Raportti: Multamäki100 — Tunkkaamisen sietämätön keveys

Auringon viimeiset säteet valaisivat Peurunka-järven jään ja iloisen juoksijan.

Multamäki100 ei varsinaisesti ole juoksukilpailu, vaan ulkoiluhenkinen pikkujoulutapahtuma, jossa kuitenkin kierrokset lasketaan ja ajat otetaan ylös. Pikkujouluhenki tarttui minuun heti saavuttuamme kisapaikalle, kun Maksimaisen Ville tokaisi varsin nopeasti että “otahan kaima tuosta vähän salaista asetta” ja tyrkkäsi taskumatillisen konjakkia kouraan. Vaihtaessani kisakenkiä jalkaani ja XO:n yhä lämmittäessä kroppaani, päätin että yksikään jyväskyläläinen ei ainakaan minua tänään voita. Kyllä pieni kisailu aina kummasti piristää.

Olosuhteet olivat joulukuiseksi alkuillaksi todella hyvät: pakkasta oli vain muutama aste, kuutamo valaisi pilvettömältä taivaalta ja reittikin oli varsin juostavassa kunnossa. Tiesin että tunkatessa tulee varmasti lämmin, ja kun sää oli varsin tuuleton, laitoin päälleni ohuet trikoot, pitkähihaisen aluspaidan jonka päälle t-paidan, kevyet sormikkaat ja tonttuhatun. Olihan kyse kuitenkin pikkujouluista.

Ensimmäinen kierros tultiin päätontun Anssin vetämänä “mukavalla tarinointivauhdilla” samalla sykkeellä koko letka.

Tapahtuman pääjehu Anssi piti pienet juhlapuheet ennen starttia, jonka jälkeen mies lähti itse vetämään ensimmäisen kierroksen juoksijoiden mukana. Anssi piti vauhdin todella rentona, mutta kierrokseen meni viisi minuuttia vähemmän aikaa kuin mitä olin ajatellut. Olimme konjakki-Villen kanssa hieman hämillämme, kuinka kevyesti kierros taittui noin 35 minuutin aikaan. Pohdimme, että ei tässä silti vielä kannata alkaa iloita tai luukuttaa kovia kierrosvauhteja, vaan tarkoituksella himmasimme vieläkin vähän vauhtia ylämäissä, jotta energiaa riittäisi vielä kahdenkymmennen tunnin tarpomisenkin jälkeen.

Ensimmäisten kierrosten jälkeen letka levisi pidemmäksi jonoksi ja selviä eroja sekä samanvauhtisia porukoita alkoi syntyä. Antti Toivanen meni yksin kärjessä, minä, kaima ja Jani Saalamo porskutettiin kolmestaan joitain minuutteja Anttia jäljessä. Meillä ei ollut kiire mihinkään: tapahtuma oli vasta alussa, kyse ei ollut kilpailusta ja jos halusi kiristää tahtia, sen kerkeäisi tehdä vielä vaikkapa puolivälissä kisaa eli kymmenen tunnin päästä.

Jani (vas.), minä ja Ville huollossa napostelemassa suklaata.

Taktiikka oli selkeä: ylämäet tuli edetä siten että pystyy juttelemaan, alamäet sen verta kovaa kuin pimeässä uskaltaa ja huoltotauot tulee pitää maksimissaan kahden minuutin mittaisina. Meillä oli Janin ja Villen kanssa hyvä yhteinen ylämäki- ja huoltovauhti, mutta pojat eivät tykänneet lasketella alaspäin yhtä kovaa kuin meikäläinen.

5–6 kierroksen jälkeen saimme kärjen huollossa kiinni. Anssi, Nooa ja Janne olivat valmistaneet juoksijoille nuudelikeittoa, joka maistui kaikille paitsi minulle. En halunnut vielä pitää pidempää ruokataukoa, jonka nuudelisoppa olisi vaatinut. Tein kuten aiemmillakin huoltotauoilla tähän asti: kourallinen ruokaa naamariin, lasillinen juotavaa huiviin, kourallinen ruokaa mukaan reitille ja ulos. Matka ei etene huoltotunnellissa, joten sieltä on syytä päästä mahdollisimman nopeasti pois.

