Koulutuksen pilipalisaatio
rouvaopettaja
266

Upea teksti! Ajatuksia herättävä, mm. seuraavanlaisia:

Tietotekniikan keskeisiä hyötyjä on, että se vapauttaa käyttäjänsä ajan, paikan ja mm. opettamisen kohteena olemisen kahleista. Olennaista on lisäksi, että sen avulla voidaan automatisoida toistavia työvaiheita. Koulussa näistä ensimmäisinä tulevat mieleen luennot.

Koulun toiminta, ja vaikkapa opettajien palkkaus, taas perustuu läsnäoloon ja siihen, että oppitunnit varmasti tulevat pidetyiksi. Nämä tavoitteet melkeinpä edellyttävät sitä, että koulussa ovat paikalla opettajat ja oppilaat ja että opettamisliikkeiden suorittaminen jatkuu suurin piirtein samoin kuin aina ennenkin.

Lisäksi tietotekniikan ydintä on sen mahdollistama yhteisöllisyys ja tasa-arvoisuus. Hyvin usein nämä samalla johtavat mitä tehokkaimpaan epämuodolliseen oppimiseen.

Koulun päämääränä taas ei ole oppiminen, vaan luoda olosuhteet, joissa oppilaille voidaan antaa arvosanoja. Kaikki oppiminen koulussa on alisteista tälle tehtävälle.

Arvosanat ovat täysin keskeisessä roolissa koko yhteiskuntamme toiminnalle. Ne määrittelevät jatko-opiskelumahdollisuuksia, aikuisuuden ammatillista identiteettiämme, sosiaalisia verkostojamme ja pitkälti myös taloudellista asemaamme.

Koulun tehtävä on luoda ja ylläpitää sosiaalista eriarvoisuutta.

Myös, kun tietotekniikkaa nyt tosissaan tuodaan lukioon, se tuodaan sinne nimenomaan sosiaalisen erottelun välineeksi: YO-tutkintoon. Tällöinkin oppilas käyttää tietokonetta yksin, vieläpä irrotettuna Internetistä. Tässä näkymässä kiteytyy koulun perimmäinen luonne, havainnollisuudella, jota on vaikeata ylittää.

Jos oppiminen olisi koulun tehtävä, ei tietotekniikka olisi yltänyt minkäänlaiseksi keskustelun tai uutisoinninkaan aiheeksi enää sitten 1990-luvun loppupuolen. Sitä yritystä, jossa parhaillaan ihmeteltäisin nurkkiin käyttämättöminä vanhenemaan unohtuneita päätelaitteita, ei sattuneesta syystä enää ole olemassa.

Koulu on oppimisen merkittävin hidaste ja sen perimmäisen luonteen vääristäjä. Sitä se on tavalla, josta meidän on käytännössä mahdotonta irtautua. Kirjoittajan tekstistä näkee, että hänkin on oivaltanut asian, sitä silti suurestikaan itse tiedostamatta.

Koulun ja oppimisen sekoittaminen toisiinsa on filosofiasta tuttu käsiteluokkavirhe tyypillisimmillään. Käytännössä kaikki koulupedagoginen keskustelu ja tutkimus suorastaan perustuvat tähän. Erityisen luonteenomaista tätä virhetyyppiä edustava tyhjänpuhuminen on opetussuunnitelmateksteille.

Samasta syystä myös käsite piilo-opetussuunnitelma on tuulesta temmattu. On olemassa täsmälleen yksi opetussuunnitelma, vain ja nimenomaan se, jota kutsumme piilo-opetussuunnitelmaksi.