Alkusanat

Lähdin ajamaan Ruskaa tänäkin vuonna, vaikka kesän Yötön 3000km -ajon jälkeen ei ihan heti siltä tuntunut. Reitti oli kuitenkin jo piirretty keväällä, joten eihän sitä voinut käyttämättä jättää. Päätin kuitenkin ajaa tällä kertaa retkeilymeiningillä niin, että ensimmäisen yön ja päivän tiukemman puristuksen jälkeen jakaisin loppumatkan tasan siten, että olisin deadline -päivää edeltävänä päivänä perillä. Nautiskelisin lyhyistä päivämatkoista, pitäisin laadukkaita taukoja ja ajaisin pääosin valoisassa. Eihän se niin mennyt. Lisäksi uutena tavoitteena oli yöpyä ulkona mahdollisimman paljon. Myös reitin olin suunnitellut mukavammille teille painottaen reittejä, joita en ole aiemmin ajanut. Reitistä tulikin pidempi kuin optimaalinen reitti.

Varustelut

Varustelut oli paljolti Yötön 3000 -ajon kaltaiset. Nyt oli mukana lisäksi teltta. Teltta, yöpymiskamat ja pari vaatetta (ne joita tuskin päivän aikana tarvitsisi) mahtui peräporkkanaan. Muut vaihtovaatteet olivat vedenpitävässä pussissa porkkanan päällä.

Koska tarkoitus oli ajaa pimeällä aika vähän, otin etulampuksi pienen Lumonite Vector USB-ladattavan ”otsalampun”, jonka olin Karhunpolun maastopyöräreissun yöllä ajetussa autolle paluussa todennut yllättävän päteväksi valoksi. Vectoria pystyy lataamaan virtapankista käytön aikana, jolloin sen käyttöajat riitti hyvin. Taakse otin myös ladattavan superkirkkaan päiväkäyttöönkin tarkoitetun valon. Jännityksen lisäämiseksi en ottanut mitään varavaloja, koska nuo molemmat valot oli jo pitkään palvelleet luotettavasti ja ovat tuhtia tekoa.

Vaikka Yöttömässä oli hieman huonoja kokemuksia niin ostin silti uudet tubeless GP5000:set, kun vanhat oli 6000km ajettuina liian kuluneet. Hankin myös vanhentuneen Stanin litkun tilalle tutkiskelujen perusteella Mucoffin litkua ison tonkan, vaikka kyseinen perusaineiden brändääjä ei olekaan erityisesti suosiossani. Mucoffin aine on kuitenkin saanut hyviä arvioita maantiepaineilla toimimisesta, eikä mukamas vanhene ollenkaan tonkassa. Ainakin asennus sujui sen kanssa hyvin.

Reitti tällä kertaa

Lähtöpaikalle

Töissä oli palaveria vielä lähtöperjantaina, joten ylimääräiset unitankkaukset jäivät vähiin. Kahden junalle Helsinkiin pyöräilin ja samaan pyörävaunuun tuli myös Pompo. Olikin pitkä aika edellisestä junamatkasta näin korona-aikana.

Helsingissä ajoimme ensin konttiravintolalle Ruoholahteen, jossa hoidettiin ilmoittautumisvelvollisuudet, rupateltiin muiden osallistujien kanssa ja söin hampurilaisen. Sitten siirryttiin Seurasaareen varsinaiselle lähtöpaikalle. Tämän vuoden Ruskan reitti kiersi siis Seurasaaren ulkomuseoon siirrettyjen talojen alkuperäisiä sijaintipaikkoja. Seurasaaressa useampi ulkoilija veti hernettä nenään ja yksi vanhempi kukkahattutäti jo innokkaasti kuvasi kännykällä, eikä meinannut millään uskoa, että meillä oli poikkeusluvat ajella lähtöpaikalle.

Lähtöpaikalla olikin taas pykälää suurempi kansanjuhla menossa kuin aiempina vuosina. Osallistujiakin oli lähes 50. Aikaa oli rutkasti vielä, mutta kumman nopeasti se hupeni menoa ihmetellessä ja kun söi Antin talon kahvilan lasagnen, tutustui pidennetysti auki olevaan Antin taloon sekä kävi turhan kaukana sijainneessa vessassa. Enpä sitten tiedä, oliko Antin talo oikeasti auki siksi, että siihen voi tutustua, vai siksi, että museo oli halunnut saada paikalle jonkun työntekijän meitä vahtimaan.

1. yö ja päivä

Lähtö oli siis tuttuun tapaan auringon laskiessa, joten kaikki ajavat ensimmäisen yön. Pikaisen yhteiskuvan ja Mäkipään puheen jälkeen lähdettiin. Lisää matkaan lähettäjiä oli Seurasaaren raitin varrella. Ihmeen nopeasti suurikin porukka hajaantui suuntiinsa ja pian jo olin hetkittäin yksinkin kunnes jostain risteyksestä taas joku putkahti samoihin kuviin. Aah mikä vapauden tunne järjestelyjen jälkeen ja nyt oli kaikki tarvittava majoitusta myöten mukana.

Olin valinnut pohjoisemman vanhaa Helsinki — Turku -tietä käyttävän reitin. Ei kovin ihmeellistä, mutta tulipa nyt kerran sekin ajettua. Espoon kevyen liikenteen väylien sotkujen läpäisy sujui todella hyvin. Ainoastaan kerran eksyin juna-aseman laiturille ja jossain kohtaa seurailin liiankin innokkaasti Sirkiän (tai siis Sirkiän pyörän Irmelin) takavaloa ja ajoin oman reittini risteyksen ohi ja sain palailla 200 metriä takaisin.

Tie 110 on mäkinen ja sai keskittyä rauhoittelemaan itseä, etten aja alussa liian nopeasti varsinkin, kun edessä näkyi jatkuvasti jäniksenä muiden takavaloja. Suomusjärven kohdalla oli pari huomionkipeätä teiniä makaamassa maantiellä. Hekin tosin jo tiesivät mistä kyse kommenteista päätellen. Lopulta pääsin ensimmäiseen välietappiin Saloon, jossa olikin yllättäen pyöräily kielletty merkki valtatiellä. Jouduin ajamaan keskustan läpi. Onneksi se meni melko lailla viivasuoraan ihan yhtä lyhyttä reittiä. Pompo näytti ehtineen saada Subwaysta iltapalan (korjaus: ei kuulemma ollut Pompo). Keskustan jälkeen ensimmäinen yritys palata maantielle kilpistyi taas pyöräily kielletty -merkkiin, joten jouduin vielä kiertämään Halikon kautta ja saman tien sitten pysähdyin pikaiselle evästelylle Halikon 24h Prismaan, vaikka se ei ollut alun perin tarkoitus.

