Avoimien raha- ja informaatioverkostojen vaikutukset
Lyn Aldenin essee
Suljetut järjestelmät ovat olleet viime vuosikymmeninä tyypillinen ratkaisu sekä talousjärjestelmissä että verkkomaailmassa.
Rahoitusjärjestelmä, sellaisena kuin me sen tunnemme, on ollut kauan aikaa melko suljettu järjestelmä, joka koostuu erilaisista eristetyistä rakenteista. Pankit ja välittäjät turvautuvat rekisteröinteihin ja toimilupiin perustuvia tilikirjoja. Tilien avaaminen eri toimijoille on luvanvarista toimintaa. Varojen siirtäminen toimijoiden välillä on luvanvaraista toimintaa kotimaassa ja erityisesti maailmanlaajuisesti. Itse perusvaluutalla on keskitetty liikkeeseenlaskija.
Internetissä oli alkuvaiheessa monia vapaita ja avoimia lähtökohtia. Tilanne on pääpiirteittäin nykyäänkin samanlainen, mutta ajan mittaan valta on keskittynyt pitkälti vastaavalla tavalla kuin rahoitusjärjestelmässä tietyille keskeisille toimijoille. Twitter, Facebook, YouTube, LinkedIn ja vastaavat alustat ovat melko suljettuja toimijoita ja verkkoja. Tilien avaaminen eri verkkotoimijoille on luvanvaraista toimintaa, niiden käyttö on luvanvaraista toimintaa, eikä tietojen siirtäminen näiden alustojen välillä ole yleensä ollut mahdollista tai helppoa. Miten niiden algoritmit tarkalleen ottaen toimivat? Emme voi tietää, koska useimmat niistä ovat suljettuja.
Nykyään avoimet rahaprotokollat (esim. Bitcoin) ja uudemmat avoimet informaatioprotokollat (esim. Nostr) haastavat nykytilanteen ja/tai tarjoavat vaihtoehtoisia rinnakkaisia järjestelmiä. Ne ovat järjestelmiä, joita ihmiset voivat avoimesti ja luvatta käyttää, tutkia ja rakentaa. Tässä artikkelissa tarkastelemme joitakin niiden leviämisen ja käytön kannalta olennaisia seikkoja ja mahdollisia vaikutuksia.
Suljetun lähdekoodin raha
Pankkitilit tarjoavat käyttäjille pääsyn perinteiseen globaalisti verkottuneeseen pankkijärjestelmään. Verkostoituneiden pankkien maailmanlaajuinen verkosto mahdollistaa kotimaisen ja maailmanlaajuisen rahan siirtämisen verkossa, jossa tilitysaika vaihtelee.
Viime vuosikymmeninä erilaiset fintech- eli finanssiteknologiayritykset ovat kehittyneet perinteisen raha- ja pankkijärjestelmän päälle kerroksiksi, jotka modernisoivat ja nopeuttavat rahan siirtämistä. Tällaiset yritykset eivät kuitenkaan ohita pankkeja tai kilpaile niiden kanssa, vaan ne ovat nykyisen pankkikeskeisen koneiston päälle rakennettuja ehdollisia kerroksia, joiden toiminta perustuu edelleen perinteisiin pankkeihin, joilla on yhteydet keskuspankkeihin, mutta tavalla, joka tyydyttää paremmin käyttäjien erilaiset tarpeet.
Luottokortit, PayPal, Venmo, Zelle, MobilePay ja muut keinot pienten tai keskisuurten rahasummien liikutteluun ovat lyhentäneet merkittävästi digitaalisen maksamisen kestoa. Tämä on käyttäjien kannalta iloinen asia. Kulissien takana on kuitenkin hyvin monimutkainen ja kankea rahoitusmaailman prosessi, jossa eri välikädet turvautuvat luottoon rahalähetysten toteuttamiseksi.
Pienen finanssiteknologiayrityksen sovelluksen käyttäjän näkökulmasta voi vaikuttaa siltä, että liiketoimi on tilitetty lopullisesti, mutta taustalla toimivien pankkien osalta prosessi saattaa vielä tunteja tai päiviä. Eri tapahtumia ajetaan suurissa eräajoissa, siirrellään raskaissa tietokannoissa ja eri toimijat ovat prosessin eri vaiheissa velkaa toisilleen.
Globaali maksaminen on vielä huomattavasti paljon työläämpää, hitaampaa ja kalliimpaa, mikäli asiaa tarkastelee erityisesti luotettavuuden näkökulmasta. Pankkisiirrot jäävät usein jumiin ja viivästyvät täysin käsittämättömistä syistä. Monet finanssiteknologiapalveluista ovat käytettävissä vain tarkasti rajoitetussa osassa maailmaa, kuten Yhdysvalloissa, eikä näitä sovelluksia pysty käyttämään esimerkiksi Euroopassa tai Keski-Aasiassa. Toisaalta näillä palveluilla ei voi myöskään siirtää rahaa sellaiselle ihmiselle, joka ei käytä tai voi käyttää samaa suljettua ja rajoitettua arvonsiirtoverkkoa kuin maksaja. Käyttäjien kannalta tämä on kuormittavaa, sillä joka kerta ulkomaisia maksumääräyksiä tehtäessä joutuu pohtimaan, että meneeköhän maksu perille vai ei. Tähän saattaa myös kulua ylimääräistä aikaa.
Paikallinen osuuspankkini tarjosi ennen kansainvälisiä maksuliikennepalveluita (Bank of American maksuliikenneinfrastruktuuriin turvautuen ja melko korkeita palkkioita vastaan), mutta nykyään se ei kuitenkaan enää tarjoa niitä. Minun on nyt siis käytettävä suurpankin pankkitiliäni, kun teen kansainvälisiä maksumääräyksiä.
Maailmanlaajuisessa maksuliikenteessä on valitettava ongelma: pienistä maksutapahtumista peritään yleensä suurimmat prosentuaaliset palkkiot, ja yleensä juuri pienillä maksajilla ja vastaanottajilla on vähiten varaa maksaa korkeita prosentuaalisia palkkioita. Monet ihmiset kehitysmaissa matkustavat maasta toiseen työn vuoksi ja lähettävät rahaa kotiin perheilleen ja sukulaisilleen pieninä summina. Rahanvälitysyhtiöt kuitenkin perivät korkeita maksuja eivätkä innovoi nopeasti (tai lainkaan) niiden kohtuullistamiseksi, eikä näillä toimijoilla ole juuri minkäänlaisia kannustimia innovoida alempaa kustannusrakennetta käyttäjille. Maailmanpankin esittämien arvioiden mukaan rahalähetyksistä peritään keskimäärin 6,3 prosentin kulut. Eli kun esimerkiksi Yhdysvalloissa työskentelevä meksikolainen lähettää 100 dollaria perheelleen Meksikossa, 100 dollarista päätyy perille noin 93,7 dollaria ja noin 6,3 dollaria katoaa matkalla erilaisiin kuluihin. Pankkimaailmassa rajat ylittävien maksujen kuluprosentti on keskimäärin noin 11,7 prosenttia. Fintech-yritykset ja mobiilimaksuratkaisut ovat toki alentaneet keskimääräistä kulusuhdetta, mutta se on edelleen hyvin korkea.
Maailmanlaajuisesti vain noin 76 prosentilla ihmisistä on tili pankissa tai fintech-palvelussa, jolla on pankkiyhteydet kunnossa. Monissa maissa ja monilla alueilla finanssipalveluita koskevat luvut ovat edelleen hyvin matalat. Esimerkiksi Nigeriassa vain arviolta 45 prosentilla ihmisistä on tili käytössään. Palestiinassa vain 34 prosentilla asukkaista on tili. Fyysinen pankkikonttori on tunnetusti kallis ratkaisu, ja tavanomaisen pankkitiskillä tapahtuvan asiakaspalvelun tarjoaminen on suhteettoman kallista. Pankin ei kannata yleensä edes avata asiakkaalleen pankkitiliä, jos jollakulla on vain muutama sata dollaria talletuksia.
Maailmanpankin arvion mukaan 75 maassa on edelleen rajoituksia naisten oikeuksille hallita omaisuutta. Rahan lähettämiseen tai hallussapitoon liittyvien teknisten tai monopolien kaltaisten haasteiden lisäksi on siis myös yhteiskunnallis-kulttuurisia pullonkauloja.
Lisäksi monet ihmiset eivät ole tietoisia pakolaisten ja pankkijärjestelmän välisestä hyvin haasteellisesta suhteesta. Pankkitoiminta on keskitettyä, tiukasti säänneltyä ja luvanvaraista liiketoimintaa, jossa finanssivalvonnat ja keskuspankit tiukasti hallitsevat kaikkea toimintaa. Tähän liittyy lähes aina se, että pankkien on kerättävä tietoa asiakkaidensa henkilöllisyydestä tavalla tai toisella. Monilla köyhiltä tai sodan runtelemilta alueilta saapuneilla pakolaisilla ei kuitenkaan välttämättä ole henkilöllisyyspapereita, eikä heillä ole selkeää tai helppoa tapaa todistaa henkilöllisyyttään. Ongelma on vielä pahempi silloin, jos heillä ei ole tarpeeksi rahaa tai tuloja. Pankeilla ei ole juuri mitään kannustimia (ehkä tietynlaista “yhteiskuntavastuuta” lukuun ottamatta) palvella tätä asiakaskuntaa.
