Aika ja raha
Misir Mahmudov: Tämä kirja säästää aikaasi (8. luku)
Saatat ajatella itseksesi, että jos aikani on niukkaa, miksi minun pitäisi tehdä työtä ja vaihtaa se rahaan, jota ei ole niukasti? Miksi minun pitäisi vaihtaa aikani rahaksi, jonka tarjonta kasvaa jatkuvasti ja siten aikani ja työni arvo heikkenee? Eikö myös rahan pitäisi olla ajan tavoin niukkaa? Valitettavasti valtaosa ihmisistä ei ymmärrä, miten raha toimii. Asian ymmärtämiseksi on syytä ainakin hiukan perehtyä rahan historiaan. Raha on ottanut eri aikoina eri muotoja. Eri ihmiset eri aikoina ovat käyttäneet erilaisia asioita rahana. Ihmiset ovat käyttäneet kiviä, simpukankuoria, lasihelmiä, lehmiä ja metalleja rahana. Vaikka ne ovat kaikki erilaisia, ne kaikki jakavat yhden ominaisuuden. Kaikkia näitä asioita on tarjolla rajallinen määrä, erityisesti niissä yhteisöissä, joissa niitä käytettiin. Esimerkiksi Länsi-Afrikassa käytettiin lasihelmiä, ja niiden määrä oli tällä alueella rajallista.
Se tosiasia, että nämä asiat olivat niukkoja, tekivät niistä arvokkaita ja mahdollistivat siten niiden käytön rahana. Jos lasihelmiä tai lehmiä olisi ollut tarjolla rajaton määrä, ihmiset eivät arvostaisi niitä eivätkä käyttäisi niitä rahana. Jos jotain on ääretön tai helposti laajennettavissa oleva määrä, se jokin ei toimi kovin hyvin rahana. Tämä johtuu siitä, että joku löytää aina tavan luoda enemmän tätä hyödykettä ja siten kasvattaa osuuttaan varallisuudesta ja rikastuttaa itseään kaikkien muiden kustannuksella.
Teknologian kasvun ja teollistumisen myötä oli helpompaa tuottaa enemmän tavaroita, joita käytettiin rahana tietyissä paikoissa, joissa niitä oli aiemmin rajallisesti tarjolla. Kuvittele esimerkiksi saarta, jossa tietyntyyppisiä kiviä käytetään rahana, koska niitä on rajallinen määrä tarjolla kyseisellä alueella. Lopulta fossiilisten polttoaineiden massakäyttö sekä tuonti tekivät mahdolliseksi mielivaltaisten kivimäärien luonnin, niiden tuomisen saarelle ja uusien vastikään luotujen kivien käyttämisen rahana. Inflaatio on tällaista. Saarella olevien kivien määrä kasvaa, joten yksittäisen kiven arvo heikkenee. Joten saarelaiset, jotka varastoivat vaurauttaan tällaisiin kiviin, huomaisivat vaurautensa supistuvan, koska heidän osuutensa rahan kokonaismäärästä on vähentynyt. Tämä puolestaan johtaa siihen, että saaren tavaroiden ja palvelujen hinnat nousevat, koska myyjät ja tuottajat vaativat enemmän kiviä kustannustensa kattamiseksi silloin, kun yksittäisen kiven arvo on laskenut. Lopulta tällainen mielivaltainen rahayksiköiden lisääminen voi johtaa hyperinflaatioon. Hyperinflaatio on ilmiö, jossa rahan tarjonta kasvaa niin nopeasti, että tuotteiden ja palveluiden hinnat nousevat nopeasti, jonka seurauksena valuutasta tulee arvoton hyvin lyhyessä ajassa. Tämä viittaa ajatukseen siitä, että rahan toimiakseen hyvin, sen tarjonnan on oltava rajallista. Toisin sanoen niukkuus on tärkein hyvän rahan ominaisuus, joka säilyttää sen arvon. Muutoin sen tarjonta kasvaa ennemmin tai myöhemmin ja syö sen arvoa.