Prisman jälkeen 110 tietä olikin enää pieni pätkä, jonka jälkeen reitti lähti pienille teille Sauvon takamaille. Muu liikenne oli jo olematonta. Liesniemi nimisen paikan kohdalla minulla oli suunniteltuna 2km mittainen oikaisu maatilojen läpi ja siinä oli Suomessa harvinainen katettu silta joen yli. Vähän epäilytti mahtoiko silta olla kiinni, kun risteyksessä oli standi ”Liesniemi suljettu”. Onneksi itse silta oli auki ja sen jälkeisestä peltotiestä ja pihoja hipovasta reitistäkin selvisin ja jäljistä päätellen yksi muukin osallistuja oli ajanut ennen minua. Ja joku kolmaskin tuli myös juuri kun olin jo palaamassa Karunan reittipisteeltä.

Oikaisun jälkeen olin jo huolissani, kuinka paljon olin jäänyt jälkeen, kun Karunaan ajaessa tuli noin 10 ajajaa vastaan Karunassa jo käyneinä. Ilmeisesti eteläisempi pidempi mutta tasaisempi reittivaihtoehto olisi ollut nopeampi. Yritin muistaa, että nyt oltiin vain retkeilemässä. Karunan kirkolla ja hautausmaalla oli melkoinen kuhina keskellä yötä. Ainakin 5 osallistujaa taisi olla samaan aikaan paikalla, joten vanhan Seurasaareen siirretyn kirkon paikalla olevan monumentin löytäminen ei ollut vaikeata. Taisi täälläkin olla paikalla joku seuraaja tai kyseisen kirkon edustaja tervehtimässä (eli siis vahtimassa ettei pyöräilijät kaiva hautoja).

Karunasta alkoi oikein mukava pikkuteitä menevä ennalta määrätty reittiosuus Säkylään asti Antin talon alkuperäiselle paikalle. Alku Sauvossa ja Paimiossa meni vielä pimeässä. Paimiossa pidin etukäteissuunnitelman mukaisesti 24h S-marketissa tauon. Ihme, että Paimion kokoisessa paikassa oli 24h kauppa. Päiväkin siinä jossain kohtaa valkeni. Vaikka Tampereen ja Turun väliä on tullut sahattua kohtuullisesti, niin silti yllätykseksi reittiosuudelta löytyi ihan tuntemattomia kyliä, kuten esimerkiksi kokonainen entinen kunta nimeltä Tarvasjoki.

Antin taloa ennen oli pätkä hiekkatietä, missä ajelin jonkin aikaa taas Sirkiän taustapiruna. En viitsinyt ohikaan lähteä, kun reittipiste oli juuri tulossa ja muutenkin jouduin pysähtelemään biotauoille turhan tiheään, kun tälläkään kertaa en alkumatkasta ymmärtänyt, ettei hidasvauhtisessa pitkän matkan ajossa tarvitse juoda samaan malliin kuin normilenkillä. Sirkiä olikin paikallislehden haastattelussa, kun biotauon jälkeen tulin hieman perässä uimarannalla olevalle leimauspaikalle.

Tästä alkoikin sitten pitkä vapaa reittiosuus, kun seuraavat määrätyt pisteet olivat vasta Puolangalla Oulun korkeudella. Matkaltaan suorin tie menisi kotiseutujen läpi Tampereelta sekä liian suuria ja mäkisiä Keski-Suomen teitä. Yllättävän moni oli sinnekin päin suuntautuvia vaihtoehtoja valinnut. Minun reitti meni Säkylästä suoraan pohjoiseen Pohjanmaan lakeuksien hiljaisia ja tasaisia teitä hyödyntäen. Aluksi tuli Kokemäki, Lavia ja Kankaanpää, jotka ovat kotoa lähtevien lenkkien ulottuvilla ja siksi tuttuja.

Kankaanpäässä etsiskelin päivän ensimmäistä ruokapaikkaa, kun poliisi tööttäsi vieressä. Luulin jo ajavani jalkakäytävää, mutta poliisi olikin Ruska-fani ja kyseli olenko osallistuja ja toivotti hyviä matkoja. Kävin syömässä ja lataamassa laitteita huoltoasemalla. Sitten matka jatkui erittäin mukavaa tietä Karvialle ja sen ohi kolmostielle asti, jota oli lyhyt matka Jalasjärvelle. Siellä jouduin melkein ohittamaan lenkillä olevan maantiepyöräilijän, kun oli niin hidasta menoa.

Koko päivän oli enempi tai vähempi märkää tietä, koska ilma oli täynnä vettä (säätilalle oli joku hieno nimikin säätiedotuksessa). Onneksi tuntui kamat kuivuvan samaa tahtia kuin kastui. Seinäjoelle mennessä oli ensimmäiset paikat, missä oli oikeasti satanut, mutta onneksi vain lyhyt matka. Sen verran olin jäljessä suunnitelmista, että piti kauppareissu yötä ennen tehdä Seinäjoella, eikä vasta Kauhavalla. Onneksi Seinäjoella sattui S-market hartaasti suunnittelemani keskustan ohittavan reittini varrelle. Seinäjoen ohitusreittini olikin erinomainen ja kulki paljolti lauantai-iltana täysin tyhjiä teollisuusalueita pitkin. Paikallisia lauantai-illan tunnelmissa olevia nuoria kovasti ihmetytti pyörän tuonti kaupan aulaan. Auton ikkunastakin vielä huutelivat aiheesta jotain, kun menivät myöhemmin ohi.

