Vuoden 2140 Muskcoin-vallankumous (Osa III)

Thomas Brand
Sep 15 · 10 min read

Mielestäni Clark on osittain oikeassa. Maa pysyy hallitsevana bitcoinin louhintaplaneettana, mutta eräänä päivänä Marsissa tapahtuu vallankumous. Marsilaiset haluavat oman tokeninsa eli polettinsa: Muskcoinin. Jos marsilaiset onnistuvat, Marsista tulee hallitseva Muskcoinin louhintaplaneetta. Vuoden 2140 Muskcoin-vallankumouksesta tulee muiden Maan avaruussiirtokuntien jäljittelemä malli. Aivan kuin Amerikan vuoden 1776 vallankumouksesta.

Kuvalähde: Abode of Chaos / Trend Hype / CC BY

Miksi marsilaiset haluavat Muskcoinin?

Transaktiot ilman selvitystä ja toteutusta ovat tyranniaa — Marsin vallankumouksellisten iskulause, 2138

Miksi marsilaiset, jotka tyytyväisinä käyttävät bitcoinia ja kaikkia sen kerroksia, haluavat lanseerata oman polettinsa? Ja miksi kukaan, marsilainen tai Maan asukas, edes arvostaisi Marsin omaa polettia?

Hyperbitcoinisoituneessa maailmassa bitcoin on hävittänyt lähes kaikki muut kilpailevat fiat- ja kryptovaluutat. [1] On vain bitcoin. Bitcoin on sekä kestävää rahaa että koko talouden kasvualusta. Tulevaisuuden ihmisille uudet poletit näyttävät lähinnä typeriltä huijauksilta, koska millään poletilla ei voi olla sellaisia ominaisuuksia, joita Bitcoin-ekosysteemi ei jo tällöin tarjoaisi, eikä millään rahakkeella ole riittävästi laskentatehoa puolustautuakseen edes pienten bitcoinin louhijoiden muodostamien ryhmittymien tai yhteenliittymien hyökkäyksiltä. Tulevaisuuden ihmisten korvissa altcoinit eli muut kryptovaluutat kuin bitcoin tai staking eli panosperusteisuus kuulostavat yhtä typeriltä kuin frenologia eli persoonallisuuspiirteiden ennustaminen kallon muodoista tai LaserDisc-kuvalevy kuulostavat meistä tänään.

Tulevien Maan ja Marsin asukkaiden suosimat kyyniset selitykset liittyvät ahneuteen ja tyhmyyteen. Jos Muskcoin kopioidaan bitcoinista, ja se menestyy, sen varhaiset käyttöönottajat palkitaan samalla tavoin kuin bitcoinin varhaiset louhijat (jotka ovat saavuttaneet lähes myytinomaisen aseman) palkittiin Maassa 2000-luvun alussa. Mutta Muskcoinin kannattajat väistävät vastalauseet ja väittävät, että Muskcoin on välttämätön. Monet tämän aikakauden vallankumoukselliset ovat toisen ja kolmannen sukupolven marsilaisia, jotka eivät ole koskaan käyneet Maassa, joiden hauraat kehot eivät koskaan kestäisi myöskään Maan ankaraa painovoimaa. He tuntevat olevansa oma itsenäinen kansakuntansa, joka kuuluu Maan määräysvallan piiriin, ja jonka bitcoin-tapahtumien toteutus ja selvitys on Bitcoin-verkon ja näin ollen Maan vallassa. Marsilaisten mielestä Muskcoin edustaa kaikkien ihmisten yleistä halua päättää asioistaan itse; marsilaiset haluavat palauttaa itsemääräämisoikeuden omiin käsiinsä.

Kuvalähde: Damir / Unsplash

Muskcoin perustuu bitcoiniin ja se jakaa monia samoja ominaisuuksia bitcoinin kanssa. Jos bitcoinista tulee Maan kestävä ja toimiva raha, niin Muskcoinista voi tulla Marsin kestävää ja toimivaa rahaa. Tässä suhteessa bitcoin ja Muskcoin jakavat samat periaatteet: itsepäinen marsilaisten vähemmistö, joka haluaa kokea itsenäisen Marsin, tukee sen kasvua. [2]

Muskcoinilla on myös yksi omaleimainen piirre, jota ei löydy bitcoinista tai mistään menneisyyden vaihtoehtovaluutasta: Muskcoinin laskentatehon keskipiste sijaitsee Marsissa.

