Johannes Trithemius, salaisuuksien arkkivelho

Ote David Morrisin kirjasta

Tämä on ote uudesta kirjastani Bitcoin is Magic. Kirjassa käsitellään monia sellaisia asioita, jotka eivät ehkä välttämättä ole ilmeisellä tavalla yhdistettävissä kryptovaluuttaan. Käsittelen muun muassa nykypäivän politiikkaa, 1800-luvun lennätintekniikkaa — ja koodin ja mystiikan leikkauspisteeseen asettuvaa legendaarista hahmoa.

Noin vuonna 1499 varhaisen renessanssikauden Frankfurtissa lapsinero, piispa ja taikuri nimeltään Johannes Trithemius sai valmiiksi kirjatrilogiansa, joka tunnetaan nimellä Steganographia.

Ensimmäiset kaksi kirjaa olivat jo kyllin merkittäviä: ne näyttivät aluksi käsittelevän taikuutta, erityisesti menetelmiä, joilla henkiä käytetään pitkien etäisyyksien välisessä viestinnässä. Nämä kirjat julkaistiin laajemmalle yleisölle vasta vuonna 1606, mutta pian sen jälkeen, kun ne olivat laajalti saatavilla, huomattiin, että ne todellakin oli kirjoitettu koodilla. Mystinen “kannen” sisältö oli yksinkertaisesti temppu: kirjat olivat oppaita “salakirjoittamiseen” tai latinaksi “crypto-graphiaan”.

Trithemiuksen kirjat olivat ensimmäisten joukossa, jossa käsiteltiin koodia, ja hänen kirjansa osoittautuivat erittäin suosituiksi niin maanalaisessa levikissä kuin myös myöhemmässä, laajemmassa yhteydessä. Trithemiuksen koodia käsittelevällä työllä oli todennäköisesti todellisia vaikutuksia, ja hänen työhönsä on viitattu suoraan 1600-luvun salaista valtion viestintää koskevassa historiankirjoituksessa [1].

Mutta Steganographian kolmas kirja oli jotain erilaista: jopa sen jälkeen, kun sen salakirjoitus oli purettu, se näytti käsittelevän taikuutta. Se sisältää käsittämättömän määrän numeerisia taulukoita ja kaavioita, jotka viittaavat enkelien nimiin (Geradiel, Uriel jne.), ilmeisesti näiden olentojen voiman hyödyntämiseksi. Sanotaan, että Trithemius tuhosi sen osan teoksestaan, joka sisälsi profetioita koskevat ohjeet — vaikka tämä oli todennäköisesti hieman kaukaa haettua.

Uskomatonta oli, että vasta lähes puoli vuosituhatta sen jälkeen, kun Trithemius kirjoitti tämän kolmannen teoksen, sen todellinen merkitys ymmärrettiin. Kaksi tutkijaa löysi totuuden itsenäisesti ja lähes samanaikaisesti — ensin saksan kielen professori vuonna 1996 ja sitten AT&T:n matemaatikko vuonna 1998. Se, mikä näytti maagisten rituaalisen koodatuilta kuvauksilta, oli itse asiassa ohjeet salaiselle viestinnälle [2] — koodi koodissa.

Kun Trithemius puhui henkivoimien käytöstä ilman sanoja tapahtuvassa viestinnässä, hän näyttää hieman koijarimaisesti viittaavan numeerisen koodin voimaan merkityksen kantamiseksi. Tämä on silmiinpistävää, kun otetaan huomioon se, että Trithemiuksen työ, jota pidettiin kauan aikaa magiaa käsittelevänä tekstinä, innosti vuosisatojen ajan taikureiksi halunneita ihmisiä demonien manaamiseksi. Tämä saattaa myös selittää sen, miksi katolinen kirkko ei voimallisemmin tuominnut Trithemiusta hänen elinaikanaan. Voimme kuvitella hänen selittäneen huolellisesti kirkon voimahahmoille sen, että Steganographia ei ollut aivan sitä miltä se näytti.

