Koronavirus on sukupolven suurin maailmanlaajuinen tiedepoliittinen epäonnistuminen
Lääkäreiden ja tutkijoiden varoitukset sivuutettiin tuhoisin seurauksin
Tiesimme, että tämä oli vain ajan kysymys. Laurie Garrett totesi vuonna 1994 julkaisemassaan varoituksessaan maailmalle The Coming Plague: “Ihmiskunnan taistellessa itseään vastaan, taistellessa entistä ahtaammista maaplänteistä ja niukemmista resursseista, mikrobien mahdollisuudet kasvavat. Ne saalistavat meitä ja ne voittavat, jos me, homo sapies, emme opi elämään järkevässä maailmankylässä, joka tarjoaa mikrobeille vain vähän mahdollisuuksia.”
Jos luulet hänen ilmaisutapansa olleen liioitteleva, niin katso Yhdysvaltain lääketieteellisen instituutin vuonna 2004 tekemää syvällisempää analyysiä. Analyysissä tarkasteltiin vuoden 2003 SARS-epidemian oppeja ja lainattiin Goethea: “Tietäminen ei riitä, vaan on myös käytettävä tietoa; ei liioin tahtominen, vaan on myös toimittava.” Raportissa todettiin, että “SARS:in nopea hillitseminen oli kansanterveyden menestystarina, mutta myös varoitus… Jos SARS toistuu… terveydenhuoltojärjestelmiin ympäri maailmaa kohdistuu äärimmäistä painetta… Jatkuva valppaus on elintärkeää.”
Mutta maailma ohitti nämä varoitukset.
Iso-Britannian hallituksen johtava tieteellinen neuvonantaja vuosina 2012–2019 Ian Boyd huomautti äskettäin “influenssapandemiaharjoituksesta, jossa noin 200 000 ihmistä kuoli. Se järkytti minua.” Mutta saiko kokemus hallituksen toimimaan? “Opimme, mistä saattaisi olla apua, mutta emme välttämättä toteuttaneet näitä oppeja”, Boyd sanoi.
Talouskuri heikensi hallituksen kunnianhimoa ja sitoutumista kansalaisten suojelemiseen. Poliittisena tavoitteena oli pienentää valtion kokoa ja roolia. Tämän seurauksena maa jäi erittäin heikoksi. Olipa syy sille, miksi emme ottaneet opiksi SARS:ista ja influenssasimulaatiosta, mikä tahansa, niin se tosiasia ei muuttunut, kuten Boyd tiivisti, “olimme heikosti valmistautuneita”.
Maailmanlaajuinen taistelu SARS-CoV-2:sta vastaan on ollut sukupolven suurin tiedepoliittinen epäonnistuminen. Merkit olivat ilmeiset. Hendra vuonna 1994, Nipah vuonna 1998, SARS vuonna 2003, MERS vuonna 2012 ja ebola vuonna 2014. Kaikki nämä suuret ihmisiin vaikuttaneet epidemiat johtuivat viruksista, jotka olivat syntyneet eläinisännistä ja ylittäneet lajin välisen rajan ihmisiin. Koronavirustauti 2019 (COVID-19) on saman koronaviruksen uuden muunnoksen aiheuttama, joka aiheutti SARS:in.
Se, että varoitusmerkkeihin ei kiinnitetty huomiota, ei yllätä. Harva meistä on kokenut pandemian, ja olemme kaikki syyllistyneet siihen, että sivuutimme tiedon, joka ei vastannut omaa kokemustamme maailmasta. Katastrofit paljastavat ihmisen muistin heikkouden. Kuinka voidaan varautua satunnaista harvinaista tapahtumaa vastaan, koska uhraukset ovat varmasti liian suuria? Mutta, kuten seismologi Lucy Jones väittää vuoden 2018 kirjassaan The Big Ones, “luonnonmullistukset ovat väistämättömiä; katastrofi ei ole”.
Valtion ensisijainen velvollisuus on suojella kansalaisiaan. Pandemian aiheuttama uhka voidaan mitata ja laskea. Kuten Garrett ja Yhdysvaltain lääketieteen instituutti ovat osoittaneet, uuden epidemian vaarat ovat olleet tiedossa ja ymmärretty sitten HIV:in puhjettua 1980-luvulla. Sen jälkeen 75 miljoonaa ihmistä ovat saaneet HIV-tartunnan ja 32 miljoonaa on kuollut. HIV ei ehkä ole pyyhkäissyt maailman halki samaan tahtiin kuin SARS-CoV-2, mutta sen pitkän varjon olisi pitänyt olla varoitusmerkki hallituksille valmistautua uuden viruksen syntyyn ja puhkeamiseen.
Kriisin aikana sekä kansalaiset että poliitikot kääntyvät ymmärrettävästi asiantuntijoiden puoleen. Mutta tällä kertaa asiantuntijat — tutkijat, jotka ovat mallintaneet ja simuloineet mahdollisia tulevaisuuksiamme — tekivät virheellisiksi osoittautuneita oletuksia. Iso-Britannia kuvitteli pandemian muistuttavan influenssaa. Influenssavirus ei ole hyväntahtoinen, sillä yksin Iso-Britanniassa siihen kuoli vuosina 2014–15 28 330 ihmistä, mutta influenssa ei ole COVID-19.
