Heijastiko epäröinti julistaa COVID-19 pandemiaksi tarvetta määritellä termi uudelleen?
Manfred S. Greenin kirje The Lancet -lehdessä
Maailman terveysjärjestö WHO:n ilmoitus siitä, että koronavirustauti 2019:n (COVID-19) on pandemia [1], on osaltaan myötävaikuttanut siihen, että ammattilaiskirjallisuudessa ja tiedotusvälineissä vallinnut sekaannus on poistunut. Keskusteluilla siitä, milloin taudin laajasta maantieteellisestä leviämistä tulee pandemia, on taipumus toistua, kun maailma kohtaa kehitteillä olevan tartuntataudin. [2] [3] COVID-19:n tapauksessa käytettyä terminologiaa koskeva keskustelu herättää kaksi tärkeää kysymystä. Ensimmäinen kysymys on, miksi COVID-19-epidemiaa oltiin niin haluttomia kutsumaan pandemiaksi. Toinen kysymys on puolestaan se, onko terminologialla käytännön merkitystä.
Lähes kaikissa hyvissä oppikirjoissa epidemiasta tulee pandemia, kun taudin maantieteellinen levinneisyys on riittävän laaja. Joidenkin viikkojen ajan COVID-19-epidemia, joka oli levinnyt yli 100 maahan, näytti sopivan pandemian klassiseen määritelmään. Voidaan kohtuudella kysyä, muuttaako pandemian käsitteen käyttö jotain viruksen leviämisen hillitsemiseksi tarvittavista toimista.
On useita tilanteita, joissa voi olla hyödyllistä käyttää tarkkaan määriteltyä terminologiaa tartuntataudin leviämisen hillitsemiseksi. Resurssit pandemian hallitsemiseksi ovat sekä erilaisia, huomattavasti suurempia ja yleensä paljon kauaskantoisempia kuin paikallisessa taudin puhkeamisessa tai epidemiatilanteessa. Näin ollen eri tilanteissa käytettyjä ilmaisuja voitaisiin siten rajoittaa tarvittavien hallintatoimenpiteiden mukaisesti. Ehkä pandemioille on ainutlaatuista se, että näihin sisältyy huomattavaa kansainvälistä koordinointia ja yhteistyötä avun toimittamiseksi hätää kärsiville maille, tarvittavien resurssien hankkiminen lääkkeiden ja rokotteiden tutkimuksen edistämiseen ja monimutkaisen riskiviestinnän kehittämiseen. Erityisesti matkustusrajoituksista tulee tärkeä kysymys, ja vaikka niitä ohjaavat kansainvälisiin sopimuksiin perustuva terveyssäännöstä (International Health Regulations, IHR), mailla on mahdollisuus ottaa yksipuolisesti käyttöön omat kansainvälisen matkailun ja matkustamisen kiellot. Näin oli selvästi COVID-19:n tapauksessa. Jos termi pandemia on selkeästi määritelty, se voi kertoa paljon selvemmin tilanteen vakavuudesta ja auttaa perustelemaan käyttöön otetut äärimmäiset toimenpiteet. Se voi myös tarjota kansainväliselle terveysyhteisölle yhteisen termin, jonka tarkoituksena on saada kansalaiset tekemään yhteistyötä ja välittää päätöksentekijöille tarvittavan ajatuksen kiireellisyydestä. Tämän pitäisi edistää ennaltaehkäisevien toimenpiteiden, kuten sosiaalisen etäisyyden, nopeaa käyttöönottoa taudin leviämisen vähentämiseksi, antaa arvokasta aikaa lääketieteellisten palveluiden parantamiseksi ja yhteisön valmistautumistoimille.
Jos pandemian termin käyttö viivästyy liiaksi, pandemian julistaminen voi välittää yleisölle viestin siitä, että viranomaiset ovat menettäneet tilanteen hallinnan ja tämä puolestaan voi aiheuttaa järjettömiä paniikkireaktioita. Koska on odotettavissa ja jopa ehkä toivottavaa, että yleisö kokee jonkin verran pelkoa pandemian aikana, pandemian varhaisesta julistamisesta voi olla apua paniikin lievittämisessä. Julkisen yhteistyön käynnistäminen on paljon helpommin toteutettavissa silloin, kun yhteiskunta yleensä ja erityisesti terveydenhuolto eivät ole vielä huomattavassa paineessa, ja kansalaisilla on aikaa saada asianmukaiset selitykset pandemian hallintatoimista. Kysymys on siitä, mikä on optimaalinen ajoitus pandemian julistamiseksi. Vuoden 2009 H1N1-pandemian jälkeen Morens ja kollegat [4] tarjosivat hyödyllisiä kriteerejä pandemian määrittelemiseksi. Niihin sisältyivät seuraavat komponentit: syyn pitäisi olla uusi virus, joka ei ole aiemmin levinnyt ihmisiin, taudin tulisi olla maantieteellisesti laajalle levinnyt, henkilöstä henkilöön tapahtuvan leviämisen pitäisi olla selvää ja taudinpurkausten olisi oltava luonteeltaan räjähdysmäisiä suhteellisen tapauskuolleisuuden ollessa suhteellisen korkea. Minusta näyttää siltä, että jo jonkin aikaa koronavirustaudin (COVID-19) hallitsematon leviäminen on täyttänyt kaikki nämä kriteerit.
Vieläkään ei ole yksimielisyyttä siitä, milloin on aiheellista käyttää termiä pandemia, joten ehdotan, että kutsutaan koolle monialainen epidemiologien, tartuntatautiasiantuntijoiden, riskiviestijöiden ja terveyshallinnon edustajien muodostama ryhmä luomaan uusia, selkeämpiä ja laajempia määritelmiä taudin (hallitsemattomalle) puhkeamiselle, epidemialle ja pandemialle.
Minulla ei ole kilpailevia intressejä.
—
[1] WHO, WHO Director-General’s opening remarks at the media briefing on COVID-19. 11.3.2020.
[2] Cohen J & Enserink M, Swine flu. After delays, WHO agrees: the 2009 pandemic has begun. Science. 2009; 324: 1496–1497.
[3] Doshi P, The elusive definition of pandemic influenza. Bulletin of the World Health Organization. 2011; 89: 532–538.
[4] Morens DM, Folkers GK & Fauci AS, What is a pandemic?. Journal of Infectious Diseases. 2009; 200: 1018–1021.
Suomennos Manfred S. Greenin kirjeestä “Did the hesitancy in declaring COVID-19 a pandemic reflect a need to redefine the term?”. Kirjoitus ilmestyi The Lancet -tiedelehdessä 13.3.2020.
Professori Green työskentelee Haifan yliopiston kansanterveystieteen koulun epidemiologian professorina. Hän on erikoistunut tartuntatautien torjuntaan, sydäntautien epidemiologiaan, meta-analyyseihin, näyttöperusteiseen lääketieteeseen ja yhteisöinterventio-ohjelmiin. Hän on opiskellut tilastotiedettä, operaatiotutkimusta ja lääketiedettä Etelä-Afrikassa. Hän on valmistunut kansanterveystieteen maisteriksi ja epidemiologian tohtoriksi Pohjois-Carolinan yliopisto Chapel Hillissä.
Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).