Käytännössä salakirjoittaminen, joka on teoreettisesti muotoiltu oppineen yhteiskunnan laajojen joukkojen saataville, oli itsessään radikaali innovaatio Trithemiuksen aikana. Viranomaiset olivat todennäköisesti äärimmäisen huolissaan tästä kehityksestä. Ja todellakin, koodikielestä tuli vuosituhannen toisella puoliskolla tärkeä osa valtiomiestaitoa ja vakoilua, juonitteluja ja vallankumouksia. Sama voima näkyy nykypäivänä salatun internet-viestinnän muodossa, mikä tekee Johannes Trithemiuksesta melko suorassa merkityksessä ensimmäisen kypherpunkkarin.

Mutta olen huolissani oudommasta Trithemiuksen hankkeen yhteydestä nykyhetkeen: Mitä meidän on ajateltava hänen kumouksellisesta toiminnasta, joka hämärtää koodin ja taikuuden rajan? Steganographia muodosti yhteyden koodikielen ja taikaloitsujen välille: molemmat ovat mystifioinnin, piilottamisen muotoja. Sanan “okkultismi”, kuten Eugene Thacker ja Mark Fisher ovat korostaneet, juontaa juurensa latinankielisestä salaisuutta tai salaamista tarkoittavasta sanasta. Magia koskee okkultistista maailmaa — tasot, jotka ovat ihmisen kokemusmaailman yläpuolella. Koodikieli loi uuden mahdollisuuden jaetuille salaisuuksille, luoden näin eräänlaisen “pimennossa olevan” sosiaalisen maailman [3].

Magia on aina eräänlaista symbolista piilottamista. Maagiset symbolit ovat täynnä viitteitä ja valtaa sen prosessin kautta, jota me kutsumme memetiikaksi. Leviämällä niihin uskovien olentojen mielien kautta, epämääräiset maagiset symbolit voivat saada pelottavan aineellisen muodon: aivan kuten Trithemius puki koodikielen taianomaisen henkipuheen kielikuvan muotoon, niin myös jaettujen symbolien voimaa voidaan kuvata yliluonnollisesti telepatian, kirouksen tai mielenhallinnan kaltaisin käsittein.

Se, että taianomaiset symbolit ovat epämääräisiä ja epäsuoria, on juuri se, mikä voi antaa niille tietyissä käsissä todellista voimaa reaalimaailmassa. Hyvää tarkoittavalle taikurille, ehkä runoilijalle tai shamaanille, taianomaisten symbolien epämääräisyydestä voi tulla polku näkemyksiin, joita ei ole helppo muotoilla tarkalla, rationaalisella tavalla. Mutta väärissä käsissä, esimerkiksi poliittisen kansankiihottajan, taikakieli, iskulauseet ja symbolit voivat synnyttää impulsseja, jotka ovat liian pimeitä, jotta ihminen voisi ne suoraan hyväksyä.

Tällä hyvin todellisella tavalla taikuuden harjoittaminen valjastaa tietoisuuden, pohdinnan ja aikomuksen kaltaiset sumuiset asiat, ja yhdistää ne määrittelemättömiin symboleihin, jotka voivat silti työntyä kovaan toiminnan ja vaikutusten maailmaan. Magiasta tulee vaihtoehtoinen kehys monien sosiaalisten loitsujen tarkasteluun. Lippuvala on sitoutumisrituaali, jokainen palkkakuitti on ane, iPhone on pyhä fetissi, kuiskuttelevat hallusinaatiot. Taikuus on pujottautunut osaksi pakkomielteistä, toistuvaa maailmaamme.

Koodikieli on tietyssä mielessä vastakohta tälle. Sen ydin on käytännöllinen, merkityksellinen tieto tai ilmaisu. Tiedolla suoritettavat matemaattisten muunnosten sarjat — rituaalit, jos sallit — korvaa luettavan sisällön näennäisesti satunnaisilla signaaleilla. Se tekee viestin käsittämättömäksi muutoin kuin viestinä. Kuten McLuhanin hehkulamppu, koodi ei itsessään ole mitään, mutta se kuitenkin toistaa (sosiaalisen) todellisuuden perusulottuvuuden. Siellä missä elimme kerran pimeydessä, Edison toi valon. Ja päinvastoin, siellä missä oli vain sanoja, joilla oli merkitys, Trithemius toi salaiset viestit, kilahdukset, piippaukset — näkyvän, mutta tuntemattoman tiedon.

