Kisaraportti: NUTS Karhunkierros 80k
Hetken pohdin lähteväni kohentamaan viime vuoden huonoa aikaani NUTS Karhunkierroksen 160 kilometrin sarjassa, mutta päädyin osallistumaan puolimatkalle. Loppukesän isoihin kisoihin on kuitenkin mukavampi päästä valmistautumaan ajoissa, ja saahan 80 kilometrin matkalla juosta kovempaa kuin perusmatkalla.
Perjantaina 07:20 naapurini ja hyvä ystäväni Mikko kurvasi pihaani. Säästäkseni mahdollisimman paljon energiaa (ja nukkuakseni mahdollisimman pitkään) sovimme että minun ei tarvitsisi kävellä viittä minuuttia Mikon pihaan: hän polttaisi kerosiinia hakemalla minut autollaan kotioveltani, josta jatkaisimme bensiininkatkuista reissuamme kohti Kuusamon Rukaa.
Täydessä terässä en tällä kertaa pääsisi lähtöviivalle. Edeltävän viikonlopun molemmat päivät olin urakoinut Jyväskylä Summer Startin Ultimate-turnauksessa, eivätkä koivet olleet vielä palautuneet tuosta rypistyksestä. Turnauksen jälkeen olin saanut riesakseni flunssanpoikasen, joka näkyi matkustuspäivänä etenkin juoksevana nenänä sekä käheänä äänenä. Uskoin kykeneväni juoksemaan koko matkan maaliin, mutta suuret tulostavoitteet ja odotukset urotekojen suhteen eivät enää kuuluneet kisataktiikkaan.
Kisamatkoihin on syntynyt hyvä rutiini: tykkään valittaa yöunien vähäistä määrää, kerskailla alipalautumisella ja pohtia omaa kilpailunaikaista ravintosuunnitelmaani ääneen. Henkilökohtaisesti jäätelötankkaus on yhä yksi omista suosikeistani kilpailua edeltävän päivän rutiineista.
Rukan torille, joka toimi tapahtuman keskuksena, saavuimme hieman ennen infopisteen aukeamista. Tänä vuonna NUTS varmistaa todella tarkasti, että jokaisella juoksijalla on vaadittavat pakolliset varusteet mukanaan kilpailussa ja että ne ovat tapahtumaan soveltuvat. Mielestäni on vain ja ainoastaan hieno asia, että kisaorganisaatio välittää juoksijoistaan niin paljon, että se on valmis uhraamaan henkilöresursseja tavaroiden läpikäymiseen. Halveksuntani kaikille, jotka kuvittelevat olevansa ovelia ja säästävänsä muutaman gramman kisapainostaan pakkaamalla mukaan lasten sadetakin, joka hätätilanteessa ei mahdu juoksijan päälle ja johon on porattu reikiä grammoissa säästämisen toivossa.
Pääkallopaikalla oli jo täysi tohina päällä, olivathan 160 kilometrin matkalle osallistuvat juoksijat olleet reitillä jo kolmisen tuntia. Muille matkoille osallistuvia henkilöitä näkyi joka puolella ja tuntui, että vastaan kävelee toinen toistaan hoikempaa ja kovemmassa kunnossa kundia ja mimmiä. Tuttujen ja tuntemattomien juoksijoiden kanssa rupattelun ja moikkailun ohessa ehdin hakea kisanumeroni ja muut tavarat infosta, hyväksyttää omat pakolliset varusteeni, pyörähtää muutaman kaverin kanssa katsomassa Oulangassa 160 kilometrin kilpailun etenemistä sekä käydä kaupassa ostamassa ruokaa perjantai- ja lauantai-illaksi.
Kannattaa aina tarkastaa oman majapaikkansa ruoansäilytyskapasiteetti ennen kuin menee ostoksille. Mökkimme pakasteluukku oli pieni, sievä ja jo valmiiksi ääriään myöten täynnä. Kun ostokseni eivät mahtuneet pakkaseen, jouduin syömään välittömästi useamman pakastepizzan sekä litran jäätelöä.
En tosin pistänyt pahakseni. Ähkytankkaaminen on parasta.