Seinäjoen jälkeen olikin jo pimeätä ja vielä oli matkaa jäljellä Halsualle, mistä olin suunnitellut laavun yöksi. Lapua saa tämän reissun ”vuoden kevyen liikenteen järjestely” palkinnon. Maantieltä oli Lapuan lähestyessä ohjattu neliskanttisella merkillä pyöräilijät risteyksestä oikealle, mistä oli tarkoitus kurvata alikulun kautta maantien toisella puolella alkavalle kevyen liikenteen väylälle. Hauskuus hommassa oli se, että vaikka kyltillä ohjattiin sinne oikealle niin siitä tieltä ei ollut mitään liittymää, josta olisi voinut ajaa sinne alikulkuun. No, pysäytin sitten ja kannoin pyörän nurmikon yli sinne. Nyt sitten katselin satelliittikuvasta, että noin 250m olisi pitänyt ajaa tietä niin olisi päässyt alikulkuun vievälle kevyen liikenteen väylälle ilman nurmikon ylitystä. Eli maantietä ajava saa ajaa noin 600m ylimääräistä, että on päässyt samaan kohtaan maantien toiselle puolelle kevyen liikenteen väylälle. Tämä kaikki sen eteen, että pääsee sekoilemaan pikkuväylille 4km matkalle Lapuan ohi sen sijaan, että ajaisi sen 4km viivasuoraan sitä maantietä. En ihmettele jos moni valitsee sen maantiellä pysymisen.

Kauhavalla olikin vielä puolen yön korvilla ABC:n Hese auki ja annoin houkutukselle periksi. Ei olisi pitänyt, koska pikaruuaksi aiottua pelkkää kerroshampurilaista sai sulkemisajan ruuhkassa odotella ikuisuuden. Kauhavan jälkeen sai vielä pimeässä ajella mm. Kortesjärven ja Evijärven metropolien läpi samalla kun reitti alkoi pikkuhiljaa kääntyä itään. Ajohalut alkoi jo olla aika matalalla ja vihdoin Halsualla tuntui ikuisuudelta ajaa 2km sivuun reitiltä laavulle. Onneksi Sylyvin laavu löytyi täsmälleen siitä mistä pitikin. Aika varma tapaus se olikin, kun oli suht uusi ja siitä löytyi netistä useampia kuvia ja syntytarinoita. Taisi olla kolmen maissa yöllä kun olin perillä. Paljon suunniteltua myöhemmin. Koska laavun penkit oli turhan kapeita mukavaan nukkumiseen niin pystytin teltan laavun sisälle. Unta sain nopeasti. Matkaa tuli tässä ensimmäisessä pinnistyksessä 630km.

Muistin ottaa kuvan ensimmäisestä yöpaikasta vasta aamulla leirin paketoinnin jälkeen.

2. päivä

Vähemmän yllättäen aamulla nukutti vähän liiankin pitkään ja lipsuin heti ”ajetaan valoisassa” taktiikasta. Halsuan aktiiviset eläkeläiset pyöriskelivät innokkaasti laavun ympärillä olevilla ulkoilureiteillä ja portailla, mutta torkuin silti aika pitkään. En nyt tiedä pyöriskelevätkö niin montaa kierrosta normaalisti vai jäätiinkö sinne kyttäämään kuka ihme telttailee heidän laavussa. Pistin heidän iloksi vieraskirjaan kuittaukset niin voivat katsoa kuka kävi, vaikka tuskin se paljoa asiaa valaisee. Oikein hyvä laavu oli ja täyden kympin puuceekin. Onnistuin jotenkin valoisassa lähtemään väärään suuntaan laavulta ja sain talutella ikuisuuden pitkin Halsuan frisbeegolf-reittejä ennen tielle pääsyä. Ihmeen paljon sielläkin oli sunnuntaiaamuksi väkeä huomioiden, että kyseessä on erämainen reilun tuhannen asukkaan eläkeläiskunta Suomen kaikkien aikojen korkeimmalla kunnallisveroprosentilla. En tiedä olisiko pitänyt puuceessä käyttää omaa paperia, kun niin tiukilla ovat verojen kanssa.

Sunnuntai-aamuna näissä Pohjanmaan pikkukylissä ei kaupat kovin aikaisin auenneet, joten sain ajella Reisjärvelle asti ennen täydennyksiä. Matkalla törmäsin Taneliin ja Reisjärven K-kaupassa itse järjestäjään eli Mäkipäähän, jonka kanssa taukopaikoilla törmäiltiinkin sitten niin usein, että homma alkoi jo mennä huvittavan puolelle.

Ajaessa tuli mietiskeltyä millaisia vaakunoita näillä kunnilla mahtaa olla, kun Tampereen seudulla esimerkiksi Oriveden vaakunassa on ori vedessä, ja täällä oli kunnat nimeltä Kärsämäki ja Reisjärvi. Kärsämäen kohdalla oli pätkä viivasuoraa nelostietä ja rekkarallia. Ihmetytti miten 2 vuotta sitten olin pystynyt ajamaan nelostietä Jyväskylästä tänne asti. Piippolan kohdalla pääsi taas pikkuteille. Kestilänkin jaksoin ohittaa ilman taukoja ja ajoin jo aikaisin päivällä tehdyn suunnitelman mukaisesti Vaalan ABC:lle, missä olin yhdeksältä illalla tunnin ennen sulkemista. Tällä kertaa muistin ajaa Vaalaan Neittävän kautta, mikä hienompi ja lyhyempi reitti kuin virallisesti opastettu tie.

Ruskan merkkejä ennen Vaalaa

Vaalan ABC:ltä olikin hyvät muistot kahden vuoden takaa Ruskasta. Paikka olikin remontoitu uuteen uskoon, mutta pizza oli ok edelleen ja mukavan rauhallinen paikka. Reilun tunnin ehti latailla laitteita. Latailu on pieni ongelma nyt kun ei majoitu öitä tepselien ääressä. Kolmea minuuttia ennen sulkemista paikalle tuli kukas muu kuin Mäkipää, joka suoritti paljon minua pikaisemmat tankkaukset. Lähdin sitten Mäkipään perään kohti Puolankaa. Menin siis Oulujärven pohjoispuolelta, mikä ei ollut optimaalinen reitti, mutta en halunnut ajaa Kajaanin läpi, enkä sahailla Hyrynsalmen pakollista reittipätkä edestakaisin.

Vaalasta Puokioon asti oli oikein vauhdikasta ja tasaista seurailla kaukana edessä näkyvää Mäkipään takavaloa. Puokiossa olikin jäätävä mäki ja sen jälkeen tie oli mäkisempi. Sadekin sitten alkoi. Tuurilla olinkin vähän aikaa sadealueen sisällä sateettomassa poukamassa. Ensin meinasin ajaa lopun matkan suunnitellulle Puutiokosken kodalle ilman sadevaatteita, mutta pian sain järjen käteen ja totesin, että matkaa on kuitenkin sen verran, että pakko laittaa sadevaatteet. Saattaa kuulostaa pieneltä jutulta, mutta kun on pilkkopimeässä sateessa tiellä niin sadevaatteidenkin laitto on operaatio. Ensin pitää mennä tien sivuun puun alle suojaan ja saada pyörä nojaamaan johonkin. Sitten vaatteet kaivetaan esiin ja mennään pukemaan pyörän valon valokeilaan. Sitten pakataan ylimääräiset kamat takaisin ja zoomaillaan lopuksi valolla metsänpohjaa, ettei mitään unohdu. Sitten takaisin tielle.

