Kuka maksaa louhijoille?
Tamás Blummerin essee
Bitcoin-louhijat louhivat eli tekevät työtä voittomotiivi mielessään, mutta kuka maksaa louhijoiden tekemästä työstä?
Bitcoinin säännöt antavat mahdollisuuden siihen, että louhija, joka luo kelvollisen jatkon lohkoketjuun, saa palkkiokseen uusia bitcoineja eli lohkotuen ja lohkoon sisältyvien liiketoimien siirtomaksut.
Louhijan saamien palkkioiden alkuperä on yksiselitteinen ja selkeä. Jokainen lohkon sisällä oleva liiketoimi maksaa lohkon louhijalle ulostulojen ja sisääntulojen summan erotuksen.
Uusien bitcoinien alkuperä ei kuitenkaan ole nähtävissä, vaan ne luodaan louhijalle ex nihilo. Uusilla kolikoilla on merkittävä arvo, mutta mistä arvo syntyy?
Varallisuuden termodynamiikka
Arvon lähde on pääomavirta bitcoin-talouteen. Joku, jolla on jo olemassa olevaa varallisuutta jossain muussa valuutassa, ostaa uusia bitcoin-kolikoita. Bitcoinin hinnanheilahtelut ovat seurausta pääomien sisään- ja ulosvirtauksista. Nämä liikkeet ovat olleet melko voimakkaita ja kätkevät sisälleen vastauksen kysymykseemme.
Entä jos pääomavirta bitcoin-talouteen on nolla? Kuka silloin maksaa uusista kolikoista? Tämä ei ole epätodennäköistä, koska sellaisiakin päiviä on nähty tylsinä hetkinä, ja monina päivinä pääoma virtaa pois bitcoin-taloudesta. Louhinta ei loppuisi, jos pääomaa ei tuloutuisi bitcoin-talouteen, mutta varallisuus, jota uudet bitcoinit edustavat, olisi saatava bitcoin-talouden sisältä. Miksi? Tämä johtuu siitä, että vauraus, aivan kuten energiakaan, ei voi syntyä tyhjästä. Ulkoisen lähteen puuttuessa jonkun bitcoin-taloudessa on köyhdyttävä, jotta bitcoin-louhija vaurastuisi.
Ennen kuin vastaamme kysymykseen siitä, kuka maksaa, kvantifioidaan louhijan varallisuuden kasvu. Louhinta on kallista liiketoimintaa pyöritettäväksi. Louhijan on maksettava sähköt, poistot, työvoima, tutkimus, rahoitus ja niin edelleen. Louhija vaurastuu vain, jos louhittujen bitcoinien arvo ylittää näiden kustannusten kokonaissumman. Siksi tarvitaan varallisuuden lähde, joka vastaa louhijan voittoa eikä tuloja sinänsä.
Louhija, jonka liiketoiminta ei ole kannattavaa tässä yhtälössä, ei vaurastu, eikä sen vastapainoksi tarvita lisää pääomaa eikä kukaan köyhdy bitcoin-taloudessa.
Edellä esitettyjä argumentteja on helpompi hahmottaa, jos ajatellaan, että kaikki louhijan kustannukset on maksettava louhijan tuottamilla bitcoineilla. Tämä pitää paikkansa, vaikka bitcoinit pitäisi ensin muuntaa fiat-valuutaksi.
Louhija vaihtaa bitcoineja niiden kanssa, jotka toimittavat sähköä, työvoimaa ja vastaavia liiketoiminnan edellyttämiä panoksia. Nämä resurssit kuluvat (tuhoutuvat) tuotannon aikana, ja niiden hävittäminen kulutettujen kolikoiden varallisuuden, jotka ovat nyt resurssien toimittajan (tai jonkun, joka maksoi niistä fiat-poleteilla matkalla kohti louhijaa palvelevaa toimittajaa) omistuksessa.
Sitä vastoin varallisuus, joka ilmenee kolikoiden muodossa, jotka louhija säilytti maksettuaan kuluttamistaan tuotantoresursseista, edustavat varallisuutta, jota resurssien kulutus ei kuitenkaan kompensoi.
Dilutaatio
Huomaa, että myös liikkeessä olevien bitcoinien määrä on saattanut kasvaa prosessin aikana. Tämä jatkuu aina siihen asti kunnes lohkotuki loppuu.
Tuotantoon kulutettujen resurssien kulutus on pienempi kuin uusien kolikoiden edustama arvo, jos louhijan liiketoiminta on kannattavaa. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että yksittäisen bitcoinin edustaman ostovoiman on laskettava.
Näin kaikki bitcoinin haltijat maksavat yhdessä louhijoiden voitot.
Kuvitellaan, että yhden bitcoinin tuottaminen maksaa 3400 euroa ja sen nykyinen markkinahinta on 8400 euroa. Tämä tarkoittaa, että louhija käyttää vain 0,40476 bitcoinia yhden uuden bitcoinin tuottamiseen.
Nykyisessä tarjonta-aikataulussa louhijat louhivat yhteensä 12,5 * 6 * 24 = 1800 bitcoinia päivässä. 1800 * (1–0,40476) = 1,0714 bitcoinia edustaa varallisuutta, joka ylittää sen tuottamiseen kulutetut resurssit.
Bitcoinin ostovoima dilutoituu suhteessa nykyisiin kierrossa oleviin kolikoihin 1,0714/17,89 miljoonalla eli noin 5 eurolla.
Pitkällä aikavälillä
Louhijoiden liiketoiminnan kannattavuus ei ole tähtiin kirjoitettu, vaan siihen kohdistuu jatkuvasti paineita uusien toimijoiden ilmaantumisen ja teknologisen kehityksen vuoksi, joten kannattavuuden odotetaan olevan matala pitkällä aikavälillä. Voittomarginaalin pitäisi silti pysyä positiivisena, koska kukaan ei ota siihen liittyvää operatiivista riskiä ilman tuotto-odotusta. Ne louhijat, joiden liiketoiminta ei ole kannattavaa, poistuvat markkinoilta.
Näin ollen dilutaatio pysyy jossain määrin mukana aina siihen asti kuin uusia bitcoineja on tarjolla louhittavaksi.
Siirtomaksut eivät dilutoi haltijoiden ostovoimaa, koska näiden osalta maksajia ovat ne, jotka haluavat siirtää bitcoinejaan.
Johtopäätökset
Uudet kolikot dilutoivat bitcoinin haltijoiden ostovoimaa siinä määrin kuin niiden tuottaminen on kannattavaa. Louhijoiden kannattavuuden ja siten dilutaation oletetaan olevan matalia pitkällä aikavälillä, vaikka molemmat ovat suhteellisen korkeita nykyisellään.
Suomennos Tamás Blummerin (Twitter) kirjoittamasta artikkelista “Who pays the miner?”. Artikkeli on alun perin julkaistu Mediumissa 14.12.2019.
Tamás Blummer toimi Bitcoin-kehittäjänä vuodesta 2012 ja mukana lukemattomissa Bitcoin-projekteissa. Hän menehtyi 12.1.2020 syövän uuvuttamana. Blummer työskenteli ennen Bitcoiniin tutustumistaan muun muassa Deutsche Bankin ja Morgan Stanleyn palveluksessa.
Blummerin artikkelien suomennokset ovat kunnianosoitus hänen pitkäaikaiselle panokselleen Bitcoinin kehittämiseksi ja edistämiseksi. Hänen viimeiseksi viestikseen Twitterissä jäi syntypäiväonnittelu.
Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).