Laskentatehon keskipiste Marsissa antaa marsilaisille mahdollisuuden kehittää Muskcoin-louhintateollisuuden sen kaikkine myönteisine vaikutuksineen. Hyperbitcoinisoituneessa maailmassa mahdollisuus louhia omaa lohkoketjua voi olla loistava etu. Se on ominaisuus, jonka vuoksi vallankumouksessa kannattaa olla mukana.

Mitkä ovat vallankumouksellisten argumentit? Kuvittele jonkun marsilaisen Thomas Painen kirjoittama Common Sense -pamfletti:

  • Selvitys/Toimitus: Mars on omavarainen maailma, joka on pullollaan ahkerien ihmistemme tuottamaa kassavirtaa. Marsilaiset johtavat kaikkia niitä kauppoja, tehtaita ja palveluita, joihin me kaikki luotamme. Marsilainen tosivirtuaalitodellisuus (VR) -ohjelmia suoratoistetaan Maassa todella paljon! Kyllä, onnistumme saamaan pienen osan reitityspalkkiosta, mutta kaikki selvitys- ja toimituspalkkiot tekemästämme työstä kerryttävät jo uskomattoman rikkaita ja ahneita Maan louhijoita. Marsilaisten selvitys- ja toimituspalkkiot kuuluvat marsilaisille!
  • Energia: Maan asukkaat väittävät, että Marsin tarpeet tulevat täytetyiksi nykyisten kaupankäynnin kanavien välityksellä, mutta olemme jo huomanneet, että valot välkkyvät Elonin Suuren Kupolin alla sähkökatkosten vuoksi. Raskasmetalleja louhiva teollisuutemme on hätää kärsimässä, emmekä kykene rakentamaan tarvitsemaamme sähköntuotantoa. Marsin positiivinen palautesilmukka kaivos- ja energiateollisuuden ja investointien välillä on koitunut vain Maan eduksi aina 2000-luvun alusta alkaen. Meidän on palautettava valta takaisin Marsiin ja marsilaisille!
  • Oikeudenmukaisuus: Kaikki selvitys- ja toimitustapahtumamme on välitettävä suuritehoisten viestintälaservälineiden välityksellä, mutta salakavalat terraanilaiset yritykset omistavat ne kaikki — eikä näitä viestintälasereita edes ole kovin montaa! Marsilaisten lähettämät siirtotapahtumat päätyvät aina terraanilaisten lähettämien siirtotapahtumien perälle.
  • Sensuuri: Siirtotapahtumien sensurointi hidastaa kaupankäyntiämme muiden kanssa ja vaarantaa tasavaltamme. Kuinka kauan kestää ennen kuin Marsin johtajiston tapahtumia ei lähetetä enää lainkaan? Käyttämällä bitcoinia sidomme itsemme terraanien— maalaisten — ikeen alle; Maa on asettanut hirttoköyden kaulamme ympärille. Olemmeko vain jonkin terraanilaisen maanomistajan orjia? Vai olemmeko Marsin lapsia?!

Muskcoin-vallankumouksellisten kertomus tulee olemaan osa marsilaisten poliittista identiteettiä ja taloudellista vapautumista. Näihin teemoihin kietoutuneena syntyy houkutteleva tilaisuus niille vallankumouksellisille, joista tulee lopulta “ensimmäinen louhijasukupolvi”. He onnistuvat louhimaan merkittävän osan Muskcoinista, punaisen planeetan tulevaisuuden valuutasta.

Muskcoinista tehdään monta viritelmää

Muiden vallankumousten tavoin Muskcoin-vallankumouksesta tulee kaoottinen. Se voi saada alkunsa puuskittain ja romahduksittain ja puhkeaa uudelleen kukkaansa Muskcoin-pyrkimysten epäonnistuessa. Vanhat viritelmät hylätään ja keskitetään uudelleen. Mutta lopulta tietty määrä kannattajien ja infrastruktuurin kriittistä massaa keskittyy ja lyhyessä ajassa kilpailevat Muskcoin-viritelmät syntyvät. Niistä jokaista markkinoivat monet eri osapuolet Marsissa ja Maassa. Jokaisella ryhmittymällä on jotain etujaan puolustettavanaan. Kaikki kilpailevat keskenään Muskcoinin asemasta. Tällaista spekulanttien ja puoskarien aikakautta ei ole nähty sitten vuoden 2017 ICO- eli kolikkoantibuumin.