Ajan kuluessa, kun löytöretkeily ja mannerten välinen kauppa yleistyivät, absoluuttisen niukkuuden puute ja alhaiset tuotantokustannukset johtivat monien rahojen hyväksikäyttöön ja arvon alentamiseen tarjonnan lisääntymisen seurauksena. Erityisesti ulkopuoliset ryhmittymät oppivat, kuinka helposti aluekohtaisia rahamuotoja voidaan tuottaa. Tietämättöminä rahansa absoluuttisesta runsaudesta, kansakunnat kärsivät valtavasti varallisuutensa laimentumisesta. Juuri näin kävi Tyynellämerellä sijaitsevalla Yap-saarella. Paikalliset käyttivät valuuttanaan Rai-kiviä (tai Fei), koska näiden kivien lukumäärä saarella oli rajallista, toisin sanoen ne olivat niukkoja. Vuonna 1871 irlantilainen merikapteeni David O’Keefe toi Yap-saarelle korkealle arvostettuja kivikolikoita ja lisäsi tällä tavoin paikallisen rahan tarjontaa. Hän pystyi sitten käyttämään tuomiaan kiviä maksaakseen saarelaisten tekemästä työstä. [1] Tuomalla Rai-kiviä saarella ulkopuolelta, hän lisäsi niiden tarjontaa ja siten kivien arvon, joita ei enää ollut tarjolla yhtä niukasti kuin aiemmin.
Kun nykyisten rahan muotojen rajoitukset kävivät ilmi, ilmeni erityisiä rahahyödykkeiden ominaisuuksia, jotka täyttivät paremmin rahan arvon säilyttäjän ja vaihdon välineen tehtävät, mukaan lukien niukkuus, kestävyys, siirrettävyys, lajivaihdettavuus (eli fungibiliteetti), todennettavuus, jaettavuus ja vakiintunut historia. Rahallisen luonnonvalinnan kautta hyödykkeet kilpailivat keskenään näiden vaadittujen ominaisuuksien suhteen ja 1800-luvulla maailma oli siirtynyt kultaan maailmanlaajuisena rahastandardina. Ihmiset ympäri maailmaa konvergoituivat kullan käyttöön, koska se on niukin vakaa alkuaine maankuoressa. Tämä tarkoittaa kullan olevan hyödyke, jonka tarjontaa on vaikeinta kasvattaa. Kultaa on louhittu tuhansia vuosia, ja kullan louhinnan lisääminen on erittäin kallis ja pääomavaltainen prosessi. Näin ollen kukaan ihminen tai maa ei voisi mielivaltaisesti lisätä omistamansa kullan määrää ja siten vähentää sen arvoa. Ja vaikka kultaa louhitaan lisää, uuden tarjonnan suhde on niin pieni historian kuluessa louhittuihin varantoihin nähden, että se on tehnyt kullasta parhaan
Ja vaikka kultaa louhitaan lisää, uuden tarjonnan suhde on niin pieni verrattuna olemassa olevaan historian kuluessa louhittuihin varantoihin nähden, että se on tehnyt kullan vastustuskykyisimmän inflaatiota ja siten arvon heikentymistä vastaan.
Vaikka kulta on paras metalli niukkuuden näkökulmasta, siitä tuli lopulta niin arvokasta, että sitä oli erittäin vaikea käyttää pieniin ostoksiin. Jos ihminen halusi ostaa leipää, hänen täytyi maksaa ostoksensa kultamilligrammoin tai käytännössä kultapölyllä. Tämän vuoksi ihmiset käyttivät myös muita metalleja, jotka olivat vähemmän niukkoja ja vähempiarvoisia, mutta hoitivat rahan roolin arjessa. Hopeaa ja kuparia käytettiin jokapäiväisessä vaihdannassa, koska hopea- ja kultakolikot sopivat paremmin päivittäisten ostosten hoitamiseen.