Trithemiuksen piti olla visionäärinen ymmärtääkseen koodatun viestinnän arvon. Mutta pidämme sitä itsestäänselvyytenä, kun kohtaamme koodattuja viestejä päivittäin niitä todella näkemättä: skannausjärjestelmät, henkilökortit ja tietysti tietokoneet. Organisaatioiden, virastojen tai valtioiden käyttämillä koodeilla on sekä todelliseen salaisuuteen että pelkkään tehokkuuteen liittyviä syitä. Jostain syystä Trithemiuksen alkuun panemasta koodista on kuitenkin tullut merkittävä työkalu yhteiskuntiemme ja maailmamme järjestämiseen, sääntelyyn ja hallintaan.

Elämäämme koodatussa todellisuudessa — päivittäinen kohtaaminen hemmetin muropakettiin isketyn UPC-koodin kanssa — voidaan pitää postmodernina vastineena niille luonnon mysteereille, joita kauan sitten eläneet esivanhempamme kohtasivat. Aikaisemmin se oli ulkomaailma, joka piilotti toistuvasti syvemmät periaatteet meiltä. Nyt kanssaihmiset tekevät samoin.

Ja aivan kuten luonnon mysteerit synnyttivät yrityksiä selittää asioita myytin, kansanperinteen ja uskonnon avulla, koodimysteeri kannustaa meitä tutkimaan pimeämmän sosiaalisen (epä)merkityksen tasoja. Jos kaikki on koodia, missä arkitodellisuuden ulkopuolella tai alapuolella ovat viestintälinjat ja vallan vivut, jotka ohjaavat sekä vallanpitäjien sopimuksia että heikkojen vastarintaa? Voisivatko nämä viestit olla ympärillämme, mutta emme niitä kuitenkaan huomaa?

Täten koodista tulee muun muassa tapa, jolla ihmiset voivat elvyttää mystiikan tunteen. Sen käytäntö ja — mikä vielä tärkeämpää — sen kulttuurinen kaikupohja ovat mahdollistaneet meidän säilyttää pitkälle edistyneessä ja hoidetussa yhteiskunnassa jotain sen vanhakantaisesta raivokkuudesta. Olemme eläimiä, ja viime kädessä vaadimme vapautta ja mahdollisuuksia. Vaadimme jopa vaaraa ja epäjärjestystä.

… Tämä on ensimmäinen osa uuden kirjani, Bitcoin is Magic, erästä lukua. Julkaisen loput luvusta pian… tai voit vain ostaa pehmeäkantisen tai e-kirjan (Kindle) jo tänään.

[1] Robert Hooke (1705). The Posthumous Works of Robert Hooke. Richard Waller, London

[2] Näin väittää AT&T:n tohtori Jim Reeds, joka on toinen kahdesta Trithemiuksen koodin itsenäisesti murtaneesta tutkijasta.

[3] Jos Trithemius vain esitti “taikuria”, samalla kun hän tosiasiassa pysyikin katolisena, hän on myös hyödyllinen hahmo “taikuuden” määrittelemiseen nykyajan politiikan ja ideologian piirissä. Olemme maininneet Aleister Crowleyn esittämän ja Alan Mooren kehittelemän sanamuodon, jonka mukaan taikuus (magia) on pyrkimys vaikuttaa itse suoraan maailmaan. Mooren mielestä uskonto on erityisen räikeässä ristiriidassa tämän kanssa, koska se on autoritaarisuudelle alistumista, mutta on olemassa myös päinvastainen muotoilu, jonka mukaan uskonto ei ole alistumisen, vaan uskon väline. Usko on hengellistä alistumista mysteeriselle olennolle, joka ylittää pelkän inhimillisen käsityskyvyn, ja merkitsee MINKÄ TAHANSA inhimillisen auktoriteetin lopullista hylkäämistä salaperäisen, mystisen kaikkivaltiaan Jumalan edessä.

Suomennos David Morrisin (Twitter) kirjoittamasta artikkelista “Johannes Trithemius, Archmage of Secrets”. Artikkeli on alun perin julkaistu Mediumissa 6.11.2018.

David Z. Morris työskentelee Fortune-lehden vakituisena toimittajana ja toimi aiemmin Breaker Magazinen palveluksessa. David kirjoittaa lohkoketjuista, kryptovaluutoista ja hajautetuista alustoista. Hänen kirjoituksiaan on ilmestynyt muun muassa The Atlanticissa, Slatessa, Pacific Standardissa ja monissa muissa lehdissä.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).