Kuinka menetin uskoni yksityisiin lohkoketjuihin

Angus Champion de Crespignyn parantumiskertomus

Kuvalähde: LEMUR / Unsplash

Kirjoitus on julkaistu alun perin Coindeskissä 27.9.2018.

Vuodesta 2015 lähtien — vaikkakin yritykset olivat julkaisseet lukemattomia tiedotteita suljettuja lohkoketjuja koskevista hankkeistaan — on esitetty kysymyksiä näiden hankkeiden pitkän aikavälin elinkelpoisuudesta. Yhteinen teema niille harvoille hankkeille, jotka on viety tuotantoon, on perinteisen toimialaymmärryksen ja hankkeiden toteuttamiseksi vaaditun teknisen ymmärryksen irtautuminen toisistaan. Näihin hankkeisiin liittyvän arvon määrittelystä on tullut hankalaa.

Liiketoimintaprosessit ja teknologiat näyttävät toden totta olevan irrallaan toisistaan, mutta tämän ei kuitenkaan pitäisi rajoittaa liiketoimintapäätösten edistämistä. Uskon, että tilanne on itse asiassa johtanut päinvastaisiin ongelmiin: perusteettomiin uskomuksiin ja pöhinään siitä, mitä tällä teknologialla voidaan saavuttaa. Uskon myös, että on vielä todistettava, tarjoavatko suljetut ja luvanvaraiset lohkoketjut lopulta lainkaan liiketoimintahyötyä.

Syy sille, miksi kyseenalaistan näiden hyödyn, on siinä, että vietin neljä vuotta sellaisten rahoituslaitosten kanssa, jotka yrittävät löytää yksityisten lohkoketjujen liiketoimintahyödyt.

Vaikka parin ensimmäisen vuoden aikana suhtaudun optimistisesti niiden potentiaaliin. Yhä useampien käyttötapausten puolueeton tarkastelu ja niiden huono menestys suhteessa muuhun teknologiaan saivat minut kuitenkin objektiivisesti arvioimaan teknologiaa suhteessa muihin vaihtoehtoihin ja arvioin oletukseni uudelleen. Tämä johti siihen, että neuvoin asiakkaitani hyödyntämään sellaista teknologiaa, joka sopii paremmin heidän ongelmiinsa, ja keskittymään sen sijaan julkisiin lohkoketjuihin ja kryptovaroihin.

Haasteet, joihin törmäsin työskennellessäni luvanvaraisten lohkoketjujen parassa, olivat seuraavat: määritelmä, erilaistuminen, vaikutukset prosesseihin ja välttämättömyys.

Määritelmä

Luvanvaraisisiin ja suljettuihin lohkoketjuihin liittyvien haasteiden kuvaileminen alkaa siitä, että on vaikea määritellä, mikä se — luvanvarainen lohkoketju — oikeastaan on.

Perustasolla lohkoketju voidaan määritellä tietorakenteeksi tai yksinkertaisesti lohkojen ketjuksi. Tämä määritelmä ei kuitenkaan ole se, mitä ihmiset tarkoittavat puhuessaan lohkoketjusta.

Tyypillisesti lohkoketjujen ympärillä käydyissä keskusteluissa on kyse konsensuksesta eli yksimielisyydestä ja rekonsiliaatiosta eli täsmäyttämisestä, koska alkuperäisiä luvanvaraisia Bitcoinista tai Ethereumista haarautettuja lohkoketjuja käytettiin yksityisiin tarkoituksiin. Ajan myötä otettiin käyttöön erilaisia konsensusalgoritmeja sekä erilaisia tapoja tallentaa dataa, joissa ei enää käytetty lohkoja datan jakamiseksi maailmanlaajuisesti. Tästä esimerkkinä on R3-konsortion Corda. Näin syntyi ajatus “hajautetun tilikirjan teknologiasta” (engl. distributed ledger technology, DLT), jota ihmiset saattoivat kutsua yhtä hyvin lohkoketjuiksi.

