Koronaviruksen pysäyttämiseksi kaikkien pitäisi käyttää maskia

Jopa oireettomat ihmiset voivat tietämättään tartuttaa muita, mutta yksinkertainen kangassuoja voi estää meitä levittämästä haitallisia pisaroita.

Thomas Brand
Brandin kirjasto
5 min readMay 28, 2020

--

The Guardian -sanomalehdessä 4.4.2020 ilmestynyt mielipidekirjoitus.

Jeremy Howard

Saatat vierailla kaupassa tämän viikon aikana ja tartuttaa kymmeniä muita tietämättä siitä. Osa sairastuneista saattaa kuolla. Toiset luulevat kuolevansa ennen kuin toipuvat sairaudesta.

Tämä on huoleni, kun luin Roman Wölfelin ja kollegoiden Nature-tiedelehdessä tällä viikolla julkaiseman artikkelin. Tutkimus osoittaa, että ihmiset ovat kaikkein tartuttavimmillaan ensimmäisen viikon ajan koronavirustautiin sairastumisen jälkeen. Tuona aikana heillä ei ole lainkaan oireita tai niitä on vain vähän.

Toisin sanoen COVID-19 liikkuu kuin äänetön salamurhaaja, jonka työn tekevät tietämättömät rikoskumppanit. Ehkä sinä olet yksi heistä. Paras tapa varmistaa, että et toimi COVID-19:n puolesta on käyttää maskia ja säilyttää fyysinen etäisyys muihin. Älä käytä N95-hengityssuojainta, joita ei tällä hetkellä ole riittävästi edes sairaalakäyttöön. Ne on suunniteltu pitämään terveydenhuollon henkilökunta suojassa jopa silloin, kun he suorittavat vaarallisia lääketieteellisiä toimenpiteitä. Mutta melkein minkä tahansa yksinkertainen suun (ja nenän) peittävä kangassuojus, kuten kotitekoinen maski tai jopa huivi, voivat pysäyttää salamurhaajan alkuunsa.

Wölfelin ja hänen kollegoidensa tutkimuksessa selitetään, miksi meidän on keskityttävä pisaroiden leviämisen estämiseen. Tämä johtuu siitä, että virus leviää pääasiassa puhuessamme suusta pärskähtelevien pienenpienten sylkipisaroiden välityksellä. Et näe pisaroita, mutta siellä ne ovat. Tiedämme myös, että nämä pisarat lentävät huomattavasti kahta metriä pidemmälle, jota pidetään yleisesti turvallisena etäisyytenä.

Nobel-palkitun virologi Harold Varmuksen tutkimus puolestaan kertoo, että kangaskerros henkilön kasvojen edessä saattaa pysäyttää jopa 99 prosenttia pisaroista.

Tiede on tämän osalta kiistatonta. Emme tiedä olemmeko sairastuneita. Sairastuneina levitämme virusta sisältäviä pisaroita ympäristöömme. Yksinkertaisen kangasmaskin käyttäminen pysäyttää pisarat. “En aio käyttää kirurgista suu-nenäsuojusta, koska lääkärit tarvitsevat niitä”, Kansallisen tiedeakatemian pysyvän uusia tartuntatauteja ja 2000-luvun terveysuhkia käsittelevän komitean puheenjohtaja Harvey Fineberg totesi. “Mutta minulla mukana länkkärityylinen huivi, jota voin käyttää. Tai minulla on kommandopipo. Minulla on hyviä vaihtoehtoja.” Fineberg johti asiantuntijakomiteaa, joka on juuri julkaissut asiantuntijalausunnon, jonka mukaan virus voi levitä puhuttaessa tai jopa hengitettäessä.

Professori David Heymann CBE, Maailman terveysjärjestö WHO:n neuvonantaja, sanoi: “Mielestäni maskin käyttäminen on yhtä tehokas tai tehokkaampi [toimenpide tartuntojen estämiseksi] kuin etääntyminen.”

Perjantaina Nature-tiedelehdessä julkaistussa Hong Kongin ja Marylandin yliopistojen yhteistutkimuksessa todettiin, että yksinkertainen, erikseen sovittamaton maksi esti 100 prosenttia koronaviruspisaroista ja -aerosoleista. Sen välillä, mitä tiede osoittaa ja mitä maat tekevät, on valtava kuilu. Maskit voivat olla tärkein ase sodassamme virusta vastaan. Mutta emme edes käytä sitä.

Poliittiset avainpelurit vähättelevät sen merkitystä valitettavasti edelleen. WHO suosittelee maskin käyttöä vain, jos olet sairas tai hoidat sairasta ihmistä. Uusien todisteiden valossa tässä ei ole oikeastaan mitään järkeä, jos siinä on edes koskaan ollut mitään järkeä. Monet tartunnan saaneet ihmiset eivät edes tiedä asiasta. Ei siis ihme, että niin monet ihmiset ovat hämillään siitä, pitäisikö heidän käyttää maskia.

Muut keskeiset tiedot tarjoavat lisää todisteita. Jokaisessa maassa, jossa maskin käyttö on pakollista, on dramaattisesti alhaisempi koronavirustautikuolleisuus kuin niissä maissa, joissa maskeja ei käytetä laajasti.

