näiden väliltä. Ohjaamoon olet tervetullut omana itsenäsi, tilanteessa kuin tilanteessa. Ohjaamoja on noin 60 eri puolilla Suomea Rovaniemeltä Helsinkiin. Ohjaamo.fi

Ylitse MentorApp

Voit jutella SOS-Lapsikylän valmentamien vertaismentoreiden kanssa esimerkiksi itsenäistymisestä, jälkihuollosta, opiskelu-unelmista tai vaikkapa omasta vanhemmuudesta. Vertaismentori voi olla sinulle juttukaveri, opastaja, ymmärtävä kuuntelija tai sparraaja elämän erilaisissa tilanteissa. Ylitse MentorApp

PuhEet: auttavat puhelimet

Puhelin- ja verkkoauttamisen eettisten periaatteiden neuvottelukunta (PuhEet) huolehtii siitä, että sen piiriin hyväksyttyjen auttavien puhelinten ja verkkopalvelujen toiminta toteutuu mahdollisimman laadukkaana ja että toiminta on eettisesti perusteltua ja kestävää. Puheet.net

Linkit

Nuortenelämä.fi:n lista tukipalveluista: Tuki- ja kriisipalvelut

Mielenterveyden keskusliitto: Mistä apua?, Neuvontapalvelut

Suomen mielenterveysseura: Tukea ja apua

Mannerheimin lastensuojeliitto: Nuortennetti

Pelastakaa lapset ry: Verkkonuorisotalo Netari

Ensi- ja turvakotien liitto: Turvakotien yhteystiedot

Tietoa nuorten hyvinvoinnista

“Suomalainen hyvinvointivaltio saa nuorilta vankan kannatuksen, mutta toisaalta sen säilymiseen tulevaisuudessa suhtaudutaan epäilevästi. Samoin nuoret toivovat tasa-arvon ja ympäristön tilan paranevan tulevina vuosina, mutta eivät jaksa täysin uskoa siihen. Kyynisyyden ja epäluottamuksen nopea lisääntyminen nuorten keskuudessa onkin yksi tutkimuksen keskeisiä havaintoja.” — Nuorisobarometri 2016

“Nuorten aikuisten on ollut talouskriisin jälkeen entistä vaikeampaa päästä työelämässä ylemmän toimihenkilön asemaan. Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten osuus on kasvanut melko voimakkaasti. Nuorten miesten työttömyys on kasvanut voimakkaammin kuin naisten. Suurin osa työttömistä 20–29-vuotiaista on keskiasteen koulutuksen saaneita.” — Nuorten ja nuorten aikuisten työelämä ja sen ulkopuolisuus -tilastoanalyysi