Muskcoinin balkanisoituminen moniin kilpaileviin lohkoketjuihin on terraanilaisten bitcoin-maksimalistien etujen mukaista, ja jotkut saattavat jopa kannattaa ja rahoittaa Muskcoinin hajoamista mahdollisimman moneen kilpailevaan lohkoketjuun. Voisiko Mars kuitenkin asettua yhden Muskcoinin version taakse? Bitcoinin lanseerauksen oikeudenmukaisuus (sen neitseellinen syntymä) vaikutti merkittävästi sen menestykseen Maassa. Pystyykö yksikään monista Muskcoinin kilpailevista versioista kopioimaan tämän edun Marsissa? On mahdollista, että Satoshin poistuminen oli historiallinen tapahtuma. Hän katosi, eikä koskaan palannut. Mutta ehkä tässä hajautetussa tulevaisuudessa on monia menestyviä ja nimettömiä avoimeen lähdekoodiin perustuvia hankkeita — ehkä ne ovat osa arkea. Voi hyvinkin olla olemassa lukemattomia alustoja ja menetelmiä kaikenlaisten hajautettujen palveluiden lanseeraamiseksi. Nämä palvelut voivat tarjota välineitä ja keinoja siihen, että taloudelliset kannustimet pystyvät takaamaan vakaat Schelling-pisteet. Operationalisoitua peliteoriaa kilpailevia vihamielisiä järjestelmiä vastaan.

Valtaosalle Maan asukkaista Muskcoin on yhdentekevä

Kuvalähde: Daniel Olah / Unsplash

Oletetaan, että jokin Muskcoinin asemasta kilpaileva poletti nousee kaiken kilpailun keskipisteeksi ja siitä aletaan puhua Maassa. Mitä mieltä terraanit eli Maan asukkaat olisivat Muskcoinista? Bitcoin ei ole valtion tai yrityksen rahaa, se on käyttäjien yksimielisyyden eli konsensuksen takaamaa ja takomaa rahaa. Muskcoin ei siis ole vallankumous valtiota tai yritystä vastaan, vaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa konsensusta vastaan. Se on uusi poliittinen ja taloudellinen valinta, uusi Schelling-piste, Maata kauemmalla Auringon kiertoradalla.

Valtioiden ja yritysten tulevaisuuden muodot saattavat olla kiinnostuneita bitcoinin jatkuvasta käytöstä, menestyksestä ja vakaudesta, mutta Muskcoinin synty Marsilla ei uhkaa Maan käyttämää bitcoinia. Terraanit ja marsilaiset käyttävät bitcoinia jatkossakin, jopa ne, jotka kannattavat Muskcoinin käyttöönottoa.

Tästä syystä suurin osa Maan asukkaista näkee Muskcoinin yhdentekevänä. He tyytyväisesti louhivat ja käyttävät bitcoinia. Maan asukkaat eivät ole huolissaan Muskcoinin kasvavasta käyttäjämäärästä ja laskentatehosta. Terraanien mielestä kyse on lähinnä jostain hiekkaplaneetan vedätyksestä. Jotkut ostavat sitä vitsillä tai jotkut vain sanovat pitävänsä sitä hallussa. Kun Muskcoinin hinta nousee (suhteessa bitcoiniin) pienissä aalloissa, osa Maan asukkaista järkyttyy. Jotkut Maan asukkaat asettuvat voimakkaasti Muskcoinia vastaan ja väittävät sen olevan huijaus. Maan asukkaat sanovat, että Muskcoinilla ei ole mitään arvoa, se ei perustu mihinkään, se ei toimi yhtä hyvin kuin bitcoin tai sitä käyttävät vain rikolliset.

