COVID-19 eliminointi: Yhteisöperusteinen analyysi

Alexander F. Siegenfeldin ja Yaneer Bar-Yamin tutkimusjulkaisu

Thomas Brand
Brandin kirjasto
2 min readApr 1, 2020

--

Alexander F. Siegenfeld (vas.) ja Yaneer Bar-Yam (vas.)

Tiivistelmä

Analysoimme COVID-19:n leviämistä ottamalla huomioon taudin leviämisen yksilöiden keskuudessa sekä yhteisöissä että niiden välillä. Yhteisöjoukko voidaan määritellä minkä tahansa väestön osaksi siten, että liikenne ja sosiaaliset kontaktit kussakin yhteisössä ylittävät selvästi niiden väliset yhteydet (esim. Yhdysvallat voidaan jakaa osavaltioiksi tai työmatkavyöhykerajoilla). COVID-19 voidaan eliminoida, jos taudin uusiutumisluku yhteisöstä yhteisöön (engl. community-to-community reproductive number) eli muiden yhteisöjen, joihin tartunnan saanut yhteisö siirtää viruksen, odotettu/keskimääräinen lukumäärä pienenee alle yhteen. Huomaamme, että tämä yhteisöjen välisen uusiutumisluku on verrannollinen yhteisöjen väliseen matkustusnopeuteen ja eksponentiaalinen aikaikkunaan ennen kuin yhteisötason torjuntatoimet toteutetaan. Näin ollen matkojen vähentämisellä ja yhteisöjen toiminnan nopeudella voi olla ratkaiseva rooli epidemian pysäyttämisessä. Analyysi viittaa siihen, että koronaviruksen eliminoimiseksi ei ole tarpeen panna täytäntöön aggressiivisia sosiaalista etäisyyttä koskevia toimenpiteitä kaikkialla maailmassa, vaan vain niissä yhteisöissä, joissa havaitaan aktiivista taudin leviämistä. Mitä nopeammin tällaiset toimenpiteet otetaan käyttöön, sitä lyhyemmän aikaa niiden on pysyttävä voimassa. Jos tartunnan saaneet yhteisöt (mukaan lukien ne, jotka saavat tartunnan tulevaisuudessa) ovat riittävän nopeita toimissaan, aktiivisesti tartunnan saaneiden yhteisöjen määrä (ja siten niiden yhteisöjen määrä, joissa interventiotoimia tarvitaan) vähenee eksponentiaalisesti ajan myötä.

Alexander F. Siegenfeld & Yaneer Bar-Yam, Eliminating COVID-19: A community-based analysis, arXiv:2003.10086 (23.3.2020).

Eliminating COVID-19: A community-based analysis

Suomennos Alexander F. Siegenfeldin (Twitter) ja Yaneer Bar-Yamin (Twitter) tutkimusartikkelista “Eliminating COVID-19: A community-based analysis”. Essee ilmestyi New England Complex Systems Instituten verkkosivuilla 23.3.2020.

Alexander F. Siegenfeld on väitöskirjaopiskelija MIT Media Labissa. Hän tutkii poliittista polarisaatiota matemaattisin menetelmin. Hän on erikoistunut fysiikan, matematiikan, valtiotieteen ja taloustieteen tarjoamiin menetelmiin muun muassa vaalien, äänestämisen ja talouskasvun tutkimuksessa. Siegenfeld toimii lisäksi New England Complex Systems Instituten tutkijana.

Yaneer Bar-Yam on fyysikko, järjestelmätieteilijä ja New England Complex Systems Instituten perustaja. Hän on erikoistunut monimutkaisten järjestelmien tutkimukseen ja tehnyt tutkimusta lukuisilla eri tieteenaloilla aina materiaalitieteistä neuraaliverkkoihin.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).

--

--

Thomas Brand
Brandin kirjasto

Curious observer. Interested in economics, fintech, Bitcoin, philosophy, strategy, innovation & existential risks.