Kun kullasta ja muiden metallien käytöstä tuli epäkäytännöllistä, maailma siirtyi paperirahaan, jonka tukena oli kultaa tai hopeaa. Paperiraha, kuten sen tänään tiedämme, oli yksinkertaisesti kuitteja, jotka edustivat tiettyjä määriä varastoituja kullan kaltaisia niukkoja metalleja. Kaupankäynti paperikuiteilla, jotka edustivat mitä tahansa nimellisarvoa tai kulta- tai hopeamäärää, oli helpompaa kuin kuljettaa eri painoja metallia mukanaan. Itse asiassa historiallisesti valuuttojen nimet edustavat niukan metallin tiettyä painoa, joka oli aiemmin niiden takeena. Esimerkiksi dollari tulee 1500-luvun sanasta thaler, joka oli Keski-Euroopassa lyötyjen hopeakolikoiden nimi. Iso-Britannian punta (engl. pound sterling) on johdettu sterlingin (hopeakolikot) punnasta (painoyksikkö).
1700- ja 1800-luvuilla kultakanta virallistettiin, koska setelien leviäminen ja hopean heikompi luonne tulivat ilmi. Kultakanta oli rahajärjestelmä, jossa maan rahan tarjonta oli suoraan sidottu sen kultavarannon arvoon. Toisin sanoen maalla oli vain se määrä rahaa, joka vastasi heidän hallussaan pitämän kullan määrää. Jos maa halusi luoda enemmän rahaa, sen oli ensin kasvatettava kultavarantoja, jotka olivat luonteeltaan niukkoja ja hintavia. Näin varmistettiin valuutan arvon säilymisen, koska rahan tarjonta oli suhteellisen vakaata. Kultakanta asetti rajan minkä tahansa maan kyvylle paisuttaa rahan tarjontaa ja siten vähentää yksittäisen valuuttayksikön arvoa. Tämä tarkoitti sitä, että ihmiset pystyivät tallettamaan vaurauttaan valuuttaan. Heidän ei tarvinnut olla huolissaan varallisuutensa supistumisesta rahan kokonaistarjonnan kasvun vuoksi.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ihmiset kykenivät säilyttämään vaurauttaan dollarin kaltaisissa seteleissä ja pystyivät muuntamaan nämä setelit fyysiseksi kullaksi. Ihminen pystyi esimerkiksi viemään dollarinsa pankkiin ja saada tietyn määrän kultaa, esimerkiksi useita unsseja, vastineeksi. Tällä tarkoitettiin sitä, että kulta oli dollarin takeena. Dollarin seteli oli vain kuitti alla olevaa kultaa vastaan. Kultaa oli niukasti, sen tarjonta oli todella rajallista ja se oli todella arvokasta. Paperirahat itsessään ei tarkoittanut mitään, ellei se ollut sidottu johonkin, jonka tarjonta Maan päällä oli todella rajallista, kuten kultaa. Setelit olivat vain paperia, joita voitiin luoda äärettömän mielivaltaisia määriä. Vain linkki niukkaan hyödykkeeseen, eli kultaan vaihdettavuus, teki dollariseteleistä arvokkaita.
Tähän mennessä olemme tässä kirjassa todenneet, että rahan toimiakseen hyvin, sen tarjonnan on oltava rajallista, toisin sanoen niukkaa. Tästä syystä ihmiset ovat arvostaneet kultaa tuhansia vuosia aina näihin päiviin asti.
Työtä tehdessämme annamme aikaamme saadaksemme vastineena rahaa, kuten olemme aiemmin todenneet. Raha on yksinkertaisesti abstraktio, joka yrittää edustaa ihmisen ajan arvoa. Jotta tietty raha toimisi hyvin, sen on edustettava parhaalla mahdollisella tavalla ajan ominaisuuksia. Tärkein näistä ominaisuuksista on niukkuus. Aikamme on ehdottoman niukkaa ja rajallista. Emme voi valmistaa sitä lisää. Aikaa vaihtaessamme meidän pitäisi saada vastineeksi jotain vastaavalla tavalla niukkaa. Tästä syystä kultaa on käytetty rahana vuosituhansien ajan ja sillä on edelleen arvoa. Siksi seuraavassa kappale valaisee sitä, miten ongelmallinen nykyjärjestelmämme on.