Kuvalähde: Endgadget

Osa Maan asukkaista on kuitenkin hyvin innoissaan Muskcoinista. He tunnustavat, että bitcoin oli Maa-planeetan pelastus ja he pitävät reiluna sitä, että Muskcoin on samanlainen pelastus marsilaisille. Nämä terraanit, jotka kannattavat Muskcoinia, saattavat nähdä riskialttiin Muskcoinin tuottavana sijoituskohteena verrattuna kypsään ja vakaaseen bitcoin-ekosysteemiin, jonka tuotot ovat ennustettavissa, joskin alhaiset. Jotkut saattavat sijoittaa Muskcoiniin kasvattamalla sen hintaa suhteessa bitcoiniin. Jotkut saattavat jopa alkaa louhia sitä Marsiin asettautuneiden tytäryhtiöiden kautta.

Lopulta Muskcoin vaikuttaa kielteisesti joihinkin Maan asukkaisiin ja he avoimesti vastustamaan sitä. Louhijat ja muut, jotka ovat asettautuneet lähelle Maan Bitcoin-infrastruktuurin energiantuotantoa ja selvityskerroksia, saattavat ryhtyä toimiin saadakseen enemmän siirtopalkkioita ja hallitakseen marsilaisten infrastruktuuria. Jotkut valtaapitävät eivät ehkä halua edistää marsilaisten pyrkimyksiä kohti poliittista autonomiaa. Nämä toimijat saattavat hyökätä Muskcoinia vastaan.

[1] suom. huom — Ihmiset ovat luonteeltaan uteliaita ja kokeilunhaluisia. Jopa hyperbitcoinisoituneessa maailmassa — myös Maassa — tulee olemaan sellaisia yrittäjiä, jotka pyrkivät luomaan jotain “parempaa” kuin bitcoin. Hyperbitcoinisaatio kuitenkin johtaa sellaiseen peliteoreettiseen tilanteeseen, josta kukaan ei enää pyri pois — tilanne on siis tavallaan ainakin Maassa ikuisessa tasapainossa hyperbitcoinisaatiosta hamaan tappiin. Se, että voisiko jokin kuitenkin hetkellisesti kilpailla bitcoinin kanssa, on täysin hyväksyttävä kysymys — tilanne on kyllä, mutta tällaiset kokeilut jäävät hetkellisiksi ja ne epäonnistuvat, koska bitcoin on tällöin paras mahdollinen raha. Spekulantit ja muut enemmän riskiä sietävät saattavat toki kokeilla bitcoinin hallitsevuudesta huolimatta jotain muutakin, mutta epäonnistuvat hyperbitcoinisaation vuoksi.

[2] suom. huom. — Lue Pessi Marttusen blogi, “Älä aliarvioi pienen vähemmistön voimaa: jo 25 prosentin sinnikäs vähemmistö voi saada aikaan muutoksia bisneksessä ja yhteiskunnassa” (13.8.2018)


Bitcoin-tähtitiede

Bitcoin, Mars ja Bitcoin Marsilla (Osa II)

Marsista tulee ensimmäinen suuri ihmisten siirtokunta, joka on riittävän kaukana merkittävän valon viiveen aiheuttamiseksi viestiäkseen Maan kanssa. Tästä viiveestä tulee haaste tutkimusmatkailijoille, muuttuu hidasteeksi siirtolaisille ja lopuksi kalvomaisesti erottaa kaksi kulttuuria toisistaan.

Mars on noin 3–22 valominuutin päässä Maasta(keskimäärin 12,5 valominuuttia), mikä tarkoittaa sitä, että signaalilta kuluu edestakaiseen matkaan noin 6–44 valominuuttia (keskimäärin 25 valominuuttia). Uusi Bitcoin-lohko syntyy kuitenkin noin 10 minuutin välein. (Lähde)

Viestintä Maan ja Marsin välillä on varmasti edelleen mahdollista, vaikka verkon primitiivit poikkeavat monin tavoin nykypäivän Internetistä (tai edes tulevaisuuden Maan Internetistä). Laserkäyttöinen, markkinalähtöine releiden ja vahvistimien tietoliikenneverkko kulkee ristiin rastiin aurinkokunnan sisäosien välillä, tarjoten kaistanleveyttä yli ajan ja paikan Bitcoinille.