Voimme myös havaita dramaattisia tuloksia, kun maa muuttaa maskeja koskevia ohjeitaan. Maskeja oli vaikea hankkia Etelä-Koreassa helmikuun loppuun saakka. Sitten hallitus ryhtyi toimiin ja varmisti, että maskeja on kaikkien ihmisten saatavilla. Siihen asti Etelä-Korean eksponentiaalinen kehityskaari muistutti Italiaa. Tämän jälkeen eksponentiaalinen kasvu hidastui, ja tällä hetkellä aktiivisten tartuntatapausten määrä vähenee. Etelä-Korea ei joutunut sulkemaan maansa taloutta.

Stanfordin talouspolitiikan asiantuntijatutkijat toteavat, että “vahvat suositukset maskien käyttöä vastaan yhteisössä näyttää olevan ristiriidassa saatavissa olevan näytön kanssa”. Yalen yliopiston tutkijoiden tekemä mallinnus arvioi, että “kunkin yksittäisen kangasmaskin hyödyt ovat varovaisesti arvioiden 3000–6000 dollarin alueella, koska niiden vaikutuksesta viruksen leviäminen hidastuu”. Kangasmaski on periaatteessa ilmainen, koska voit valmistaa niitä vanhoista t-paidoista tai lakanoista. Taloudellista näkökulmaa on siis vaikea lakaista maton alle. Minkä muun sijoituksen tuotto on yli 1000 yhden yksikön panostukseen nähden?

Yksi valtava haaste on, että maskien käytöstä tulee kannattavaa vasta, kun suurin osa ihmisistä käyttää maskeja. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n influenssa-analyysissä arvioidaan, että jos 50 prosenttia väestöstä käyttäisi maskia, virustartunnat puolittuisivat. Jos 80 prosenttia väestöstä käyttäisi maskia, virus on “käytännössä tukahdutettu”.

Tästä syystä monet maat ja valtiot ovat säätäneet lakeja, jotka edellyttävät maskin käyttöä tiiviillä alueilla, kuten julkisessa liikenteessä tai kaupoissa. Jotkut maat ovat menneet vielä tätäkin pidemmälle ja edellyttävät maskien käyttöä kaikissa julkisissa tiloissa.

“Maskit kaikille” -lainsäädäntöä on nyt käytössä Israelissa, Itävallassa, Tšekissä, Hongkongissa, Mongoliassa ja monessa muussa maassa. Uusia maita liittyy joukkoon kaiken aikaa. Yhdysvalloissa, joissa näiden lakien voimaantulossa menee aikaa, jotkut maakunnat ovat jo ryhtyneet toimiin, kuten Texasin Laredo ja Kalifornian Riverside. Ne ovat ottaneet käyttöön omat paikalliset maskien käyttöä koskevat lakinsa. New York ja Texas eivät ole vielä hyödyntäneet lainsäädäntöä maskien käytön lisäämiseksi, mutta näiden osavaltioiden johtajat ovat esittäneet selkeän ja suoran vetoomuksen yhteisöilleen käyttää maskia aina julkisissa tiloissa liikuttaessa.

Nämä toimet eivät korvaa fyysisen etäisyyden ja käsienpesun tarvetta. Meidän on käytettävä työkalupakissamme olevia työkaluja tappajan pysäyttämiseksi.

Jos emme voi luottaa siihen, että hallituksemme ottavat tärkeitä askeleita tappajan pysäyttämiseksi, meidän on ryhdyttävä itse tuumasta toimeen. Meidän on luotettava ruohonjuuritasolla toimivan yhteisön pyrkimyksiin saavuttaaksemme maagisen 80 prosentin maskien käyttörajan yli. Tiedämme, että tämä on mahdollista, koska Tšekki onnistui tässä jo viime kuussa. Tšekissä tehokas sosiaalinen media vaikuttajakampanjoineen sai ihmiset siirtymään maskien 0-prosenttisesta käytöstä lähes 100-prosenttiseen käyttöön kolmessa päivässä. Hallitus seurasi perässä ja sääti asiaa koskevat lait.

Nyt on meidän muiden aika ryhtyä toimeen omissa yhteisöissämme maskien käytön lisäämiseksi.

Suomennos Jeremy Howardin (Twitter) mielipidekirjoituksesta “To help stop coronavirus, everyone should be wearing face masks. The science is clear”. Artikkeli ilmestyi The Guardian -sanomalehdessä 4.4.2020.

Jeremy Howard on datatieteilijä, sarjayrittäjä ja sijoittaja. Hän on yksi fast.ai-tutkimusjärjestön perustajista. Hän työskentelee nykyään doc.ai:n ja platform.ai:n tieteellisenä johtajana. Aiemmin Howard perusti Enlitic-nimisen lääketieteelliseen tutkimukseen erikoistuneen koneoppimisyrityksen, jonka lisäksi hän työskenteli uransa alussa useita vuosia McKinseyn kuin myös AT Kearneyn palveluksessa.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).

Viesti Tšekistä:

Maskien käyttö ja kriittinen ajattelu

Jeremy Howardin johdanto #masks4all:iin.

--

--

Thomas Brand
Brandin kirjasto

Curious observer. Interested in economics, fintech, Bitcoin, philosophy, strategy, innovation & existential risks.