Klubi liitää Atomin johdolla. (Kuva: AOP)

HJK - VPS 5–0 (3–0) | Pois alta!

Kausi on korkattu. Syksyn samppanjat kylmenemään.

Taka-Töölö on iäkäs, nurkkapatrioottinen ja ehkä jossain määrin tylsä kaupunginosa. On siistejä olutravintoloita, umpikortteleita, pieniä puiston pätkiä ja keskustalle epätyypillisen hiljaista liikenteen taustakohinaa. Melkein mikään, minkä ohitat parisataa metriä ennen Urheilukatua — kummasta suunnasta tahansa — ei ole mieleenpainuvaa. Arkkitehtuuri on rauhoittavaa, muttei sykähdyttävää. Asukkaat puhuvat puhelimeen design-huonekaluista, mutteivät toisilleen.

Taka-Töölössä on kuitenkin jotain ajattoman klassista, jonka vuoksi sinne on eksynyt muiden Helsingin kaupunginosien asukkeja vuodesta 1915 saakka: murskaavinta ylivoimaa suomalaisen urheilun historiassa. Aikakautensa, usein jopa kaikkien aikojen parhaita yksilöitä. Voittamista, jonka päätarkoituksena ei ole kolme pistettä, vaan vastustajan täydellinen häpäisy.

HJK:n pitää dominoida. Ei ehkä joka kerta suurinumeroisesti, ei ehkä joka kerta mestaruuden arvoisesti, mutta ainakin suurieleisesti ja nimenomaan kotona. Tätä kulttuuria vasten mestaruuden menettäminen kaksi kertaa putkeen ei ollut itsessään pahinta, vaan se, että Klubi tuntui kadottaneen identiteettinsä. Voitot kemiläisiä puoliammattilaisia tai lahtelaisia epäjalkapalloilijoita vastaan eivät lämmitä, jos ne saadaan peruutellen ja jarrutellen. Voittaminen on yliarvostettua, jos se tehdään pelkuruuden nimissä. Täysin anteeksiantamatonta on se, kun voitotkin karkaavat klubilaisuuden vastaisella pelifilosofialla.

***

Korjausliikkeitä oli tehtävä viime kauden päätteeksi. Mika Lehkosuo sai lopulta jatkaa suostuttuaan leikkaamaan vuoden sopimuksestaan. Josè Riveiro nousi Honkaan lähteneen Vesa Vasaran tilalle kakkosvalmentajaksi ja talven aikana oikeastaan toiseksi päävalmentajaksi. “Riven” johdolla vedetyissä harjoituksissa on painettu kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Pelaajilla on lupa kopautella toisiaan nilkoille. Jos joku löysäilee, siitä saa palautetta välittömästi. Munien pyörittelylle ei ole annettu tilaa kentällä eikä joogamattojen päällä. Klubin pelaajiin on iskostettu sen asema, odotukset ja vaatimukset. “Suurseurajalkapallo” oli ensimmäinen vaatimus ja sitä alettiin toteuttamaan.

Talvikausi antoi osviittaa uusvanhasta Klubista. 9 voittoa 11 ottelusta, ainoat tappiot Norrköpingille ja Rosenborgille. Maaliero 32–10. Kovinkaan optimisti ei silti varmasti osannut odottaa tällaista myrskyvaroitusta heti liigakauden alkuun. Avausottelun alku muistutti viime kauden toista kotiottelua, jossa vaasalaiset lähtivät otteluun itsevarmasti, ottaen hetkittäin pallonhallinnan. Siitä sai tällä kertaa kotijoukkue kuulla: ottelun ensimmäinen vihellyskonsertti kuultiin jo 14 minuutin kohdalla, kun Klubi otti vain hetkeksi hengähdystauon kiimaprässistä.

HJK ryhdistäytyi yleisön palautteesta ja alkoi rymistellä kohti Vepsun maalia. Jos avauspuoliajan ensimmäinen vartti oli laimea, viimeisellä vartilla saatiin kaikki anteeksi. 3 maalia 12 minuuttiin ja ottelu oli taputeltu. Atom oli jokaisessa mukana, vasemmalla jalalla, päällä ja oikealla jalalla.

Toista puoliaikaa ei vedetty ihan 110 lasissa, mutta neljänteen maaliin ei mennyt kuin 8 minuuttia. Juha Pirinen murtautui laidalta rangaistusalueelle ja VPS-pakki joutui rikkomaan. Akseli Pelvas asettui pallon taakse ja peli oli 4–0. Klubi innostui tästä jatkamaan vielä kympin ajan myllytystä, joka päättyi Atomin päivän kolmanteen (toiseen) maaliin. Hetki sen jälkeen gambialaiset pääsivät juoksemaan Vepsun puolustuksen lopullisesti maitohapoille. Tänään vaisusti esiintynyt Evans Mensah antoi tilaa Klubipäädyn suosikki Demba Savagelle ja Ousman Jallow sai lisää maaleja kaivanneelta El Búfalolta löysän läpsyn. Demba antoi pari vaarallista palloa, mutta “Ossi” ei päässyt tällä kertaa lähelle maalia. Loppu meni rennoksi pelailuksi Atomin käveltyä 76. minuutilla vaihtoon valtavien suosionosoitusten kera.

***

Viime kausien virheitä ei enää toisteta. Se näkyy tähtipelaajien maltillisessa peluutuksessa, joukkueen koheesiossa ja yleisessä asenteessa. Kauden 2017 HJK on täynnä loistavia yksilöitä, jotka pelaavat vaivattomasti yhteen. Kukaan ei mussuta toiselle epäonnistuneen tilanteen jälkeen, eikä Bana huido käsiään kentän laidalla vastustajan hyökkäysten aikana.

Osmo Korvenkontion suunnitteleman tunnuksen pallon viivat eivät toimi vain viittauksena seuran toimialasta, ne rikkovat symmetrisyyttä — kuten HJK suomalaisessa jalkapallossa. Helsingin Jalkapalloklubi odottaa olevansa parempi kuin muut, koska se tietää olevansa parempi kuin muut. Sen sisäistämistä on odoteltu pari vuotta ja odotus on ohi. Itsetietoinen arroganssi on palannut, vastustajan minimaalinen kunnioitus on palannut. Sähköinen ilmapiiri on palannut Urheilukadulle. Klubi on palannut.

Voimia maakuntiin.

Kristoffer Ilmasti