Mutta kaikkeen Maan ja Marsin väliseen viestintään liittyvät väistämättömät viivästykset aiheuttavat kuitenkin haasteita. Bitcoinin käyttäjät ja erityisesti louhijat kärsivät, koska he ovat kaukana Maasta ja sen hash- eli laskentatehon keskipisteestä:

Kuvittele, että kaksi louhijaa A ja B ovat tietyllä etäisyydellä toisistaan. Louhijalla A on kaksinkertainen laskentateho Louhija B:hen nähden. Niiden välinen laskentatehon keskipiste on avaruudessa pisteessä, jonka etäisyys on 1/3 molemmista louhijoista, mutta se on lähempänä louhijaa A. Samanlainen laskelma voidaan tehdä lukuisten laajaan avaruuteen jakautuneiden louhijoiden välisestä laskentakeskuksesta. Vertaa tätä massan keskipisteeseen.

Bitcoinin laskentatehon keskipiste on nykyään lähellä maapallon keskipistettä, ehkä hiukan lähempänä Kiinaa. Tämä voi muuttua, kun ihmiskunta laajenee ja bitcoinin louhijat asettuvat kiertoradalle tai Kuuhun. Mutta bitcoinin laskentatehon keskipiste pysyy todennäköisesti aina muutaman valosekunnin etäisyydellä Maan keskipisteestä.

Tällä on merkittävät vaikutukset ihmissivilisaation tulevaisuuden laajentumiselle.

Kuvakaappaus Bloombergin terminaalista vuonna 2130. Bitcoinin laskentatehon keskus on lähellä Maan ydintä, mutta on siirtynyt hieman kohti Kuuta, johon on sijoittunut 15 prosenttia kaikista bitcoinin louhijoista. (Lähde)

Marsilaiset voivat käyttää bitcoinia

Merimiesten laakson rehumyymälä, noin vuonna 2130. Kaikki hinnat on ilmaistu $atoshissa kilogrammaa kohden. Marsin talous toimii aluksi bitcoinilla. Marsilaiset voivat pitää hallussaan ja käydä kauppaa bitcoinilla ylemmän kerroksen salamaverkoissa.

Marsilaiset voivat käyttää bitcoinia, salamaverkkoja ja bitcoin-ekosysteemin korkeampia kerroksia, mutta kärsivät erilaisista pienistä haitoista Maan asukkeihin verrattuna, koska ovat suhteessa kauempana bitcoinin laskentatehon keskipisteestä.

Ensinnäkin monet pitävät bitcoinia hallussaan: kuka tahansa, jolla on BTC:tä hallussaan, voi käyttää bitcoinia. Ensimmäinen hodleri tuo bitcoinin ruosteiselle punaiselle planeetalle. Tällä tavalla, vaikka bitcoinin laskentatehon keskus on sidottu Maahan, se ulottuu kaikkialle maailmankaikkeuteen.

Mutta marsilaiset voivat tehdä muutakin kuin vain hiljakseen hodlata bitcoinia. He voivat ajaa täysiä noodeja eli solmuja edesauttaakseen paikallisten Bitcoin-lohkoketjujen kopioiden ylläpitoja. Marsilaiset voivat myös käydä kauppaa bitcoinilla kauppaa keskenään tai Maan asukkaiden kanssa yksinkertaisesti lähettämällä allekirjoitetut bitcoin-siirtotapahtumat laskentatehon Maahan, vaikka heidän on odotettava jopa ylimääräiset 22 minuuttia näiden signaalien saavuttaakseen Maan laskentatehon keskipisteen.

Valtaosaa tapahtumista ei enää kirjata Bitcoin-lohkoketjuun, vaan ne tapahtuvat salamaverkoissa. Marsilaiset voivat käyttää salamaverkkoja, mutta kuten Clark Moody huomauttaa, marsilaisten on pidettävä eritystä huolta petoksilta suojautuakseen, koska suhteessa kauempana laskentatehon keskipisteestä. Yksi tapa on asettaa salamakanaviin riittävän pitkä lukitusaika ja reitittää tapahtumat niiden kautta. Tämä saattaa kuulostaa vaivalloiselta, mutta hyperbitcoinisoituneessa tulevaisuudessa salamaverkko on vanhaa teknologiaa; ohjelmisto hoitaa tämän rajoitteen kulissien takana.

