Korporaatiososialismi: Hallitus pelastaa sijoittajat ja johtajat, ei sinua

Nassim Nicholas Talebin ja Mark Spitznagelin essee

Nassim N. Taleb ja Mark Spitznagel

Yhdysvaltain hallitus on toteuttaa toimenpiteitä lentoyhtiöiden, Boeingin, ja vastaavasti kärsineiden yritysten pelastamiseksi. Vaikka vaadimmekin selvästi, että nämä yritykset on pelastettava, toteutustavan yksityiskohtiin saattaa liittyä eettisiä, taloudellisia ja rakenteellisia ongelmia. Jos itse asiassa tutkit pelastustoimien historiaa, niin tulee olemaan.

Romantiikan aikakauden ranskalaisen taidemaalarin Théodore Géricault’n vuosina 1818–1819 maalaama ranskalaisen fregatti Medusan haaksirikkoisten lauttaa kuvaava öljyvärimaalaus; Medusan merimiesten pelastus. Lähde: Wikipedia.

Vuosien 2008–9 pelastuspaketit pelastivat pankit (mutta enimmäkseen pankkiirit), kiitos tuolloisen Yhdysvaltain entisen valtiovarainministeri Timothy Geithnerin. Hän taisteli pankinjohtajien puolesta sekä kongressissa että joitakin Obaman hallinnon jäseniä vastaan. Pankkiirit, jotka menettivät enemmän rahaa kuin ovat koskaan ansainneet pankkitoiminnan historiassa, ansaitsivat pankkitoiminnan historian suurimmat bonuksen alle kaksi vuotta myöhemmin vuonna 2010. Ja epäilemättä vain muutamaa vuotta myöhemmin Geithner sai erittäin hyväpalkkaisen tehtävän finanssialalta.

Tämä oli esimerkki korporaatiososialismista ja palkkio toimialalle, jonka johtajat veronmaksajat lopulta pelastavat merihädästä. Epäsymmetria (moraalikato), ja se mitä kutsumme pankkiirien valinnaisuudeksi, voidaan ilmaista seuraavalla tavalla: kruuna ja pankkiirit voittavat, klaava ja veronmaksaja häviää. Tämä ei myöskään sisällä määrällistä elvytystä, joka kasvatti omaisuusarvoja ja lisäsi eriarvoisuutta superrikkaiden hyväksi. Muista, että pelastustoimet toteutetaan painetulla rahalla, joka käytännössä deflatoi keskiluokan palkat suhteessa omaisuuserien kasvaviin arvoihin, kuten New Yorkin ultraluksusasuntoihin.

Yleistetty Bob Rubin -kauppa: Pidä voitot, siirrä tappiot veronmaksajille. Tämä on nimetty Bob Rubinin mukaan, joka laittoi 120 miljoonaa dollaria omiin taskuihinsa Citistä, mutta vieritti syyn epävarmuuden niskaan ja piti aiemmat bonukset. Tämä rohkaisee ketä tahansa olemaan vakuuttamatta itseään koskaan tällaisia tapauksia vastaan, koska hallitus lopulta maksaa laskun.

Jos se pelastetaan, se on julkinen palvelu

Ensinnäkään emme saa sekoittaa lentoyhtiöitä fyysisenä yrityksenä siihen liittyvään rahoitusrakenteeseen. Meidän ei pidä myöskään sekoittaa lentoyhtiöiden kohtaloa kanssaihmistemme työttömyyteen, joille voidaan maksaa pikemminkin suoraan, eikä välillisesti, yritystukien tähteiden. Meidän pitäisi oppia Geithnerin tapauksesta se, että yksilöiden pelastaminen heidän tarpeidensa perusteella ei ole sama asia kuin yritysten pelastaminen meidän niihin kohdistuvan tarpeen perusteella.

Lentoyhtiön pelastamista ei saisi näin ollen rinnastaa osakkeenomistajien ja hyvin palkattujen johtajien tukemiseen ja ylimääräisen moraalikadon riskin edistämiseen yhteiskunnassa. Jo pelkästään se, että pelastamme lentoyhtiöitä, osoittaa niiden roolin julkisena palveluna. Ja jos ne sellaisenaan ovat välttämättömiä yhteiskunnalle, miksi niiden johtajilla on valinnaisuutta? Onko virkamiehillä palkkiojärjestelmä? Sama argumentti on laajennettava koskemaan pääomakeskittymien, kuten erikoissijoitusrahastojen ja loputtomien sijoitusstrategioiden, epäsuoraa pelastamista kohtaan. Ne ovat niin alttiina näille omaisuuserille; niillä ei ole rehellistä riskienhallintastrategiaa, uuta kuin ehdollistettu naiivi luottamus pelastuspaketteihin tai mitä toimialla kutsutaan “hallituksen myyntioptioksi”.

