COVID-19-lukitustoimien strategisointi liikkuvuuden perusteella

Olha Buchelin ym. tutkimus

Thomas Brand
Brandin kirjasto
2 min readDec 28, 2020

--

Tiivistelmä

COVID-19-pandemian aikana hallitukset ovat yrittäneet pitää alueensa turvassa eristämällä itsensä muista rajoittamalla ei-välttämätöntä liikkumista ja asettamalla matkustajat pakolliseen karanteeniin. Vaikka laajamittaiset karanteenitoimet ovat olleet menestyksekkäin lyhyen aikavälin toimintalinja, sitä ei voida käyttää pitkään, koska ne aiheuttavat valtavia kustannuksia yhteiskunnille. Tämän takia hallitukset, jotka ovat pystyneet osittain hallitsemaan taudin leviämistä, ovat päättäneet antaa yritysten käynnistää jälleen toimintansa. Maailman terveysjärjestö WHO on kuitenkin varoittanut ennenaikaisen uudelleen avaamisen riskeistä, kuten joissakin maissa, kuten Espanjassa, Ranskassa ja Yhdysvalloin osavaltioissa, kuten Kaliforniassa, Floridassa, Arizonassa ja Texasissa, on käynyt. Siksi on kiireellistä tarkastella joustavaa toimintalinjaa, joka rajoittaa tartuntoja edellyttämättä laajamittaisia ja vahingollisia karanteenitoimia. Tässä yhteydessä olemme suunnitelleet monitasoisen karanteeniprosessiin, joka perustuu yksilöiden liikkuvuuteen ja COVID-19-tartuntatilanteen vakavuuteen Yhdysvalloissa. Tunnistamalla sosiaalisen liikkuvuuden luonnolliset rajat, päättäjät voivat asettaa matkustusrajoituksia, jotka vaikuttavat vähiten haitallisesti sosiaaliseen ja taloudelliseen toimintaan. Sosiaalisen pirstoutumisen dynamiikkaa koronavirustautiepidemian aikana analysoidaan soveltamalla Louvainin menetelmää modulaarisella optimoinnilla viikoittaisiin liikkuvuusverkkoihin. Monitasoisessa yhteisön tartuntatapauksien havaitsemisprosessissa tunnistetaan vahvistettujen tartuntatapauksien sijainnit, luonnolliset katkaisupisteet ja korkean riskin tartunta-alueet. Pienemmässä mittakaavassa yhteisöissä, joissa on enemmän vahvistettuja tartuntatapauksia, kontaktien jäljittäminen ja niihin liittyvät karanteenitoimet ovat entistä tärkeämpiä, ja yhteisön rakennetta voidaan hyödyntää tässä tilanteessa.

Olha Buchel, Anton Ninkov, Danise Cathel, Yaneer Bar-Yam ja Leila Hedayatifar, Strategizing COVID-19 lockdowns using mobility patterns, arXiv:2012.03284 (6. joulukuuta 2020)

Suomennos Olga Buchelin ym. tutkimusartikkelista “Strategizing COVID-19 Lockdowns Using Mobility Patterns”. Tutkimusartikkeli ilmestyi New England Complex Systems Instituten verkkosivuilla 6.12.2020.

Tutkimusjulkaisun ovat kirjoittaneet yhdessä NECSI:n ja Kanadan Länsi-Ontarion yliopiston tutkijat

Tiivistelmän on suomentanut Thomas Brand (Twitter).

--

--

Thomas Brand
Brandin kirjasto

Curious observer. Interested in economics, fintech, Bitcoin, philosophy, strategy, innovation & existential risks.