Puhutaanpa partituurista, osa 2

Nuottinörtti™
Jul 22, 2017 · 7 min read

osa 1, osa 3

Blogi on viettänyt tahatonta hiljaiseloa. Kirjoittajan ponnistelut ovat suuntautuneet lähinnä tieteellisen kirjoittamiseen, jonka tuloksia voi ihmetellä esim. Suomen Etnomusikologisen seuran Musiikin suunta -lehdessä, Bibliofiilien seuran BiblioPhilos-lehdessä sekä popularisoituna esim. Muusikko-lehdessä. Mutta jatketaan agendaa: puhe partituurista jatkuu. Yllä on linkki osaan 1.

Edellisessä osassa käytiin läpi partituurin alkusivut: kansi, tittelisivu, infosivu ja cliffhangerinä tuon maagisen ensimmäisen partituurisivun elementit — omistuksen, tilaajatiedot jne. Jatketaan nyt syvemmälle.

Transponoitu vai transponoimaton?

Vanhoina aikoina ei tullut kysymykseenkään, että partituuri olisi ollut ns. C-partituuri, eli transponoimaton. Vasta 1900-luvun puolivälin lähestyessä tästä tuli enemmän trendi. Prokofjevin partituurit olivat ensimmäisten C-partituureina julkaistujen teosten joukossa, ja lienevät aiheuttaneet kummastusta. Kun melodia-aines ja sitä tukeva harmonia eivät enää olleet musiikin pääasiallisia parametrejä, ja koska notaatio muutenkin kehittyi ilmaisutapojen monipuolistuessa, oli mahdollista arvioida uudelleen myös transponoidun partituurin perinne.

Tuntumani on, että yhä edelleen transponoitu partituuri pitää pintansa vaikka säveltäjä nakuttaakin teoksen sisään in C -moodissa. Transponointi-nappia painetaan siinä vaiheessa, kun teos alkaa olla valmis ja tehdään layoutiin sekä siistimiseen liittyviä toimenpiteitä. Soittimien äänialat ovat tiedossa, joten in C -sisäänsyöttö ei ole ongelma. Tosin kyllä se käyrätorven hyppy ylöspäin aina yllättää! Taasko meni noin korkeaksi! Ei voi mitään.

Mikäli päädyt tekemään partituurin in C, varmista notaatio-ohjelmasi sävellaji-asetukset: et välttämättä halua määritellä teosta C-duuriin/a-molliin. Jos näin on vahingossa käynyt, voi stemmoja tehdessä tulla transponointiin liittyviä komplikaatioita (“kas, tämähän meneekin D-duurissa”, sanoo klarinetisti). Enharmonian kanssa kannattaa pitää muutenkin pää kylmänä: tuplaylennykset ja -alennukset eivät ole normaalitilanteissa hyväksyttäviä ratkaisuja, ja näitä ohjelmat usein tarjoavat; soitapa siinä sitten H-duurissa gisis, aisis, his, cis, fis kun helpompikin tapa olisi merkitä.

Partituurien informaatiosivulla, tai viimeistään partituurin ensimmäisellä nuottisivulla on syytä kertoa onko kyseessä transponoitu vai transponoimaton partituuri. Kuinka tämä on syytä merkitä? Erilaisia tapoja on tullut vastaan, ja näistä ehdottomasti huonoin tapa on kertoa negatiivisen kautta: tämä EI ole C-partituuri. Tässä kaavio helpottamaan:

Kapellimestarien suhteen ei ole lopullista vastausta saatu: toinen tykkää, toinen ei. Transponoitu partituuri näyttää sävelkorkeudet suoraan soittimen ja sen rekisterin kannalta, jolloin blendaus ja sävyt on helpompi nähdä kuin transponoimattomalla. Myös tietyt soitintekniset asiat ovat välittömästi selviä transponoidussa partituurissa. Kommunikointi kapellimestarilta soittajille päin saattaa nopeutua kun voi suoraan sanoa “soitapa tuo A tahdissa 123 uudelleen, hieman molto tremolandoa mukaan”, sen sijaan että tekisi päässälaskua ja laskisi transponoidun sävelen C-partituurista.

