osa 1, osa 2

Ei kahta kolmannetta, sepä on totta tässäkin. Toisaalta partituureista riittäisi niin paljon kirjoitettavaa, että tähän aihelmavyyhtiin palataan varmasti tämän kolmeosaisen sarjan jälkeenkin.

Mutta, nyt eteenpäin, kohti seuraavaa harjoituskirjainta!

Alla aiheeseen orientoiva kuva:

Harjoituskirjaimet ja tahtinumerot ovat orientaatiopisteitä.

Sivunumero

Sivunumeron roolia ei tarvitse selitellä, se kertoo sivujen keskinäisen järjestyksen. Numeron paikasta sen sijaan voidaan keskustella: vaihtoehdot ovat: keskitetty, reunassa, ylhäällä, alhaalla.


osa 1, osa 3

Blogi on viettänyt tahatonta hiljaiseloa. Kirjoittajan ponnistelut ovat suuntautuneet lähinnä tieteellisen kirjoittamiseen, jonka tuloksia voi ihmetellä esim. Suomen Etnomusikologisen seuran Musiikin suunta -lehdessä, Bibliofiilien seuran BiblioPhilos-lehdessä sekä popularisoituna esim. Muusikko-lehdessä. Mutta jatketaan agendaa: puhe partituurista jatkuu. Yllä on linkki osaan 1.

Edellisessä osassa käytiin läpi partituurin alkusivut: kansi, tittelisivu, infosivu ja cliffhangerinä tuon maagisen ensimmäisen partituurisivun elementit — omistuksen, tilaajatiedot jne. Jatketaan nyt syvemmälle.

Transponoitu vai transponoimaton?

Vanhoina aikoina ei tullut kysymykseenkään, että partituuri olisi ollut ns. C-partituuri, eli transponoimaton. Vasta 1900-luvun puolivälin lähestyessä tästä tuli enemmän trendi. Prokofjevin partituurit olivat ensimmäisten C-partituureina julkaistujen teosten joukossa, ja lienevät aiheuttaneet…


Onko harvinainen x-merkintä nuottiarvon jatkajana 25 %:lla jäänyt vain suomalaiseksi erikoisuudeksi? Mistä merkintä on saanut alkunsa? Elääkö tuo kummajainen omaa elämäänsä täällä Euroopan pohjoisella reunalla, vai onko kyseessä kansainvälisesti tunnettu merkintätapa?

Vasemmanpuoleisen tilanteen oli eräs ulkomainen kuoronjohtaja tulkinnut kaksoisylennetyksi c-säveleksi. Oikealla korrekti tulkinta.

Jouduin taannoin perkaamaan tilannetta, jossa tiettyjen säveltäjien käyttämä x-merkki nuotin perässä ei ollutkaan kansainvälisessä mittakaavassa aivan niin tunnettu symboli, kuin mitä meillä on totuttu ajattelemaan. Kyllähän nyt kaikki kotimaisia nykynuotteja lukeneet tunnistavat merkinnän, x-merkinnän, joka kasvattaa nuotin pituutta neljänneksen verran:


Tämän juttusarjan aiemmat osat ovat luettavissa täällä: osa 1, osa 2.

Sarjan päättävässä osassa sukelletaan suuriin aiheisiin, nimittäin käsitellään niitä notaatio-ohjelmien ominaisuuksia, jotka eniten tukevat ja toisaalta rajoittavat tai haittaavat sävellystyötä. Ollaan siis kyselyn perusväittämien parissa. Säveltäjien omalle äänelle annetaan reilusti tilaa, eli eiköhän mennä suoraan asiaan.

Kysymys niistä notaatio-ohjelmien ominaisuuksista, jotka eniten tukevat säveltäjän työskentelyä oli vapaa tekstikenttä, ts. sana oli vapaa. Ja vastaukset ovat todella kultaa, päästään melkein säveltäjän iholle.

“Kompleksisten rakenteiden kuuntelu playback-toiminnolla antamaan summittaisen kuvan suunnitellusta lopputuloksesta. Esim. pianoteos on liian vaativa itse soitettavaksi tai laajojen harmoniaketjujen/tekstuurien/ kontrapunktien jne. kuuleminen.”

