Koronaviruskriisi voi päättyä yhdellä näistä neljästä tavasta
Maailmanlaajuinen yhteistyö, ajoittaiset kovat rajoitukset ja kontaktien jäljittäminen voisivat kaikki olla tärkeitä pandemian pysäyttämisessä
Vaihtoehtoisessa maailmankaikkeudessa Kiinassa syntyy uusi virus. Maa tunnistaa taudinaiheuttajan nopeasti, sulkee rajansa, käynnistää ennennäkemättömän kampanjan viruksen hävittämiseksi ja onnistuu varmistamaan, että hyvin harvat sairastuneet poistuvat maasta. Muut maat, jotka kertovat tartuntatapauksista — Etelä-Korea, Taiwan, Hong Kong ja Singapore — tunnistavat tartunnan saaneet nopeasti, jäljittävät kontaktit, eristävät viruksen kantajat ja hillitsevät viruksen leviämistä. Tämän kolmiosaisen strategian — testaa, jäljitä ja eristä — avulla taudinaiheuttajan eradikaatio onnistuu. Ihmiskunta pelastuu.
Todellisuudessa SARS-CoV-2, uusi koronavirus, onnistui pakenemaan Kiinan hallituksen toteuttamista kansanterveydellisistä interventioista huolimatta ja levisi ympäri maailmaa. Muiden hallituksen sählätessä varhaisvaiheen toiminnassaan, virus onnistui leviämään kaikessa hiljaisuudessa yhteisöjen kautta, tartuttaa monia ihmisiä matkan varrella ja vie osan ihmisistä sairaalaan ja tappaa osan tartunnan saaneista. Virus on erittäin vaarallinen — se leviää yhä helposti kuin flunssa tai influenssa jopa sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät kärsi näkyvistä oireista, ja uusimpien tietojen mukaan noin 5 prosenttia tartunnan saaneista tarvitsee sairaalahoitoa. Heistä 30 prosenttia päätyy tehohoitoon. Arviolta 0,6–1,4 prosenttia tartunnan saaneista kuolee.
Maailmassa on nyt yli miljoona vahvistettua koronavirustartuntatapausta. Yhdysvallat, jossa on yli 400 000 tapausta ja maa lähestyy 13 000 kuolemantapausta, on ohittanut Kiinan, jossa on ollut noin 82 000 tapausta ja 3000 kuolemantapausta. Puolet kaikista vahvistetuista tartunnoista on nyt Euroopassa. Matala- ja keskituloiset maat ovat vain muutaman viikon jäljessä. Vaikka Senegalin, Liberian ja Nigerian kaltaiset valtiot ovat osoittaneet olevansa aggressiivisesti olevansa valmiita vastaamaan niille heitettyyn haasteeseen, niiden hallitukset ovat resurssien, terveydenhuollon ja testauskapasiteetin puutteiden rajoittamia. Toiset, kuten Brasilia, Intia ja Meksiko, näyttävät kieltävän sen, mikä on tulossa.
Emme vieläkään tiedä, kuinka suuri osa maailman väestöstä on jo altistunut virukselle. Ilman luotettavaa vasta-ainetestiä, jonka avulla voidaan selvittää, onko jollakulla ollut virustartunta ja ovatko he immuuneja, on epäselvää, kuinka monet ihmiset kantavat virusta, mutta ovat oireettomia. Myös lasten rooli tartunnoissa on epäselvä; lapset eivät ole immuuneja, mutta eivät näytä myöskään olevan merkittävän alttiita virukselle.
Joten mitä nyt? Sen perusteella, mitä olen oppinut julkaistuista mallinnuksista ja muiden maiden toimista koronavirusta vastaan, on neljä mahdollista skenaariota siitä, miten tämä saattaa päättyä. Yksi niistä on, että hallitukset sopivat yhteisestä hävittämissuunnitelmasta, joka riippuu nopeasta ja edullisesta hoitopisteessä suoritettavasta diagnostiikasta. Kaikki maat sulkevat samanaikaisesti rajansa sovituksi ajaksi ja toteuttavat aggressiivisen kampanjan viruksen kantajien tunnistamiseksi ja tartuntojen estämiseksi.
Tämä lähestymistapa vaikuttaa epätodennäköiseltä; virus on levinnyt voimakkaasti, ja jotkin maat ovat olleet haluttomia tekemään yhteistyötä keskenään. Mutta siitä voi tulla realistisempi kolmesta syystä: COVID-19:n oireiden estämiseen tai koronavirustaudin hoitamiseen käytettävät viruslääkitykset voivat olla huonoja; rokotteen tuottaminen voi kestää vuosikymmeniä; ja immuniteetti voi olla vain lyhytaikainen, mikä johtaa uusien infektioiden aaltoon, jossa jopa jo aiemmin koronavirustaudin sairastaneet voivat sairastua siihen uudelleen. Uusi-Seelanti pyrkii parhaillaan toteuttamaan tätä lähestymistapaa; maa on sulkenut rajansa, pakottanut rajoitustoimet läpi ja ottanut käyttöön yhteisöllisen testauksen viruksen tuhoamiseksi.