Muutaman kuukauden välein joku valtion virasto jossain päin maailmaa yrittää määritellä lohkoketjun tai hajautetun tilikirjan teknologian sääntelystä johtuvista syistä. Yleinen teema on kuitenkin se, että viranomaiset harvoin määrittelevät sitä tavalla, joka erottaisi ne hajautetusta tietokannasta tai edes vielä yksinkertaisemmin Google Docsista. Ja jos sitä ei voida määritelmällisesti erottaa, sitä ei pitäisi pitää lainkaan poikkeavana tai erilaisena.

Haluan olla niin tarkka kuin pystyn, joten tässä artikkelissa puhun teknologiasta, jonka avulla dataa voidaan jakaa muiden osapuolten kanssa tavalla, joka on suunniteltu erityisesti estämään keskitetty valvonta ja ohjaus. Jos sinulla on mahdollisuus hallita järjestelmää keskitetysti, sinulla on käsissäsi oikeastaan tietokanta ja sitä olisi arvioitava ja verrattava sellaisena.

Epäilemättä on vielä sellaisia vivahteita, joita tämä määritelmä ei pidä sisällään, mutta se on osa toimialan ongelmaa: suuria väitteitä mahdollisista hyödyistä esitetään työkalua määrittelemättä. Ja jos emme määrittele työkalua, miten voimme sen olen oikea tai väärä?

Erilaistuminen

Edellä esitetyn määritelmän mukaan lohkoketjua on tyypillisesti mainostettu hyödyllisenä järjestelmänä, koska sillä on kyky tallentaa ja välittää dataa redundantisti ja suojata sitä menetyksiltä. Data täsmäytetään automaattisesti suuren osallistujajoukon kanssa, mikä mahdollistaa lähes välittömän datan siirtämisen ja seurannan. Dataa ei voi koskaan muuttaa ja se on täysin läpinäkyvää petosten estämiseksi.

Vaihtoehtoisesti voit tarvittaessa salata datan, jotta kukaan muu osapuoli ei näe niitä. Lopuksi voit suorittaa sen avulla monimutkaisia ohjelmia. Ehkä jopa laillisia sopimuksia muistuttavia kokonaisuuksia, jotka kaikki osapuolet voivat nähdä ja olla melko varmoja siitä, että ne toteutetaan tietyllä tavalla.

Mielenkiintoista tässä on se, että kaikki tässä juuri kuvaamani on saavutettavissa hajautetun tietokannan avulla: laajasti eri toimialoilla hyödynnetty teknologia ja se on ollut olemassa jo vuosia ennen kuin Bitcoin julkaistiin.

Kahden määritelmäämme sisältyvän teknologian välillä on kuitenkin yksi keskeinen ero: lohkoketju on suunniteltu erityisesti estämään keskitetty hallinta.

Tämä ominaisuus ei kuitenkaan ole saavutettavissa ilmaiseksi.

Lohkoketjussa jokainen solmu tallentaa kaiken datan. Jokainen solmu suorittaa jokaisen ohjelman ja jokainen transaktio lähetetään kaikille verkon kautta. Lohkoketjun muuttamiseksi olisi luotava uusi lohkoketjuohjelmisto ja jaettava kaikille osallistujille, joiden olisi asennettava se nykyisen version päälle ja ajettava sitä vanhan ohjelmistoversion sijaan. Jokaiseen näistä vaatimuksista liittyy merkittäviä teknologisia ja hallinnollisia kustannuksia lohkoketjun käyttöönottamiseksi ja sen jatkuvan toiminnan takaamiseksi.

Kun tietokantaan tehdään tavanomaisesti muutoksia, niin järjestelmänvalvoja tekee muutokset alkuperäisversioon ja ne välitetään välittömästi kaikille solmuille. Myös laskenta on optimoitu. Hajautetussa tietokannassa, jossa kaikilla osallistujilla voi olla kopio datasta ja käynnissä olevista sovelluksista, he voivat seurata ja tarkistaa luvattomia muutoksia tai päivityksiä.

Näin ollen lohkoketju on helpointa mieltää hajautetuksi tietokannaksi, jonka hallintaoikeudet on poistettu.

Keskeiseksi kysymykseksi nousee se, että mistä syystä yritys haluaa uhrata monia käyttökelpoisia mittareita — transaktioita sekuntia kohden, levytilaa, laskentanopeutta ja -tehokkuutta ja ylläpitokustannuksia — ja sen sijaan käyttää sellaista teknologiaa, jota on vaikeampaa hallinnoida?