Kiinaa SARS-kokemukset olivat satuttaneet. Kun hallitus huomasi uuden viruksen olevan liikkeellä, kiinalaiset viranomaiset eivät neuvoneet pesemään käsiä, yskimään paremmin tai käyttämään kertakäyttöisiä nenäliinoja. Kiinalaiset sen sijaan asettivat kokonaisia kaupunkeja karanteeniin ja sulkivat taloutensa. Kuten entinen Englannin terveysministeri totesi minulle, tutkijamme kärsivät “kognitiivisesta harhasta”, joka sai heidät uskomaan uhan muistuttavan lievempää influenssaa.
Ehkä tästä syystä hallituksen avainkomitea, uusien ja syntyvien hengitysteitse leviävien virusuhkien neuvontaryhmä (New and Emerging Respiratory Virus Threats Advisory Group, NERVTAG), totesi 21. helmikuuta — kolme viikkoa sen jälkeen, kun Maailman terveysjärjestö WHO oli julistanut Kiinan Wuhanista löytyneen uuden koronaviruksen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi — ettei sillä ollut mitään erityistä sanottavaa Englannin alueesta vastaava kansanterveyslaitos Public Health Englandin tekemästä “kohtalaisesta” koronaviruksen tautiriskiarviosta Iso-Britannian väestölle. Se oli todella kohtalokas arviointivirhe.
Riskinarvioinnin epäonnistuminen johti merkittäviin viivästyksiin Iso-Britannian julkisen terveydenhuoltojärjestelmä NHS:n valmistautumistoimiin tulevaa tartunta-aaltoa vastaan. Epätoivoisia vetoomuksia, joita olen saanut NHS:n etulinjan henkilöstöltä, ovat tuskallista luettavaa. “Sairaanhoitajat ovat palamassa loppuun ja suurin osa sankarillista hoitajistamme on romahtamaisillaan tunnemyrskyyn.” “On tuskallista, että tämä tapahtuu, ja että jotenkin tämä maa ajattelee, että se on jotenkin okei, että osa henkilöstöstä sairastuu, laitetaan hengityskoneeseen tai kuolee.” “Tunnen olevani sotilas, joka lähtee sotaan ilman asetta.” “Se on itsemurha.” “Olen kyllästynyt siihen, että minua kutsutaan sankariksi, koska jos voisin valita, en tulisi töihin.”
Soveltuvien henkilönsuojainten saatavuus on ollut kauhistuttavan heikkoa monien sairaanhoitajien ja lääkärien kannalta. Jotkut sairaalasäätiöt ovat suunnitelleet asiat hyvin. Mutta monet eivät ole onnistuneet toimittamaan tarvittavaa turvavälineistöä etulinjan taistelijoilleen.
Jokaisessa tiedotustilaisuudessa hallituksen edustajalla on aina sama linja: “Seuraamme lääketieteellisiä ja tieteellisiä neuvoja.” Se on hyvä repliikki. Ja se on osittain totta. Mutta hallitus tiesi, että NHS ei ollut valmistautunut. Se tiesi, että NHS ei ollut rakentanut tarvittavaa tehohoidon piikkikauden kapasiteettia vastatakseen todennäköiseen potilasmäärien kasvuun. Kuten eräs lääkäri kirjoitti minulle: “Näyttää siltä, että kukaan ei halua ottaa oppia Italiassa, Kiinassa ja Espanjassa tapahtuneesta inhimillisestä tragediasta… Tämä on todella surullista… Lääkärit ja tutkijat, jotka eivät pysty oppimaan toisiltaan.”
Meidän on määrä elää elää antroposeenia; aikakaudella, jolloin ihmisen toiminnalla on merkittävä vaikutus ympäristöön. Ajatus antroposeenista loihtii ajatuksia ihmisen kaikkivoipaisuudesta. Mutta COVID-19 on paljastanut yhteiskuntiemme hämmästyttävän haurauden. Se on paljastanut kyvyttömyytemme tehdä yhteistyötä, koordinoida ja toimia yhdessä. Ehkä emme voikaan loppujen lopuksi hallita luonnollista todellisuutta. Ehkä emme ole aivan niin hallitsevia kuin kerran luulimme.
Jos COVID-19 saa lopulta ihmiset edes hieman nöyrtymään, on mahdollista, että olemme lopulta vastaanottavaisempia tämän tappavan pandemian oppitunneille. Tai ehkä vajoamme takaisin omahyväisen poikkeuksellisuuden kulttuuriimme ja odotamme seuraavaa kulkutautia, joka varmasti tulee. Lähimenneisyys näyttää viittaavan siihen, että se hetki tulee nopeammin kuin luulemmekaan.
Lue Hortonin The Lancet -lehdessä julkaistu pääkirjoitus:
Suomennos Richard Hortonin (Twitter) The Guardian -sanomalehdessä 9.4.2020 ilmestyneestä mielipidekirjoituksesta “Coronavirus is the greatest global science policy failure in a generation”.
Horton on The Lancetin päätoimittaja. Hän on valmistunut lääkäriksi ja työskennellyt The Lancetissa vuosikymmeniä. Horton on tuottelias englantilainen kirjailija, tiedeyhteisön vaikuttaja, yhteiskunnallinen keskustelija ja tutkija.
Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).