Marsin kasvaessa myös salamaverkko, sen kolmas ja neljäs kerros sekä niiden yhteydet Maahan, kasvavat. Marsilaiset salamasolmut ansaitsevat palkkioita reititystapahtumista ja marsilaiset levy- ja serverifarmit tallentavat paikalliseen välimuistiin kaiken meshflixin ja DApp-kaupan parhaan sisällön marsilaisten käyttöön. Kyllä, Marsin etäisyys laskentatehon keskuspisteestä aiheuttaa jatkuvaa tehottomuutta, mutta valtaosa marsilaisista bitcoinin käyttäjistä tuntee olevansa yhtä hyvin kytköksissä bitcoiniin ja sen korkeampiin kerroksiin kuin Maassa asuvat sukulaisensa.

Entä marsilaiset louhijat?

Bitcoinin louhinta ei ole mahdollista Marsilla

Bitcoinia ei voi louhia Marsilla. Ongelmana on se, että marsilaisilla on liian vähän laskentatehoa liian kaukana.

Bitcoinin louhinta Marsilla olisi kannattamatonta etenemisviiveen vuoksi olettaen, että Maa onnistuu hallitsemaan laskentatehon markkinoita. Marsilaisilla louhijoilla olisi näkymä lohkoketjuun jopa 22 viiveellä, joten siihen mennessä, kun heidän uusin louhittu lohko saavuttaa suurimman osan Maan laskentatehosta, lohkoketjuun olisi ehditty lisäämään keskimäärin neljä uutta lohkoa. — Clark Moody, Bitcoin and the Interplanetary Frontier (2.10.2018)

Bitcoin-verkko muistuttaa kelloa (lisää tästä myöhemmässä kirjoituksessa), ja verkko luottaa siihen, että kaikki sen solmut ovat “synkronoituneita” jakamalla samat lohkojoukot ja vireillä olevat siirtotapahtumat. Louhijoiden merkittävä etäisyys johtaa pitkiin viestintäaikoihin, synkronointivaikeuksiin ja louhintatoiminnan mahdottomuuteen. Vähemmän eksoottinen esimerkki tästä synkronoinnin haasteesta on olemassa jo nyt ja on analoginen avaruuden pitkille viestintäajoille. Jos louhijalla on huono verkkoyhteys ja hyvin rajallinen kaistaleveys (tai lohkot ovat hyvin paljon suurempia), niin voi kestää huomattavasti kauemmin, että kyseinen louhija näkee samat lohkot ja siirtotapahtumat kuin muut louhijat verkossa.

Tarkastellaan esimerkkiä: bitcoinin louhijoiden joukko, jolla on hallussaan esimerkiksi kymmentä prosenttia laskentatehosta, toimii Maasta käsin, lähellä laskentatehon keskipistettä. Tämä yhteenliittymä kuluttaa louhintaan suhteellisen osuutensa laskentatehosta lohkoina: kymmenen prosenttia kaikista lohkoista. Jos yhteenliittymä päättää siirtyä ulkoavaruuteen, ja sen etäisyys laskentatehon keskipisteestä kasvaa, louhintayhteenliittymä saa enää alle 10 prosenttia lohkoista viestintäyhteyksien viiveiden aiheuttamien synkronointiongelmien vuoksi. Mitä kauemmaksi louhijat asettuvat laskentatehon keskipisteestä, sitä pienemmän osuuden ne saavat voittavista lohkoista. jollakin etäisyydellä — jollain horisontilla — louhijat eivät voita enää yhtäkään lohkoa, vaikka se edustaa edelleen kymmentä prosenttia laskentatehosta.

Haluamme kuvata louhijoiden etäisyyttä laskentatehon keskipisteestä, louhijoiden suhteellista laskentatehoa, louhijoiden kokemaa viestintäviivettä ja näistä tekijöistä aiheutuvien voittavien lohkojen suhteellista lukumäärää, joten kirjoitimme hashwars-nimisen ohjelman näiden skenaarioiden simuloimiseksi. Löydät sen GitHubista ja se tuottaa tämän kaltaisia tuloksia:

Kuvio louhijoiden vähemmistöryhmän suhteellisesta menestyksestä eri etäisyyksillä laskentatehon keskipisteeseen ja erilaisten suhteellisten laskentatehojen välillä enemmistöön verrattuna. Väri osoittaa louhijayhteenliittymän louhimpien lohkojen osuuden (painon suhteen) eri etäisyyksillä ja suhteellisella laskentateholla. Jokainen piste edustaa keskimääräistä lukuisten simulaatioiden keskiarvoa bitcoinin kaltaisen lohkoketjun suhteen, jossa uusi lohko syntyy noin joka kymmenes minuutti.