Samaan aikaan yli 86 prosentilla ihmisistä (yli 7,1 miljardilla ihmisellä) on hallussaan älypuhelin, ja jatkossa entistä useammalla ihmisellä on älypuhelun käytössään. Teknologian yleistyminen ja eksponentiaalinen luonne tekee mahdolliseksi sen, että älypuhelinten käyttö on monilla tavoin ohittanut pankkiyhteydet. Puhelimen ja mobiilinetin käytön oletetaan leviävän yhä köyhemmille seuduille seuraavien 5–10 vuoden aikana.
Ihmisillä, jotka toimivat ja työskentelevät valtion tai yhteiskunnan mielestä epämieluisten asioiden parilla, on usein vaikeuksia päästä pankkipalveluihin käsiksi tai heiltä poistetaan pankkipalvelut täysin (myös fintech-yritysten toimesta), vaikka he olisivatkin joskus aiemmin käyttäneet pankkipalveluita. Jopa tiedon levittäminen voi johtaa pankkipalveluiden menettämiseen, kuten useita kertoja on nähty. Esimerkiksi WikiLeaks menetti fintech-maksualustan käyttöoikeudet vuonna 2010. Jos kansalaistottelemattomuutta tai mielenosoitusta pidetään jostain syystä tuomittavana — olitpa sitten Nigeriassa, Kiinassa, Kanadassa tai missä tahansa muualla maailmassa tahansa — saatat menettää pankkitilisi käyttöoikeuden hetkessä, varat voidaan jäädyttää tai koko tili sulkea. Jopa ne, jotka haluavat tukea mielenosoittajia, voivat joutua “pakotteiden” uhreiksi.
Tätä ilmiötä on tarkasteltava maailmanlaajuisesta näkökulmasta: miljardit ihmiset elävät autoritaaristen hallintojen ikeessä, eikä tilanne ainakaan tällä hetkellä näytä paranemisen merkkejä.
Avoimen lähdekoodin raha
Kryptografian harrastajat ja kyberpunkkarit ovat vuosikymmenien ajan ainakin 1980-luvun alusta lähtien tutkineet tapoja rakentaa pankkijärjestelmän ohittavia verkkopohjaisia rahajärjestelmiä. Monet varhaisista toteutuksista olivat keskitettyjä ratkaisuja, joten ne eivät joko onnistuneet saavuttamaan riittäviä verkostovaikutuksia ja ajautuivat konkurssiin tai hallitus sulki ne luvattomina.
Vuonna 2009 Satoshi Nakamoto rakensi aiempien hankkeiden varaan ja käynnisti tähän mennessä suurimmaksi ja voimakkaimmaksi kasvaneen avoimen lähdekoodin periaatteille rakentuvan rahaverkon eli Bitcoinin. Jo yli 14 vuoden ajan se on tarjonnut avoimen (mutta edelleen melko kapean) maksu- ja säästämisverkon kaikille, joilla on nettiyhteys. Se toimii tavalla, joka on tähän asti onnistunut turvaamaan riittävän hajautuneisuuden ja sensuurinvastaisuuden. Eräät tutkijat ympäri maailmaa pohtivat edelleen sitä, että (1) jatkuuko sen olemassaolo ja pysyykö se toiminnassa ja (2) mitä vaikutuksia sillä voi olla, jos se jatkaa olemassaoloaan ja toimintaansa.
Kukaan ei voi peruuttaa tai estää Bitcoin-verkossa tehtyjä liiketoimia omin nokkinensa; ainoa tapa muuttaa muuttumatonta avointa tilikirjaa on hankkia haltuunsa 51 prosenttia verkon laskentatehosta ja ohittaa muu verkko. Ja koska kyseessä on avoimen lähdekoodin verkko, jossa kukaan ei määrää tai hallitse sitä, kuka tahansa, jolla on riittävät valmiudet, voi olla vuorovaikutuksissa verkon kanssa eri tavoin:
- Käyttäjä voi pyörittää koneellaan maksutonta avoimen lähdekoodin solmuohjelmistoa ja osallistua verkon turvaamiseen, lähettää maksuja vapaasti ja tarkastella protokollan toiminnan yksityiskohtia 24/7/365.
- Käyttäjä voi painaa mieleensä 12 sanaa, matkata toiselle puolelle maailmaa ja käyttää bitcoinejaan.
- Ohjelmoija voi rakentaa ei-kaupallisen lompakkosovelluksen, joka on vuorovaikutuksissa Bitcoin-verkon kanssa ja helpottaa verkon käyttöä.
- Rahoituspalveluyritys voi toimia yksipuolisena bitcoinsäilyttäjänä tai yhteistoiminnallisena säilyttäjänä, joka pitää hallussaan esimerkiksi yhden avaimen kolmesta useaan allekirjoitukseen perustuvassa järjestelyssä, kun taas käyttäjä hallitsee kahta avainta kolmesta.
Yhdysvaltain keskuspankkijärjestelmä on suljettu ja tiukan hierarkkinen. Taustalla oleviin maksuliikenneverkkoihin, kuten Fedwireen, pääsevät käsiksi vain siihen hyväksytyt pankit. Jos käyttäjä haluaa käyttää niitä, niihin pääsee käsiksi vain epäsuorasti hakeutumalla pankin tai pankkiin linkittyneen fintech-yrityksen asiakkaaksi. Pelikenttä on tiukasti rajattu ja hallittu, jos fintech-kehittäjä tai uusi pankki keksii keinon parantaa keskitetyn verkon käyttöä. “Alisteinen” osapuoli tarvitsee luvat ja sen pitää noudattaa kaikkia annettuja säännöksiä, jotka vaihtelevat paikasta toiseen. Custodia Bankin keskuspankkitilihakemuksen hylkääminen Yhdysvaltain keskuspankin toimesta on viimeisin esimerkki siitä, miten tiukasti hallittu ja hierarkkinen järjestelmä on.
Avoin rahaverkko toimii eri tavalla. Käyttäjät voivat halutessaan käyttää verkkoa suoraan. Tai he voivat turvautua suurempiin alustapalveluihin, jotka tekevät erilaisia kompromisseja mukavuuden vuoksi. Lisäksi ihmiset voivat olla suoraan vuorovaikutuksessa minkä tahansa kerroksen osan kanssa, joka täyttää heidän erityistarpeisiinsa tiettynä ajankohtana, kuten pohjakerroksen tai sen päällä olevien ohjelmistokerrosten (esim. Salamaverkko) kanssa. Kuka tahansa kehittäjä voi luoda uuden tavan liittyä siihen tai sen päällä olevaan uuteen kerrokseen ja tarjota sitä maailmanlaajuisille markkinoille odottamatta keskitetylle viranomaiselle toimitetun hakemuksen hyväksymistä.
Suljetun lähdekoodin sosiaalinen media
Päällisin puolin internet vaikuttaa kohtuullisen hajautetulta. Maailmanlaajuisesti käytetään Internet-protokollan ympärille rakennettua yhtenäistä protokollakerrostumaa, ja protokollakerrostuman päällä on erilaisia verkkosivustoja tai muunlaisia palvelimia, ja niihin pääsee käsiksi useilla eri tavoilla (esimerkiksi eri käyttöjärjestelmillä, selainsovelluksilla ja niin edelleen).
Tapa, jolla ihmiset yleensä käyttävät tällaisia järjestelmiä, on kuitenkin muuttunut varsin helposti hallittavaksi ja siiloutuneeksi. Suurten sosiaalisen median alustapalveluiden, kuten Facebookin, YouTuben, Twitterin, LinkedInin ja muiden vastaavia alustojen nousu yhdisti monet käyttäjät suuriksi yhteyksien muodostamiksi kokonaisuuksiksi. Sen sijaan, että jokainen tekisi oman verkkosivustonsa, useimmat käyttäjät luovat tilejä suurille alustoille ja alistuvat siten kyseisen alustan erilaisiin sääntöihin ja algoritmeihin vastineeksi alustojen tarjoamasta mukavuudesta, sisällöistä ja käytöstä. Miljardit ihmiset kokoontuvat näiden palveluntarjoajien piiriin. Ne ovat käyttäjien näkökulmista maksuttomia, mutta vastineeksi käyttäjät suostuvat luovuttamaan paljon tietoa itsestään, uskomuksistaan ja toiminnastaan. Pienet ja erikseen ylläpidetyt internet-keskustelufoorumit olivat ennen suosittuja, mutta ne ovat yleensä keskittyneet suurten sosiaalisen median alustojen alaosiksi. Uutta tietoa filtteröi pääasiassa Googlen hakualgoritmi.
Twitterin käyttäjä ei voi lähettää suoraa viestiä Facebookin käyttäjälle. LinkedIn-käyttäjä ei voi tuoda seuraajiaan mukanaan, jos hän luo Twitter-tilin. Kaikki palvelut ovat hyvin siiloutuneita ja erillisiä.
Nämä alustat käyttävät sitten erilaisia yksityisiä algoritmeja määrittääkseen, mitä tietoja käyttäjille näytetään, ja niillä on harkintavaltaa muun muassa sisällön moderointikäytäntöjen suhteen, jotta ne voivat poistaa käyttäjätilejä tai kokonaisia tilejä niin halutessaan tai valtiovallan näin vaatiessa.
