CAFE HAHNEMANN

Reeta Pohjonen, Nina Bergroth

Platina, jalometalli, kuningatar. Kukaan ei voi ymmärtää millaista on olla jotain todella erityistä. On yksinäistä olla korkealla. Yksinäistä, yksinäisyys, en kuulu tähän maailmaan, en kuulu perheeseeni. Sellaista on olla erityinen ja arvokas. Mutta täältä minua ei kukaan murskaa. Harha, että miehelleni on tapahtunut jotain. Kuningas ei koskaan palaa.”

Transformational School of Homeopathyn opiskelijat Jonna ja Marja tekivät lopputyönään syvätutkielman Materia Medican lääkeaineista näytelmän ja kuvitusten muodossa. Näytelmä tapahtui kahvilamiljöössä. Kahvilanpitäjänä ja näytelmän ohjaajana toimi Mrs. Materia Medica ja kahvilan asiakkaita näyttelivät koulun opettajat, oppilaat ja homeopaatit. Lavalle saapui kuusitoista Materia Medican lääkeainekuvaa. Kaksi lääkeaineista olivat koulun uudet lintuaineet kuukkeli ja metso. Kahvilan seiniä koristivat Marjan kyseisiä lääkeainekuvia esittävät vesivärimaalaukset.

Näytelmän juoni kulki eteenpäin kahvilan asiakkaiden tullessa paikalle yksi kerrallaan. Vuorosanat olivat nasevalla huumorilla kuorrutettua kuvausta eri lääkeaineista. Hahmot saapuivat sisään teatraalisesti lääkeaineeseen sopivalla musiikilla. Thuja asteli sisään Katri Helenan ”Katson Sineen taivaan”, Agaricus taasen Doorsin ”People Are Strange” ja Platina Abban ”Dancing Queen” hitillä. Näytelmän keskellä Marilyn Monroe alias Adamas (timantti) yllätti katsojat laulamalla kappaleen ”Diamonds are a Girl’s Best Friend”. Roolihahmot tilasivat lääkeaineeseen sopivat mielihalut, eli juomat ja syötävät. Oman esityksen jälkeen he istuivat kahvilaan ja lukivat omaa lääkeainetta kuvaavan runon.

Säihkyvä, kaunis, erityinen. Kukaan ei uskoisi, että sisäinen tunteeni on arvoton, yksinäinen. Kuka arvaisi, että näin täydellinen, voi olla täysin arvoton. Adamas, Timantti.”

Katsojat saapuivat paikalle tuntia ennen näytelmää ja pääsivät nauttimaan ”kahvilaelämyksestä” ja taidenäyttelystä. Paikalle oli taiottu pop-up kahvila kulinaristisine pienine herkkuineen. Tunnelma Ylioppilasteatterissa oli très chic. Jokainen yksityiskohta oli tarkkaan mietitty ja stailattu. Kaikilla työntekijöillä oli Cafe Hahnemann-paidat. Mrs.Materia Medica oli pukeutunut SantaMalandran kimonoon.

Lopputyön tarkoitus on luoda positiivista homeopatiatietoisuutta taiteen ja teatterin keinoin. Lopputyöstä tulee kevään mittaan kirjallinen versio, syvätutkielma Materia Medicasta. Cafe Hahnemann kortteja myynnissä koululla. Kysele nina@homeopatiakoulutus.fi.

Kissaeläimen voimaa. Miehet katsovat minua, naiset eivät pidä minusta. I feel myself like something in between chocolate and rose…. Panthera Parguis Sanguis, Musta pantteri, Leopardi.”

Käsiohjelmasta:

“Cafe Hahnemannin tarina juontaa juurensa homeopatian perustajan, saksalaisen lääkäri ja kemisti Samuel Hahnemannin jäljille, aina 1700-luvun loppupuolelle. Hahnemann pettyi kliinisen lääketieteen hoitotuloksiin ja lähti etsimään keholle ystävällistä tapaa toipua minimaalisella lääkeannoksella nopeasti ja pysyvästi. Hänen oivalluksensa siitä, että moni sairaus paranee antamalla potilaalle pieniä määriä sellaisia lääkeaineita, jotka suurina määrinä aiheuttavat taudin oireita, johti elinikäiseen homeopaattisen hoidon kehittämiseen. Tästä seuraten, tänäkin päivänä, yli 200 miljoonaa ihmistä nauttii homeopaattisesta, ihmisen yksilöllisyyttä kunnioittavasta hoitomenetelmästä.

Cafe Hahnemann on luova lyhytinterventio homeopatian ja sieltä valikoitujen lääkeaineiden maailmaan. Näytelmä on osa kahden Transformational School of Homeopathyn oppilaan lopputyötä. Näytelmän ja maalausten kautta pureudutaan syvälle lääkeaineiden ytimeen kuvaamalla lyhytleikkauksin karrikoituja lääkeaineiden arkkityyppejä arkielämästä.