Ja vielä: transponoimattomassa partituurissa tietyt soittimet voi joutua merkitsemään soittimien kannalta epäluonteenomaisille avaimille:

Tässä Prokofjevin 5. sinfonian esimerkissä partituuri on in C. Sen seurauksena esim. englannintorvi on alttoavaimalla. Myös käyrätorvet seikkailevat basso- ja alttoavaimilla. MUTTA! Ei tuomita, eri avaimethan on kehitetty nimen omaan siksi, että musiikkisisältö saadaan pysymään viivastolla, ja apuviivojen käyttöä vältettyä. Se, että musiikkidarwinismi on johtanut pikanttien erikoisuuksien, kuten ranskalaisen sopraanoavaimen jne. katoamiseen, on tavallaan sääli.

Transponoimattoman partituurin kautta teoksen harmonia toki on helpompi havainnoida, ainakin satunnaiselle partsikan lukijalle. Sen sijaan ammatikseen partituureja lukeville ja niistä teoksia johtaville soitinten transponointi käy luonnostaan, peräti instinktiivisesti.

Sitten on vielä kysymys oktaavilla transponoivien soitinten tilanteesta C-partsikassa ja transponoidussa. Alla olevassa kuvassa oikeanpuoleinen partituuri on transponoitu. Pikkolo tippuu kirjoitetulle korkeudelle, samoin kontrabasso nousee oktaavilla. Kellopeli ja muutamat muut lyömäsoittimet tekevät samoin. Vasemmalla puolella soivassa partituurissa pikkolo on kirjoitettu — juuri niin — soivalle korkeudelle ja kontrabasso on tippunut oktaavilla syviin syövereihin:

Vasemmalla soivat säveltasot, oikealla transponoidut

Moderni käytäntö näyttää vierastavan ylenpalttisia apuviivoja ja sen seurauksena oktaavilla transponoivat soittimet kirjoitetaan usein samalle säveltasolle kuin millä ne olisivat transponoituna. Siis pikkolo samoille korkeusasteille kuin huilut ja kontrabasso sellojen tietämille. Tämä lienee ok, kunhan partituurin lukija tiedostaa tämän, sillä aina ei käytetä oktaaviavainta. Kommunikatiivisesti varmaankin jotain menetetään, mutta you get some, you lose some. Sitä paitsi: elämä on!

Muistathan, että jos teet C-partituurin, ei Horn voi olla “in F” eikä Clarinet in B-flat. Silloin on “vain” Horn ja “vain” Clarinet.

Soitinsektioiden ryhmittely

Kun nyt vihdoin päästään nuottienkin kimppuun, käytetäänpä hetki soitinsektioiden ryhmittelyyn. Se nimittäin on yllättävän tärkeä visuaalinen apuväline.

Vasemmalla on vuonna 1862 painetun partituurin ensimmäisen sivun segementti.

Soitinperheet on laitettu samalle riville, sen aikainen musiikki vielä harvemmin vaati muunlaisia ratkaisuja. Se mikä kiinnittää enemmän huomiota, on että koko orkesteri on yhden akkoladen sisässä, vain 1.- ja 2.- viulut sekä sello/basso-osasto on pianobracketin yhdistämä.

Tämähän on selkeästi vanhanaikainen käytäntö.

Modernin käytännön mukaan puupuhaltimet, vasket, lyömäsoittimet ja jouset laitetaan omien bracketien sisään, joskin akkolade juoksee halki sivun ensimmäisen tahdin vasemman reunan. Kuten alla olevasta 2000-luvun esimerkistä näkee, soitinsektiot erotellaan vielä sub-bracketilla (hakasella).

Nämä ovat nuottitypografiaan liittyviä visuaalisia apuvälineitä, joilla viestitään sektiot, soitinryhmät jne. Kapellimestari ei lue rivin alusta “että no kas, tässäpä onkin opottimet”, vaan hän tietää, että toinen ryhmä ylhäältä on oboeperhe.

Suomenkielinen sanasto on vakiintumatonta, englanniksi käytetään termejä accolade, bracket, sub-bracket jne.