Voimme tarkastella tilannetta yritysten, valtiovallan ja käyttäjien näkökulmasta ja selvittää, mitä kukin heistä pyrkii maksimoimaan.
Yritysten näkökulmasta on selvää, että ne pyrkivät poistamaan laittomat sisällöt ja suoranaisen sähköpostin, jotta ne noudattavat lakia ja säännöksiä. Lisäksi on varsin selvää, että käyttäjät suosivat palveluita, jotka tarjoavat heille mielekästä sisältöä. Yritysten on myös viritettävä algoritminsa siten, että ne luovat ihmisten välille merkityksellisiä yhteyksiä ja sitoo heidät alustaan järkevällä tavalla, koska kilpailu eri alustojen välillä on kovaa.
Valtiovallan näkökulmasta tarkasteltuna ihmiset toimivat verkossa hyvin eri tavalla kuin tosielämässä. Ihmiset ovat persoonattomampia, aggressiivisempia ja helpommin manipuloitavissa kuin arjessa. Jos algoritmit viritetään väärin, ne saattavat syöttää miljardeille sellaista tietoa, joka saa heidät entistä voimakkaammin sitoutumaan omaan digitaaliseen heimoonsa ja sulkemaan silmänsä ja mielensä muilta sisällöiltä ja ihmisiltä. Tämä vahvistaa myös toistuvia järkytys- ja vihastumisaaltoja, jotka ovat osa sosiaalisen median toimintalogiikkaa.
Käyttäjän näkökulmasta tarkasteltuna valtiovallan ja yritysten moderointivalta on hyvin altis korruptoiville voimille. Valtiovalta voi siis vaatia sellaisten tietojen poistamista, jotka ovat valtiovallan kannalta haitallisia tai jotka eivät sovi sen tukemaan narratiiviin. Yritykset voivat kärjistää vihanpitoa ja käyttäjien tunteita, jos se näkyy myös yrityksen tuloksessa. Sotateollisen kompleksin tavoin myös poliittinen rahoitus- ja mediakompleksi on todellinen ilmiö.
Intia on erittäin suuri mutta suhteellisen lievä esimerkki tästä kehityskulusta. Intia on tullut tunnetuksi Twitterin, YouTuben ja vastaavien alustapalveluiden käskyttäjänä. Hallinto käskee poistamaan tiedot, jotka ovat haitaksi istuville vallanpitäjille, ja alustapalvelut tekevät työtä käskettyä. Monissa tiukemmin sosiaalista mediaa rajoittavissa maissa näitä alustapalveluita valvotaan tarkasti tai niiden käyttö ja toiminta on kielletty, jonka ansiosta väestö on pimennossa ja eristyksissä muusta maailmasta.
Jopa yksityinen viestiliikenne voi olla vallanpitäjien seurattavissa ja luettavissa. Joillakin alustoilla yksityinen viestintä onkin tosiasiassa salaamatonta. Toiset alustat väittävät käyttävänsä salausta suorassa viestiliikenteessä, mutta käyttäjät eivät tietenkään voi mitenkään varmistua tai osoittaa, että viestiliikenne on todellisuudessa salattua. Salaamattomat viestit voivat päätyä yrityksen sisäpiiriläisten luettaviksi, viranomaisten työpöydille tai hakkereiden käsiin, jotka voivat päästä ja pääsevätkin laittomasti käsiksi viestintään.
Käyttäjä ei voi tarkastaa, miten alustojen suljetun lähdekoodin algoritmit toimivat. Facebookin käyttäjä ei voi lähettää suoraa yksityisviestiä Twitterin käyttäjälle. Jos tili jäädytetään tai poistetaan, käyttäjä voi toki valittaa päätöksestä, mutta muutoin hänellä on harvoin keinoja tai mahdollisuuksia viedä asiaa mihinkään eteenpäin. Jos sosiaalinen media ei ole sallittu palvelu jossain maassa, ihmisten ulkomaailmaa koskeva tiedot ovat hyvin rajalliset ja yhteydenpito vähenee huomattavasti, ja keskitetyt vallankäyttäjät voivat hallita informaatiovirtaa aiempaa tiukemmin.
Avoimen lähdekoodin sosiaalinen media
Ihmiset ovat jo jonkin aikaa yrittäneet luoda hajautetumpaa internetiä ja sosiaalisen median palveluita, mutta jo asemansa vakiinnuttaneiden ratkaisujen verkostovaikutusten kanssa on vaikea kilpailla. Keskitetyt toimijat ovat onnistuneet vakiinnuttamaan asemansa. Keskitetyt palvelimet ovat yleensä ottaen hyvin tehokkaita ja itseään vahvistavia, joten kun keskitettyjä ratkaisuja otetaan käyttöön, ne onnistuvat tavallisesti houkuttelemaan nopeasti käyttäjiä ja vakiinnuttamaan asemansa vuosikymmenien ajaksi.
Eräs tapa hajauttaa internet on normalisoida kotipalvelinten käyttäminen ja tehdä niiden ylläpitämisestä nykyistä helpompaa. Teknologian kehittyessä palvelinkäyttöön soveltuvat perustietokoneet ovat aiempaa paremmin ihmisten saatavilla, ja samalla on syntynyt laitteisto- ja ohjelmistoratkaisuja, jotka on suunniteltu kuluttajakäyttöön. Ihmisten kiinnostukseen tai taloudellisiin edellytyksiin ylläpitää omaa palvelinta liittyy kuitenkin lukuisia pitkän aikavälin rajoitteita. Taloudelliset ja kaistanleveyteen liittyvät rajoitukset ovat erityisen ongelmallisia kehitysmaiden mahdollisille käyttäjille.
Toisaalta jotkin teknologiat mahdollistavat enemmän vertaisverkkoon pohjautuvan tiedonsiirron. Tiedostojen jakaminen, videopuhelut ja vastaavat palvelut voivat mahdollistaa sen, että ihmiset voivat olla yhteydessä toisiinsa suuren kaistanleveyden turvin. Esimerkiksi Keet on paljon nopeampi ja korkealaatuisempi kuin Zoom, kun videokeskusteluun osallistuu joitakin ihmisiä. Pelkkien vertaisverkkopohjaisten toimintamallien haasteena on kuitenkin se, että molempien käyttäjien on oltava verkossa samaan aikaan, jotta palvelun käyttö on edes mahdollista.
Keskitason keino, joka näyttää jo toimivan suuremmassakin mittakaavassa, on ajatus hajautetuista palvelimista tai “releistä”. Tässä mallissa jokaisen käyttäjän ei tarvitse ylläpitää palvelinta, mutta yksittäisiä palvelimia on suhteellisen helppo ylläpitää, niiden ylläpitämiselle on taloudelliset kannustimet, ja yksittäisiä palvelimia on sen verran paljon, että verkkoa ei voi valvoa tai hallita. Tuloksena on melko hajautettu verkko, jossa palvelimet ovat yhteydessä toisiinsa ja käyttäjät puolestaan yhteydessä niihin.
Hyvä esimerkki tästä on Nostr. Se on avoimen lähdekoodin protokolla, joka tarkoittaa “Notes and Other Stuff Transmitted by Relays”. Ensimmäiset kaksi vuotta se oli suhteellisen hiljainen, mutta viime vuonna sen vetovoima kasvoi. Loppuvuodesta 2022 ja vuoden 2023 alkupuolella sen käyttäjämäärät ovat kasvaneet varsinkin Jack Dorseyn ja muiden ponnistelujen ansiosta.
Nostrin päälle kuka tahansa voi rakentaa oman käyttösovelluksensa. Eri sovellusten käyttäjät voivat lukea toistensa viestejä ja lähettää toisilleen viestejä. Käyttäjä voi vapaasti valita käyttämänsä ratkaisun tai rakentaa sellaisen itse — ja mikään ei sinänsä protokollatasolla muutu. Jokin asiakasohjelmisto saattaa muistuttaa Twitteriä, toinen puolestaan Telegramia. Toistaiseksi twitterinkaltainen käyttösovellus näyttää olevan suosituin ratkaisun.
Nostr muistuttaa sähköpostia. Gmailia, Yahoota, Hotmailia, AOL:ää ja erilaisia yksittäisiä verkkosähköpostipalveluja käyttävät ihmiset voivat lähettää toinen toisilleen sähköpostia riippumatta siitä, mitä palvelua he käyttävät. Tämä johtuu siitä, että ne kaikki perustuvat samoihin perusprotokolliin, jotka eivät ole suljettuja tai toisistaan eristettyjä siilomaisia järjestelmiä.
Vastaavasti Nostr on taustalla toimiva avoimen lähdekoodin sosiaalisen median julkaisuprotokolla, jonka varaan voi rakentaa omia ratkaisujaan. Nostrille on tehty Twitter- ja Telegram-klooniohjelmia, työpöytäratkaisuja ja mobiilisovelluksia — ja ne kaikki ovat keskenään yhteensopivia.