Tämän huomioiden 1900-luvun jälkipuoliskon tapahtumat ovat erityisen merkittäviä. Vuonna 1971 Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon lopetti dollarin vaihdettavuuden kullaksi ja luopui virallisesti kultakannasta. Kullan ja paperirahan siteet katkaistiin, mikä tarkoitti täysin vakuudettomien valuuttojen alkua. Tämä tarkoitti, että siitä lähtien kaikki maat voisivat lisätä järjestelmässä olevan rahan määrää, milloin tahansa ja missä määrin tahansa. Kultavarannot eivät enää rajoittaneet kansakuntia luomasta enemmän valuuttaansa. Kuten aikaisemmin on toistuvasti mainittu, kun rahaa luodaan enemmän, kyseisen rahayksikön yksikköarvo laskee. Kun dollareita luodaan lisää, sinun dollarisi menettävät arvoaan, koska ne muodostavat nyt pienemmän osan rahan kokonaismäärästä. Nixonin vuonna 1971 tekemän päätöksen seuraukset olivat hirvittävät ja ennennäkemättömät. Valitettavasti useimmilla ei ole aavistustakaan siitä, miten raha toimii eivätkä he voi ymmärtää, miksi vuosi 1971 muutti kaiken huonompaan suuntaan.
Alla oleva kaavio kuvaa liikkeellä olevien dollarien kokonaismäärän nopeaa kasvua ja dollarin ostovoiman laskua vuodesta 1971. Kuten aiemmin selitettiin, valuutan (dollarin) määrän kasvaessa yksittäisen dollarin arvo laski. Tämä tarkoittaa, että sama 100 dollarin seteli oli paljon arvokkaampi aiemmin kuin tänään.
Tätä kuvaajaa tarkasteltaessa voidaan nähdä, että dollarin ostovoima on laskenut yli viisinkertaisesti vuodesta 1971 vuoteen 2006. Kuvittele, että olisit perinyt 100 000 dollaria isoisältäsi vuonna 1971 ja säästänyt rahasi sukanvarteen. Vuoteen 2006 mennessä 100 000 dollarillasi oli enää vain 20 prosenttia sen alkuperäisestä arvosta, vaikka sinulla olevan rahan määrä ei ole muuttunut.
Esimerkiksi New Yorkin asuntojen neliöjalkahinta on noussut 45 dollarista 1970-luvulla 1070 dollariin vuonna 2010. [2] Tämä tarkoittaa, että vuonna 1971 olisit voinut ostaa keskimääräisen newyorkilaisasunnon noin 40 000 dollarilla, mutta tänään maksaisit siitä noin 1 000 000 dollaria. Näyttää selvästi siltä, että se kuvitteellisesti vuonna 1971 perimälläsi 100 000 dollarilla ei ole enää samaa ostovoimaa. Ja tämä dollarin ostovoiman menetys liittyy suoraan liikkeellä olevan rahan nopeaan kasvuun.
Visual Capitalist -verkkosivuston infografiikka kuvaa hyvin dollarin ostovoiman heikentymistä. [3] Vuonna 1900, kun koko Yhdysvaltain rahan tarjonta oli 7 miljardia dollaria, pystyit ostamaan yhdellä dollarilla nahkakengät. Vuoteen 1940 mennessä Yhdysvaltain rahan tarjonta oli kasvanut 55 miljardiin dollariin ja yhdellä dollarilla sai huomattavasti vähemmän, esimerkiksi 20 pulloa Coca-Colaa. Vuoteen 2010 mennessä Yhdysvaltain rahan tarjonta oli kasvanut 13 291 miljardiin dollariin ja yhdellä dollarilla saatoit ostaa yhden musiikkikappaleen iTunes-musiikkipalvelusta. Voit selvästi nähdä, miten rahan tarjonnan kasvaessa ajan mittaan, dollarin arvo on laskenut jyrkästi. 1900-luvun alussa liikkeellä oli 7 miljardia dollaria ja vuoteen 2010 mennessä 1900-kertaisesti enemmän dollareita.
