Ajatuksia pandemiasta

Viimeistään helmikuussa 2020 oli selvää (vaikkei sitä ehkä ääneen voinut sanoa), että edessämme on uusi globaali pandemia, se tulee kestämään aikansa ja saavuttamaan kaikki maat ennemmin tai myöhemmin. Nyt marraskuussa 2021 somessa huudetaan yhtä ja toista siitä kuka on ollut koko ajan oikeassa ja kuka ei pandemiaan liittyvissä ennusteissa ja toimissa. Kysymys on sinänsä epärelevantti, sillä harvoin kukaan on oikeassa kaikessa, kun muuttuvia tekijöitä on paljon. Todettakoot, että jos oikeassa olemista toistaa paljon niin ei sekään totuudeksi muutu.

Olen viimeisten 15 vuoden aikana työskennellyt virologian laboratoriossa väitöskirjatutkijana, infektioepidemiologian parissa selvittäen eri epidemioita kentällä siellä täällä, pystyttänyt seurantajärjestelmiä, johtanut tiimejä, kehittänyt valmiustoimintaa, tehnyt poikkitieteellistä tutkimustyötä ja puhunut terveysturvallisuuden kehittämisen puolesta kansallisella ja kansainvälisellä areenalla kentällä ja kabineteissa. Etenkin köyhemmissä maissa kyse on aina ollut hyvin rajallisista resursseista ja siitä miten parhaiten ostetaan kustannusvaikuttavaa terveyttä esimerkiksi laboratorio- ja seurantajärjestelmien suhteen. Kun EKP:n taikaraha loppuu niin väistämättä tätä tulee miettiä Suomessakin koronan kuten kaikkien muidenkin tautien suhteen. Jos ei niin pitää myöntää, että en ymmärrä taloustieteestä yhtään mitään.

Monet pandemian hoitoon liittyvät käsitykseni, oikeat tai väärät, kumpuavat näistä työkokemuksista. En ole koskaan pitänyt tätä koronavirusta mitenkään “erikoisena” viruksena, se on koronavirus, ei ole ulkoavaruudesta ja siihen pätevät monet tunnetut lainalaisuudet. Virusta on nyt tutkittu niin ahkerasti, että hyvä huomioida julkaisuharha verrattuna muihin pöpöihin, vaikkapa jälkioireilun suhteen. Ilman muuta kyseessä on ollut hyvin merkittävä ja kohtalokas pandemia, harva on tästä eri mieltä. Vakavuusprofiili voisi olla pahempikin. Pienten lasten isänä huojennuin eniten kun jo suhteellisen alussa kävi selväksi, että tauti on lapsille ja nuorille varsin lievä.

Mielestäni koronatorjuntaan liittyen kyse on aina ollut yksinkertaisesti siitä, että pandemiaa tulee torjua kokonaisterveys- ja hyvinvointi sekä muutama askel eteenpäin huomioiden. Alussa varovaisuusperiaatteen soveltaminen voi olla perusteltua mutta myöhemmässä vaiheessa jokaisen päätöksen suhteen pitäisi aina arvioida hyötyjä ja haittoja eri väestö-ja ikäryhmissä, lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä.

Keväästä 2020 alkaen olisi pitänyt nopeasti kanavoida rahoitusta ja miksei ”tutkimuspakkoa” eri rajoitustoimien vaikuttavuuden tutkimiseen. Esimerkiksi satunnaistettu asetelma maskien ja karanteenikäytäntöjen suhteen kouluissa. Suhtautuminen oli kuitenkin osin hämmästyttävän kielteistä koska vastaus ilmeisesti tiedettiin jo, case closed. Lääke-ja rokotetutkimusta tehdään jatkuvasti satunnaistaen eettiset ulottuvuudet huomioiden, saman standardin pitäisi olla selviö kun puhutaan laajasti väestöön vaikuttavista interventioista. Muuten emme opi mitään ennen seuraavaa pandemia. Näytön asteella on väliä.

Tukahduttamista en ole ikinä pitänyt realistisena ja sen loputon yrittäminen johtaa pitkässä juoksussa merkittäviin henkisiin, fyysisiin, yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin haittoihin ja poliittiseen epävakauteen. Nämä haitat eivät taianomaisesti katoa. Jotkut näkevät lähestymistapani alistumisena, antautumisena virukselle. On ymmärrettävää, että ihminen ei halua kokea olevansa avuton, haluaa kääntää kaikki kivet. Mutta nähdäkseni realismin ja monien vaihtokauppojen hyväksyminen ei ole antautumista vaan vastuullisen kokonaiskuvan näkemistä.

Mutkat suoristaen, pandemioilla ja sääilmiöillä on yhtäläisyyksiä. Tiedämme, että syysmyrskyjä tulee aina. Niiden voimakkuus vaihtelee ja riski kasvaa ilmaston muuttuessa. Meillä on paljon tietopohjaa siitä miten voimme minimoida myrskyn aiheuttamia vaurioita kehittämällä infrastruktuuria, ammattihenkilöstön määrää ja osaamista, kansan resilienssiä jne. Se on pitkäjänteistä työtä. Tai sitten ehkä uskotaan, ettei niitä tule jos vaan tehdään asiat X, Y ja Z ja kun väistämättä tulee, niin syyllistetään ensit ihmiset minkä jälkeen kiidätetään Hornetit ilmaan pommittamaan pilviä. Myrskyn jälkeen on poutasää ja infrastruktuurin ja henkilöstöresurssien kehittämisen sijaan keskustelu lähinnä keskittyy siihen miksi Hornetit eivät lähteneet aiemmin, tai peräti kaarrelleet valmiiksi ilmassa 24/7 hyvän sään aikaan. Tai kenellä oli paras kone, konsensuksena toki se, että Gripen on huonoin ja putoaa aina.

Olen aiemmin arvioinut, että pandeeminen vaihe mikä minulle tarkoittaa tautitaakan merkittävää vähenemistä (ei tartuntojen katoamista!) päättyisi viimeistään joskus alkuvuoden 2022 aikana. Näin voi olla tai olla olematta. Kuolleisuus tai sairaalahoidon tarve eivät valitettavasti täysin häviä mutta rokotukset ja valtaosin lievät infektiot vuosien varrella ylläpitävät tasapainoa. Varmaa on, että pandeeminen vaihe päättyy varianteista huolimatta, ja niitä tulee jatkuvasti. Varmaa on, että meillä on edelleen edessä elämää maapallolla monine haasteineen mutta myös iloineen. Ja lähes varmaa on, että liian monet ns. toisen leirin edustajista, somessa covid-epidemiologeiksi valmistuneista eivät tule yhtä voimakkaasti vaatimaan ja keksimään erilaisia ratkaisuja esimerkiksi lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin, lihavuusepidemiaan, yleistyviin tartuntatautiepidemioihin etenkin köyhissä maissa missä lasten rokotuskattavuus on dramaattisesti pudonnut, kasvavien terveyserojen ja eriarvoisuuden kaventamiseen, haavoittuvissa asemassa olevien auttamiseen jne. Monet näistä ongelmista ovat tutkitusti erittäin merkittäviä koronan ja yleisesti hengitystieinfektioiden riskitekijöitä ja vain lisäävät tautitaakkaa seuraavassa pandemiassa.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille.

Jussi Sane

terveysturvallisuusasiantuntija, infektioepidemiologian dosentti