Katastrofin välttäminen on liian myöhäistä, mutta voimme vielä tehdä asioita

Johtajiemme täytyy kertoa kovista tosiasioista ja kehittää sitten strategia pahimman estämiseksi

Thomas Brand
Brandin kirjasto
4 min readApr 7, 2020

--

Michael T. Osterholm (vas.) ja Mark Olshaker (oik.)

Yksi kipeimmin koronavirustautipandemiassa tarvittavista resursseista Yhdysvalloissa on yhtenäinen kansallinen strategia, kuten myös luottavainen, johdonmukainen ja yhdenmukainen johtajuus sen toteuttamiseksi. Maa ei voi siirtyä yhdestä sekavasta tiedotustilaisuudesta seuraavaan ja twiitista twiittiin politiikan painopistealueiden määrittelemiseksi. Maa tarvitsee tieteeseen pohjautuvan suunnitelman, joka katsoo tulevaisuuteen sen sijaan, että se reagoisi vain kriisin viimeisimpään käänteeseen.

Tehdään yksi asia heti selväksi: Epidemiologisesta näkökulmasta käynnissä oleva keskustelu, joka asettaa ihmiselämän pitkän aikavälin taloudellisia näkökohtia vastaan, on väärä valintatilanne. Aivan kuten paluu edes uuteen normaaliin ei ole kuviteltavissa lähitulevaisuudessa — ja ei edes pääsiäisen jälkeen, herra Trump — täydellinen sulkeminen ja suojapaikkastrategia ei voi kestää kuukausia. Toisiinsa kietoutuneessa elämässämme on aivan liian paljon keskeisiä työntekijöitä, jotka eivät työskentele terveydenhuoltoalalla. Ihmisten — puhtaanapitoalan työntekijät, kassatyöntekijät ja muut elintarvike- ja ravintola-alan työntekijät, huoltomiehet ja postialan työntekijät — on oltava paikalla, jos yhteiskunnan halutaan toimivan.

Keskitien lähestymistapa on ainoa realistinen lähestymistapa — ja sen määritteleminen, miltä se oikeastaan näyttää, tarkoittaa sitä, että teemme parhaamme pitääksemme kaikki nämä työntekijät turvassa. Se tarkoittaa myös johtajuutta. Ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että olemme realistisia sen suhteen, mikä on mahdollista ja mikä ei, ja nämä asiat pitää viestiä selkeästi Yhdysvaltain kansalaisille.

Johtajien kertovassa totuuden jopa lähes epätoivoisina aikoina, kun he esittävät selkeän ja ymmärrettävän näkemyksen, kansalaiset saattavat olla peloissaan, mutta suuri yleisö toimii järkevästi ja osallistuu aktiivisesti yhteiskunnan turvallisuuden ja suojaamisen säilyttämiseksi.

Johtajiemme täytyy aluksi kertoa useita vaikeita tosiasioita tilanteestamme. Ensimmäinen tosiasia on se, että riippumatta siitä, mitä tässä vaiheessa teemme, lukuisien yhdysvaltalaissairaalojen kantokyky ylitetään. Monet ihmiset, mukaan lukien terveydenhuollon työntekijät, sairastuvat ja osa heistä kuolee. Ja talous ottaa osumaa. Nyt on liian myöhäistä muuttaa tätä.

Kolmen tai neljän viikon kuluttua syntyy suuri pula koronavirustestauksen edellyttämistä kemiallisista reagensseista, mikä johtuu rajallisesta tuotantokapasiteetista. Tilannetta pahentaa globaalien toimitusketjujen romahtaminen, kun epidemia pysäytti Kiinan tuotannon viikkojen ajaksi.

Toinen kova tosiasia on, että tässä vaiheessa kaikki laaja-alaiseen suurtestaukseen perustuvat kansanterveydelliset toimet Yhdysvalloissa on tuomittu epäonnistumaan. Kukaan ei suunnitellut sitä, että koko maailma kokee samaan aikaan näin suuren kansanterveydellisen hätätilan, ja että olisi tarvetta testata miljoonia ihmisiä samanaikaisesti. Poliittisten johtajien ja puhuvien päiden pitäisi lopettaa puhumasta suurtestausoptiosta; sitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla.

Sen sijaan on paljon parempi siirtyä välittömästi epidemiatutkimukseen, joka perustuu vuosikymmeniä käytettyihin tekniikoihin. Niiden joukossa on niin sanottu sairauden seuranta, jossa epidemiologit tutkivat tietyn maantieteellisellä alueella toimivien lääkärien antamia tietoja päivittäin tietääkseen, kuinka moni kuumeesta, yskästä ja lihaskivusta kärsinyt potilas hakeutui hoitoon. Näistä oireista kärsivien potilaiden määrän lisääntyminen tai vähentyminen antaa luotettavan arvion kausi-influenssan levinneisyydestä talvikuukausina — tai nyt COVID-19:n esiintyvyydestä.