Puutiokosken kohdalla oli pieni opaste kodalle. Tyhmänä menin opasteen kohdalta sammaleista moottorikelkkauraa ja kastelin kengät läpi, vaikka nettitiedustelujen perusteella tiesin, että kosken rantaa pitkin olisi mennyt polkukin (ja menikin kun tulin takaisin sitä aamulla). Kota löytyi onneksi helposti, mutta oli valitettavasti juuri niin huonokuntoinen ja nuhjuinen kuin josssain netissä oli varoiteltukin. Likaista oli eikä oveakaan enää ollut. Jos oikein näin niin lepakkokin lähti minun tieltä pois. Mutta eipä tässä nyt mitään estettäkään ollut hyville yöunille kun vähän siivoili ensin.

Puutiokosken kota oli nähnyt parhaat päivänsä.

Vähän meni vielä tämä ensimmäinen majoitus penkillä harjoittelun puolelle, mutta nopeasti sitä oppii kerralla ottamaan tavarat tarpeeksi lähelle, niin ettei edes aamulla aamupalaa varten tarvitse nousta makuupussista pois. Nyt esimerkiksi totesin lopuksi, että valo oli magneetilla kiinni grillin kuvussa niin kaukana, että piti uusiksi pistää kengät jalkaan. Tulia en jaksanut tehdä nyttenkään, kun kello oli jo ties mitä. Kilometrejä tuli 272km ja oltiin suunnitellussa aikataulussa muuten paitsi ajo oli taas venynyt pitkälle yöhön.

3. päivä

Tasapainoilu-unet kapealla penkillä makuualustan päällä sujuivat huomattavasti odottamaani paremmin, vaikka kotona kääntelen nukkuessa kylkeä jatkuvasti. Yhdellä kyljellä nukkuminen tosin aiheutti sen, että en meinannut pystyssä pysyä heti noustua, niin outo kokemus se oli kropalle. Nyt olikin jo kauan tuijotettujen ennusteiden mukaan luvassa Ruskan koetuspäivä. Sadetta koko päivä ja sen lisäksi alhainen lämpötila. Lisäksi luvassa oli mäkiä ja hiekkatietä. Onneksi illalla läpi kastuneiden kenkien märkyys oli hieman yön aikana tasoittunut.

Kamat kasaan, puucee-käynti ja nyt menin parempaa polkua tielle noin 100 metrin päähän. Puolanka Hyrynsalmi väli oli hirveätä vuoristorataa, mutta vielä pysyi paikat kuivina. Vastaan tuli useita eteläisemmän reitin kautta ajaneita, jotka olivat jo hoidelleet rastit ja hiekkatiet eri suuntaan ja olivat menossa Rovaniemen kautta pohjoiseen. Vihdoin saavuin pakollisen reitin toiseen päähän, jossa oli pientä hiekkatietä käynti Ukko-hallan huipulla. Viimeiset pätkät jyrkästä noususta katsoin parhaaksi taluttaa, koska alkoi tulla aika pahasti hiki sadevaatteiden alla. Huipulla kuva, vähän evästä ja sitten alas. Ylhäällä oli rivistöt rumia revontulimajoituskontteja, mutta ehkä se paikka talvella lumen keskellä on hienompi. Alas mennessä tuli vastaan Sirkiä.

Matka jatkui maantietä Hyrynsalmen keskustan sivuitse Vonkkan leirintäalueelle, jonka respassa oli leimauspiste. Pidin samalla kaakao- ja munkkitauon. Paikalla oli myös Matti Jutila pidempää taukoa pitämässä. Lähtiessä huomasin eturenkaan olevan hieman turhan pehmeä eli luultavasti litku oli paikannut jonkun vuodon. Pumppasin kovaksi ja tuntui pitävän ilmaa. Vuorossa oli pidempi märkä hiekkatiepätkä Hallan talon entiselle paikalle. Sieltä minulla oli suunniteltuna ”erikoisoikaisu” hiekkateitä pitkin Suomussalmen pienlentokentän kautta Suomussalmelle, mikä oli selvästi lyhyempi kuin ajaa väärään suuntaan menevää Hallan ohittavaa hiekkatietä ja sitten maantietä Suomussalmelle. Päätin ajaa sateesta huolimatta ”erikoisoikaisun” kautta. Siellä olikin upeita maisemia ja hiekkatielläkin oli melkein koko matkan ajokelpoista irtokivetöntä uraa. Tosin pieni pummi tuli tehtyä ja ajettua noin kilometrin lenkki. Mäkipää oli myös ajanut minua ennen reitin ja samassa kohtaa ajanut harhaan rengasjäljistä päätellen. Lentokentältä lähtien olikin iloiseksi yllätykseksi asfalttia, joten oikaisulla ei loppujen lopuksi edes ollut paljon ylimääräistä hiekkatietä.

Hienoja teitä “erikoisoikaisulla” Suomussalmelle

Tässä vaiheessa tämä koittelevan päivän mäet ja hiekkatiet olivat vieneet niin paljon aikaa, että alkoi jo hämärä tulla Suomussalmelle tullessa. Tarkempia etappisuunnitelmia en ollut enää Puolangan yöpymispaikasta eteenpäin tehnyt, mutta Posiolle asti olisi pitänyt tämän päivän merkeissä päästä. Se oli kuitenkin mahdotonta. Jalat alkoivat olla märät ja kylmä hiipi niihin. Päätin tyytyä Taivalkoskelle pääsemiseen myönnytyksenä hankalille olosuhteille. Tosin täytyy myöntää, etät Suomussalmen keskustan hotelli houkutteli kovasti. Suomussalmen S-marketin rauhallisessa nurkkauksessa tein iltaa ja yötä varten huoltoja, hoitelin kauppa-asiat paperiläjät kengissä kosteutta poistamassa ja sen jälkeen pistin uudet sukat ja niiden päälle muovipussit ennen kenkien ja kengänsuojien laittoa. Latailin myös laitteita. Näin pääsin jokseenkin kuivana ajamaan pimeän osuuden alun ennen uudelleen kastumista. Katsoin myös valmiiksi kodan Taivalkosken taajaman lähettyviltä järven rannasta, jossa oli myös useita laavuja.