Herätyskello pirahti 04:35. Ennen aamupalalle siirtymistä teippasin päkiäni rakkojen varalta ja sivelin valkovaseliinia hiertymille arkoihin paikkoihin. Vaikka olin jo edeltävän illan syönyt enemmän kuin mitä terveenä pidetään ja pitänyt huolta myös nestetasapainosta, puuro ja mehu menivät aamiaisella mukisematta alas.
Rukalta, jossa juoksikilpailun maali sijaitsi, lähti juoksijoille varattu linja-autokyyditys kisan starttiin Hautajärven luontotalolle. Istuin vanhan kuomani Vainion Juhan viereen, jonka kanssa on juostu useissa kisoissa vuosien varrella yhdessä ja erikseen. Molemmilla oli tavoitteena juosta hyvä sijoitus tämänpäivän kilpailussa, eikä vain ottaa osaa kilpailuun ja nauttia maisemista. Psyykkasimme toisiamme ja kilpailuinto vain kasvoi.
Linja-auton ollessa täynnä juoksijoita ja startin lähestyessä, alkoi kisakiima toden teolla kohota.
Tiedossa oli viime vuodelta, että ensimmäiset ~30 kilometriä olisivat helppoa ja nopeaa alustaa. Lähdössä on tärkeä saada itselleen hyvä starttipaikka, jotta pääsisi juoksemaan ilman että kilpailua tarvitsee aloittaa ohittelurumballa ja ettei itse jäisi kilpailun alussa sijaitsevien riippusiltojen ylityksien aiheuttamiin jonoihin. Asetuin toiseen riviin puolustavan mestarin Ossi Kokkosen ja top10-kandidaatti Teemu Oksasen väliin, mutta kilpailun ennakkosuosikki Ruokolaisen Tero vaati kaikkia hihattomalla juoksupaidalla starttaavia henkilöitä eturiviin.
Taisin olla ainoa singletissä juokseva.
Kisavauhdin suhteen aiempi taktiikka oli sairastelun seurauksena joutanut roskiin. Olin laatinut itselleni kaksi uutta, hyvin selvää prinsiippiä:
- Saavu Oulangan huoltopisteelle (~28 kilometriä), suorita huolto ja lähde jatkamaan kilpailua ennen sieltä starttaavaa 53 kilometrin juoksua. Aikaa startista tähän on kolme tuntia. (Reittikarttaan voi tutustua täällä)
- Älä missään nimessä lähde alussa juoksemaan Teron, Pekan tai Don Validon perässä.
Mielestäni mitalikolmikko olisi päivänselvä, ellei joku jätkistä kaadu pahasti tai tee jotain kardinaalivirhettä, joka pilaisi koko juoksun. Tämän kolmikon takana sen sijaan oli 10–15 juoksijan joukko, joka juoksisi enemmän tai vähemmän tasavahvasti toisiaan vastaan.
Heti paukusta kärkeen ampaisi neljän miehen ryhmä hyvällä jalalla, ja heitä seuraamaan lähti muutaman juoksijan ryhmä. Halusin pysyä Ossin perässä kisan alkuvaiheet, mutta hänkin kiihdytti jokusen kilometrin juostuamme minulle turhan kovaan vauhtiin. Niinpä ensimmäiset 20 kilometriä taitoin Teemun sekä Rintalan Janin kanssa samassa letkassa. Ossin saimme kiinni hieman ennen kriittistä Oulangan huoltoa, ja tulimme nelistään täyttämään pullojamme ajassa 2h 43min, erinomaisesti aikataulussa.
Vaikka juoksukunto ei ollut aivan 5/5-tasolla, toiminta huoltopisteillä oli erinomaista. Sain vähän jelppiä juomapullojen täyttämiseen, joten omat kädet olivat vapaana geelien ja suklaapatukoiden vaihtamista varten. Muutaman minuutin huolto ja takaisin baanalle Jyväskylän kavereiden heitellessä yläfemmoja heidän odotellessa omaa 53 kilometrin starttiaan.