Tässä vaiheessa Antti, Jani, Ville ja kaikki muut jäivät taakse, ja jatkoin etenemistä omalla vauhdillani omaan tahtiini. Ylämäkitahti kiristyi hiuksenhienosti, mutta muuten juttuseuran väheneminen ei vaikuttanut omaan suoritukseeni. Pilvetön kuutamo valaisi etenemistä, ja fiilis oli korkealla.

Kierroslaskuria pystyi käyttämään vähän heikommassakin hapessa ollessaan.
Keskiyöllä pasta-annos maistui minulle ja Jukalle. Jarkko (oik.) nautti tässä vaiheessa jo jälkiruokakahviaan.

Tunnit kuluivat ja matka eteni. Yöllä ensimmäiset joutuivat keskeyttämään: osalle tuli loukkaantumisia, joitain painoi flunssa ja tauti vei voimat ja osalle alkoi tapahtuman raskaus näkyä betonisina jalkoina ja matkaväsymyksenä. Jengiä oli liikkeellä kokoajan vähemmän ja vähemmän, jonka johdosta ihmiskontaktit vähenivät ja juokseminen oli reitillä varsin yksinäistä puuhaa. Onneksi aina kierroksen päätyttyä pääsi huoltotunneliin järjestäjien hellän ja lämpöisen vittuilun äärelle.

Puolessa välissä vaihdoin kuivat sukat ja huivin lippikseen.

14 tunnin kohdalla mieli oli kirkas, ruokahalu erinomainen, jalat terävät ja vointi mitä parhain, mutta sisäreisiin ja miehisiin osiin siinä vieressä alkoi syntyä kipeitä hiertymiä. Muuten ei ollut mitään ongelmia, mutta etenkin alamäet alkoivat tehdä kipeää hiertymien kohdalta. Onneksi huoltolaukussani oli reilusti rasvaa ja vaseliinia mukana. Huoltotauoilla käytetty aika kasvoi huomattavasti, mutta tehokkaalla rasvaamisella ja hoitavilla toimenpiteillä sain kivut kuriin. Kierrosvauhti pysyi samana, mutta kokonaisvauhti hidastui johtuen pidemmistä huolloista. Lisäksi huoltotunnelin marttakerho sai hyvin revittyä huumoria minun siirtyessä vaseliinipurkin kanssa toiletin puolelle.

Alamäet kulkivat vauhdikkaammin kuin muilla. Sauvoista oli loppumatkasta hyötyä myös alamäessä, sillä niillä pystyi säästämään etureisien käyttöä ylämäkiin.

Kierrokset etenivät omalla meditatiivisella painollaan ja vaihtuivat aina seuraavaan kierrokseen. Pientä mielenkiinnon ylläpitoa sain hakemalla muille jäljellä oleville kisaajille pikkujoulumieltä kellottamalla muutaman kierroksen ja juoksemalla ne tarkoituksella aiempia lujempaa. Etenkin Maksimaisen Ville “ilahtui” suuresti paukutettuani 10 minuuttia kovemman kierroksen kuin mitä mies itse painoi ja kirjaamalla kierrosaikani näkyville seurantataulukkoon.

Ero minun ja kaiman välillä ei kasvanut, koska Ville piti taukonsa yhä tehokkaina meikäläisen rasvatessa sääriäni ja syödessäni herkkuja minuuttikaupalla.

Viimeiselle kierrokselle pääsin vielä auringon paistaessa, mutta tämän rundin aikana aurinko painui horisontin taakse ja maaliin juostiin otsalampun valossa ajassa 22h 20min. Voimia oli vielä hyvin jäljellä, mitä nyt jalkapohjat ja sisäreidet hieman kipuilivat. Eroa toisena matkaavaan Maksimaiseen oli niin paljon, että missään vaiheessa ei ollut tarvetta kiristää tahtia, vaan leppoisa retkeilyvauhti riitti tällä kertaa oikein hyvin.

Maaliin tullessani paikalle oli tullut useampi Jyväskylän polkujuoksuporukan tyyppi onnittelemaan ja heittämään ylävitosia. Lisäksi kännykässä oli paljon tsemppi- ja onnitteluviestejä avattuani sen muutaman tunnin kuluttua. Kiitos kaikille.