Tämän avoimen mallin erityisen miellyttävä ominaisuus on, että jos jollakulla on todella hyvä idea uudenlaisesta sosiaalisen median alustasta, verkostovaikutusten haasteista ei tarvitse huolehtia. Kehittäjä voi luoda uuden kokemuksen eli uuden asiakasrajapinnan ja liittää sen suoraan Nostr-protokollaan, jolloin se on alusta alkaen yhteensopiva kaikkien muiden Nostr-käyttäjien kanssa olemassa olevien käyttöliittymien kesken. Käyttäjät voivat hyödyntää olemassa olevia verkostovaikutusta samalla tavalla kuin mikä tahansa uusi verkkoselain tai uusi sähköpostipalveluntarjoaja hyödyntää laajoja verkostovaikutuksia, jotka ovat jo läsnä vakiintuneissa protokollissa.
Ja vaikutukset voivat ulottua sosiaalista mediaa laajemmalle. Jack Dorsey on korostanut tätä ajatusta ja huomauttanut esimerkiksi, että Nostria voitaisiin käyttää jopa Githubin korvaajana. Nimettömänä pysyttelevä tietojärjestelmiin erikoistunut bitcoinkirjailija Gigi on nimennyt sen “identiteetti- ja mainekerrokseksi”. Willy Woo on puolestaan kuvannut sitä kaikeksi siksi, mitä Twitter tavoitteli alkuvuosinaan avoimella ohjelmointirajapinnalla (API). Lightning Labsin toimitusjohtaja Elizabeth Stark viittasi Twitter-kloonien tuolle puolen ja kirjoitti, että “avoin viestintäprotokolla tarkoittaa, että voit rakentaa asioita, jotka eivät aiemmin olleet mahdollisia vanhassa suojellun puutarhan mukaisessa keskitetyssä paradigmassa”.
Nostrin käyttäminen edellyttää, että luot yksityisen ja julkisen avaimen muodostaman avainparin jollakin monista tavoista. Useimmat asiakasohjelmistot voivat luoda nämä käyttäjän puolesta, ja eräät kolmannen osapuolen sovellukset, kuten Alby, tekevät sen puolestasi. Käyttäjä pitää yksityisen avaimen salaisuutenaan, ja julkinen avain on ikään kuin käyttäjätunnuksesi, jonka jaat muille ihmisille.
Keskitettyä palvelinta (tai “relettä”) ei ole, vaan monet yksittäiset käyttäjät ylläpitävät Nostr-verkon releitä. Käyttäjät voivat valita, mitä releitä he haluavat käyttää, ja releiden ylläpitäjät voivat valita haluamansa käyttäjät. Käyttäjät julkaisevat sisältöjä useisiin releisiin, ja releet välittävät ja säilövät materiaalia, ja releiden ylläpitäjät päättävät itse, mitä materiaalia ne haluavat välittää ja säilöä heidän releisiinsä.
Nostr hyödyntää Bitcoinia/Salamaverkkoa ilman, että se on rakennettu tämän protokollakerroksen päälle. Käyttäjät voivat helposti antaa tippiä toisilleen Salamaverkon avulla tai maksaa salamana premium-tason releille, jotta he voivat käyttää näitä releitä ilmaisreleiden sijaan. Myös muita maksullisia palveluita on mahdollista tarjota Nostrin avulla.
Julkisen avaimen salauksen ja hajautettujen palvelimien yhdistelmä tarkoittaa, että mikään keskitetty taho ei voi sensuroida ketään tai kieltää ketään käyttämästä protokollaa, samaan tapaan kuin ketään ei voida “kieltää käyttämästä sähköpostia”. Hallitus voi ottaa kohteekseen ja sulkea yksittäisiä releitä omalla vallankäyttöalueellaan, mutta niitä voi olla useita, ja ihmiset eri puolilla maailmaa voivat pyörittää releitä, ja käyttäjät voivat muodostaa yhteyksiä toisella puolella oleviin releisiin. Yksittäiset releen ylläpitäjät voivat halutessaan valita vapaasti rajoitteensa, ja jos käyttäjät haluavat sulkea pois tietyt asiat, he voivat päättää pysytellä premium-tason releiden käyttäjinä. Jotkin releistä ovat maksuttomia ja toiset puolestaan perivät maksuja. Eri Nostr-ohjelmistototeutukset voivat määrittää erilaisia asetuksia ja ulkoasuja, ja käyttäjät voivat päättää, mitä käyttöratkaisuja hyödyntävät. Käyttäjä voi myös halutessaan käyttää useita ohjelmistoja tai halutessaan rakentaa omansa.
Tämä tarkoittaa myös sitä, että käyttökokemus on vielä tällä hetkellä hieman kömpelö. Jos käyttäjä ei saa yhteyttä hyvään releeseen, yhteys on hidas ja jotkin tiedot ovat epätäydellisiä, kuten että käyttäjä näkee viestit, mutta ei kuitenkaan niitä viestejä, jotka tulivat vastauksina omaan viestiin. Ei ole kovinkaan helppoa nähdä tai määrittää, kuinka monta seuraajaa sinulla tarkalleen ottaen on tai kuinka monta tykkäystä tietty päivitys sattui saamaan. Käyttäjien on oltava tarkkoja siinä, mitä ohjelmistoa he käyttävät; huijausohjelmistoon sortunut saattaa menettää Nostr-protokollan laajuisen digitaalisen identiteettinsä, jonka myötä myös maine voi mennä. Käytännössä Nostr vaatii vielä suhteellisen hyvän nettiyhteyden, joten varsinkaan kehitysmaissa sen käyttö ei ole vielä kovin helppoa. Tässä vaiheessa tavoitteena on saada asiat toimimaan oikein kuin optimoida niitä tehokkuuden suhteen.
Voidaan olettaa, että hankalat asiat helpottuvat ajan kuluessa; tällä hetkellä Nostr-ekosysteemi on villi länsi ja pääomia ei juurikaan ole käytössä. Nostria kehittää vain pieni joukko ihmisiä, mutta tästä huolimatta saavutukset ovat melko suuret. Nostr vaikuttaa tehokkaalta yksittäisten rakennuspalikoiden yhdistelmältä. Nostr on vielä varhaisessa kehitysvaiheessa.
Pessimistisessäkin skenaariossa voi sanoa, että tällainen teknologia on varsin mielenkiintoinen. Se on siis jotain, joka on jo olemassa, mutta se saattaa jäädä niche-sektoriksi. Toisaalta se on työkalu niille ihmisille, jotka todella saattavat tällaista hyvin yksityistä ja turvallista viestintätyökalua tarvita.
Mitkä sovellukset edellyttävät maailmanlaajuista konsensusta?
Lohkoketjuteknologiaan on liittynyt jo monien vuosien ajan laajamittaista pöhinää. Erityisesti huomio keskittyy sen lupaukseen hajauttamisesta.
Jotkut suurista keskustelunaiheista ovat olleet jotain seuraavista:
- Internet-natiivi raha
- Omaisuuserien tokenisointi
- Hajautettu media
- Digitaalinen identiteetti
Kaikki nämä aiheet ovat erittäin tärkeitä tutkimuskohteita. Bitcoin on hyödyllinen internet-natiivi raha. Vakaavaluutat eli stablecoinit tokenisoivat dollarin ja tekevät siitä helpommin siirrettävää ja saavutettavaa ympäri maailmaa. Hajautetut informaatioprotokollat saattavat avata nykyistä useammille ihmisille valtatien aiemmin saavuttamattomiin tietolähteisiin ja ihmisiin vailla keskitettyä valvontaa tai suljettavissa olevia palvelimia. Digitaalinen identiteetti tarjoaa puolestaan mahdollisuuden todentaa se, että olet tosiasiassa eri palveluissa eri aikoina se henkilö, joka väität olevasi.
Viime vuosina ajatusta “Web3:sta” on kuitenkin käytetty lähes yksinomaan keinona mainostaa yllä esitetyn luettelon kolmatta ja neljättä kohtaa. Kaikki, missä on ollut jossain roolissa “hajautettu” tai “lohkoketju”, on yleensä saanut paljon riskipääomia. Pääomasijoittajat voivat sijoittaa token-hankkeisiin, pumpata hiiden hintoja muun markkinan vanavedessä, rohkaista käyttäjiä osallistumaan ekosysteemiin erilaisin ponzityyppisin vedoin, myydä tokeneita vähittäissijoittajille muutaman vuoden kuluttua ja poistua markkinoilta taskut täynnä rahaa huolimatta siitä, että itse hanke oli alusta alkaen tuomittu epäonnistumaan.
Tällaisessa ympäristössä käyttäjien näkemykset hämärtyvät ja vääristyvät, koska on niin paljon taloudellisia kannustimia, jotka eivät välttämättä ole sopusoinnussa itse ohjelmiston käytön kanssa. Vitsi onkin, että “Web3:lla on enemmän sijoittajia kuin käyttäjiä”. Ja hajauttamisen helppoutta ja tasoa ylikorostetaan usein osana kauniita myyntipuheita.
Merkittävä ongelma tässä on se, että useimmat alustat eivät yksinkertaisesti tarvitse omia tokeneitaan. Ne eivät myöskään hyödy tokeneita ja tosiasiassa tokenien olemassaolo tekee näistä palveluista huonompia.
Toki olemassa olevia arvopapereita tai omaisuuseriä voidaan tokenisoida, ja siitä voi olla hyötyä. Tokenisoituja dollareita, tokenisoituja osakkeita, tokenisoituja osuustodistuksia ja niin edelleen. Nämä ovat kuitenkin keskitettyjä omaisuuseriä, mutta niiden vertaispuoli on laajennettu haltijavaraksi ja se voidaan kaupata maailmanlaajuisesti kenelle tahansa, jolla on älypuhelin käytössään. Tämä saattaa olla mielenkiintoinen käyttötapaus, vaikka siihen liittyykin merkittäviä epävarmuuksia ja sääntely- ja vastapuoliriskejä.