Toiseksi nämä yritykset lobbaavat pelastuspakettien puolesta, jotka ne lopulta saavat kiitos hallitukseen kohdistuneen lobbauksen. Mutta entä pieni kulmakunnan kuppila? Pieni matkaopas? Salivalmentaja? Hieroja? Parturi? Ruokakärryn myyjä, joka palvelee asiakkaitaan paikallisen museon lähimaastossa? Näillä ryhmillä ei ole varaa edunvalvontaan ja lobbaukseen — ja heidät sivuutetaan.

Puskureita, ei velkaa

Kolmanneksi, kuten olemme varoittaneet vuodesta 2006 alkaen, yritykset tarvitsevat puskureita epävarmuutta varten — ne eivät tarvitse velkaa (puskurille käänteinen), vaan puskureita. Maaemo antoi meille kaksi munuaista, mutta tarvitsemme vain osan yhdestä. Miksi? Epävarmuuden ja yllättävien tapahtumien takia. Meidän ei tarvitse ennustaa tiettyjä haittavaikutuksia tietääksemme, että puskurit ovat välttämättömiä. Tämä viekin meidät osakkeiden takaisinostojen ongelmaan. Miksi meidän pitäisi käyttää veronmaksajien rahoja sellaisten yritysten pelastamiseksi, jotka käyttivät rahansa (ja usein jopa lainasivat rahaa tämän käteisen saamiseksi) ostaakseen takaisin omia osakkeitaan (joten toimitusjohtaja saa valinnaisuutta) sen sijaan, että ne olisivat koonneet puskuria sateista päivää varten? Tällaisten toimijoiden pelastaminen rankaisee niitä, jotka toimivat varovaisesti ja vahingoittaa niitä pitkällä aikavälillä, sillä tällainen toiminta suosii typeryksiä, kuppaajia ja välistävetäjiä.

Ei musta joutsen

Lisäksi jotkut ovat väittäneet, että pandemia on “musta joutsen”, joten se on jotain odottamatonta, joten suunnittelemattomuus on annettava anteeksi. Kirja, johon he yleensä viittaavat, on Musta joutsen (joka on toisen meistä kirjoittama). Jos he olisivat lukeneet tämän kirjan, he tietäisivät, että tällainen maailmanlaajuinen pandemia esitetään teoksessa nimenomaisesti valkoisena joutsenena: jonain, joka tapahtuu lopulta suurella varmuudella. Tällainen akuutti pandemia on väistämätöntä seurausta nykymaailman rakenteesta; ja sen taloudelliset seuraukset lisääntyisivät lisääntyneiden yhteyksien ja ylioptimoinnin vuoksi. Itse asiassa Singaporen hallitus, jonka neuvonantajina olemme aiemmin toimineet, on valmistautunut tällaiseen tilanteeseen täsmällisellä suunnitelmalla jo vuodesta 2010 lähtien.

Koronapandemia ei ole musta joutsen.

Suomennos Nassim Nicholas Talebin (Twitter) ja Mark Spitznagelin esseestä “Corporate Socialism: The Government is Bailing Out Investors & Managers Not You”. Essee ilmestyi Mediumissa 26.3.2020.

Nassim Nicholas Taleb on tunnettu amerikkalainen matemaatikko ja tilastotieteilijä, joka on tunnettu lukuisista kirjoistaan ja artikkeleistaan. Taleb työskentelee New Yorkin yliopiston Tandonin teknillisessä koulussa riskienhallinnan tunnustettuna professorina. Hän on erikoistunut epälineaarisilta riskeiltä suojautumiseen ja riskienhallintaan monimutkaisissa tilanteissa. Hän väitteli Pariisin yliopistosta ja suoritti MBA-tutkinnon Whartonin kauppakorkeakoulussa. Talebin väitöskirjan ohjasi ranskalainen matemaattinen rahoitustieteilijä Hélyette Geman.

Spitznagel opiskeli matematiikkaa New Yorkin yliopiston Courantin matemaattisten tieteiden instituutissa. Hän on työskennellyt vuosikausia pääomamarkkinoiden parissa niin huutomeklarina kuin myös hyödykekauppiaana. Spitznagel on tehnyt yhteistyötä Talebin kanssa yli 20 vuotta. Spitznagel tunnetaan lukuisista vaikutusvaltaisista kirjoituksistaan ja modernin portfolioteorian armottomasta kritiikistään. Vuonna Spitznagel julkaisi itävaltalaiseen taloustieteeseen pohjautuvan sijoitusajatteluaan käsittelevän kirjansa The Dao of Capital: Austrian Investing in a Distorted World, jossa on viittauksia muun muassa suomalaiseen sisun käsitteeseen.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).