Materia Medica on homeopaatin keskeinen työväline. Materia Medicaan on koottuna kaikki homeopaattiset lääkeaineet tarkoin jaoteltuna oireluettelona. Illan aikana pääsette tutustumaan 16 eri lääkeaineen erityispiirteisiin ja olemukseen. Lopputyö täydentyy tuonnempana kokonaisuutena kirjalliseksi tuotokseksi, jota elävöittävät näytelmän käsikirjoitus sekä maalaukset.”

Yksin aavikolla. Yksin maailmassa. En ole ihminen, en kuulu tänne. Kontrollin puutetta, väkivaltaa. Olen yksinäinen taistelija. Androctonus Amoreuxi Hebraeus, Skorpioni”

Näytelmän käsikirjoitus ja ohjaus ja Mrs.Materia Medica: Jonna Laukkanen

Lopputyön ohjaajat: Aune Kallinen ja Reeta Pohjonen

Äänimiehenä toimi maineikas Tatu Vanninen. Näytelmän videokuvasi Miika Josefsson.

Fear makes fools of two kinds of men: the one who is afraid of nothing, and the other who is afraid of everything. McKenzie, tekstin esitti Agaricus kärpässieni”

Rooleissa:

Helium — Hanna Kärävä-Holma

Platinum metallicum — Daniela Salomaa

Sepia officinalis — Miia Penttinen

Calcium Carbonicum — Salla Valtonen

Agaricus muscarius — Reeta Pohjonen

Pulsatilla — Birgitta Vaaka

Apis mellifica — Tiia Vehman

Perisoreus infaustus (Kuukkeli) — Pirjo Vuontisjärvi

Cannabis Indica — Jussi Villgren

Adamas alias ”Marilyn Monroe” — Marika Rita

Panthera Parguis Sanguis — Pia Bremer-Nardone

Tetrao urogallis (Metso) — Petri Alen

Mandragora — Vuokko Heiskanen

Thuja occidentalis– Nina Wikström

Phosphorus — Jenni Leino

Adroctonus (Scorpion ) — Mila Hentunen

Jonnalta:

Kesäkoulusta 2018 jäi Reetan lausahdus mieleen pyörimään ”Olisi kiva joskus tehdä joku pieni homeopatiajuttu, missä näyteltäisiin”. Idea tuntui entiselle teatterintekijälle kutkuttavalta. Olin tehnyt aikaisemmin useita prosessilähtöisiä esityksiä ja ajatus tyhjyydestä, joka pikkuhiljaa rakentuisi esitykseksi oli tuttua. Pikkuhiljaa ajatus alkoi kypsyä ja mietin, että tästähän voisi tehdä osan lopputyötä.

Tuossa vaiheessa en osannut vielä aavistaakaan kuinka mahtava ja iso projektista loppujen lopuksi tuli. Ajattelin, että olisi kiehtovaa herättää lääkeainekuvia henkiin, esittämällä niitä. Mietin, että teen, jonkun pienen jutun, jos nyt yleensä kukaan lähtee mukaan näyttelemään. Pyysin paria opiskelukaveria mukaan, olin jo mielessäni nähnyt heidät tiettyjä lääkeaineita esittämässä. Yllätys oli ihana, että kukaan ei kieltäytynyt ja yhtäkkiä alkoi tulla kyselyitä pääsisikö mukaan.

Lopulta mukana oli kuusitoista upeaa tyyppiä!

Esitys muotoutui, sitä mukaa, kun ihmisiä tuli mukaan, he toimivat roolihenkilöiden inspiraationa ja käsikirjoitus alkoi muodostua heidän mukaansa.

Omat haasteensa esitykselle asetti, että näyttelijät olivat eri puolilta Suomea, joten yhteisiä harjoituksia ei ollut mahdollista pitää ennen esityspäivää. Treenattiin pienissä ryhmissä muutamana iltana ja parit skype-treenitkin tuli pidettyä.

Esitysilta onnistui yli villeimpien unelmien. Roolihenkilöt todella heräsivät henkiin ja jokainen näyttelijä ylitti itsensä. Tunnelma Ylioppilasteatterin studiossa oli maaginen. Näyttelijät olivat upeasti läsnä ja yleisö oli hersyvä. Palautteeksi saatiin niin naurua kuin kyyneleitä.

Muutin aikanani Helsinkiin, kun pääsin näyttelemään Ylioppilasteatterille. Teatterin toisena taiteellisena vastaavana toimi tuolloin Aune Kallinen. Oli mieletöntä palata juurilleen tekemään tämä esitys tällä porukalla ja mitä ympyrän sulkeutumista, että Aune on nyt ohjaava opettajani.

Kiitos kaikille ihanille mukana olleille. Prosessi oli mieletön ja juuri tällainen, koska te! Love you all!

Jonna

Love podcasts or audiobooks? Learn on the go with our new app.

Get the Medium app

A button that says 'Download on the App Store', and if clicked it will lead you to the iOS App store
A button that says 'Get it on, Google Play', and if clicked it will lead you to the Google Play store
TSH Homeopatiakoulutus

TSH Homeopatiakoulutus

More from Medium

Focused on Black Joy during BHM

#449: Michael Radford’s The Merchant of Venice

Rolling With the Punches

Hudson Institute: Making Muslims ‘Outlier’ Is Just One Small Step in The Plan