On hullua ajatella tätä. Kuvittele, että joku ihminen on herranjestas tehnyt työtä ja säästänyt rahaa tulevaisuutta varten. Kuvittele nyt, että ihminen on koomassa seuraavat kymmenen vuotta. Kun hän herää, hänen säästöjensä arvo olisi huomattavasti vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Hänellä ei enää olisi varaa niihin samoihin asioihin, jotka hän olisi voinut ostaa samalla rahalla kymmenen vuotta aiemmin. Kaikki inflaation takia.
Jotkut ihmiset voisivat väittää, että 1900-luvulla heillä oli varaa dollarin suklaapatukkaan ja myös tänäänkin he voisivat ostaa samalla dollarilla saman suklaapatukan. Tässä vaiheessa asioista tulee vielä mielenkiintoisempia. Inflaation ja sen lisäksi, että hinnat nousevat jatkuvasti liikkeessä olevan rahan määrän kasvun vuoksi, on myös monia muita tapoja, joilla yritykset yrittävät piilottaa valuutan heikentyneen ostovoiman vaikutuksia.
Shrinkflaatio on ajatus siitä, että kun lisää rahaa syntyy ja kun valuutta menettää arvoaan ajan mittaan, tavaroiden tuottajat pienentävät tuotteidensa kokoa, määrää ja laatua hintaa alentamatta.
Itse asiassa ajan myötä useimpien suklaapatukoiden hinta ei ole vain noussut, vaan myös kutistuneet kooltaan. BBC:n tutkimus on paljastanut suosittujen suklaapatukoiden muutokset vuodesta 2014 vuoteen 2018. Alla olevat grafiikat näyttävät nämä muutokset. [4] Vuonna 2014 Snickers-suklaapatukka painoi 232 grammaa ja maksoi 0,74 Englannin puntaa. Vuoteen 2018 mennessä samaisen suklaapatukan paino oli laskenut 167 grammaan ja hinta puolestaan noussut 1,26 puntaan. Vain neljässä vuodessa Snickers-suklaapatukasta oli tullut 28,1 prosenttia pienempi ja 70,9 prosenttia kalliimpi. Sama ilmiö on nähtävissä useimpien muiden suosittujen suklaapatukoiden tapauksessa.
Tuote, josta on tullut kuuluisa esimerkki shrinkflaatiosta, on Toblerone-suklaapatukka. Vuonna 2016 suklaapatukkaa uudistettiin, kaksi kolmionmuotoista palasta poistettiin ja murrettavien palojen välistä etäisyyttä levennettiin. Tämä “design-muutos” pienensi Toblerone-patukan kokoa kymmenellä prosentilla. [5]
Tämä trendi ei rajoitu vain suklaapatukoihin, vaan sama on nähtävissä vessapaperissa (arkkien määrä rullaa kohti vähenee ajan myötä), pesujauheissa, lihassa, leivässä, sokerissa, hillossa ja monissa muissa tuotteissa.
Se tosiasia, että rahasi menettää jatkuvasti arvoaan ajan myötä, herättää monia kysymyksiä. Miten voin säästää ansaitsemaani rahaa? Pitääkö minun sijoittaa rahat? Kuinka sijoitan, jos en tiedä sijoittamisesta mitään? Miksi en voi vain tehdä töitä ja saada rahaani säilyttämään arvoaan?
Kysyt oikeita kysymyksiä, jos jokin näistä kysymyksistä pilkahti mieleesi tässä vaiheessa kirjaa. DollarDaze.orgin tutkimuksen mukaan valuutan keskimääräinen elinajanodote on 27 vuotta. [6] Historian menestynein valuutta, Englannin punta, on menettänyt yli 99,5 prosenttia alkuperäisestä arvostaan. Tosiasia on, että nykyajan valuutat, joiden tukena ei ole mitään niukkaa kullan kaltaista hyödykettä, eivät takaa arvon säilymistä ajan myötä. Itse asiassa tilastollisesti kaikki nämä valuutat menettävät arvoaan ajan mittaan, koska niiden tarjonta kasvaa jatkuvasti.