Yllä olevassa esimerkissä partituuria on optimoitu sen verran, että huilut 1 & 2 sekä oboe 1 & 2 jotka eivät juuri näissä tahdeissa soita, on yhdistetty samalle riville. Tämä on hyvä käytäntö sekä sivun tilankäytön että turhan informaation kannalta. Mitä lisäinformaatiota tyhjä flauto 2 rivi toisi? (Huilu 3 on tässä omalla rivillään mahdollisesti siksi, että sillä on seuraavalla sivulla soittamista, ja näin kapellimesteri herätetään huomaamaan, että pian sieltä kuuluu jotain, esim. juuri sivunkäännön jälkeen.)

Rajoita staffien määrää

Kun notaatio-ohjelmissa valitsee soittimia, on tuloksena usein puolitoistametristä paperia vaativa pilvenpiirtäjä, sillä ohjelmisto antaa jokaiselle soittimelle oman nuottirivin. Kun A3-sivun korkeus on 42 cm ja nuottirivin korkeuden ei partituurissa tulisi olla juuri alle 5 mm+ 2.5 mm ylä- ja alaväliä, ja kun sivun marginaalit ovat 15–20 mm, saadaan helposti laskettua että käytössä on 38 cm vertikaalissa suunnassa, siispä 38 viivastoa. Se on suunnilleen tämä kokoonpano: 3333–4331–13-hp+pf-str. Pitäisi pärjätä, mutta…

Tarkastellaanpa asiaa vaskien ryhmittelyn kautta:

Perinteinen suuren orkesterin vaskisektio on 4+3+3+1 = 11 soittajaa. Lepotilassa sektio vie kuusi riviä, kuten yllä. Notaatio-ohjelmien avustamana luotu partituuritiedosto asettaa jokaisen soittimen omalle rivilleen, jolloin tuloksena on 11 riviä:

Tällainen tilanne on ilman muuta perusteltu silloin, kun jokaisella soittajilla on monitahoisesti etenevää musiikkisisältöä, jota ei pysty yhdistetyille viivoille merkitsemään. Tämä on kuitenkin kaikkein rasittavin malli kapellimestarin kannalta: 11 rivin lukemisessa on moninkertainen työ 6-riviseen nähden. Stemmojen teon kannalta tämä on tietenkin helpoin ja ekonomisin ratkaisu, mutta tästä syystä PARTITUURI ja STEMMAT pitääkin ajatella omina, erillisinä kokonaisuuksinaan. Tässä blogissa palataan myöhemmin tuohon ikuisuusaiheeseen.

Mikäli yllä olevan vaskitilanteen optimoi, siis piilottaa tyhjät rivit, on tuloksena viisirivinen sektio:

Tämänkin pystyisi supistamaan kahdelle riville:

  • Horn 1–4 in F
  • Trombone 3

Kuinka tällaiseen optimoituun optimitilanteeseen päästään? No, se vaatii paljon työtä, suunnittelua ja harjaantuneisuutta. Otetaan esimerkiksi jousisektio: se kirjoitetaan useimmiten viisiriviseksi “kvintetiksi”:

Mikäli käsillä olevassa teoksessa tarvitaan esim. seuraavat divisit…

  • koko sektio
  • sektio div. a 2
  • sektio div. a 3
  • sektio div. a 4
  • soolo 1–4
  • soolo 1–6

… joudutaan partituuritiedostoon valmistamaan staffit näille kaikille varianteille:

rivistöjä optimoimalla ja ryhmien (group) nimiä muuttamalla tilannekohtaisesti, saadaan kaunis partsikka, jossa kaikki tilanteet toteutuvat perinteisen mallin mukaan.

Tämä työvaihe on parasta tehdä aivan viimeiseksi, sen jälkeen kun sivukohtainen tahtimäärä on löyty lukkoon. Tahtien siirtyminen/siirtäminen sivulta toiselle ja sen seurauksena [piip]turalleen mennyt layout voi aiheuttaa ärsytysperäistä ihottumaa. (Speissauksesta eli välistyksestä on tulossa oma kirjoitus — Välistyksellä on väliä.)