Tämä kuvio osoittaa, että kun bitcoinin louhijat vetäytyvät Maan laskentatehon keskuksesta, heidän laskentatehonsa tehokkuus voittavissa lohkoissa vähenee merkittävästi. Etäisyys suojaa Maan bitcoinin louhijoita liian kaukana sijaitsevalta laskentateholta. Tämän perusteella voimme muotoilla seuraavan lain:

Bitcoin-tähtitieteen ensimmäinen laki (tai “laskentatehohorisonttien laki”): Olettaen, että verkon laskentateho on annettu ja muuttumaton, louhijan siirtyessä kauemmas lohkoketjun laskentatehon keskipisteestä, louhijan osuus voittavista lohkoista laskevat tilastollisesti kohti nollaa.

Vitalik Buterin on kirjoittanut kryptografian suomasta puolustajan edusta. Laskentatehohorisonttien olemassaolo antaa samanlaisen kotikenttäedun bitcoinin louhijoille. Satoshi luultavasti valitsi kymmenen minuutin viiveen uuden lohkon syntymiselle kompromissin takia. Hän pyrki minimoimaan ensimmäiseen vahvistukseen kuluneen ajan ja lohkoketjun jakautumisen riskin välillä. Satoshin päätös asetti rajat myös Maan laskentatehohorisontin mittakaavalle.

Tulee huomioida, että Mars on Maan laskentatehohorisontin ulkopuolella. Marsilaiset eivät voi kilpailla suojellakseen käyttämäänsä rahaa. Tämä tilanne ei ole Marsille ainutlaatuinen. Mahdolliset uudet bitcoinin louhijat millä tahansa suurella etäisyydellä Maasta tukahdutetaan samalla tavoin (ja tämä olisi ollut toisella tavoin totta myös jonkin muun lohkoajan tapauksessa). Itse asiassa yllä mainitussa artikkelissa Clark esittää, että jos sattumaa ei oteta huomioon, niin hallitseva louhintaplaneetta pysyy hallitsevana koko aurinkokunnan alueella.



Tämä on kolmas osa 13.9.2019 ilmestyneestä Dhruv Bansalin (Twitter) kirjoittamasta “Bitcoin Astronomy” -artikkelista. Marsilaiset ovat nyt keksineet Muskcoinin, koska haluavat irtautua Maan bitcoin-ylivallasta. Marsilaiset haluavat olla taloudellisesti ja poliittisesti itsenäisiä Maasta. Entä kun imperiumi iskee takaisin ja laskentatehosota alkaa? Mitä marsilaiset tekevät? Onko mitään tehtävissä? Lue seuraava osa.

Bansal on kokenut teknologiayrittäjä. Hän perusti vuonna 2016 yhdessä Joseph Kellyn kryptovaroihin keskittyneen Unchained Capital -finanssipalveluyrityksen. Kuuntele Bansalin haastattelu.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).

Brandin kirjasto

Kirjastoon on koottu pääasiassa Bitcoinia, taloustiedettä ja politiikkaa koskevaa (suomennettua) luettavaa.

Thomas Brand

Written by

Wealthtech consultant & strategist,mentor, private investor. Interested in economics, banking, fintech, Bitcoin, political philosophy, strategy & innovation.

Brandin kirjasto

Kirjastoon on koottu pääasiassa Bitcoinia, taloustiedettä ja politiikkaa koskevaa (suomennettua) luettavaa.

Welcome to a place where words matter. On Medium, smart voices and original ideas take center stage - with no ads in sight. Watch
Follow all the topics you care about, and we’ll deliver the best stories for you to your homepage and inbox. Explore
Get unlimited access to the best stories on Medium — and support writers while you’re at it. Just $5/month. Upgrade