Onko Alaskassa ilmastopakolaisia?

Mitä vaaditaan, että ihminen jättää kotinsa?

Kivalina, 2012. Photo by Kotzebue ShoreZone, Creative Commons Licensing.

Melkein puolitoista vuotta sitten kirjoitin tekstin Onko ilmastopakolaisia? Ilmastopakolaisuus oli tuolloin, ja on nyt, hankala määritellä. Useammallakin tapaa:

Ilmastopakolaisuuden määrittely pitää sisällään helpomman ja vaikeamman väitteen: on helpompaa osoittaa, että kuivuus tai tulva ajaa ihmisiä pois kodeistaan kuin että tuo ilmiö olisi ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurausta.
Ympäristöpakolaisuuden määrittelyyn itseensäkin liittyy hankaluuksia ja aiheellista kritiikkiä. Esimerkiksi aavikoituvien alueiden reunalla on totutusti muutettu eestaas: aavikoituminen itsessään ei myöskään ole ihan helppo määritellä.

Esimerkistä kävi Lähi-idän pitkä kuivuus, joka vaikuttaisi olleen yhtenä osasyyllisenä muun muassa Syyrian kriisin kärjistymiseen. Tässä tapauksessa on tietysti hankala puhua erityisesti ja tarkkarajaisesti ilmastopakolaisuudesta — jos väki olisikin kuivuuden vuoksi siirtynyt kaupunkeihin, pakolaisuuteen ajavat sota ja vaino.

Tulevaisuudessa kuivuuden, äärisäiden ja merenpinnan nousun arvellaan ajavan jopa miljoonia ihmisiä kodeistaan. Erityisesti merenpinnan nousu on asia, johon on vaikea sopeutua vaihtamatta maisemaa. Tutkimuksia ilmastopakolaisuudesta on itse asiassa ollut varsin vähän, koska koeasetelmien tekeminen on verrattaen hankalaa. Tähän tarkoitukseen on kuitenkin erinomainen laboratorio — Alaska.

Luoteis-Alaskassa, Beringinsalmen pohjoispuolella sijaitsevalla Luoteis-arktisella hallintoalueella asuu suurin piirtein Lapin maakunnan kokoisella alueella vain 7 000 asukasta. Noin puolet asuu hallintokaupunki Kotzebuessa, loput muutaman sadan asukkaan eristyneissä kylissä. Teitä on vähän, kulkeminen hoituu pienlentokoneilla, veneillä ja talvisin moottorikelkoilla.

Alue on hyvä ilmastopakolaisuuden tarkasteluun kahdesta syystä. Ensinnäkin Alaskan väestölaskennat ovat varsin hyviä ja kattavia. Muuttoliikettä vuodesta toiseen voi tarkastella luotettavasti ja säännönmukaisesti.

Toiseksi ilmastonmuutos on kouriintuntuva asia Alaskassa. Alaskan yliopiston globaalin muutoksen professori John Walsh erittelee seuraukset seuraavasti:
Ikirouta sulaa, meri on nykyisin 2–3 kuukautta pidempään avoimena kuin 1950-luvulla, ja tämä aiheuttaa tulvia ja eroosiota, joka uhkaa rakennuksia ja muuta infrastruktuuria. Perinteiset tavat hankkia ravintoa käyvät hankalammiksi. Villieläinkannat kärsivät muutoksista ja epävakaudesta. Toisaalta samaan aikaan meriyhteydet ovat helpottuneet ja kesäisin maayhteydet ovat monin paikoin pidempään ja luotettavammin käytössä.

Osa kylistä, kuten vajaan 400 asukkaan Kivalina ovat ilmasto-olojen aiheuttamien muutosten edessä erityisen haavoittuvia. Kylä sijaitsee alavalla saarella. Meren pidempi jäättömyys ja yleistyneet rannikkomyrskyt kuluttavat ikiroudasta sulanutta rantatöyrästä kovaa vauhtia. Raju myrsky saattaa siirtää rantaviivaa paikoin metrillä. Oikein raju myrsky on uhka koko yhteisölle, korkeampaan maastoon on seitsemän mailin matka. Yhdysvaltain armeijan arvion mukaan Kivalinasta tulee asumiskelvoton vuoteen 2025 mennessä. Eikä Kivalina ole ainoa.