Kolmas kova tosiasia on, että terveydenhuollon henkilökunnan henkilönsuojainten — erityisesti N95-hengityssuojaiten — pula Yhdysvalloissa pahenee entisestään, kun maailmanlaajuinen henkilönsuojainten tarve kasvaa edelleen nopeasti. Ei ole mitään syytä uskoa virheellisesti siihen, että joku lainsäändäntöpaketti pelastaisi Yhdysvaltain asukkaat. Tuotantokapasiteettia ei yksinkertaisesti kyetä muuntamaan riittävästi tuottamaan hengityksensuojaimia ja maskeja muutamassa viikossa. Et voi muuttaa raskasta koneteollisuutta N95-hengityssuojainten kokoonpanolinjaksi vain siksi, että haluat tehdä näin.

Jos esimerkiksi 3M-suuryhtiö tuottaisi maskeja täydellä tuotantokkapasiteetilla (35 miljoonaa N95-maskia kuukaudessa), niin yksin eräs New Yorkin sairaala käytti yli kaksi miljoonaa maskia helmikuussa ennen kuin COVID-19-tartuntatapausmäärät alkoivat kasvaa. Ja uutta tuotantoa ei saada käynnistettyä moneen kuukauteen.

Jos maskeja ei onnistuta valmistamaan tarpeeksi edes tarpeiden tyydyttämiseksi, pitää pyrkiä säästämään niin monta maskia kuin mahdollista. Valitettavasti osa Yhdysvaltain sairaaloista ei käytä riittävän tieteellisiä menetelmiä näiden korvaamattomien maskien säästämiseksi.

Hengityskoneiden — koneet, jotka hengittävät niiden potilaiden puolesta, jotka eivät itse kykene hengittämään — valmistus on vielä tätäkin suurempi haaste. Esimerkiksi Medtronicin hengityskoneessa on noin 1 500 osaa, jotka toimitetaan 14 eri maasta. Hengityskoneita voitaisiin ehkä parhaimmillaankin valmistaa satoja lisää, mutta niitäkään ei voida valmistaa tuhansia nykyiseen tarpeeseen vastaamiseksi.

Kansallinen strategia ja johtajuus ovat ratkaisevassa asemassa juuri näiden kovien tosiasioiden edessä. Muussa tapauksessa sairaalat, kuvernöörit ja poliitikot vain taistelevat toinen toisiaan vastaan omien vaalipiiriensä palvelemiseksi

“Hengityslaitteet, hengityskoneet, kaikki laitteet — yrittäkää hankkia ne itse”, Trump totesi osavaltioiden kuvernööreille äskettäisen neuvottelupuhelun aikana. “Tuemme teitä, mutta yrittäkää hankkia ne itse. Myyntipiste, paljon parempaa, paljon suorempaa, jos voitte hankkia ne itse.”

Tämä on aivan väärä viesti. Valkoisen talon on otettava ohjat käsiinsä, pidettävä kirjaa kansallisista varastoista, ostettava arvokkaita välineitä ja jaettava ne sinne, missä niitä tällä hetkellä kaikkein eniten tarvitaan. New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo on ehdottanut, että hengityslaitteita voitaisiin myöhemmin jakaa uudelleen, kun epidemian keskus siirtyy paikasta toiseen.

Yhdysvallat ei tarvitse tällä hetkellä mitään muuta kuin presidentin käynnistävän älyllisen Manhattan-hankkeen: hänen pitää koota yhteen kansanterveystieteen, lääketieteen, lääketieteen etiikan, katastrofivalmiuden ja -toiminnan kirkkaimmat ajattelijat, poliittiset johtajat ja yksityisen sektorin valmistava teollisuus ja lääketeollisuus.

Atomipommin kehittäminen kesti lähes kolme vuotta. COVID-19:n vastaisen toiminnan on synnytettävä tuloksia muutamassa päivässä — ja esitettävä kattava, mutta realistinen suunnitelma, jonka avulla Yhdysvallat selviää seuraavat 12–18 kuukautta, tai kuinka kauan rokotteen laaja-alainen saatavuus tai laumasuoja voidaan saavuttaa. Presidentin on lopetettava kaikki kivapuhe sen jälkeen, kun suunnitelma on laadittu. Presidentin on kerrottava ne tosiasiat, jotka asiantuntijat hänelle kertovat. Hänen on määritettävä uusi normaali pelokkaalle kansakunnalle, joka etsii tosiasioita, suuntaa ja yhteistä tarkoitusta.

Otos Osterholmin viimeisimmistä haastatteluista:

Suomennos Michael T. Osterholmin (Twitter) ja Mark Olshakerin mielipidekirjoituksesta “It’s Too Late to Avoid Disaster, but There Are Still Things We Can Do”. Mielipidekirjoitus ilmestyi The New York Times -sanomalehdessä 27.3.2020.

Osterholm on amerikkalainen tartuntatauteihin erikoistunut epidemiologi, tunnustettu professori ja Minnesotan yliopiston tartuntatautitutkimuksen ja -politiikan keskuksen johtaja.

Olshaker on amerikkalainen kirjailija, dokumentaristi ja käsikirjoittaja.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).

--

--

Thomas Brand
Brandin kirjasto

Curious observer. Interested in economics, fintech, Bitcoin, philosophy, strategy, innovation & existential risks.