Vitostie Suomussalmelta pohjoiseen oli jo tähän aikaan mukavan rauhallinen ja pian reittini kääntyi Näljängän ja Taivalkosken suuntaan vielä rauhallisemmille teille. Se oli pidempi reitti, mutta suunnittelin reitin sieltä, kun sitä en ole vielä pyöräillyt. Pian oli jalat taas märkänä ja kylmä oli. Ei tosiaan mitään teknisiä murheita toivonut siihen väliin. Olisi varmaan silloin pitänyt vaan panna teltta pystyyn ja mennä makuupussiin. Toisaalta ei auta valittaa, kun läntisemmän Rovaniemen reitillä ajavat saivat ihan kunnolla lunta ja räntää. Jossain Näljängän tienoilla pienessä kylässä matkaa piristi yksi vanhempi tapahtumaa seuraava rouva, joka oli tien varressa odottelemassa. En olisi pimeässä huomannutkaan pysähtyä, ellei olisi huudellut olenko Ruska-pyöräilijöitä. Kuulemma vuotta aiemminkin joku oli siitä ajanut ja silloinkin oli ollut katsomassa. Yritin kysellä tarkempia tietoja Taivalkosken kodasta, mutta ei ollut tuttu paikka.

Taivalkoskelle tullessa olikin jo yö pitkällä ja korkea aika päästä johonkin kuivattelemaan ja lämmittämään jalkoja. Ajoin suoraan kodalle, jonne oli jotain koulutuskeskukseen liittyviä opasteita (ei oikein harmaan pohjalla olevia tekstejä hyvin nähnyt). Selväksi kävi, ettei kyseessä ole normaali retkeilyalue. Kota oli selvästi jonkun mökin pihalla, vaikka siihen tulikin oma tie. Paikalla oli jo myös mökin vierasmaja, laituri, veneet jne. Kodassa oli lukko, mutta yllätykseksi ovi oli auki. Kota oli myös liian hieno yleisessä käytössä olevaksi. Suuri, ledivalaistu, tepselit löyty ja kaikkea tavaraa yllin kyllin. Ei vaan millään jaksanut toistakaan paikkaa alkaa etsiä, joten menin sisään ja aloin netistä katsoa lisätietoja. Kyseessä oli entinen jonkun metsäkoulutuskeskuksen mökki, joka oli lehtijutun mukaan myyty pari vuotta sitten yksityiselle majoitusyritykselle, jonka sivuilta löysinkin sitten kyseisen vuokramökin kotineen. Mökin pihalla oli autoja, mutta kota nyt tuskin tänä yönä oli enää muussa käytössä niin päätin yöpyä siellä ”tyhmänä”, olihan kota kuitenkin maastokartassa ja laavu.org -sivuilla. Pistin sitten aamulla yrittäjälle tekstarin, että taisin olla hänen kodassa yötä ja laittaisiko tilinumeron ja hinnan. Homma hoitui ja vastauksessa epäiltiin, että olenko niitä pyöräilytapahtuman ajajia… Mökillä oli kuulemma joku metsästysporukka, mutta eivät onneksi ampuneet.

Kodassa tein pienet tuletkin, kuivattelin vaatteet ja latailin laitteet. Onnistuin myös polttamaan toiset sukat vähän liian innokkaassa kuivatuksessa. Kota oli niin suuri, ettei se lämmennyt, eikä penkeiltä yltänyt jalkoja lämmittelemään, mutta kyllä nekin lopulta makuupussissa lämpeni. Penkit oli onneksi niin leveät, että sai hyvin nukuttua.

Kilometrejä tuli tälle haasteelliselle päivälle vain 207.

4. päivä

Aamu meni taas vähän pitkäksi. Toisaalta olikin hyvä odotella vähän kuivumista niin ei vaivalla kuivatellut vaatteet kastuneet heti uusiksi. Evästä oli sen verran, etten käynyt Taivalkoskella kaupassa, vaan jatkoin suoraan ajamista kohti Posiota. Nyt olisi saatava aikataulua ajettua kiinni ja saada siirrettyä rytmiä aikaisemmaksi. Posiolla keskusta olikin vähän sivussa ja ajoin siitä ohi vahingossa, joten menin sitten Pentikin tehtaan ja kotipaikan (?) ylihienoon kahvilaan. Olin varmaan päivän parhaita asiakkaita, kun otin suolaisia piirakoitakin jokaista neljää makua.

Posion seudulla olikin oikein komeeta maisemaa ja matka eteni päivän valossa ihan mukavasti. Syytä olikin, koska seuraava ja ainoa tankkauspaikka ennen yötä oli Kemijärvi, eikä sinne ehtiminen ollut ihan selviö. Maaninkavaarassa reitti yhtyi taas viitostiehen ja ajoin nyt siis eri suuntaan kuin kesällä Yöttömässä. Kerrankin matka taittui odotettua nopeammin. Tuntui, että Maaninkaavaarasta Kemijärvelle oli melkein jatkuvaa loivaa alamäkeä, asfaltti oli hyvin rullaavaa ja taisi olla myötäinen tuulikin. Garmin jäljessä näkyykin, että kyseinen väli on menty lujaa. Tällä välillä on myös hienoja paikkoja kuten Mooseksen kuru, joka oli näin alamäkeen ajettuna todella makea kokemus verrattuna kesän kiipeämiseen. Lopulta olin Kemijärven S-marketilla peräti kaksi tuntia ennen sulkemisaikaa. Varustauduin illan ja yön ajoihin. Tavoitteena oli Sodankylä, josta tosin ei ollut mitään hajua majoituksesta. Tässä vaiheessa oli siis jo valjennut, ettei tämäkään Ruska mitään retkeilyä ole vaan tosissaan sai ajella, jos tämän normaalia pidemmän Ruskan halusi päivää ennen määräaikaa saada ajetuksi.

Sodankylää kohti Yöttömän reittiä vastaan ajaessa alkoi ensimmäisen kerran nukuttaa oikein kunnolla. Pelkosenniemellä oli oikein hienoja puisia bussipysäkkikatoksia kunnon penkeillä, joten päätin kokeilla vanhaa pikaunikikkaa. Auttoi se vartin torkahdus jonkin verran, mutta kylkiäisenä tuli sellainen vilutus luihin ja ytimiin, ettei siitä päässyt koko loppuyönä eroon.