Meidän letka venyi huollossa toisten ollessa nopeampia ja toisten hitaampia, mutta muutaman kilometrin kuluttua tuttu nelikkomme oli kasassa. Oulankajoen varsi on nopean alustansa ja komeiden rotkojensa takia nautinto juosta. Tässä vaiheessa olisi pitänyt vielä pitää tahtia vähintään yhtä kovana kuin alun 30 kilometriä, mutta viikon aiemmat urheilusuoritteet alkoivat tuntua jumittuvina reisinä, enkä halunnut juoksun katkeavan ennen maalia. Ryhmästä jonka kanssa juoksin ei kukaan ollut kiristämässä vauhtia, joten jatkoimme juoksua yhdessä.
Kitkajoen vierusta on teknisesti haastavaa juosta mutkittelevine polkuineen ja tiheine juurakkoineen. Se hidasti jokaisen juoksijan etenemistä ja söi meidänkin porukan juoksijoiden voimia aivan erilaisella voimalla kuin päivän aiemmin kolutut polut. Toki olimme juosseetkin jo 50 kilometriä: matka alkaa painaa kovemmallakin tekijällä.
Peli muuttui kissa-ja-hiirimäiseksi jojoiluksi. Minä, Teemu, Ossi ja nyt kanssamme juosseet Jarno Mehtiö sekä vanha kunnon Vainion Juha jokainen pidimme evästaukoja, täytimme pullojamme puroista ja juoksimme erilaisella vauhdilla ylä- ja alamäkiä. Sijoitukset vaihtelivat ja välillä joku hieman sai kaulaa, mutta porukka pysyi kasassa ja rento vitsailu jatkui.
Tälle vuodelle järjestäjä oli siirtänyt aiemmin Juumassa sijainneen huoltopisteen hieman pohjoisemmaksi Basecampiin. Siirto pidensi kisamatkaa tuoden reilun kilometrin verran lisää juostavaa. Oulanka-Basecamp väli on pitkä pätkä (~30 kilometriä) ilman huoltopistettä, jolloin on pidettävä huoli omasta jaksamisesta. Ruokaa tuli syödä jatkuvasti jotta energiatasapaino pysyisi jotenkuten kasassa. Geelit ja suklaapatukat upposivat kuin häkä päähän, ja vesipulloja sai useampaan otteeseen täyttää vieressä virtaavista puroista ja joista.
Olen saanut muutaman ultramatkan vyöni alle, ja jokaisesta kilpailusta on tarttunut oppia ja kokemusta näitä hetkiä varten. Oli ilo huomata etten toistanut viime vuonna tekemiäni virheitä ruokailun suhteen, vaan mussutin järjestelmällisesti ja monipuolisesti eväitäni matkan edetessä. Geeliä tauluun ylämäessä, karkkia tasaisella ja suolaa jälkiruoaksi.
Basecampin huollossa meni kaksi ja puoli minuuttia. Täytin toisen pullon urheilujuomalla ja toisen vedellä sekä nappasin molemmat kourat täyteen sipsiä ja suklaakeksejä. Juha oli yhtä nopea, ja jatkoimme kahdestaan eteenpäin muun letkan jäädessä taakse.
Tässä vaiheessa selkeää ja juostavaa polkua oli tiedossa vielä reilun 10 kilometrin verran. Tietolähteemme maastosta kertoivat viimeisen 15 kilometrin olevan solkenaan lunta, ja se hidastaisi jokaisen juoksijan taivalta. Tietoisina tästä halusimme Juhan kanssa pitää vielä hyvää vauhtia yllä, vaikka molemmilla matkaväsymys painoi jaloissa. Toisistamme virtaa imien (“minähän en tuolle juoksijanrutaleelle häviä!”) paahdoimme menemmän Jarnon ja Teemun ottaessa meidät jälleen kiinni ja tehden parivaljakostamme juorunelikon.
Lumirajan ylittyessä hangesta löytyi aina tasan yksi, kapea polku, jota jo edeltä menneet reitinmerkkaajat sekä 160, 80, 53 ja 31 km:n sarjalaiset olivat tampanneet. Hanki teki matkasta liukasta ja lumi heilutti meikäläistä puolelta toiselle. Kinokset eivät kuitenkaan olleet tässä vaiheessa suuria, vain nilkan peittäviä.