Monet hajautetut asiat ja erityisesti alustat olisivat kuitenkin vahvempia ilman tokenia. Tokenin lanseeraamisen tarkoituksena on usein pikemminkin rikastuttaa pientä joukkoa varhaisia rakentajia tai sijoittajia kuin varsinaisesti parantaa tuotetta tai ratkaista todellista ongelmaa. Tokenin olemassaolo on usein hankkeen kannalta tarpeeton ja haitallinen. Se on usein vain sääntelyarbitraasia, jonka avulla pyritään kiertämään arvopaperimarkkinalain tiukat pykälät.
Näistä syistä lohkoketjua mainostetaan hyödyllisempänä kuin se todellisuudessa on. Lohkoketju tukee eri tahojen välisen konsensuksen muodostamista jostakin asiasta, ja se on kallis prosessi, jota on hyödynnettävä vain sellaisissa kysymyksissä, jotka todella voivat hyötyä siitä.
Globaali konsensus ja raha
Esimerkki asiasta, josta todella tarvitsemme maailmanlaajuisen konsensuksen, on jaettu maailmanlaajuinen tilikirja, kuten Bitcoin. Bitcoin-verkon tarjonnan tarkistamiseksi ja kaikkien liiketoimien varmentamiseksi solmujen on sovittava koko tilikirjan tilasta maailmanlaajuisesti ja jatkuvasti. Lohkoketju ratkaisee ongelman.
Bitcoin on kuin suuri hajautettu taulukkolaskentaohjelma, josta maailma saavuttaa yksimielisyyden kymmenen minuutin välein ja jossa kulutetaan louhijoiden tiivisteiksi muuttamaa energiaa ja käyttäjien johtaman solmuverkoston asettamia sääntöjä totuuden ratkaisemiseen. Tämä on kallis prosessi, mutta se on hyvin tärkeä, jota ei voida ratkaista millään muulla tavalla hajautetusti.
Globaali konsensus ja omaisuuserät
Seuraavaksi puhutaan tokenisoiduista omaisuuseristä, kuten vakaavaluutoista. Keskitetyn liikkeeseenlaskijan on tiedettävä, kuinka monta omaisuuserään kohdistuvaa vaatimusta on kierrossa, ja todennäköisesti sen on kyettävä jäädyttämään yksittäiset tokenit ja laskemaan ne uudelleen liikkeeseen tarpeen mukaan. Toisaalta käyttäjien on kyettävä todistamaan omistusoikeutensa liikkeeseenlaskijoille. On vähemmän kriittistä (joskin silti toivottavaa), että käyttäjä voi edullisesti tarkastaa muiden käyttäjien hallussa olevan koko tarjonnan, koska hän kuitenkin luottaa isossa kuvassa keskitetyn liikkeeseenlaskijan maineeseen.
Liikkeeseenlaskijat ja käyttäjät on myös kyettävä yhdistämään toisiinsa: eri osasten on voitava olla vuorovaikutuksissa monin eri tavoin suhteellisen saumattomasti, jotta ekosysteemi olisi huomattavasti nykyistä rahoitusekosysteemiä parempi. Tämä tarjoaa käyttäjille huomattavan paljon joustavuutta sen suhteen, miten he päättävät pitää omaisuuserää hallussaan, missä he käyvät kauppaa sillä, käyttääkö sitä vakuutena ja missä ja niin edelleen.
Toistaiseksi tällaisessa toiminnassa lohkoketjusta ja sen mahdollistamasta maailmanlaajuisesta avoimesta konsensuksenmuodostuksesta on ollut hyötyä, vaikka tutkimustulokset viittaavatkin siihen, että muitakin keinoja voi olla olemassa. Näitä voidaan pitää menetelminä, joilla parannetaan nykyisten arvopaperien liikkeeseenlaskijoiden, arvopaperipörssien, keräilyesineiden, likviditeetti- ja lainapalveluiden sekä fiat-maksuliikennepalveluiden teknistä toteutusta.
Globaali konsensus ja informaatio
Puhutaan seuraavaksi hajautetusta viestinnästä ja sosiaalisesta mediasta. Tässä tapauksessa on selvää, että globaali konsensus on tarpeeton, eikä sitä edes haluta saavuttaa.
Emme saavuta globaalia konsensusta esimerkiksi “kaikista sähköposteista”. Sähköpostipalveluntarjoajat käyttävät toki maailmanlaajuisia protokollia, mutta mikään taho ei kuitenkaan välttämättä halua tai teknisesti kykene luetteloimaan kaikkien yksittäisten sähköpostien nykytilaa maailmanlaajuisesti. Itse asiassa se olisi hyvin merkittävä ongelma yksityisyyden kannalta, jos jokin taho kykenisi muodostamaan globaalin konsensuksen sähköpostien tilasta.
Vastaavasti Nostr ei vaadi globaalia konsensusta, eikä se näin ollen ole lohkoketju. Releiden ei tarvitse kommunikoida keskenään ja varmistaa, että ne kaikki ovat samaa mieltä globaalista tilasta. Käyttäjien ei tarvitse muodostaa yhteyttä jokaiseen releeseen. Verkko perustuu avoimeen lähdekoodiin ja se toimii yhteen kaikkien protokollaa noudattavien ratkaisujen kanssa. Järjestelmässä käyttäjät voivat päättää, kuinka paljon verkosta he haluavat nähdä sen perusteella, kuinka moneen releeseen he haluavat muodostaa yhteyden ja kuinka monta ihmisistä he haluavat seurata.
Yritykset käyttää lohkoketjua sosiaalisen median tai vastaavantyyppisten internet-ratkaisujen taustateknologiana eivät mielestäni ole mielekkäitä tai järkeviä, koska maailmanlaajuisen konsensuksen muodostaminen on kallista, ei välttämättä paranna kokemusta ja saattaa itse asiassa olla hyvinkin haitallista.
Globaali konsensus ja identiteetti
Digitaalinen identiteettikään ei vaadi maailmanlaajuista konsensusta.
Julkinen/yksityinen-avainparin olemassaoloa voidaan esimerkiksi käyttää todisteena identiteetin jatkuvuudesta (tai ainakin yksityisen avaimen jatkuvasta omistajuudesta) eri alustoilla ja eri aikoina. Vastaavasti organisaatiot tai sovellukset saattavat tarjota kattavampia tunnistuspalveluita ja antaa käyttäjille mahdollisuuden jakaa osan informaatiosta valikoivasti vastaanottavan tahon kanssa. Jotkin näistä sovelluksista saattavat perustua lohkoketjuun tai sen päälle rakentuvaan kerrokseen.
Kaikista identiteeteistä ei tarvitse olla maailmanlaajuista konsensusta, eikä se välttämättä olisi toivottavaakaan.
Yhdistelmäesimerkki: Raha ja informaatio
Siirsin hiljattain bitcoinia eräältä vanhalta kryptopörssitililtäni salamalompakkooni jokin aika sitten.
Kehittyvässä taloudessa — jopa sellaisessa, jossa pankit eivät salli varojen siirtämistä bitcoinkauppapaikoille tai kryptopörsseihin — ihmiset voivat ansaita satosheja esimerkiksi Stakworkin kautta (Stakwork on alusta, joka Salamaverkon avulla yhdistää ihmiset, jotka haluavat teetättää mikrotyötä, ihmisiin, jotka kykenevät tekemään mikrotyötä jossain päin maailmaa). Tai olisin voinut hankea niitä fyysisellä käteisellä Aztecon, eräänlaisen bitcoin-lataussetelijärjestelmän, kautta. Tai sitten voisin käyttää LocalCoinSwapin kaltaista vertaismarkkinapaikkaa.
Minulla on tapana leikitellä erilaisilla lompakoilla tutkimuksellisissa tarkoituksissa, joten minulla on sekä säilytyslompakoita että muita lompakoita. Eräs kokeilu, jossa testasin erilaisia käyttöliittymiä, on lähettää nopeasti murto-osamääräisiä bitcoineja (eli “satosheja”) lompakosta toiseen omalla älypuhelimellani. Kukin siirto vei noin kolme sekuntia. Haltijaomaisuus siirtyi säilytystililompakosta omassa hallinnassani olevasta lompakosta säilytystililompakkoon ja sieltä takaisin omassa hallinnassani olevaan lompakkoon. Siirtomaksut olivat pennin murto-osia, ja prosessi oli automatisoitu ja täysin omassa kontrollissani. Olen myös auttanut ihmisiä ottamaan lompakoita käyttöön ja lähettänyt heille joitakin satosheja muutamassa minuutissa.
Siirsin omasta lompakostani joitakin satosheja Stacker News -lompakkooni, mikä vei noin kolme sekuntia. Stacker News on Redditin kaltainen uutissivusto, joka vaatii satoshimaksuja kirjoitusten julkaisemiseksi. Näin estetään roskaposti, mutta se ei ole kovin kallista ihmiskäyttäjälle. Käyttäjät voivat antaa toisilleen tippiä satosheina, joten hyvällä sisällöllä voi ansaita satoshit takaisin. Siirsin satosheja siis Stacker Newsiin, jotta voin julkaista kirjoituksia, ja sain paljon enemmän satosheja tippeinä kirjoituksistani.