Entä varallisuuden pitäminen kiinteistöissä käteisvarojen sijaan? Ongelmana on, että useimmilla ihmisillä ei ole varaa ostaa 300 000 dollarin asuntoa, etkä voi ostaa ainakaan viimeisimmän tietoni mukaan neljäsosaa asunnosta. Osakkeiden ostaminen puolestaan edellyttää tietyntasoista taloudellista lukutaitoa, joka vaatii myös aikaa, jota useimmilla ihmisillä ei ole. Monet palkkaavat sijoitusneuvojia, mutta heidän käyttämisensä ei ole ilmaista. Lisäksi on olemassa monia lakeja, jotka rajoittavat tavallisen kaduntallaajan mahdollisuutta sijoittaa joihinkin tuottoisimpiin omaisuuseriin. Yhdysvalloissa sinun on oltava “akkreditoitu sijoittaja”, jotta voit sijoittaa startupien listaamattomiin yksityisiin osakkeisiin.
Entä kulta? Miksi et voi säilyttää varallisuuttasi kullassa, saatat kysyä. Ensinnäkin kullan varastointi ja kuljetus on vaikeaa ja epäkäytännöllistä. Lisäksi viimeisen 100 vuoden aikana on ryhdytty monenlaisiin oikeudellisiin toimiin, jotka ovat vaikeuttaneet kullan omistamista ja tehneet siitä jopa mahdotonta tavallisille ihmisille. Vuonna 1933 Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt sääti kullan yksityisomistuksen laittomaksi. Kulta takavarikoitiin ja vaihdettiin dollareiksi mielivaltaisella vaihtokurssilla. Kullan omistaminen on nykyään vielä vaikeampaa. Esimerkiksi Saksassa säädettiin laki, jonka mukaan yli 2000 euron nimettömät kultaostokset ovat laittomia tammikuusta 2020 lähtien. [7] On erityisen kiehtovaa, että keskuspankit ympäri maailmaa kuitenkin edelleen takertuvat kultaa ja säilyttävät valtavia kultavarantoja holveissaan.
Ja miksi loppujen lopuksi ihmisen, joka on esimerkiksi omistanut elämänsä hammaslääketieteelle, pitäisi viettää illat ja yöt tarkkaillen ruutua seuratakseen talousuutisia tai optimoimalla sijoitusstrategiaansa vain voidakseen säilyttää työnsä hedelmät tulevaisuuteen?
Niin kauan kuin rahan tarjonta on laajennettavissa ja lisää rahaa syntyy, et voi säilyttää varallisuuttasi kestävästi dollarin kaltaisissa valuutoissa. Vielä tätäkin kiehtovampaa on se, että Yhdysvaltain dollari on yksi parhaimmista, ellei parhaista fiat-valuutoista maailmassa, tai ainakin vähiten huonoin. Keskimäärin Yhdysvaltain dollari on menettänyt arvoaan hitaammin kuin useimmat muut valuutat. Muiden valuuttojen ostovoima on heikentynyt jopa nopeammin.
Länsimaissa elävät ihmiset, joilla on pääsy Yhdysvaltain dollarin ja euron kaltaisiin vakaampiin valuuttoihin, ovat etuoikeutetumpia, kun kyse on rahan arvon säilymisestä. Yhdysvaltain dollarin kaltaiset valuutat menettävät prosenttiyksikön verran arvostaan vuosittain. Jos valuutta menettää muutaman prosentin arvostaan vuosittain, vaikutusta ei ole niin helppoa huomata lyhyellä aikavälillä. Ajan myötä nämä yhden prosenttiyksikön pudotukset valuutan arvossa tulevat kuitenkin ilmi. Kuvittele valuutan menettävän viisi prosenttia arvostaan vuosittain. Kestää vain 15 vuotta ennen kuin tämä valuutta olisi menettänyt yli 50 prosenttia alkuperäisestä arvostaan. Siinä on korkoa korolle -efektiä sinulle. Siksi sinusta tuntuu siltä, että voit ostaa nyt samoja asioita kaksikymppisellä kuin viime vuonna. Mutta 15 vuotta sitten pysyit ostamaan kaksikymppisellä huomattavasti enemmän. Ehkä kaksi kertaa enemmän?