“Nuottien syöttämisessä käytän Speedy Note Entryä…


Paljon on sävellyksiä ehtinyt Suomenmaalla syntyä tämän sarjan ensimmäisen ja toisen osan julkaisun välillä. Käydään siis suoraan asiaan. Tässä osassa keskitytään notaatio-ohjelmien playback-ominaisuuksiin sekä esitysmateriaalin, siis stemmojen tekemisen autuuteen ja piinaan.

Sarjan ensimmäinen osa on luettavissa täällä.

Vastaukset kysymykseen playbackistä eli soittosimulaatiosta sekä sen merkityksestä/roolista säveltäjän työvuossam, oli ainakin itselleni uusia näkökulmia avaava.

61,9 % vastaajista käyttää synteesiominaisuutta lähinnä yleisestä mielenkiinnosta. Vastaajista vain kolmannekselle playback-ominaisuus on yksi tärkeimmistä käytettävissä olevista työkaluista. Tuo sama kolmannes säveltää pääasiassa synteesiominaisuuteen tukeutuen.

Ehkä tästä prosenttijakautumasta johtuen säveltäjät eivät ole tavattoman kiinnostuneita investoimaan samplekirjastoihin ja soundipankkeihin. Peräti 64,3 % tyytyy käyttämään ohjelmien sisäänrakennettuja MIDI-soittimia (Sibelius…


Tämän vuoden keväällä [2015] tein kyselytutkimuksen Suomen Säveltäjät ry:n jäsenten keskuudessa. Kyselyn aiheena oli notaatio-ohjelmat taidemusiikin säveltäjän työkaluna. Suomen Säveltäjät ry on aatteellinen yhdistys, jonka jäsenistö koostuu taidemusiikin parissa työskentelevistä säveltäjistä. Yhdistys toimii eri puolilla maata ammattiaan harjoittavien jäsentensä keskinäisenä yhdyssiteenä, valvoo ja tukee säveltäjien taiteellisia, ammatillisia ja taloudellisia etuja sekä edistää maan luovaa säveltaidetta. Yhdistyksessä oli kyselyhetkellä n. 190 jäsentä. Noin neljäsosa yhdistyksen jäsenistä vastasi kyselyyni. Heille siitä lämmin kiitos!

Kyselyn vastaukset eivät anna viimeistä tieteellistä totuutta otsikon aiheesta, mutta kylläkin kiinnostavia näkökulmia säveltäjien työskentelyyn ja työtapoihin. Kysely sondeerasi itseäni pitkään kiinnostanutta aihetta: kuinka (taidemusiikin) säveltäjä käyttää notaatio-ohjelmaa säveltämisen…


Pikkunuotti, tuo muusikon neljänneksi paras ystävä, jää usein vaille ansaitsemaansa huomiota. Tässä kirjoituksessa nostetaan pikkunuottien profiilia ja annetaan niille ansaittu arvonkorotus. Ja nyt ei todellakaan ole kysymys pikkuväen nuoteista, vaan aikuisen oikeista työkaluista.

Pikkunuotin, cue-nuotin, tarkoituksena on auttaa soittajaa pysymään kärryillä teoksen edetessä. Yleisesti ajatellaan, että noin 16 tahtia on maksimimäärä taukoa ilman pikkunuottia. Tähän tosin vaikuttaa teoksen sisällön monimutkaisuus: mitä kompleksisempaa musiikkia, sen tärkeämmäksi pikkunuotit tulevat, ja sitä tärkeämpi niitä on käyttää reilulla kädellä.

  • ennen soolo-osuuden alkamista: soolopaikan soittajalla pitää olla tuhatprosenttinen varmuus siitä, että hän lähtee soittamaan oikeaan aikaan;
  • tempovaihdoksen jälkeen, etenkin, jos teoksen poljento muuttuu (esim. puolitempo…

Partituuriin, tuohon säveltäjän ajatusten tallennusvälineeseen, kannattaa suhtautua sen vaatimalla kunnioituksella. Tasapainoisesti taitettu partituuri voi olla todellista silmäkarkkia. Kun malttaa satsata vielä tiettyjen perusasioiden kuntoon laittamiseen, palvelee partsikka esittäjiä — ja esitystä suunnittelevia—monipuolisena työkaluna.