Hiljattain Nostria kokeillessani tein jotain vastaavaa. Asensin selaimeeni Alby-lisäosan ja loin sen avulla uuden lompakon. Siirsin osan Stacker Newsin satosheista Alby-lompakkooni. Tässä meni taas se noin kolme sekuntia. Nostr-sovelluksessani listasin Alby-lompakkoni sinne. Tämän ansiosta Nostrin käyttäjät kykenivät helposti lähettämään minulle tippiä suoraan Alby-lompakkooni. Annoin tietysti tippiä myös muille ihmisille, ja kykenin maksamaan pääsystä premium-tason releeseen. Voin milloin tahansa nostaa satoshini pois näistä eri ekosysteemeistä ja kuljettamaan ne nopeasti kylmäsäilytykseen; näitä säilytyslompakoita ja muita kuin säilytyslompakoita voidaan ajatella kuin käteistä lompakossa, ja niiden käyttömukavuuteen ja turvallisuuteen liittyvät kompromissit muistuttavat toisiaan.
Avoimen rahaverkon ja avoimen informaatioverkon yhdistelmä on varsin mielenkiintoinen. Ohjelmoitava haltijamainen rahavara voi liikkua kitkattomasti eri ratkaisuista ja alustoista toisiin ja niiden välillä. Alustat toimivat kitkattomasti keskenään ilman, että ne ovat sen erityisemmin vuorovaikutuksessa tai yhteistyössä keskenään, koska niiden toiminta perustuu samoihin taustalla oleviin protokolliin. Palvelinoperaattoreita voidaan kannustaa ylläpitämään ja parantamaan tietoverkkoa mikrotransaktioiden avulla.
Joukko protokollia, jotka yhdistävät ihmiset maailmanlaajuisesti identiteetin, informaation ja arvon suhteen, voivat vähentää kitkaa ja luoda monenlaisia mahdollisuuksia.
Yksityisyyden taistelukenttä
Avoin kaupankäynti edellyttää sekä tiedon että arvon siirtoa. Siksi sekä avoimilla rahaverkoilla että avoimilla informaatioverkoilla (ja niiden todellisella käytöllä eikä pelkästään niiden olemassaololla) on merkitystä taloustieteen, geopolitiikan ja erilaisten pitkän aikavälin sijoitustulemien tarkastelun kannalta.
Yleisesti ottaen minkä tahansa oikeuspiirin, joka on houkutteleva siinä mielessä, että ihmiset ja pääoma haluavat vapaaehtoisesti hakeutua sinne ja että informaatiota voidaan jakaa vapaasti tällä seudulla ja muun maailman kanssa, pitäisi suhtautua myönteisesti tällaiseen teknologioiden liittoon. Avoimet raha- ja informaatioverkostot, varsinkin jos niiden käyttö yleistyy ympäri maailmaa tavalla, jota on vaikea estää, mahdollistavat ja nopeuttavat arvon virtaamista muualta näille vapaammille seuduille. Maiden väliset rajat menettävät merkitystään talouskehityksen näkökulmasta, kun arvo- ja informaatiovirrat ovat aiempaa vapaampia.
Toisaalta minkä tahansa oikeuspiirin, joka ei ole houkutteleva siinä mielessä, että ihmiset ja pääoma pyrkivät pakoon sieltä ja että informaation levittämistä piirin sisällä ja muun maailman välillä estetään vallanpitäjien suojelemiseksi, pitäisi pelätä tällaisia teknologioita. Avoimet raha- ja informaatioverkostot kasvattavat pääoman ja informaation vuotoa näihin piireihin ja pois sieltä, mikä vahvistaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia tai pakottaa hallitsijat kuluttamaan entistä enemmän resursseja nykyisten rajoitusten tiukentamiseen eristäytyneisyyden vahvistamiseksi.
Taloudellinen yksityisyys on laskusuunnassa
Ennen vanhaa, jolloin käteisen tai kolikoiden käyttö oli huomattavasti nykyistä yleisempää, liiketoimet olivat lähtökohtaisesti yksityisiä. Yksityisyys on kuitenkin kadonnut, kun maailma on keskittynyt institutionalisoituneiden pankkitoimijoiden keskitettyihin tilikirjoihin.
Yhdysvaltain hallituksen vuonna 1970 säätämä ja edelleen voimassa oleva pankkisalaisuuslaki (Bank Secrecy Act) pakottaa pankit raportoimaan valtiovallalle, jos asiakkaan päivittäiset maksutapahtumat ylittävät 10 000 Yhdysvaltain dollaria.
Yhdysvaltalaisten vuositulojen mediaani oli alle 10 000 dollaria, kun laki tuli voimaan vuonna 1970. Laki siis kattoi tuolloin siis vain melko suuret päivittäiset rahasummat ja joiden arvo on nykyään dollarin arvon heikennyttyä reilusti yli 80 000 dollaria. Lakiin ei kuitenkaan tehty mitään inflaatiotarkistusta tai vaadetta sen tekemisestä. Dollarin arvon laskiessa ajan kuluessa pankkien on siis täytynyt raportoida yhä pienemmistä ja pienemmistä liiketoimista, koska päivittäisten 10 000 dollarin arvoisten liiketoimien määrät ovat tietenkin kasvaneet ja niistä on tullut aiempaa huomattavasti tavallisempia. Hallitus siis käytännössä madaltaa jatkuvalla syötöllä automaattisen maksuliikennevalvonnan kynnysarvoa yksinkertaisesti inflaation avulla ilman uutta lainsäädäntöä.
Jos inflaatio pysyy seuraavien 50 vuoden aikana keskimäärin samalla tasolla kuin viimeisten 50 vuoden aikana, ilmoituskynnys pienenee ostovoiman osalta vielä noin 8-kertaisesti. Yhdysvaltain hallitus päätti aikoinaan, että se pitää kirjaa talokaupan kokoisista liiketoimista. Ajan kuluessa informaatio “tehosti” lakia niin, että se voi seurata käytettyjen autojen kokoisia maksuja. Jos tämä jatkuu, valtiovalta voi seurata myös ruohonleikkurin tai polkupyörän kokoisia liiketoimia.
Tämä on kuvaava esimerkki valvonnan, seurannan ja raportoinnin jatkuvasta lisääntymisestä ilman, että sen toimeenpanemiseksi tarvitaan välttämättä lainkaan uutta lainsäädäntöä. Inflaatio toimii jatkuvana arvon ryöväämisenä, jonka seurauksena myös valtiovallalla on aina vain enemmän tietoa ihmisten liiketoimista.
Muiden teknologioiden ja valvontamenetelmien avulla tai tuomioistuimien päätöksillä tai uudella lainsäädännöllä viranomaiset voivat tietenkin jo nyt nähdä mitä ikinä haluavatkaan. Pankki tekee niin kuin valtio käskee hyvällä tai pahalla.
Tietosuoja on laskusuunnassa
Yksityisyyden suoja viestinnässä, liikkumisessa ja muilla elämän osa-alueilla oli aiemmin hyvin pyhä. Sen loukkaukset vaativat suuria uhrauksia. Ennen internetin, älypuhelinten, valvontakameroiden ja muiden uudenlaisten teknologioiden laajaa käyttöä ainoa tapa loukata jonkun yksityisyyttä oli vakoilla häntä suoraan ja välittömästi, selvittää hänen taustojaan tai tutkia hänen omistuksiaan ja omaisuuttaan. Tästä syystä ihmisillä, joiden yksityisyyttä loukattiin, oli paremmat mahdollisuudet saada tietää, että hänen yksityisyyttään oli loukattu.
Digitalisaation aikakautena valtiovallan, yritysten ja tavallisten ihmisten on yhä helpompaa ja kustannuksiltaan edullisempaa loukata jonkun yksityisyyttä ilman, että kohde edes tietää tästä. Istuva hallinto ja yritykset voivat automaattisin keinoin kerätä (tuhansia) miljoonia ihmisiä koskevia julkisia ja yksityisiä tietoja kaikilta tärkeimmiltä digitaalisilta alustoilta ja portaaleilta. Kerättyä dataa voidaan järjestellä erilaisin tehokkain menetelmin ja datasta voidaan esimerkiksi koneoppimisen keinoin selvittää pintaa syvällisempiä yhteyksiä. Ihmisiä voidaan valvoa algoritmisesti tai ihmistä koskevat tiedot voidaan järjestää tietokantoihin helposti päivitettäviksi ja jatkojalostettaviksi.
Vuonna 2013 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston palveluksessa työskennellyt urakoitsija Edward Snowden vuoti toimittajille ison nipun asiakirjoja, jotka paljastivat, että Yhdysvaltain tiedustelukoneiston valvontakyvykkyydet ulottuivat niin paljon syvemmälle ja laajemmalle kuin mitä tavalliset ihmiset ehkä aiemmin saattoivat edes kuvitella. Erityisen tärkeänä voidaan pitää paljastusta siitä, että NSA kykeni suoraan hyödyntämään suurten teleoperaattoreiden ja suurten yritysten ohjelmistoalustoja kerätäkseen jatkuvasti tietoa.