Vihdoinkin keskellä yötä Sodankylään tullessa kävikin tuuri, kun jostakin pölähti viereen ajamaan sähköläskipyörällä töistä palaava metsäkonekuljettaja. Kyselin sitten olisko tässä keskustan tienoilla jotain laavua tai muuta paikkaa mihin voisi mennä sissihengessä nukkumaan. Ystävällisesti mies opasti minut perille asti Pappilanniemessä olevalle tiiliselle grillauspaikalle, joka oli tölkeistä päätellen kaljoittelijoiden suosiossa. Vähän kapeat penkit nukkumiseen ja todennäköisesti aamulla vieressä pyörisi eläkeläisiä, mutta muuten ihan hyvä paikka. Kaljottelijat olivat tainneet juuri lähteä, koska nuotiopaikka oli vielä lämmin ja tökkäsin sitten puita tuhkaan ja sain tuletkin ilmaiseksi, vaikka eipä niistä muuta iloa ollut kuin lieskojen katselu nukahtaessa. Leiriytyminenkin sujui jo rutiinilla.

Kilometrejä tuli 306 ja jos nyt pääsisi ajoissa aamulla liikkeelle niin olisi aikataulut aika hyvin hallussa.

5. päivä

Aamulla heräsinkin sikeiden unien jälkeen aika aikaisin. Paikalla pyörikin jo ennusteiden mukaisesti pari mummoa ja heti kun olin pystyssä toinen tuli kyselemään puhunko suomea jne. Fiilikset olivat erittäin hyvät kun pääsi ajoissa ja kuivassa liikkeelle ja kaikki näytti hyvältä. Aamiaisetkin oli jo valmiiksi mukana niin jatkoin matkaa suoraan kohti pohjoista joen vartta seurailevaa maantietä. Vajusen kohdalla kävin hyvin pikaisesti syömässä mainostetun lakkalätyn.

Hyvissä fiiliksissä saavutin Karppisen, jonka kanssa muutama sana vaihdeltiin. Pientä sateen poikasta siinä oli jo, mutta sanoin, ettei tänään pitäisi mitään tihkua kummempaa tulla. Valitettavasti olin väärässä ja sadealue teki täysosuman juuri tähän päiväreitille. Hyvät fiilikset meni sen tien. Kurvasin Vuotson monitoimi-K-kauppaan, jossa vietin mikroruokia ja muita syöden peräti kaksi tuntia kun ajattelin, että sade menisi ohi ja pääsisin jatkaan ilman vaatteiden kastumista. Sen jälkeen ajelin vielä ylihiljaa Ivaloon asti, jotta roiskeet eivät kastelisi. Mutta kyllä ne jalat kuitenkin kastui ja Ivalon S-marketilla tein sitten taas kuivatteluprojektin ja ostin samalla lämpöset uudet sukat ja pistin vanhat märät ja palaneet roskiin. Taas pitäisi ajaa yöllä sateen pilattua juuri saavutetut aikataulut.

Märkä tie ei onneksi enää kastellut läpi ja Ivalo-Inari -väli sujui ihan hyvin. Inarissa olikin vielä muutaman minuutin K-kauppa auki, joten menin aulaan lämpimään vaihtamaan yövarustusta päälle. Siellä olikin jälleen kerran Mäkipää. Siinä arvailtiin kuinka meidän käy, kun lämpötila oli jo Garminin mukaan pakkasen puolella ja tien pinnat sateen jäljiltä märät. Lähdin tällä kertaa ensin ja tosi varovasti ajelin lämpötilan laskiessa -3 -asteeseen. Tosin epäilen vähän näyttikö Garmin ihan oikein, kun mielestäni keli ei niin kylmältä tuntunut. Pysähtelin kuitenkin välillä kokeilemaan valkoisia tiemaalauksia, koska nehän kai yleensä jäätyvät ensin. Onneksi aika pian Inarin jälkeen olin päivällä menneen sadealueen reuna-alueilla ja tiellä alkoi olla kuivaa uraa, jota uskalsi ajaa normaalisti.

Iltahämärää Ivalon ja Inarin välillä

Lopulta yöstä tuli ihan selkeä. Tähtitaivas oli upea ja näin ensimmäistä kertaa oikein kunnon revontulia. Koko taivaankannen yli oli yksi tylsä iso vaalea revontuli, mutta myöhemmin sitten huomasin sen haarojen päissä oikein hienoja värikkäitä ja eläviä revontulia. Pysähdellessä ei voinut myöskään olla kiinnittämättä huomiota aivan käsittämättömän täydelliseen hiljaisuuteen. Tämä Inari-Utsjoki väli hienoine maisemineen on tullut jo ajettua niin monta kertaa, ettei ollenkaan harmittanut ajaa sitä nyt pimeässä, kun näki vielä revontulia.

Melkein aamuyöllä olin Utsjoella, missä suuntasin uimarannan läheltä aiemmin päivällä katsomaani kotaan. Kodan paikka löytyi melko helposti, mutta kotaa siinä ei enää ollut. Menin sitten viereiselle uimarannalle (kuinkahan usein täällä on uimalämpöset vedet) ja siellä olikin uudehko hyvä laavu/grillikatos sekä puucee. Leiri pystyyn ja iltapesut kosteuspyyhkeillä jo tuttuun tapaan samalla iltapalaa syöden.

Kilometrejä tuli ihan kohtuullisesti 325, mutta ajo venyi taas pitkälle yöhön ja aamulla tuskin tulisi aikaista lähtöä.

6. ja 7. päivä

Vähemmän yllättäen uimarannalle ei ollut aamulla mitään tunkua, vaan rauhassa sai olla. Tosin järven rannalla oli pari taloa, mistä oli suora näköyhteys laavuun. Aika myöhään meni lähtö. Taaskaan ei ollut tarvetta Utsjoella mennä heti kauppaan vaan ajoin suoraan Tenojoen vartta Nuorgamiin, mistä olikin sitten Suomen mittakaavassa todella pitkä ja jyrkkä nousu Pulmankijärvelle vievää maantienpätkää. Aikamoinen ajaminen siinä olikin. Paikalla pyöri paljon retkeilijöitä ja ruskamatkailijoita, joten eipä kehdannut pysähdelläkään. Ruska oli tänä vuonna aiempia vuosia hienompi, joten kyllä siellä ihmisten kelpasikin pyöriä ja tämä Pulmankijärven seutu olikin todella upeata ja erikoista muutenkin.