Tässä on mainio mahdollisuus tutkia. Ilmastonmuutos on edennyt alueella jo pitkään, sen seuraukset uhkaavat kokonaisia yhteisöjä ja väestötiedot ovat kattavat. New Hampshiren yliopiston sosiologian professori Larry Hamilton on tehnyt tämän. Hän tarkasteli kaikkein uhanalaisimpia kyliä, verrattaen paljon vaarantuneita asutuksia ja paremmin muutosten kanssa pärjääviä ja tutki, onko niissä ollut vuosittain nettomuuttoa sisään tai ulos.

Tavallinen tapa muuttaa Alaskassa on ensin hallintoalueiden pikkukaupunkeihin, sieltä isompiin kuten Anchorageen tai Fairbanksiin. Alaskan väestökehitys poikkeaa kehittyneille länsimaille tyypillisestä kaavasta: kuolleisuus on matala mutta syntyvyys verraten korkea. Esimerkiksi Luoteis-arktisen hallintoalueen pääkaupungin Kotzebuen väkiluku onkin ollut nousussa, nettosisäänmuuttoa lähes joka vuonna.

Tutkimuksen pihvi? Ihmiset eivät muuta pois Kivalinasta eivätkä mistään muustakaan uhanalaisesta kylästä. Ulosmuuttopiikit joinakin vuosina joissakin kylissä selittyvät sillä, että joku merkittävä työnantaja on poistunut paikkakunnalta. Itse asiassa Hamiltonin mukaan nettoulosmuutto vaarantuneissa kylissä oli tilastollisesti merkitsevästi vähäisempää kuin vakaammissa kylissä.

Eli: niilläkään alueilla Alaskassa, joissa ilmastonmuutos uhkaa elämän ehtoja ihmiset eivät pötki ilmastosyistä pakoon. Alaskassa ei näytä olevan ilmastopakolaisuutta. Vielä.

Miksi ei? Vaikka luonto on luoteis-Alaskassa monella tapaa hyvin ankara, Alaska on kuitenkin osa Yhdysvaltoja. Syyriassa ja lähialueilla ilmastonmuutoksen mitä todennäköisimmin kiihdyttämä kuivuus ei synnyttänyt alueen konfliktia, vaan toimi kriisin polttoaineena alueella, jossa hallinto on hyvin epävakaata. Kivalinan kylän asukkailla ei ole tätä taakkaa.

Etnografisia dokumenttielokuvia ohjaava Sarah Betcher on kuvannut kuuden elokuvan Tied to the land -sarjassaan juuri Luoteis-arktisen Alaskan yhteisöjä. Toistuva teema paikallisten puheessa on se, kuinka kyky mukautua ja sopeutua määrittää koko yhteisön identiteettiä. Ilmaston muuttuminen huomataan ja tunnetaan nahoissa, mutta paikallisten elämäntapa ei ole museoitua. Se joustaa pitkään.

Nopeakin ilmastonmuutos on varmaankin liian hidas ajamaan ihmisiä kodeistaan ennen kuin on aivan pakko. Ilmastopakolaisuuden mekanismit, kuten aiemminkin on monesti todettu, ovat monimuotoisia. Hyvin harvaan asuttu rauhallinen Alaska on tässä suhteessa toista maata kuin tiheästi asutetut alueet esimerkiksi Lähi-Idässä, Etelä-Aasiassa tai Afrikassa.

Jos ja kun äkillinen myrsky, merenpinnan nousu tai vääjäämättä saarta mereen syövä eroosio lopulta tuhoavat Kivalinan, väki muuttaa. Alaskan tapauksessa paras ratkaisu olisi antaa paikallisille yhteisöille mahdollisimman suuri vapaus sopeutua omilla tavoillaan.

Walsh, Hamilton ja Betcher puhuivat helmikuussa Bostonissa AAAS-tiedeseuran vuosikongressissa