Yhdessä alkuperäistä vuotoa koskevassa artikkelissa Guardian-sanomalehti paljasti:
Guardianin haltuunsa saaman huippusalaisen asiakirjan mukaan Kansallisella turvallisuusvirastolla (NSA) on suora pääsy Googlen, Facebookin, Applen ja muidenkin Yhdysvaltain internet-jättien järjestelmiin.
NSA:n pääsyoikeudet ovat osa aiemmin julkistamatonta PRISM-nimistä [vakoilu]ohjelmaa, jonka avulla viranomaiset voivat asiakirjan mukaan [massa]kerätä muun muassa hakuhistoriaa, sähköpostien sisällöt, tiedostojen siirrot ja live-keskustelut.
Elämämme muuttuessa yhä digitaalisemmaksi, yritysten ja valtiovallan on entistäkin helpompi kerätä meistä tietoa. Yksityisyyttä voidaan loukata automaattisesti, laajamittaisesti, edullisesti ja sinun tietämättäsi.
Länsimaisissa demokratioissa tällä on haittapuolensa, mutta toistaiseksi ihmiset eivät ole juurikaan kiinnittäneet asiaan huomiota tai ymmärtäneet asian vakavuutta. Suurin osa kehittyneissä maissa nykyään tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista on yleensä kansainvälisiä, joko menneisyyden kolonialismin tai nykyajan uuskolonialismin aiheuttamia. Autoritaarisissa järjestelmissä seuraukset kohdistuvat kuitenkin ennen kaikkea sisäpoliittisiin ja kotimaisiin seikkoihin. Ihmiset voidaan ottaa kiinni ja lukita tyrmään sen enempää kysymättä vain siksi, että joku on jossain joskus saattanut arvostella hallitusta. Ihminen voidaan tappaa homoseksuaalisuuden vuoksi. Ihmiset voivat joutua työleirille, koska he edustavat hallinnolle epämieluisaa ja vastenmielistä vähemmistöä.
Viime vuonna nuori saudiarabialainen nainen ja kahden lapsen äiti, joka opiskeli Leedsin yliopistossa Iso-Britanniassa, pidätettiin hänen palattuaan kotiinsa Saudi-Arabiaan ja hänet tuomittiin 34 vuodeksi vankilaan. Mitä hän oli tehnyt? Hän seurasi ja uudelleentwiittasi Twitterissä eri aktivisteja opiskeluaikanaan Iso-Britanniassa. Pari kuukautta myöhemmin Yhdysvalloissa elävä 72-vuotias saudiamerikkalainen kaksoiskansalainen pidätettiin ja hänet tuomittiin 16 vuodeksi vankilaan palattuaan lyhyelle reissulle Saudi-Arabiaan. Mitä hän oli tehnyt? Hän oli kirjoittanut Twitterissä kriittisesti Saudi-Arabian hallinnosta ollessaan Yhdysvalloissa.
Näin käy myös ihmisille suosituissa matkailukohteissa. Thaimaassa ihmiset ovat saaneet 25 vuoden vankeustuomioita, koska he ovat julkaisseet netissä kuvia, joiden katsotaan loukkaavan maan monarkiaa. Suomalainen toimittaja Ayla Albayrak tuomittiin Turkissa vankeuteen hänen uutisoituaan Itä-Turkin kurdialueista, mutta hän ei ole suostunut vankilaan. Kaksi Suomen kansalaista vangittiin ja oli vähällä joutua vankilaan viime vuonna, koska he olivat julkaisemallaan somevideolla repineet liiraseteleitä. Ahmed Mansoor tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan, koska hän puolusti ihmisoikeuksia Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa tavalla, josta hallinto ei pitänyt. Kuten Human Rights Watch kertoi Monsoorin kohtalosta:
Kolmannessa kuulemisessa tuomari luki Mansooria vastaan kuusi syytettä, jotka kaikki perustuivat täysin hänen ihmisoikeuksien puolesta tekemäänsä työhön. Tuomioistuin tuomitsi hänet myöhemmin viidestä syytteestä, jotka kaikki perustuvat yksinkertaiseen ihmisoikeuksien puolustamiseen, kuten epäoikeudenmukaisuuksista twiittaamiseen, kansainvälisiin ihmisoikeuskonferensseihin osallistumiseen verkossa sekä (sittemmin poistettuihin) sähköpostiviesteihin ja WhatApp-keskusteluihin ihmisoikeusjärjestöjen, kuten Human Rights Watchin ja Persianlahden ihmisoikeuskeskuksen (Gulf Centre for Human Rights, GCHR) kanssa. Tuomioistuin vapautti hänet kuudennesta syytteestä, “yhteistyöstä terroristijärjestön kanssa.
Tuomioistuin perusti viidennessä ja viimeisessä käsittelyssä julkistetun tuomionsa [Yhdistyneiden arabiemiirikuntien] rikoslakiin ja vuoden 2012 tietoverkkorikoksia koskevaan lakiin, joissa molemmissa viranomaisten, korkea-arvoisten virkamiesten, oikeuslaitosten ja jopa yleisen poliittisen linjan kannalta kriittisten näkemysten rauhanomainen ilmaiseminen katsotaan rikolliseksi ja jotka tarjoavat oikeusperustan syyttämiselle ja vangitsemiselle tilanteessa, jossa ihmiset vaativat poliittisia uudistuksia tai järjestävät luvatta mielenosoituksia.
Kiinassa yli 1,4 miljardin ihmisten tiedonsaantia rajoitetaan. Ihmiset ovat ympäri Kiinaa eriasteisten tarkkailu- ja rangaistustoimien kohteena. Toisessa 1,4 miljardin ihmisen maassa, Intiassa, rajoitukset ovat huomattavasti Kiinaa lievemmät, mutta sielläkin tietoja poistetaan sosiaalisesta mediasta, ja maan ihmisoikeustilanne on epäselvä. Sadat miljoonat ihmiset eri puolilla Lähi-itää ja Kaakkois-Aasiaa elävät autoritaaristen hallintojen tiukassa otteessa. Venäjän presidenttiä vastustavan poliittisen opposition edustaja, Aleksei Navalnyi, myrkytettiin. Hän selvisi tästä kuin ihmeen kaupalla ja päätti palata Venäjälle. Venäjällä hänet vangittiin ja hän istuu nyt vankilassa erittäin tukalissa olosuhteissa. Osa Latinalaisen Amerikan ja Afrikan maista on autoritaarisesti johdettuja. Ongelmat ovat laajalle levinneitä. Samaan aikaan pitkälti kehittyneiden maiden johtamat kansainväliset instituutiot, kuten Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, näyttävät tekevän enemmän kuin mielellään yhteistyötä autoritaaristen hallintojen kanssa, mikä puolestaan tukee niitä taistelussa valta-asemasta.
Eräs ihmisten puolustautumiskeino autoritaarisuutta vastaan on yksityinen, salattu viestintä ja informaatio. Tämä mahdollistaa informaation ja arvon siirtämisen myös yksityisesti. Tällaisia teknologioita on hyvin harvoin tarjolla “matalalla roikkuvina omenoina”; sen sijaan, jos niiden halutaan olevan olemassa ja olevan kestäviä, ne on rakennettava spontaanisti ruohonjuuritasolla ja erittäin hajautetusti.
Matkan varrella valtaapitävät maalailevat näistä teknologioista kammotuksia. “Niitä käyttävät huumekauppiaat, pedofiilit, terroristit ja kansainväliset rikollisjärjestöt”, he julistavat. Asiaa mutkistaa vielä sekin, että aivan kuten hakulaitteiden, internetin ja minkä tahansa voimakkaan teknologian tai verkon tavoin rikolliset ovat tällaisia työkaluja käyttävien joukossa. Silti tällaiset työkalut ja välineet ovat täysin välttämättömiä, ja ne voivat auttaa paljon useampia ihmisiä kuin ne varsinaisesti vahingoittavat.
Loputon väittely
Autoritaariset hallinnovat ovat usein turvautuneet ilmeisiin yksityisyyden suojaa heikentäviin teknologioihin ja menetelmiin (vasta)vallankumouksellisten — tai “taantumuksellisten” — ajatusten leviämisen. Autoritaariset hallinnot haluavat valvoa kaikkea informaatioliikennettä mahdollisimman tiukasti.
Länsimaisissa demokratioissa yksityisyyden suojaa on rapautettu sen sijaan vähitellen, ja niitä on yleensä toteutettu pikemminkin institutionaalisella kuin yksittäisten ihmisten tasolla. On helpompaa saada useita tuhansia tiukasti valtaapitävien suosiosta riippuvaisia pankkeja ja muutama kymmenen suurta internet- ja ICT-yhtiötä noudattamaan jatkuvaa arvonsiirtoa ja informaatiota koskevaa valvontaa kuin yrittää pakottaa satoja miljoonia ihmisiä tällaiseen regiimiin.
Meillä on yleisesti ottaen jo joukko perusteluja sille, miksi yksityisyyttä on loukattava näin jatkuvalla, järjestelmällisellä ja automatisoidulla tavalla. 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla väitettiin usein, että taloudellista ja yksityiselämän suojaa on rajoitettava huumeiden vastaisen sodan vuoksi. Esimerkiksi 1980-luvulla hakulaitteet aiheuttivat kauhistusta:
Vaikka hakulaitteet eli piippaimet ovat kasvattaneet suosiotaan työntekijöiden keskuudessa — lääkärit, tavaranjakelijat ja toimittajat käyttävät niitä usein — niistä on tullut myös osa huumebisnestä. Ne aiheuttavat uusia ongelmia viranomaisille ja uhkaavat tahrata kukoistavan huipputeknologia-alan imagon.