Silti, oli hieman epätodellinen olo juosta toukokuun lopussa lumihangessa singletissä, shortseissa ja palmukuvioiduissa sukissa. Lippis päässä.
Saapuessamme Ison Kumpuvaaran nousuun, Jarno avasi pelit. Hän kertoi juosseensa sen nousun viime vuonna hyvällä jalalla ja luotti pystyvänsä samaan tänä vuonna. Miehen selkä etenikin hyvällä tahdilla ylöspäin minun siirtyessä omaan tunkkausvaiheeseeni. Kuluvan talven mäkispesifit harjoitukset olivat jääneet vähiin, mutta luotin vanhojen pohjieni olevan sen verran hyvät, että ylä- ja alamäet taittuisivat letkaani lujempaa.
Taktiikka puri. Jarnon sain kiinni ensimmäisessä alamäessä Teemun ja Juhan jäädessä jalkoihin jo samassa mäessä, jossa Jarno teki oman iskunsa. Tasaisella sen sijaan olin itse pulassa: lumisohjossa olleelle kapealle juoksu-uralle ei pieni ja sievä, EU 47 kokoinen mononi meinannut mahtua ja tasapainon kanssa oli pitkänä miehenä ongelmia. Sen minkä voitin mäessä, yleensä hävisin tasaisella.
Jarno jäi tahdistani alamäissä, mutta kuin tyhjästä Keskikurun Jaakko tuli juoksemaan kanssani. Jaakolla oli hyvä pilke silmäkulmassa ja positiivinen vaihde päällä ja hänen kanssaan oli mukava vaihtaa ajatuksia Teemun ja Juhan pudottua vittuilujunastani. Uskoin olevani lähellä top10-sijoitusta kisassa, ja halusin kisakiimassani nähdä, saisinko Jaakonkin tippumaan vauhdistani. Hän oli ylämäissä vaikeuksissa, mutta kiri etevästi etumatkani aina kiinni tasaisella tehden vahvaa juoksua. Tulimmekin viimeiseen huoltoon Konttaiselle yhtä kyytiä. Matkaa maalin olisi enää noin 7 kilometriä.
Viimeinen huoltoni kesti 90 sekuntia. Pullot täyteen, kourallinen sipsiä naamariin ja jatkamaan. Edessä oli enää nousu ja lasku Konttaisen vaaralle, sekä nousu ja lasku Rukalle. Tarkoitus oli edetä ylämäet vahvan rennosti ja tehdä alamäissä töitä, jättäen tasaisen pätkät palauttaviksi.
Konttaisen nousussa sain seuraa yhdestä 31 kilometrin juoksijasta. Jätkä kertoi matkan painavan, koska ei ole ehtinyt juoksemaan talvella juuri ollenkaan. Silti mies pysyi hyvin minun ja Jaakon vauhdissa, ja pian kävikin ilmi hänen hiihtäneen rapsakat 8500 kilometriä kuluneen talven aikana. Se on semmoinen määrä kilometrejä että voidaan puhua miehen olevan urheilija. Olikin suuri ilo viimeisessä ylämäessä kyetä jättämään sekä Jaakko että tämä mies — Esa Mursu - joka on legenda hiihtopiireissä, katsomaan kuinka majesteettisesti kantapääni tikkasivat Rukaa ylöspäin.
Tässä viimeisessä ylämäessä ohitin vielä yhden juoksijan, jonka oletin olevan joko 31 tai 53 kilometrin sarjassa. Vasta kun olin rinnalla ja kerroin tulevani oikealta ohi, huomasin numerolapusta kundin olevan myöskin 80 kilometrin taipaleella. Lajin kirjoittamattoman koodiston mukaan on vähintäänkin kyseenalaista ottaa kirikamppailua viimeisillä hetkillä mikäli ei taistella raha- tai autopalkinnoista, mutta vauhtini oli kaveria parempi. Sori Jukka, ei mitään henkilökohtaista: taktiikka oli iskeä ylä- ja alamäissä, ja sen tein.