Vaikutukset prosesseihin

Tässä yhteydessä tyypillisesti käytetty argumentti on, että keskusvalvonnan poistaminen on hyödyllistä, kun liiketoimintaa tehdään sellaisten tahojen kanssa, joihin et luota. Suhtaudun epäillen tähän väitteeseen.

Yritykset tekevät jatkuvasti kauppaa muiden toimijoiden kanssa ja solmivat sopimuksia tätä tarkoitusta varten. Lohkoketju ei poista tarvetta sopia ja laatia sopimuksia, ja ei ole juurikaan näyttöä siitä, että tällaiset sopimukset voidaan kirjoittaa koodiksi täyttäen kaikki lain edellyttämät tarpeet.

Toinen argumentti on, että omistajuuden hajauttaminen voi tehdä arvon yhteisestä kaappaamisesta mahdollista. pääomasijoitusyhtiö Andreseen Horowitzin partneri Alex Rampell ilmaisi äskettäisessä twiittiketjussaan tämän ajatuksen. Hän esitti, että pankit eivät olisi menettäneet liiketoimintaansa Visalle ja jääneet jälkeen maksupalveluiden kehittämisestä, jos ne olisivat ottaneet käyttöön hajautetun tilikirjan.

Miksi pankit eivät olisi voineet saada samaa etua vain pitämällä kiinni vain niistä irtautuneiden yritysten osakkeista ja antamalla uuden liiketoiminnan kasvaa mahdollisimman tehokkaasti? Hajautetun tilikirjan teknologialla pankit olisivat varmaan voineet pitää Visan kurissa, mutta mielestäni on syytä ottaa huomioon kolikon toinen puoli: teknologia olisi rajoittanut sen olevan teknisesti tehokkainta mahdollista liiketoimintaa.

Hieman erilainen kuulemani näkemys on puolestaan se, että lohkoketjuteknologia on tulevaisuus, ja siksi, vaikka emme voi mitata etuja, kannattaa siirtyä uuteen paradigmaan ennakoivasti eturintamassa.

Jätetään syrjään ne ilmeiset riskit, jotka liittyvät yrityksiin ennustaa tulevaisuutta. Tämän logiikan ongelmana on, että siinä oletetaan “lohkoketjun” olevan yksi iso epämääräinen teknologia. Siirtyminen lohkoketjuun esitetään ikään kuin keskeisenä osana tulevaisuudessa menestystä sen sijaan, että ajateltaisiin tarkoin tulevaisuutta ja itse tuote sovitettaisiin vastaamaan tulevaisuutta.

Tietämättä sitä, miltä tulevaisuus näyttää, kyseessä on merkittävästä teknologiainvestoinnista ja uhrauksesta suljetulle verkolle, joka saattaa olla sen arvoista tai ei ole.

Onko tämä todella tarpeellista?

Oletetaan, että päätämme edetä luvallisen lohkoketjuhankkeen osalta. Teknologian toteuttamiseksi toimijan on määriteltävä lohkoketjun säännöt. Tämän vuoksi hanke etenee tyypillisesti seuraavalla tavalla:

• Päätös lohkoketjusovelluksen kehittämisestä
• Perustetaan konsortio eli asianomaisten osapuolten yhteenliittymä, joka keskittää investoinnit ja koordinoi päätöksentekoa
• Luotettu keskusosapuoli on nyt luotu hallitsemaan lohkoketjun kehittämistä

Kolmannessa vaiheessa on luotu luotettava keskustoimija, joka määrittelee lohkoketjun säännöt ja määrittelee päivitykset ja niiden jakelun. Kaikki asianomaiset osapuolet hyväksyvät luotettavan keskustoimijan tuotokset.

Jos kaikki toimijat luottavat keskustoimijaan standardien määrittämisessä ja päivitysten jakelussa, mitä hyötyä lohkoketjusta on keskustoimijan hallitsemaan hajautettuun tietokantaan nähden? Konsortion jäsenillä on oikeudellinen suhde luotettavaan keskustoimijaan ja ne hyväksyvät oletusarvoisesti kaikki tarpeelliset ylläpitotoimet: miksi et käyttäisi paljon tehokkaampaa tiedonhallintajärjestelmää?