– Washington Post, 1988, “Message is Out on Beepers”
2000-luvulta alkaen terroristinen toiminta ja erityisesti terrorismin rahoittaminen on noussut kasvavan valvonnan kaikkinaisena perusteluna. Vuoden 2001 Patriot Act -lakipaketti muun muassa laajensi Yhdysvaltain hallituksen valvontakeinoja terrorismin vastaisen sodan nimissä. Snowdenin 2010-luvulla paljastamat NSA:n järjestelmälliset vakoiluohjelmat laajensivat ja automatisoivat nämä kyvykkyydet globaaliin skaalaan. NSA:lla on yhteydet suurimpiin internetin viestintäalustoihin ja NSA kykenee keräämään valtavia tietomassoja.
Viime aikoina yksityisyyden rajoittamiseen liittyvässä julkisessa keskustelussa on ollut kyse lapsipornosta ja/tai pakotteiden piiriin asetetuista valtioista ja toimijoista. Euroopan komissio ehdotti vuonna 2022 lainsäädäntöpakettia, jolla pyritään poistamaan kaikki yksityinen viestintä määräämällä sähköpostien ja viestien, myös salattujen viestien, automaattinen skannaus tietyntyyppisen laittoman sisällön varalta. Vaikka kaikki tietysti vastustavat tällaisen kauhean kuvamateriaalin olemassaoloa ja levittämistä, monet pitävät ajatusta, että kaikkien kansalaisten kaikki viestintämenetelmät ovat jatkuvasti tarkkailussa ja hallitusten käytettävissä, äärimmäisenä ylilyöntinä. Vastaavasti Yhdysvaltain valtiovarainministeriön Ethereum-verkossa toimivalle Tornado Cash -mikseripalvelulle asettamat pakotteet olivat yritys kryptografisten yksityisyydensuojamenetelmien tukahduttamiseksi, koska Tornado Cash oli liitetty DeFi-puolen hakkerointeihin, joihin myös Pohjois-Korea oli sekaantunut. Kaikkien tahojen, jotka käsittelevät rahaa tai muuta omaisuutta kaupallisesti merkityksellisessä laajuudessa, on tehtävä jatkuvasti erilaisia tarkastuksia, joten erilaisia keskitettyjä yksityisiä palveluita suljetaan säännöllisin väliajoin. Nykyään, toisin kuin joskus aiemmin, yksityisyyden suoja rinnastetaan rahanpesuun ja rikollisuuteen.
Toinen ongelma liittyy veronkantoon. Ennen muinoin, kun liiketoimet olivat lähtökohtaisesti yksityisempiä, tuloveron kaltaista järjestelmää oli äärimmäisen hankalaa toimeenpanna. Veroja kannettiin yleensä kiinteästä omaisuudesta, viennistä/tuonnista, tunnistettavista arvopapereista sekä suurten yritysten, yksityishenkilöiden ja kuolinpesien varoista, koska ne olivat helposti jäljitettävissä, selvitettävissä ja tarkastettavissa. Sitä vastoin tulojen verottaminen yksilötasolla oli yleisesti ottaen hankalaa, koska asioiden tarkastaminen oli vaikeaa ja kallista. Vielä nykyäänkin käteistä suosivien yritysten tarkka verotus on hankalaa, jonka vuoksi käteisestä poistumista pidetään usein jatkuvasti poliittisessa keskustelussa mukana.
Pankkien kirjanpito ja työnantajien automaattiset palkkatiedot ovat kuitenkin länsimaissa nykyään lähtökohta. Näiden järjestelmien ansiosta valtion virkakoneiston on helppoa tarkastaa tulot ja verottaa niitä. Työntekijät maksavat työntekijöilleen, työnantajat ilmoittavat tapahtumat verottajalle ja koko prosessi on viimeistä piirtoa myöten varsin tarkoin selvitettävissä. Tuloveroista on näin ollen tullut verotuksen hallitseva muoto.
Jos tulevaisuudessa merkittävä osa taloudesta kuitenkin siirtyy globaaliin keikkatyöhön, jossa rahasta ja informaatiosta yleensä tulee entistä paremmin turvattavia ja yksityisempiä ja jos rahaa voi säilyttää ihan itse ja siirtää paikasta toiseen vain 12 sanaa mieleen painamalla, mitä se tarkoittaa hallitusten veronkannon näkökulmasta? Miten tulot, varat ja muut voidaan selvittää? Miten niitä voidaan verottaa yksilötasolla samassa mittakaavassa kuin aiemmin? Tällaisessa järjestelmässä tulojen selvittäminen ja arviointi on huomattavasti nykyistä kalliimpaa ja edistyksellisten käyttäjien tapauksessa se ei ole välttämättä lainkaan mahdollista.
Eräs näkökulma on, että hallitusten on yksinkertaisesti muutettava verotuksen painopistettä ajan myötä, jos alhaalta ylöspäin suuntautuva ruohonjuuritason avoimen lähdekoodin hajautettu yksityisyyden suojan turvaava teknologia ja avoimet raha- ja informaatioverkostot yleistyvät. Jossain mielessä tämä olisi paluu entisaikoihin, mutta nyt kaikki onkin digitaalista. Suurempi osa verotuksesta olisi kohdistettava haittaveroihin ja fyysisempiin, suurempiin ja näkyvämpiin asioihin, kuten omaisuuteen, suuryrityksiin, logistiikkaan (tuonti/vienti) ja fyysisten tuotteiden kaupankäyntitilanteisiin.
Toinen näkökulmasta, yleensä valtiovallan näkökulmasta, on, että oikeastaan kaikki yksityisyys on poistettava. Jokaisen tapahtuman jokaisen ihmisen välillä, maailmanlaajuisesti, on oltava tarkastettavissa, jotta se voidaan varmentaa ja tapahtuma verottaa. Vaikka yksityisyyden mahdollistamiseksi kehitettäisiinkin avointa, alhaalta ylöspäin ponnistavaa teknologiaa, tällainen teknologia on kiellettävä ja/tai se on ajettava niin ahtaalle, jotta se ei yleistyisi yhtään nykyistä enempää. Tällaisen teknologian kehittäjät saattaisivat joutua tiukkojen valvonta- ja rangaistustoimien kohteiksi, kuten Yhdysvalloissa nyt esiin nousseessa Digital Asset Anti-Money Laundering Act -lakipaketissa oikeastaan keskeisesti ehdotetaan.
Valitettavasti tämä toinen näkökulma saa hyvin erilaisen merkityksen, kun vain muistamme, että miljardit ihmiset elävät autoritaarisissa järjestelmissä ja että ihmiset voidaan helposti ottaa kiinni ja tuomita pitkiin vankeusrangaistuksiin vain siksi, että he sattuvat sanomaan jotain ikävää hallinnosta, järjestävät rauhanomaisia mielenosoituksia, edustavat jotain vähemmistöuskontoa tai eivät muutoin asetu autoritaarisen hallinnon asettamiin raameihin.
Pitkällä aikavälillä uskon, että lopputulos — oli se sitten myönteinen tai kielteinen yksityisyyden ja itsemääräämisoikeutemme kannalta — on pikemminkin teknologinen kuin poliittinen kysymys. Ylhäältä alaspäin suuntautuvan kehityksen kärkiä ovat massavalvonta ja Big Data -kyvykkyydet automaattisine tarkkailutyökaluineen. Alhaalta ylöspäin suuntautuvassa ruohonjuuritason kehityksessä on kyse salaamistyökalujen ja avointen raha- ja informaatioverkostojen kehityksestä. Se, kumpi näistä trendeistä on voimakkaampi, vaikuttaa merkittävästi siihen, miten monet asiat kehittyvät tulevina vuosikymmeninä. Vaikutukset ulottuvat myös talousjärjestelmiimme.
Yksityisyyden suojan ja avointen verkkojen kannattajat voivat voittaa, mutta teknologian on oltava helppokäyttöistä, liian kallista tuhottavaksi ja ihmisten on ymmärrettävä riittävän hyvin panokset. Kaikkialle ulottuvan valvonnan kannattajat voivat voittaa, mutta heidän on onnistuttava vakuuttamaan ihmiset siitä, että yksityisyys on turhaa ja että mitään yksityisyyden suojaa parantavia työkaluja ei tarvita tai että ne ovat vaarallisia, ja samalla heidän on kyettävä jatkuvasti taustalla parantamaan valvonta- ja kontrollikyvykkyyksiään.
Tutkijan näkökulmasta haasteena ja mahdollisuutena on nähdä, mihin tällaiset suuntaukset voivat johtaa. Tutkijan pitää seurata sekä alhaalta ylöspäin että ylhäältä alaspäin kulkevien kehityskulkujen edistymistä, jotta voi ymmärtää, kuka on milloinkin voittamassa.
Tämä on suomennos Lyn Aldenin (Twitter) artikkelista “Implications of Open Monetary and Information Networks”. Kirjoitus ilmestyi Aldenin verkkosivuilla huhtikuussa 2023.
Alden on tunnettu amerikkalainen makrotalouden ilmiöitä seuraava tutkija ja analyytikko.
Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).