Perkussioähky

Notaatio-ohjelmien e-z duz it -metodi soitinten lisäämiseksi voi aiheuttaa melkoista kaaosta lyömäsoitinsektiossa:

Sen sijaan että jokainen soitin olisi omalla rivillään, on tilankäytön kannalta järkevämpää organisoida soittimet siten, että jokaisella SOITTAJALLA on oma rivi.

Totta, on tilanteita, jolloin asiat pitää kommunikoida toisella tapaa, ja se on ihan ok. Mutta mikäli tilanne ei sellaista vaadi, älä myöskään tee niin.

On tilanteita, jolloin perkussiollekin voi antaa useamman rivin, yllä Milhaud’n Konsertto lyömäsoittimille ja pienelle orkesterille.

Soittimien vaihdon ja lyömäsoitin-designaatio on hyvä laittaa esim. laatikkoon, näin se erottuu selkeästi muun informaation seasta:

Ja muistetaanhan se, että vaikka kuinka tarkkaan miettisi valmiiksi soitinten jaon per soittaja, on tilanne esityksessä aina uniikki: soittajat, konsertin muu ohjelma ja siitä tulevat parametrit lavan tilankäyttöön jne. vaikuttavat asiaan. Tästä syystä PERKUSSIO-PARTITUURI ON KAIKKEIN PARAS LYÖMÄSOITINSTEMMAN MUOTO. Ettekö usko? Kysykääpä soittajilta!

Partituurin optimoinnista

Partituurin optimointi on nuottigrafiikan ammattilaisellekin aina delikaatti paikka. Automaattinen “hide all empty staves” ei tule missään tapauksessa eikä milloinkaan kyseeseen, sen seurauksena on vain poukkoilevaa jälkeä, joka ei palvele tarkoitustaan:

Failed optimization.

Yllä olevan kaltaista mekaanista optimointia näkee silloin tällöin. Tällaisen optimoinnin hyödyt ovat kyseenalaiset. Mikäli vapautuvaa tilaa ei käytetä (toisen systeemin asettamiseen sivulle), miksi optimointi tulisi edes tehdä? Se että tyhjät rivit poistetaan aina kun niitä ei tarvita, on häiritsevämpää kuin se, että ne ovat sivulla — tyhjänä. Jos epäilyttää meneekö oikein vai väärin, muista tämä: full score ei ole koskaan väärin.

Parhaimmillaan optimointi helpottaa hahmottamista ja tuplaa sivulle mahtuvan informaation määrän. Mikäli tämä ei toteudu, on parasta jättää optimointi tekemättä.

Optimointi: löysät pois, mutta vain jos siitä on hyötyä!

Muistathan, että partituurin(ja uuden osan) ensimmäistä sivua ei koskaan optimoida. Kaikki instrumentit näytetään ensimmäisellä/ensimäisillä sivuilla.


Näyttää siltä, että Puhutaanpa partituurista -sarja vaatii vielä kolmannen osan. Käsittelemättä on nimittäin monta kiihottavaa asiaa:

  • merkintöjen paikat ja tyylit
  • sivunumero, harjoituskirjain, tahtinumero
  • soittimen nimi lyhennettynä
  • tahtiosoituksen koko ja paikka
  • partituurin vertikaali ja horisontaalinen tila

Kiitos, jos jaksoit lukea tänne saakka! Kommentoi ihmeessä — oletko samaa vai eri mieltä?

Palataan partituuriasioihin pian!

)
Nuottinörtti™

Written by

Mietteitä ja huomioita nuoteista, nuottien kirjoittamisesta ja niihin liittyvistä aiheista kuten notaatio-ohjelmista ja nuottilaitoksista. Nörttivaroitus!

Welcome to a place where words matter. On Medium, smart voices and original ideas take center stage - with no ads in sight. Watch
Follow all the topics you care about, and we’ll deliver the best stories for you to your homepage and inbox. Explore
Get unlimited access to the best stories on Medium — and support writers while you’re at it. Just $5/month. Upgrade