Säihke aikuisen silmin

Pienen ikänsä partiossa ollut, mutta viimeksi kuusi vuotta sitten kesäleirillä ollut partiolainen tarkastelee Säihkettä aikuisen silmin. Mitä ihmettä tarvitaan kahden viikon partioleirille? Kaksi läppäriä, järjestelmäkamera, kaksi puhelinta…

Aikuiset laskeutuivat Hangon vesitornista. Kuva: Ossi Hokkanen

Siitä, kun viimeksi olen ollut partioleirillä, on pitkä aika. Kahden viikon leiristä itse asiassa melko tarkalleen yhdeksän vuotta: silloin Syndaleniin kohosi Uudenmaan Partiopiirin seitsemäs piirileiri Kohina. Tuolloin samoajaikäisenä leirille valmistautuminen oman lippukunnan kanssa oli merkittävässä roolissa.

Nyt Säihkeelle lähtiessäni tungin auton täyteen tavaraa, nappasin matkalta EVP:n kyytiin ja hurautin omalla autolla Hankoon.

Oma leirini näytti toki kovin erilaiselta kuin keskivertoleiriläisen. Kun ensimmäiset leiriläiset saapuivat alueelle, katsoimme toimiston ikkunasta, että nytkö ne jo tulevat. Vietin suuren osan päivästä tietokoneella ja kävin suihkussa aamuisin ennen kuin leiriläiset heräsivät. Kuulin suuria telttasaunasta, mutta ainoa kosketus, jonka leirin aikana ehdin siihen ottaa, oli se, kun purkuleirillä kannoin saunojen kiuaskiviä takaisin säkkiin.

Ei silti kaduta hetkeäkään, että lähdin.

Yksi keskeisiä asioita partiossa on itsensä ylittäminen. Yhdelle se tarkoittaa sitä, että uskaltaa lähteä leirille ja olla siellä koko leirin ajan. Toiselle se on viikon talvivaellus, kolmannelle jotain muuta. Säihkeelläkin pääsi ylittämään itsensä, aikuisetkin.

Tuskin koskaan katoaa mielestä se tunne, kun seisoo Hangon vesitornin näköalatasanteelle rakennetulla lavalla ja puhaltava tuuli tuntuu heiluttavan niin itseä kuin vesitornia. Takaperin käveleminen kaiteen reunalle on kenties kuumottavinta, mitä olen aikoihin tehnyt. Mutta kun jalan sai reunan yli ja kumimatolla seistessä käskyn pudottaa takapuoli alas ja lähteä laskeutumaan, pelko haihtui. Toki toisille se oli vaikeampaa. Moni korkeanpaikankammoinen haastoi itsensä ja laskeutui vesitornista — joko itse tai lopulta ylhäältä käsin laskettuna.

Vesitornista laskeutuminen oli osana samoajien eksursiota, mutta myös halukkaat aikuiset pääsivät laskeutumaan. Tämä on erityisen siistiä jo senkin takia, että partiossa on viime vuosina alettu panostaa myös aikuisten ohjelmaan. Aikuinen ei enää ole vain suorittava työmuurahainen, joka itkee iltaisin nakkisuojassa pestinsä rankkuutta.

Fakta on toki se, että jokaisella leirillä joku uupuu taakkansa alle. Kuulin tapauksesta, jossa väsynyt johtaja oli kysynyt tuntemattomalta, voisiko tälle jutella. Se, jolta kysyttiin, tiesi, ettei tämä ole hänen alaansa ja oli ottanut puhelun HR-tiimille. Siis HR-tiimille! Sille, joka huolehti aikuisten jaksamisesta, järjesti hartiahierontaa ja aamujumppaa ja tarvittaessa tuli paikalle, kun joku hajosi taakkansa alle.

Joku toki kysyy, tarvitaanko partiossa työelämästä tuttuja termejä ja työhyvinvointia. Vastaus on, että tarvitaan. Terminologialla ei toki ole niin suurta merkitystä, kunhan jokaiselle on selvää, että apua saa, kun sitä tarvitsee.

Teksti: Riina Haapala


Lue Säihkeen leirilehti Hileestä, miten vloggareiden Eddspeaksin ja Vinkareen ensimmäinen kerta partioleirillä meni!

Säihkeelle osallistuu pieni joukko Pihtiputaan lukiossa Partio- ja johtajalinjalla opiskelevia partiolaisia. Lue Simeon Heikkisen ja Ilona Tiaisen haastattelu leirilehti Hileestä.