Johtajuuden jäljillä: Tunne

Olen raivoissani. Kiehun, sisälläni pelkkää kiukkua. Alkamassa on palaveri, jota olen pitkään jännittänyt ja valmistellut. Juuri ennen palaverin alkua minulle selviää eräs asia, joka romuttaisi hetkellisesti paljon siitä, mitä olin rakentanut ja valmistellut. Kutsuvat sitä luottamukseksi. Olin niin kiukkua täynnä, että ensimmäistä kertaa elämässäni laitoin esimiehelleni viestin, jossa tein mielipiteeni selväksi. Tein selväksi myös sen, että olin todella kiukkuinen ja ärsyyntynyt, jopa pettynyt tilanteeseen.

En ole montaa kertaa hävennyt niin paljon kuin tuon kiukunpurkauksen jälkeen. Hävetti niin, että olisin kävellyt paljon mieluummin pimeällä käytävällä, jonne hukkuisin kuin firmamme vaaleita seiniä vilistävillä käytävillä. Olisin halunnut kadota maan alle. Haukuin itseni pataluhaksi ja yritin soittaa esimiehelleni pyytääkseni anteeksi. Hän ei silloin voinut vastata, joten laitoin viestin. Olin aivan varma, että olin nolannut itseni pahemmin kuin hetkeen, jos koskaan.

Esimieheni näkemys asiaan oli totaalisen eri kuin minulla. Hän ei ollut moksiskaan ja laittoi seuraavana päivänä vielä kiitoksen siitä, että kerrankin näytin tunteeni. Olin totaalisen häkeltynyt. Haavini oli niin auki, että Roope Ankankin kassakin olisi humahtanut heittämällä sisään suustani. Eihän tämä voi olla tottakaan. Näin ajattelin. Samalla ärsytti suunnattomasti, että minulla on niin mahtava esimies, että tämänkin hän ymmärtää ja näkee mahdollisuutena. Ollapa itse samanlainen!

Kun olin lapsi, isäni ammatin takia meidät kasvatettiin miettimään tarkkaan omaa käyttäytymistään ja olemustaan. Piti miettiä, miten ja missä mitäkin tunnetilojaan näyttää. Sillä ei ollut väliä, oliko kyse positiivisista vai negatiivisista tunteista. Oli tärkeää olla käytökseltään fiksu, eli hillitty. En ollut sen käytösmallin ihailija, mutta opin ajan kanssa, miten toimia. Ujolle lapselle se oli paikoin jopa helppoa.

Johtaessa tiimiä, tunteiden skaala voi olla valtava. Voidaan mennä jopa laidasta laitaan. Kun ei ymmärrä jonkun henkilön toimintaa ihmettely ja hämmästely saattaa vaihtua jopa ärtymykseen ja turhautumiseenkin, joskus jopa kiukkuun. Kun ymmärtää toiminnan ja näkee sen synnyttämän hyvän, saattaa huomata olevansa aidosti onnellinen. Mitä paremmin tiiminsä tuntee, sitä läheisemmäksi se usein käy ja sitä vahvemmiksi myös tunteetkin, niin positiiviset kuin negatiiviset. Eräs kirkonmies sanoi kerran vihkipuheessaan, että avioliitossa ihminen oppii itsestään sen, kuinka raadollinen hän onkaan. Huomaan samoja elementtejä tunteiden suhteessa johtajuuteen.

Ihmisten johtajana tunteiden näyttäminen joukoilleen onkin paljon moniteräisempi miekka kuin äkkiseltään kuvittelisi. Jos näytät tunteesi liian rikkaasti, saattaa syntyä ennalta arvaamaton tunnelma ja sitä kautta syntyvä turvattomuus. Jos olet liian säästäväinen tunteidesi näyttämisessä, olet etäinen, jopa kylmä. Rajanveto on kuin skaala, joka on äärimmäisen lyhyt ja silti pitää sisällään useita vaiheita. Siinä on niin monta vaihetta, että herkästi lipsahtaa väärälle puolelle. Rajanveto ja persoonansa likoon laittaminen on kovin alastomaksi riisuvaa, eikä se helpoin rasti ollenkaan.

Kummityttöni perheessä on sellainen tapa, että jo ennen kuin lapsi oppii puhumaan, vanhemmat sanoittavat tunteita, joita lapsi kokee. Kun hän oppii puhumaan, hän itse sanoittaa. Ihailen tätä tapaa! Ihailen, koska itse opettelen tätä. Sen sijaan, että näytän ja puran harmitukseni toiseen, sanonkin, että nyt minua harmittaa ja mikä minua harmittaa, samoin ilon kanssa. Kuten sanoin, itse opettelen. Tiimi on tehokas paikka opetella. Se pakottaa opettelemaan moista. Me jokainen haluamme kohdata aidon ihmisen. Samaan aikaan me haluamme kokea tasapainoa ja vakautta, ennalta arvattavuutta.

Ihmisten johtajan oletetaankin olevan käytökseltään harkitsevaisempi kuin johdettavan. Tämä odotus liittyy juurikin haluun kokea turvaa. Yhä useammin hänen odotetaan olevan kuitenkin myös aidompi ja lähestyttävämpi. Ilman tunteita ja niiden vaihtelua harva ihminen on ihminen. Ihmisten johtajaa. taas saattaa pelottaa näyttää tunteita tai hävettää, jos on tullut näytettyä liian rajusti. Sitä löytää itsensä pohtimasta, miten voisin sanoittaa tämän tunteeni tai näyttää sen niin, että se olisi rakentavaa, ei tuhoavaa.


Johtajuuden jäljillä -kirjoitussarjassa pohdin johtajuutta ja omaa matkaani esimiestyössä, lähinnä oivallusten kautta. Kirjoituksia kirjoitan satunnaisesti ja satunnaisista teemoista.
One clap, two clap, three clap, forty?

By clapping more or less, you can signal to us which stories really stand out.