“Yllättävän moni hyväkin säveltäjä aliarvioi materiaalin merkityksen tärkeimpänä kontaktina muusikoiden kanssa.” — kapellimestari Susanna Mälkki

Aiemmassa kirjoituksessa on todettu entisaikojen partituurikansien olevan parhaimmillaan hienoja taideteoksia. Nykyään lähestymistapa on enemmän käytännönläheinen: jos kuvituksen lisääminen on paikallaan, sellainen saatetaan laittaa, muuten mennään lähinnä perusfonteilla. Onpa tietyillä kustantamoilla omat standardikantensa. Ne tuovat pitkän perinteen tuulahduksen modernimmankin sävelteoksen julkaisuun.

Edition Peters, Boosey & Hawkes, Breitkopf & Härtel

Kun partituurin avaa, tulee ensimmäisenä vastaan nimiösivu, eli ensimmäinen tekstisivu. Se kertoo…


Notaatio-ohjelmista haaveiltiin ja niitä kehitettiinkin jo kauan ennen Finalen ja myöhemmin Sibeliuksen esiintuloa. Digitaalinen editointi kun on huomattavasti joustavampaa ja kustannustehokkaampaa kuin perinteinen painolevyjen kaiverrus. Ennen graafista käyttöliittymää nuotit syötettiin sisään ohjelmointikielen avulla. Nuotinpiirto oli siis eräänlaista koodausta, jossa nuottikuva purettiin koodiksi jonka perusteella ohjelma rakensi nuottigrafiikan uudelleen. Yhä edelleen mm. SCORE- ja LilyPond-ohjelmistot käyttävät tätä metodia siinä missä Finale, Sibelius, Encore, MuseScore jne. käyttävät datan syöttöön WYSIWYG-editoria ja nuottien sisäänsoittoa.

Yksi kotimaisista pioneereista oli Helsingin yliopiston tilastotieteen professori Seppo Mustonen. Hän laati vuonna 1980 kokeilumielessä tilastollisten aineistojen käsittelyyn ohjelmoidun SURVO 76 -ohjelman liitännäiseksi moduulin, joka pystyi tulkitsemaan ohjelmointirivejä ja…


Teoksen kokoonpano on tärkein parametri siitä tehtävän nuotin sivukoon valitsemisessa. Sivukoko määrittelee kaikkien sivuilla näkyvien elementtien koon.

Viime vuosina kehitys on kulkenut jossain määrin taaksepäin: digitaalisten kopiokoneiden koneistot tukevat vain standardeja paperiformaatteja, osittain jopa vain japanilaisia paperistandardeja (B4JIS). Samalla suurten paperikokojen koneet ovat tulleet yhä harvinaisemmaksi. Kopiokonevalmistajien mukaan syynä on vähentynyt kysyntä, ja näin varmasti onkin. Suomen kokoisen maan tarpeisiin ja nuottikulutukseen riittänee 2–3 paikkaa, jossa pystytään tekemään taitettua A2-vihkoa, siis vihkoa, jonka sivukoko on A3.

Nuotinpiirtäjä joutuu siis valitsemaan lähinnä kolmen eri koon väliltä: kaikille tutut A4 ja A3 sekä B4 eri variaatioineen. Alla on havainnollistettu sivukokojen suhde toisiinsa.

Standardit paperikoot suhteutettuna toisiinsa. Fimic-koko on Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Fimicissä (nyk. Music Finland) käytössä oleva paperikoko. Se on hieman B4(ISO)-kokoa matalampi, mutta vastaavasti leveäpi. Sivumarginaalien suhteen se on ideaali paperikoko, ja perustuukin vanhan koulukunnnan klassiseen nuottipaperikokoon.(Kuva kirjoittajan sommittelema.)

A4-koko on pienen kokonsa vuoksi ongelmallinen nuottisivun koko, ja sopiikin vain tiettyihin tarkoituksiin. A3 puolestaan on liian…

Mietteitä ja huomioita nuoteista, nuottien kirjoittamisesta ja niihin liittyvistä aiheista kuten notaatio-ohjelmista ja nuottilaitoksista. Nörttivaroitus!

Get the Medium app

A button that says 'Download on the App Store', and if clicked it will lead you to the iOS App store
A button that says 'Get it on, Google Play', and if clicked it will lead you to the Google Play store