Maaliviiva ylittyi ajassa 10:11:17 ja sijoitukseni oli 7/164.
Juoksu sujui hyvin. Kisaan varatut eväät (geelit, suklaapatukat, suolatabletit ja Ässämix-karkit) maistuivat hyvin läpi päivän, huoltopisteillä toiminta oli ripeää ja jalka nousi hyvin loppuun asti. Jopa niin hyvin, että lopussa olisi ollut vielä voimia jatkaa kilpailua, eikä valitettavasti aivan kaikkea tullut tällä kertaa jätettyä kropasta kisareitille.
Hieman harmittaa, että tuli harrastettua monipuolisesti urheilua kisaa edeltävät viikot ja oltua flunssassa eikä niiden takia voinut tai uskaltanut juosta kovempaa. Kärkikolmikkoon ei silti olisi ollut täysin latautuneenakaan mitään asiaa ja loppusijoitukseni on hyvä. Vaikka olisikin ollut kiva juosta hyvin harjoitelleiden ja edelleni sijoittuneiden Seppälän Tonin, Kouvan Markon ja Kuitusen Mikon kanssa, olin yhtä hymyä kisan jälkeen.
Aika on pieni pettymys, mutta kilpailu ei. Tein ehjän suorituksen, taktiikka toimi alusta loppuun kuten toivoin ja pidin juostessa hauskaa. Ei tätä tekisi, ellei kisatessa saisi järkyttäviä kicksejä.
Kiitos etenkin Teemulle ja Juhalle, joiden kanssa juostiin ja naljailtiin toisillemme pitkät tovit, sekä Ossille ja Jarnolle, jotka juoksivat vahvasti useita kilometrejä kanssani samaa vauhtia. Oli ilo juosta yhdessä.
Hyvät asiat:
- Vauhdinjako. Jalka nousi hyvin koko matkan.
- Tankkaustaktiikka. Eväät maistuivat ja imeytyivät hyvin, söin hyvällä frekvenssillä sekä oikeaan aikaan.
- Varusteet. Pärjään keskimääräistä vähemmällä vaatetuksella, eikä kylmä ollut missään vaiheessa. Nastoja en kenkiin kaivannut, vaan Salomonin Sense toimi erinomaisen hyvin Karhunkierroksen maastossa.
- Huoltotauot olivat ripeitä ja tarkoituksenmukaisia.
Kehitettävät asiat:
- Liivin pakkaaminen. Oli tiedossa, että reitin varrella on pistotarkastuksia pakollisista varusteista, ja olin omani pakannut liiviini pohjimmaiseksi. Etenkin avaruuslakanan tarkastamiseen tuhraantui liikaa sekunteja.
- Lajispesifinen harjoittelu. Treenitunteja tulee hyvin, mutta metsässä pitäisi juosta enemmän.
- Liian myöhäinen tehojen lisääminen. Kropassa olisi ollut voimia kiristää vauhtia jo aiemmin, mutta halusin varmistaa iskukyvyn lopun isoihin nousuihin. Nyt tuli oppia oman kropan tuntemuksien kuuntelusta ja voimien jakamisesta.
Jyväskyläläisiltä nähtiin useita Rukalla useita hyviä suorituksia (kirkkaimpana dominoiva kolmoisvoitto naisten 80 kilometrin sarjassa), mutta myös pettymyksiä. Näistä on hyvä keskustella tulevilla yhteislenkeillä ja saunailloissa.
Seuraava isompi kilpailuni tulee olemaan 1.9.2017 starttaava Sur les Traces des Ducs de Savoie, kavereiden kesken TDS (linkki). Siellä ei vanhat mäkipohjani viime vuosilta riitä, vaan Laajavuoren rinteet kutsuvat kesällä varmasti useaan otteeseen.
Kiitos kun luit! Kaikki kommentit, kysymykset, risut ja ruusut ovat tervetulleita sekä tänne Mediumiin että muihin somekanaviin sekä eritoten suoraan kasvotusten.
