Opettajan opintojen aloitus

Laura Toivonen
Aug 28, 2017 · 3 min read

Päivä 1.

Lapsille vaatteet päälle. Toiselle paahtoleipää pelkällä voilla ja toiselle leipää ilman paahtamista ja juustolla sekä kinkulla. Molemmille lasit kaakaota sivuun. Pienimmälle vaipanvaihto ja tsekkaus vielä että kaikki tarvittavat asiat lasten huoltoa varten löytyy kassista. Itselle huikka kahvia maidolla ja ripsaria ettei edellisen yön prada laukut näytä kovin pahoilta silmien alla. Vekarat autoon ja menoksi kohti eskaria jonne vanhin vekara jäi innoissaan ja jännittyneenä aloittamaan eskaria (muistamisen arvoinen hetki kun molemmat olemme uuden alun edessä). Matka jatkui kohti isovanhempien kotia jonne keskimmäinen ja nuorin nassikka jäivät itkien hoitoon (eron hetki on hämmentävä. Toisaalta surullista, mutta toisaalta vapauttavaa)

Tästä se lähti. Ei rentouttava aamu lehden ja kahvin parissa. Vaan mukavan arkinen aamu jota kuitenkin terävöitti jännitys siitä että parin tunnin päästä istumme auditoriossa orientoitumassa alkaviin opintoihin.

Olin asennoitunut niin että matkaan Hämeenlinnaan saakka kuuntelemaan kuinka Moodle toimii. Mietin jo mielessäni millaisen palautteen olisin siitä kirjoittanut. Se ei olisi ollut kovin positiivinen.

Astuin auditorioon (myöhässä n. 5 minuuttia, koska olen auttamaton aika optimisti) ja kuulin koulun johtajan tervetuloa puheen viimeiset lauseet. En muista niistä mitään, koska huomioni kiinnittyi pieneen 2 kuukauden ikäiseen lapseen. Se oli huojentava hetki. Olin murehtinut todella paljon kuinka tulen selviämään opinnoista oman 3 kuukautisen vauvani kanssa. Vertaisen näkeminen ja hänen kanssaan juttelu toivat heti varmuutta että opinnoista on mahdollista selvitä.

Päivä Hämeenlinnassa oli rattoisa ja lopulta ajatukseni pelkästä Moodlen läpikahlauksesta varisivat päivän edetessä. Päivään sisältyi käytännön asioita ja myös opettajien hyvät puheenvuorot opinnoista. Erityisen hyvä oli jokaisen esittelyt ryhmissä. Siinä alkoi jo syntyä ryhmääntymistä.

Hyvä tästä tulee…

Päivä 2.

Kupittaa, Lemminkäisenkatu. Lämpimät ja ahdistavat muistot Estenomi opinnoista valuivat mieleen, mitä lähemmäksi koulua autolla pääsi. Ne vuodet olivat täynnä opettajien opetusmetodien kokeiluja ja tunsimme itsemme koekaniineiksi. Joillakin suonet oikeasti katkeilivat ohimoilta ja joillakin tuli rytmihäiriöitä. Jonkun muistan saaneen paniikkikohtauksenkin. Tuntui että ne olivat aika hulluja vuosia ja välillä mietin jäikö niistä mitään oppia taskuun. Tätä kun kirjoitan niin opettaja opintoja varten voi ollakin hyvä miettiä mitä silloin tehtiin ja mitä me siitä opimme.

Lopulta jouduin ajamaan koulun ohi ja jättämään auton kummisedän liikkeen eteen, joka on viiden minuutin kävelymatkan päässä koulusta, koska koko Kupittaa oli selvästi rakennusmyllerryksen kourissa. (Olin onnellinen että hoksasin tämän viime metreillä ja minuuteilla kun olisi pitänyt jo olla luokassa.) Lopulta kärrätessäni vaunuja koulun käytävillä mietin että olivatko käytävät tosiaan 2000 elokuussa yhtä kapeita kuin nyt. Muistini mukaan ne olivat ainakin puolet leveämmät. Temppuileva muisti ;)

Mutta tosiaan päivässä oli mukana lisämauste jota kärryttelin pitkin käytäviä. Nimittäin nuorin lapseni. Kalle 3kk oli mukana kuuntelemassa opintojani. Mitäköhän tästä tullee, mietin jo aamusta.

Päivä alkoi orientoitumisella opintoihin. Mitään luentoja ei ollut eikä juurikaan opettajaksi opettamista. Ehkä enemmänkin ahdistusta Köydenpunojan pedagokiikasta ja kuinka tästä nyt sitten selvitään. Yleinen fiilis luokassa oli silti positiivinen ja toiveikas.

Opetusharjoituksen läpikäynti oli konkretiaa. Siitä sai hyvää apua harjoittelupaikan hakuun.

Tässä on suurimmat mitä muistan toisesta päivästä. Kiitos hormonien ja Kallen joka nukkui ihanasti suurimman osan ajasta, mutta vei silti huomioni päivältä. Mitä tästä opin? Sen että lähipäivät voisivat olla omaa aikaani opintoja varten, mutta saa nähdä kuinka se onnistuu (kuten näitä opintojakin miettii, kuinka tässä käy).

Hyvä tästä tulee…

P.S. Tämä oli elämäni ensimmäinen blogi kirjoitus. Annoin ajatuksen virrata ja “paperille” tuli mitä sylki suuhun toi. Eräänlaista lämmittelyä sellaiseen mitä olen ajatellut koko elämäni tekeväni todella huonosti, nimittäin kirjoittamista. Lupaan ja vannon että seuraavat oppipäiväkirjani ovat niiden oheiden mukaisia eli tiivistäviä ja reflektoivia tekstejä opinnoista. (Tosin lupaan laittaa mukaan edelleen jotain mitä sylkikin on lipsauttanut “paperille” ;D )

)
Welcome to a place where words matter. On Medium, smart voices and original ideas take center stage - with no ads in sight. Watch
Follow all the topics you care about, and we’ll deliver the best stories for you to your homepage and inbox. Explore
Get unlimited access to the best stories on Medium — and support writers while you’re at it. Just $5/month. Upgrade