Maalissa Janne ojensi minulle himoitun Grand Slam of Ultra Trail Finland -palkintotakin, jonka saa juostuaan UTTF:n kaikki kolme osakilpailua sekä vuosittaisen Grand Slam -kilpailun (Multamäki100 tänä vuonna) hyväksytysti maaliin saman kauden aikana. Vuonna 2015 Grand Slamin veti kaksi juoksijaa, minä olin tänä vuonna ainoa.

Jätkät huomauttivat minun haisevan hielle, paskalle ja vaseliinille, ja pystyin kyllä itsekin toteamaan tämän väitteen todeksi. Juotuani puolitoista litraa urheilujuomaa maaliviivan ylityksen jälkeen, siirryin ansaittuun kaudenpäätössaunaan. Kippis.

Saunanraikas, mutta silminnähden univajeinen mies Grand Slam-takki kädessään.

Tapahtuma sujui paremmin kuin olin kuvitellutkaan: olin ajatellut yli 30 tunnin taivallusta, mutta aikaa meni vain reilut 22 tuntia. Olin varautunut tukkoon meneviin reisiin ja kramppaavaan selkään, mutta ne eivät vaivanneet. Jalka kulki jatkuvasti todella hyvin, ruoka maistui ja huumori lensi. Helppoa kuin makkaraperunoiden tilaaminen.

Palautuminen kilpailusta lähti heti hyvin vauhtiin huolimatta maalissa nautituista, useista pikkujouluhenkisistä palautusjuomista. Reilun yhdentoistatunnin yöunet yhdistettynä miehiseen ruokahimoon ovat avainasemassa meikäläisen palautumisessa.

Jalkaterät ja nilkat olivat ensimmäisenä kilpailunjälkeisenä aamuna turvoksissa, pohkeet reilusti jumissa ja etureisiäkin hieman kivisti. Mutta jo kahden yön jälkeen kävely sujui kevyesti ja kolotukset olivat aikalailla tiessään. Kropassa kyllä tuntuu että viikonloppuna on ulkoiltu, mutta se ei näy ulospäin.

Ilmeisesti ukko ja keho alkavat tottua pitkiin ulkoiluihin.


Kausi 2016 paketissa

Tänä vuonna osallistuin seuraaviin juoksu/juoksuhenkisiin ulkoilutapahtumiin:

  • St. Patricks Day Run, Jyväskylä 10k
  • Aurajoen yöjuoksu 10k
  • Saarijärven vappumaraton 10k
  • NUTS Karhunkierros 160k
  • Kiimasen Savulenkki 9k
  • Brannin Trail 20k
  • NUTS Pallas 134k
  • Jyväskylä Trail Cup, kolme osakilpailua, yht. 19k
  • Vaarojen Ultra 130k
  • HiMa 10v juoksu 9k
  • Halloween Hike 30k
  • Multamäki100 100k

Yhteensä 641 kilometriä tapahtumissa juostuja kilometrejä. Jopa minun mielestäni lukema on iso, eikä sen johdosta kesällä ja syksyllä kovin paljon tehty kehittäviä harjoituksia: sitä oli kokoajan joko palautumassa tai valmistautumassa seuraavaan tapahtumaan.

Juoksuvuosi 2016 oli aivan mahtava. Polku-ultraaminen on lajina kuitenkin aika perseestä, mutta toisaalta taas parasta ikinä. Juokseminen on matalan kynnyksen laji, jota on helppo harjoittaa oman aikataulun ja tavoitteiden mukaisesti vaikka läpi vuoden. Koko kuviteltavissa oleva tunneskaala tulee elettyä laidasta laitaan useita kertoja yhden överipitkän tapahtuman aikana ja lajista saatavat kicksit ovat niin tautisen kovia, että on aina ilo palata harjoituslenkeille ja tapahtumiin juoksemaan. Ei tätä tekisi, jos siitä ei nauttisi.