Ja muista, että muutama prosentti on paras mahdollinen tilanne. Muut valuutat menettävät arvoaan paljon nopeammin. Esimerkiksi Venezuelan bolívar on menettänyt 96 prosenttia arvostaan pelkästään vuonna 2017. Tämä on tyypillinen esimerkki hyperinflaatiosta, josta mainittiin aiemmin. [8]
Venezuelan valuutta on menettänyt arvostaan niin paljon, että siitä on tullut käytännössä lähes arvoton. Kuten aiemmin selitettiin, Venezuelan bolívarin ostovoiman rapistuminen liittyy suoraan rahan tarjonnan kasvuun. Bolívarin tarjonta kasvoi 64 prosenttia vuonna 2014 ja yli 111 prosenttia vuonna 2016. Esimerkiksi kahvikuppi maksoi 0,2 bolívaria vuonna 2017. Vuoteen 2019 mennessä sen hinta oli noussut 18 000 bolívariin. [9]
On siis aivan selvää, että tavallisella kaduntallaajalla ei ole monia vaihtoehtoja varallisuutensa säilyttämiseen. Tämä on ehkä yksi tärkeimmistä syistä sille, miksi useimmat ihmiset joutuvat työskentelemään käytännössä elämänsä loppuun asti ja heillä on hyvin vähän, jos lainkaan säästöjä.
“Mitä tekemistä tällä kaikella oli oikeastaan ajan kanssa?”, saatat ajatella juuri nyt. No, tämä valitettava tilanne olisi ollut toinen, jos valuutta, jonka vaihdoimme rajoitettuun aikaan, olisi myös tarjonnaltaan rajallista. Kysy itseltäsi, miksi sinun pitäisi vaihtaa rajallinen aikasi valuuttaan, joka on rajatonta? Sinun ei pitäisi vaihtaa rajoitettua aikaasi valuuttaan, jonka tarjonta kasvaa rajatta ja siten heikentää kovalla työlläsi ansaitun rahan ja niukkaa aikaasi.
—
[1] Dash, Mike. “David O’Keefe: The King of Hard Currency”. Smithsonian.com. Smithsonian Institution, 28.7.2011.
[2] “Change Is the Constant in a Century of New York City Real Estate”. Change Is the Constant in a Century of New York City Real Estate. Prudential Douglas Eliman. Luettu 18.12.2019.
[3] Desjardins, Jeff. “Infographic: The Buying Power of the U.S. Dollar Over the Last Century”. The Money Project, 5.4.2017.
[4] Brown, David, Daniele Palumbo, Mark Bryson ja Luke Keast. “Biscuits and Chocolates Take the ‘Shrinkflation’ Test”. BBC News. BBC, 1.1.2018.
[5] Rumney, Emma. “It’s Official — Sweet-Toothed Britons Hit Hardest by ‘Shrinkflation’”. Toim. William Schomberg. Reuters. Thomson Reuters, 24.7.2017.
[6] Mack, Chris. “Is This Time Different for the Dollar?” Financial Sense, 18.4.2012.
[7] Golubova, Anna. “The Perth Mint Attributes Sales Surge to a Single European Country”. Kitco News, 16.1.2020.
[8] Gillespie, Patrick. “Venezuela Inflation Soars to 4,000% in ‘Death Spiral’”. CNNMoney. Cable News Network, 22.11.2017.
[9] “Hyperinflation in Venezuela”. Wikipedia. Wikimedia Foundation, 7.2.2020.