Tunturiylängölle nousun jälkeen olikin sitten loivaa laskettelua Pulmankijärveen laskevan Jääräjoen sillalle asti, missä oli leimauspiste. Tarkkaa Pulmankijärveltä Seurasaareen tuodun rakennuksen paikkaa ei ollut tiedossa. Maisemailotulituksessa hieman takaraivoon jäi ihmetyttämään tien varressa ollut palanut huoltoasema, mutta jotenkin kuittasin sen niin, että ehkä täällä sitten sodan aikana oli niin paljon saksalaisia, että olivat huoltamonkin tehneet, eikä sitä ole poiskaan siivottu samoin kuin ei monia tuntureille syöksyneitä lentokoneitakaan.

Pulmankijärvi, Jääräjoen silta ja Krissen leiri

Leimauspisteellä teltassa asusteli Krisse, joka edellisenä vuonna asusteli Lokan rastilla. Melkoista omistautumista asialle. Krisse oli taas tehnyt tuttavuutta koko kylän kanssa ja tietysti kaikkien osallistujien. Jutustellessa selvisi myös, että se huoltamon raunio tien varressa oli elokuvalavaste johonkin juuri kuvattavaan elokuvaan. Karppinen oli samaan aikaan rastilla. Päivä oli pitkällä, joten jatkettava oli takaisin Nuorgamiin loivaan ylämäkeen ja sitten laskea jyrkkä mäki alas. Jyrkässä laskussa unohdin kokonaan tiessä olleen suurilla aukoilla varustetun poroesteritilän ja löysät meinasi tulla housuun, kun tajusin, että nyt siitä on pakko antaa mennä vauhdilla yli, mutta hyvin se pyörä siitä meni kovassa vauhdissa.

Nuorgamissa on kuuluisa K-kauppakompleksi, jossa oli kumman elitistinen valikoima ja kylän kokoon nähden muutenkin suuri kompleksi. Selitys lienee rikkaat Norjalaiset. K-kompleksin ravintolaan oli aika pysähtyä syömään pitkästä aikaa lämmintä ruokaa. Poronkäristys olikin erittäin hyvää, kunnolla käristettyä lihaa eikä mitään vetistä mössöä. Paikalla oli myös ainakin Karppinen ja Mäkipää, joten juteltavaa riitti. Huomasin myös, että jos päivää ennen deadlinea varaukseni mukaisesti haluan maaliin hotellille niin loppumatka on ajettava aika lailla yön yli ja ruokatankkaukset melko autioille taipaleille pitää tehdä jo nyt. K-kaupalla menikin niin kauan, että Mäkipää ehti käydä Pulmankijärvellä ja tulla takaisin. Varauduin yön yli ajoon ostamalla peräti 4 energiajuomaa.

Niin upea ruska, että jopa kännykameralla onnistuu saamaan jotain kuvaan

Nuorgamista ajelin takaisin Utsjoelle, missä oli suuri reittivalintapiste, jonka päättäisi joku muu puolestani. Tarkoitus oli ajaa ensisijaisesti Norjan kautta vähän pidempää reittiä maaliin, koska toissijainen vaihtoehto olisi tarkoittanut paluuta samaa tietä Inariin asti ja sieltä Inari-Pokka-Kittilä -tien ajoa, joka oli juuri kesällä Yöttömässä ajettu. Utsjoen raja-aseman läpipääsystä tuntui olevan jokaisella ihmisellä oma käsityksensä, joten oma jo ennen reissua tehty päätös yksinkertaisesti ”kokeilla ja katsoa” oli kaikkein vaivattomin.

Tullauspisteen liikennevalo oli epänormaalisti punaisella, joten menin kopille kysymään eikö tästä pääse. Tullimies hymyili ja sanoi ”oho” ja painoi valon vihreäksi. Norjan puolella oli poliisin pysäytys, mutta nenän vuotamisesta huolimatta passilla ja rokotustodistuksella pääsi Norjaan ja sai vielä mukavan pyöräilyn toivotukset. Aluksi sitten ajelin Tenojoen vartta vähitellen kohti etelää kurvaten. Samaa Tenojoen vartta olin kesällä ajanut toisella puolella jokea toiseen suuntaan. Tie oli oikein mukavaa maisemista ja nousutkin oli jyrkkiä ja lyhyitä, mutta laskut pitkiä ja loivia ja matka eteni hyvin. Paljon mitään asutusta tai muutakaan ei täällä Norjan puolella ole.

Ja vielä Pulmankijärven tietä

Yön yli ajon suunnitelmaan tuli mutkaa matkaan kun heti pimeän tultua alkoi nukuttaa pahemmin kuin koko reissun aikana. Mietin, että ei kyllä energiajuomat riitä koko yöksi, jos niitä pitää jo kymmeneltä illalla alkaa kiskoa. Karigasniemeä ennen reitti kääntyi pois Suomen rajalta ja pian oli Kaarasjoen saamelaiskeskus. Pyörin siellä ympäriinsä jonkin aikaa jos olisi ollut joku lämmin paikka vielä auki, missä olisi saanut pienet torkut otettua vaivihkaa. Mitään ei löytynyt. Jatkoin matkaa erämaista maantietä ja pahimpina hetkinä pidin taukoja levähdyspaikoilla, joita Norjassa on paljon (ja niissä on myös roskikset). Tie erkani lopulta joelta ja nousi tunturiylängölle, missä tuuli heti eri malliin.

Lopulta jossain Jerggul Holmestandin ja Suossjavrin välillä pistin makuualustan levähdysalueen piknikpöydälle ja menin nukkumaan makuupussiin (makuupussilakanan kanssa) vaatteineen ja kenkineen päivineen. Vähän huonosti mahtui pussiin niin, että sen sai niin kiinni, ettei tuuli tullut sisään. Nukuin kuitenkin pari tunnin jaksoa. Makuupussi kostui aika pahasti suojattomassa paikassa, mutta ei sillä ollut väliä viimeisenä yö. Matkaa olikin paljon mukavampi jatkaa unien jälkeen, kun oli jo vähän valoisaakin. Hyrynsalmen kuratieajojen jäljiltä muutenkin vanha ketju oli pyörässä ilmeisesti niin kulahtanut, ettei kaikki vaihdekombinaatiot toimineet ja pimeässä oli vähän hankalaa, kun piti väsyneenä yrittää muistaa millä vaihteella on menossa.

