COVID-19 romuttaa globaalin terveydenhuollon asiantuntijuuden
Sarah L. Dalglishin kirje The Lancet -lehdessä
Kun koronavirustauti 2019 (COVID-19) puhkeaminen levisi Euroopassa ja Yhdysvalloissa, verkossa alkoi kiertää kaavio, jossa esitetään vuoden 2019 maailmanlaajuinen terveysturvaindeksi, jossa arvioitiin 195 maan kykyä kohdata tartuntatautiepidemia. Sen olivat koonneet yhdysvaltalainen Nuclear Threat Initiative ja Johns Hopkinsin yliopiston kansanterveyden koulun terveysturvallisuuden keskus. Yhdysvallat sijoittui ensimmäiseksi ja Iso-Britannia toiseksi; Etelä-Korea oli yhdeksännellä sijalla ja Kiina 51. sijalla; useimmat Afrikan maat olivat sijoituksiltaan huomattavasti alempana.
Asiat näyttävät nyt erilaisilta. Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian hallituksien vastaukset pandemiaan ovat olleet surkeimmat. Ensin mainitussa on ollut kyse puhtaista valheista ja epäpätevyydestä ja jälkimmäisessä lähes rikollismaista viivästelyä ja hämäyksiä. Kummassakaan maassa ei ole käytössä Maailman terveysjärjestön vahvasti suosittelemia suurtestausta hoidon ja päättäväisen kontaktien jäljityksen rinnalla. [1] Kummassakaan maassa terveydenhuollon työntekijöillä ei ole käytössään riittävästi mahdollisuuksia käyttää henkilönsuojaimia; kummallakaan maalla ei ole myöskään läheskään tarpeeksi sairaalapaikkoja suurten potilasmäärien hoitamiseksi. Vielä pahempaa on se, että Yhdysvallat on rampauttanut muiden maiden kykyä vastata kieltäytymällä liennyttämästä Iranin, Venezuelan ja Kuuban vastaisia pakotteita, estämällä edelleen lääkintätarvikkeiden ja muun humanitaarisen avun toimittamisen näihin maihin. [2]
Samaan aikaan Aasian maat, kuten Kiina, Etelä-Korea, Singapore ja Taiwan, ovat toimeenpanneet nopeita, tehokkaita ja usein innovatiivisia toimia, kiitos osittain niiden vuonna 2015 Lähi-idän hengitysoireyhtymästä (MERS) ja vuosien 2002–2003 vakavan akuutin hengitystieoireyhtymästä (SARS) saatujen epidemiakokemusten. Kiina on kutsunut koolle satoja ulkomaisia virkamiehiä jakamaan oppejaan ja lähettänyt asiantuntijoita, hengityssuojaimia ja muita välineitä Italiaan ja muihin koronaviruksesta kärsineisiin maihin. Kuuba on myös lähettänyt lääkäreitä auttamaan toiminnassa, ja toivotti tervetulleeksi sairaita risteilyalusten matkustajilta, joilta evättiin pääsy Yhdysvaltoihin.
Vaikka on liian aikaista arvioida COVID-19:n vastatoimien voimakkuutta Afrikassa, niin Afrikan maat ovat rajallisista resursseista huolimatta myös ryhtyneet jäljittelemisen arvoisiin toimiin, kuten yksinkertaisiin hoidontarpeen arviointeihin ja luokituksiin ja ennakoivaan seulontaan (Uganda), kuljetusasemille on perustettu käsienpesuasemia (Ruanda), WhatsApp-chattibotit tarjoavat luotettavaa tietoa ja nopean oirearvion (Senegal) ja vapaaehtoistyöntekijät keskustelevat puhelimessa ja kuuluisuudet kannustavat ihmisiä vastuulliseen toimintaan pandemian aikana (Nigeria). Näistä ponnisteluista on kuitenkin kuultu suhteellisen vähän maailmanlaajuisesti tai Länsi- ja Keski-Afrikan Ebola-epidemioiden veteraaneilta, vaikka COVID-19 näyttää leviävän samalla tavoin — perheklusterien kautta.
Onko varautuminen vain katsojan silmässä? COVID-19 romuttaa hallitsevat käsitykset asiantuntemuksesta ja solidaarisuudesta. Maailmanlaajuinen terveysmalli perustuu suurelta osin Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja muiden rikkaiden maiden tekniseen apuun ja kapasiteetin rakentamiseen, mutta nyt niiden toimet ovat vaikuttaneet kalkkeutuneilta ja parhaimmillaankin viivästyneiltä. Hiljattainen Global Health 50/50:n raportti osoitti, että 85 prosenttia terveydenhuolto-organisaatioiden pääkonttoreista sijaitsee Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa; kahdella kolmasosalla pääkonttori sijaitsee Sveitsissä, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. [4] Yli 80 prosenttia maailman terveydenhuollon johtajia on rikkaiden maiden kansalaisia ja puolet Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen kansalaisia.
Maailmanlaajuinen terveys ei koskaan tule olemaan sama COVID-19:n jälkeen — se ei voi olla. Pandemia on romuttanut ajatuksen siitä, että asiantuntemus on keskittynyt tai sitä ainakin parhaiten välittävät vanhat valtaapitävät valtiot ja historiallisesti varakkaat valtiot. Meidän on siirryttävä nopeasti oman turvallisuutemme takaamiseksi tasa-arvon retoriikan tuolle puolen kohti demokraattisempaa, moninapaisempaa, verkottuneempaa ja jakautuneempaa ymmärrystä ja toimintaa globaalin terveyden ympärillä.
Keskustelut siitä, miten tämä tapahtuu, ovat vasta aluillaan, mutta niitä on jo odotettu.
Minulla ei ole kilpailevia intressejä.
—
Viitteet
[1] Maailman terveysjärjestö, Critical preparedness, readiness and response actions for COVID-19. World Health Organization, Geneve 2020.
[2] Johnson J, Economists demand Trump immediately lift Iran, Cuba, and Venezuela sanctions that are ‘feeding the coronavirus epidemic’. 19.3.2020.
[3] Ayebare RR, Flick R, Okware S, Bodo B, Lamorde M, Adoption of COVID-19 triage strategies for low-income settings. Lancet Respiratory Medicine. 2020. Julkaistu verkossa 11.3.2020.
[4] Global Health 50/50, The Global Health 50/50 Report 2020: power, privilege and priorities. Julkaistu maaliskuussa 2020.
Suomennos Sarah L. Dalglishin (Twitter) kirjeestä “COVID-19 gives the lie to global health expertise”. Kirjoitus ilmestyi The Lancet -tiedelehdessä 26.3.2020.
Dalglish työskentelee Johns Hopkinsin yliopiston Bloombergin kansanterveyskoulussa ja tehnyt kenttätyötä lasten terveyden parissa Afrikassa.
Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).