Vuonna 2017 tarkoitus on kilpailla vähemmän ja harjoitella nimenomaan juoksua sekä enemmän että laadukkaammin. Ensimmäistä kertaa koskaan olen hieman suunnittelut kuukausitasolla harjoituksia sekä kuormitusmääriä ja jaksottanut jo nyt kevään harjoittelua. Viivalla ollaan seuraavan kerran NUTS Karhunkierroksen 80 kilometrin sarjassa, eikä tällä kertaa pelkkä osallistuminen ja maaliin pääsemine riitä. Rukalle lähdetään hakemaan hyvää aikaa ja sen myötä hyvää sijoitusta, mutta tarkemmat aika- ja sijoitustavoitteet tarkentuvat keväämmällä. En kuitenkaan näe mitään syytä, miksi en terveenä vietetyn kevään jälkeen olisi reilussa sub9h ja podium-kunnossa.

Ja jos arpaonni käy ja tähtimerkit ovat suosiollisia, lähden Keski-Eurooppaan juoksemaan “Sur les Traces des Ducs de Savoie”, kaverien kesken TDS-kilpailuun (119 km +7,250 m). Sinne ei voi noin vain ilmoittautua, vaan kisailijat otetaan erillisen arvonnan kautta. Peukut pystyyn!

Muutama kuva juoksuvuoden 2016 varrelta:

Treeniä hellekelejä varten.
Parrat jäässä.
Hellekelin yhteislenkki
Lumikelin yhteislenkki, sama laituri
Jyväskylä Trail Runnersin ikioman kummisedän kanssa Gatoradeilla.
Lämmin (not) maaliskuu ja suosikkipinssini.
Hyvät eväät, parempi mieli.
Krapulakaatuilut Jättärillä.
Maajoukkueukon kanssa saunassa.
Porukalla pääsiäisenä Multamäessä
Aivan sekaisin Karhunkierroksen 160km-juoksun maalissa.
“Valmiina” sprinttiin.
Viimeinen voitelu ennen Vaarojen Ultraa.
Rusketusrajat paljastavien juoksusandaalien askartelua Mikon kanssa.
Earned, not given.

Spessukiitokset tästä kaudesta Jyväskylä Trail Runnersin aktiiveille, joiden kanssa on treenattu yhdessä, matkustettu yhdessä, vietetty vapaa-aikaa ja juotu kaljaa yhdessä ja jotka ovat aina yhtä kiimassa lähdössä aamukuudelta juoksemaan kuin minäkin. Spessukiitos myös vanhemmilleni, jotka ymmärtävät skidiään joka kahden kuukauden välein käy kotosalla ja ensitöikseen katoaa kolmeksi tunniksi metsään juoksemaan, jonka jälkeen tyhjentää jääkaapin ja vajoaa sohvalle. Spessukiitos myös rakkaalle kämppikselleni Makalle, joka ei ole kertaakaan valittanut saastaisista ja haisevista lenkkivaatteistani ympäri opiskelijamurjuamme, vaikka joskus siihen saattaisi olla aihettakin. Rispect.

Kiitti myös kaikille teille jotka olette lukeneet ja kommentoineet näitä minun kirjoituksiani kasvotusten tai verkossa. Vuoden 2015 Vaarojen Ultran jälkeen pari kaveriani kyseli että miten meni, ja kopypastesin samat sepustukset eri chatti-ikkunoihin. Sen jälkeen halusin kirjoittaa tarinoita ylös kaikille kiinnostuneille luettavaksi ilman että minun tarvitsisi enää erikseen chattailla täysin samoja lauseita juoksuistani. Jännitti alkuun ihan helvetisti laittaa omia ajatuksia julkisesti muiden luettavaksi, mutta lämmin palaute ja ylenpalttinen kiinnostus näitä reissuja kohtaan on yllättänyt minut kerta toisensa jälkeen.

Ninjajuoksija villahousuissaan Hippoksen Maratonkerhon 10v-juhlajuoksun startissa. Kuva: Pertti Pernu

Pian koittaakin jo “Ilon kausi 2017”. Hymyillen sitä kohti!

Kirjoittelemisiin.

Ville


Kiitos kun luit! Kaikki kommentit ovat tervetulleita sekä tänne Mediumiin että muihin somekanaviin sekä eritoten kasvotusten meitsille.

Show your support

Clapping shows how much you appreciated Ville Tuure’s story.