Norjan aamuauringossa oma ajokuva kynti maastoa

Maisemat oli toki hienoja, mutta reitti oli mäkistä ja ylängöllä oli ihan kunnon vastatuuli jatkuvasti. Siitä huolimatta jaksoin koko alkupäivän ihmeen hyvin runtata mäkiä ylös suurella vaihteella polvia säästelemättä. Lopulta pääsin Kautokeinon tielle, missä tuuli oli vielä vastaisempi. Sitä piti sitten taistella Kautokeinoon asti, missä olin ensimmäisessä Ruskassa hienossa hotellissa sauna-alas-osastoineen. Nyt piti tyytyä wc-taukoon ja pikaisiin ostoksiin Rema 1000 -liikkeessä. Huomasin seurannasta, että Taneli oli samalla reitillä ja samoilla tienoilla, mutta päivitykset oli sen verran vanhoja etten osannut sanoa oliko perässä vai edellä. Tästä tuli takaraivoon pieni kilpailujyvänenkin loppumatkaksi.

Kautokeinon jälkeen oli edelleen mäkistä vastatuulta pitkä matka Kivilompolon rajanylityspaikalle, mutta vieläkin jaksoi runtata. Vasta vähän ennen rajan ylitystä alkoi menohalut hyytyä. Rajanylitys Suomeen sujui ilman pysähdyksiä. Eikä se ylämäki ja vastatuuli pettymyksekseni loppunut vielä sielläkään. Hetan tienoilla tuntui, että tie vihdoin alkoi sisältää alamäkiä enempi kuin ylämäkiä. Nyt oli maali niin lähellä, ettei fiiliksiä enää mikään pilannut.

Vihdoin alamäkeä Hetan lähellä. En tiedä mikä tunturi näkyy taustalla, mutta komea oli.

Ylimuoniossa maali olikin tällä kertaa hieno. Siihen oli paikallinen asukas oikein tulostanut tekstejä ja kuvia Seurasaareen siirretyn talon paikalta. Vastaanottajia ei ollut tällä kertaa, koska majoitus oli maalista kauempana Olos-tunturilla. Suoritin maaliseremoniat itsekseni ja ajelin sitten Muonioon noin 10km, jossa ehdin jopa Alkoon K-kaupan lisäksi. Alkon siiderit olivat lopulta turhia, kun tuli juotua muiden kanssa hotellin baarissa ja lopulta suurrikollisena join siiderit junassa, jossa piti googlettaa kun yhtäkkiä tajusin, ettei sääntö-Suomessa varmaan saisi junassa omia juomia juoda. Eikä saakaan. En jäänyt kiinni, vaikka istuin konduktöörien kopin vieressä.

Kahden viimeisen päivän ja yön matka Utsjoen uimarantamajoituksen jälkeen n. 500km.

Olos-tunturilla

Olin ilmeisesti 8. maalissa, joten Olos-laskettelukeskukseen tultuani paikalla olikin jo muita. Norjan kautta tulleista taisin olla ensimmäinen. Heti hotelliin kirjautumisen jälkeen ennen huoneeseen menoa tuli juotua ensimmäinen olut ja voin sanoa, että maistui hyvältä.

Tämän kertainen päätöspaikka olikin erinomainen, kun oli kunnon hotelli, johon oli hyvät alennukset ja jokainen sai halunsa mukaan yhteishuoneen tai oman huoneen, eikä porukka hajaantunut pitkin kyliä. Hotellin henkilökuntakin oli mielestäni oikein mukavaa ja ravintola oli yllättävän hyvä sekä menun että aamiaisen osalta. Oikein mukava paikka viettää pari päivää nukkuen ja muiden osallistujien kanssa juhlien. Sitten kun sieltä vielä pääsi 80km pyöräilyllä sunnuntaina Kolariin ja sieltä suoraan junalla Tampereelle, niin paikka oli täysi kymppi.

Loppupäätelmät

Tavoite rennosta retkeilystä oli melko lailla mahdoton, kun säät olivat osin haastavat ja lisäksi tämän vuotinen Ruska oli melkein yhden päivän ajomatkan verran normaalia pidempi. Siihen kun yhdisti halun olla perillä päivää ennen deadlinea (koska onhan se kivaa juhlia muiden osallistujien kanssa vähän pidempään) niin eihän siitä millään mitään rentoa retkeilyä tule.

Muuten tavoitteet onnistuivat eli olin päivää aiemmin perillä järkevään aikaan päivällä. Ja jopa odotukset ylittäen olin lopulta KAIKKI yöt ulkomajoituksessa. Nautin suuresti siitä vapauden tunteesta kun kaikki kulki mukana enkä ollut millään lailla riippuvainen jostain kellonajoista majoituksiin menemisen tai varaamisen suhteen. Kyllä kotiloiden elämä on mukavaa, kun saa vaan hengailla paikasta toiseen ja koti on selässä. Lisäksi olen erittäin iloinen siitä, kuinka hyvin opin saman tien nukkumaan ulkona. Kaikkina öinä uni tuli hyvin enkä juuri yöllä heräillyt, vaikka monesti nukuin kapeilla penkeillä. Comfort -2C makuupussi oli juuri sopiva eikä minään yönä ollut nukkuessa kylmä. Telttaa tarvitsin lopulta vain yhtenä yönä, mutta hyvä hätävara sekin on, jos joskus ei sitä kattoa muuten löydy pään päälle.

Tekniset ongelmat:
- Eturengasta pumpattu kerran
- Kaikki vaihteet eivät toimineet kurarallin jälkeen ilmeisesti ketjun kulumisen tai likaisuuden vuoksi (en ole tutkinut vielä)
- Puolangalla unohdin kännykän yöksi penkille, jonka jälkeen se ei suostunut lataamaan kostean liittimen vuoksi. Se aiheutti hieman huolta, mutta meni ohi, kun kännykkä lämpeni taskussa.

Ainiin, se ihmeellisin asia: Tässä jutussa ei ole mainittu peffaa ollenkaan ja se tosiaan tällä kertaa kestikin niin hyvin, että vasta viimeisenä päivänä alkoi vähän olla asentojen kanssa ongelmia. Kyllä kaikenlaista pientä hiertymää oli, mutta ei mitään pahasti ajossa tuntuvaa. Pahimmat ongelmat kropan kanssa oli tällä kertaa hartioissa, joissa jotkut pikku tukilihakset protestoivat aika pahasti ylikäyttöä.

Huolestuttavasti nyt jo viikkoa myöhemmin miettii seuraavaa lähtöä…