Toinen skenaario, joka vaikuttaa kohtalaisen todennäköiseltä, on, että varhaiset rokotetutkimukset ovat lupaavia. Odottaessaan rokotetta, maat pyrkisivät viivästyttämään viruksen leviämistä seuraavien 12–18 kuukauden aikana jaksoittaisten kovien rajoitustoimien avulla. Terveysviranomaisten olisi ennakoitava kolme viikkoa etukäteen, onko vuodepaikkoja, hengityskoneita ja henkilöstöä riittävästi rivistössä tartunnan saaneiden hoitamiseksi. Tämän perusteella hallitukset voisivat päättää, löysentävätkö vai lisäävätkö ne karanteenitoimenpiteitä.
Mutta tämä skenaario on kaukana ihanteellisesta. Terveydenhuoltojärjestelmät olisivat edelleen paineessa, ja sulku- ja rajoitustoimien yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikutukset olisivat korkeat. Toistuvat rajoitustoimet voivat johtaa suurtyöttömyyteen, lapsiköyhyyden lisääntymiseen ja laajamittaisiin yhteiskunnallisiin levottomuuksiin. Köyhemmissä maissa yhä useammat ihmiset voisivat kuolla rajoitustoimiin viruksen sijaan: aliravitsemus, rokotteilla estettäviin sairauksiin tai nestehukkaan, kun puhdasta juomavettä ei ole häiriötilojen vuoksi saatavilla.
Kolmas ja jopa todennäköisempi skenaario on, että maat seuraavat Etelä-Korean esimerkkiä odottaessaan rokotetta: lisää testausta kaikkien viruksen kantajien tunnistamiseksi, jäljitä heidän kontaktinsa ja eristä heidät enintään kolmen viikon ajaksi. Tämä edellyttää laajamittaista suunnittelua, kontaktien jäljittämissovelluksen nopeaa kehittämistä ja tuhansia vapaaehtoisia auttamaan pyyhkäisynäytteiden ottamisessa, tulosten käsittelyssä ja karanteenien seurannassa. Fyysisiä etäännyttämistoimia voitaisiin liennyttää viruksen leviämisen ja terveydenhuoltojärjestelmiin kohdistuvien paineiden lievittämiseksi.
Jos lähitulevaisuudessa ei ole toteuttamiskelpoista rokotetta, viimeiseen skenaarioon saattaa sisältyä COVID-19:n hallinta hoitamalla sen oireita eikä syytä. Terveydenhuollon työntekijät voisivat antaa viruslääkkeitä, jotka estävät potilaiden tilan heikentymisen siihen pisteeseen, jossa he tarvitsisivat tehohoitoa, tai estää heitä kuolemasta, kun potilaat ovat kriittisessä tilassa. Vielä parempi ratkaisu olisi käyttää ennaltaehkäisevää hoitoa COVID-19:n puhkeamisen estämiseksi yhdessä nopean diagnostisen testin kanssa tartunnan saaneiden tunnistamiseksi. Maissa, joilla on resursseja, tämä voisi olla kestävää, mutta köyhemmille maille tämä lähestymistapa olisi hankala, ellei peräti mahdoton.
Ei ole helppoa ratkaisua. Tuleviin kuukausiin liittyy hauras tasapainotus kansanterveydellisten, yhteiskunnallisten ja taloudellisten intressien välillä, kun hallitukset ovat riippuvaisempia toisistaan kuin koskaan ennen. Vaikka puoli voittoa on kehittää työkaluja viruksen hoitoon — rokote, viruslääkkeet ja nopea diagnostinen testaus — toinen puoli on valmistaa tarpeeksi suuria määriä, jakaa ne oikeudenmukaisella ja reilulla tavalla, ja varmistaa, että ne tavoittavat yksilöt kaikkialla maailmassa.
Suomennos Devi Sridharin (Twitter) The Guardian -sanomalehdessä 8.4.2020 ilmestyneestä mielipidekirjoituksesta “The coronavirus crisis could end in one of these four ways”.
Sridhar on amerikkalainen kansanterveystieteilijä, joka työskentelee Edinburghin yliopiston globaalin kansanterveystieteen johtajana ja professorina. Hän tutkii kansanterveydellisten interventioiden tehokkuutta ja niiden kehittämiseen liittyviä kysymyksiä.
