Mistä monikulttuurisuudesta puhutaan kun puhutaan monikulttuurisuutta vastaan taistelemisesta

Tämä on yksinkertaista. Monikulttuurisuudella voidaan viitata pääsääntöisesti kahteen eri asiaan.

1. Aktuaalinen yhteiskunnassa vallitseva mitattava ja monitoroitava korkean monimuotoisuuden tila TAI
2. Politiikan vaste edelläkuvattuun yhteiskunnan tilaan.

Ei olisi lainkaan vaikeaa kutsua näitä monikulttuurisuudeksi ja monikulttuurisuuspolitiikaksi, mutta on vahvasti tiettyjen poliittisten toimijoiden etu olla tekemättä tätä erottelua.

Jokainen monikulttuurisuutta vastustava teksti toimisi, vaikka kaikki “monikulttuurisuus”-sanan esiintymät korvattaisiin sanalla “monikulttuurisuuspolitiikka”. Samoin jokainen teksti myös toimisi, vaikka jokaisen esiintymän tilalle vaihdettaisiin “vähemmistöryhmien läsnäolo”.

Kaksoisviesti on tehokas.

Samalla kuin viattomasti ollaan puhuvinaan monikulttuurisuuspolitiikasta — sanoivathan Merkel ja Cameronkin että multikulti on epäonnistunut — , tullaan jokaisessa lauseessa kätevästi myös lietsoneeksi omia kannattajia raivoon vähemmistöryhmien läsnäoloa vastaan.

Lyhyt Euroopan monikulttuurisuuspolitiikan historia kuuluu seuraavasti:

1. Vähemmistöryhmien integroimiseksi ei tehty mitään. Siitä seurasi eriarvoisuutta, epäluottamusta ja syrjintää. Tätä monikulttuurisuuspolitiikkaa kutsutaan monikulttuurisuudeksi ja tästä Merkel ja Cameron sanoutuivat irti.
2. Sitten hoksattiin, että integroimistoimenpiteistä ja syrjinnänvastaisista toimenpiteistä on hyötyä. Integroituminen parantuu ja syrjäytyminen vähenee. Eri maissa vähän eri aikoihin ja vähän eri tavoin ryhdyttiin harjoittamaan näihin tavoitteisiin tähtäävää politiikkaa. Tätäkin, edelläkuvatun monikultuurisuuspolitiikan suhteen täysin vastakkaisensuuntaista, monikulttuurisuuspolitiikkaa kutsutaan monikulttuurisuudeksi.

Mitä tahansa monikulttuurisuuspolitiikkaa harjoitetaan tai ollaan harjoittamatta, sitä voidaan käyttää ja käytetään hyödyksi vähemmistöryhmien läsnäolon vastustamiseen.

Joka ainoa kerta kun monikulttuurisuutta vastustaessa jää täsmentämättä — ja täsmennykset vaatimatta — että tarkalleen ottaen mitä nimenomaista politiikkatoimea vastustetaan, on perusteltua tulkita monikulttuurisuuden vastustamisella tarkoitettavan etnisistä ja kulttuurisista vähemmistöistä eroon hankkiutumista. Potentiaalisia mestauslavojen vieressä hurraajia löytyy, ja vastakaiku on voimakas.

Miten sitä nyt epätoivotuista ihmisryhmistä ennenkään on hankkiuduttu eroon historiassa, keinoja on. Kiihottajien ei niitä tarvitse keksiä, kanssataistelijat kyllä hoitavat. Pelottomat kanssataistelijat joukkomurhaavat, räjäyttävät, tuhopolttavat, puukottavat ja työntävät lapsia junien alle aina jossain toisaalla —ajoittain tahattomasti kiihottajien kanssa yhteiskuviin tai kerhoiltoihin eksyen— kunnes unelmat myyttisestä yhtenäisestä kansasta on saavutettu.