Tämä palautuu yhteen tärkeimmistä ihmisille myydyistä arvolupauksista: tämä teknologia voi auttaa ratkaisemaan usean osapuolen välisen datapisteiden koordinaation ongelman. Kyse ei kuitenkaan ole teknologiaan, vaan ihmiseen liittyvästä ongelmasta — tätä ei lohkoketju auta ratkaisemaan.

Kun kaikkien osapuolten välinen koordinaatio on saavutettu, suurin ongelma on tyypillisesti jo onnistuttu ratkaisemaan. Näin ollen lisäteknologiaa ei tarvita, eikä varsinkaan teknologiaa, joka on uskomattoman kallista tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Hajauttamista ei voi pakottaa

Suurin osa näistä asioista palautuu siihen, että mikään ei voi koskaan olla puolihajautettu: mikä tahansa määrä keskittämistä johtaa lopulta järjestelmän lisääntyvään keskittämiseen — eli käytännössä järjestelmän toiminta keskittyy hallitsevan toimijan ympärille.

Yritysten ja oikeusjärjestelmien maailma pyörivät keskitettyjen toimijoiden ympärillä, ja niin kauan kuin näin on, kaikki hajauttamisyritykset tulevat todennäköisesti epäonnistumaan. Vaikka on mahdollista, että tulevaisuudessa näemme hajautettuja yrityksiä, ne tulevat todennäköisesti paljon todennäköisemmin julkisten lohkoketjujen maailmasta, jossa ne kasvavat täysin orgaanisesti osana täysin uutta paradigmaa.

Tällä välin instituutioiden ja yksilöiden tulisi arvioida luvanvaraisia lohkoketjuja kuten mitä tahansa muuta teknologiaa: ne eivät ole taikuutta, ja niitä tulee arvioida samoin kriteerein kuin muitakin. Teknologian etujen ei pitäisi koskaan olettaa perustuvan taikasanoihin, pöhinään tai pelkoon siitä, että “kaikki muut tekevät niin, joten miksi en minäkin?”

Sen sijaan hyötyjä tulisi arvioida kysymällä, mikä on liiketoimintaongelma, mitkä ovat käytettävissä olevat eri teknologiavaihtoehdot ja mitkä ovat kunkin vaihtoehdon määrällisesti mitattavat kustannukset ja hyödyt. Ei ole mitään syytä, miksi instituution pitäisi muuttaa teknologiavaihtoehtojen valintaan liittyvää lähestymistapaansa yksinomaan lohkoketjuhankkeissa: niiden on oltava havaittavissa olevia ja on valittava teknologia, joka voi todistettavasti ratkaista ongelman edullisimmin.

Tähän mennessä en ole nähnyt tällaista analyysiä.

Älykkäät yritykset arvioivat, voidaanko käsillä oleva ongelma ensinnäkin ratkaista, ja voidaanko tämä tehdä alhaisimmin kustannuksin joko tietokannan vai julkisen lohkoketjun avulla. Älykkäät yritykset vaativat teknologiaa myyviltä tahoilta todisteita väitteidensä tueksi.

Suomennos Angus Champion de Crespignyn (Twitter) kirjoittamasta mielipidekirjoituksesta “How I Lost My Faith in Private Blockchains”. Kirjoitus on julkaistu alun perin Coindeskissä 27.9.2018.

Angus Champion de Crespigny toimii useiden yritysten ja hankkeiden neuvonantajana bitcoiniin, kryptovaluuttaan ja identiteetti-infrastruktuuria liittyvissä kysymyksissä. Hän työskenteli EY:n palveluksessa yli kymmenen vuotta ja vietti lähes neljä vuotta lohkoketjuihin ja kryptovaroihin liittyvän konsultoinnin parissa ennen siirtymistään uusiin tehtäviin elokuussa vuonna 2018. Bloomberg ja Forbes ovat haastatelleet häntä vuonna 2018 lohkoketjuteknologian lupauksiin liittyvistä kysymyksistä.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).